Yksityiskohtaiset perustelut

1. Konkurssilaki

3 luku. Konkurssin alkamisen oikeusvaikutukset

2 §. Vilpittömän mielen suoja.

Pykälän 1 ja 2 momentin mukaan vilpittömän mielen suojan edellytyksenä on, että henkilö ei tiennyt eikä hänen pitänytkään tietää konkurssista. Myös 3 momentin 1. lause on kirjoitettu näin. Sen sijaan 3 momentin 2. ja 3. lauseessa vilpittömän mielen vaatimus näyttäisi supistuneen siihen, että henkilö ei tiennyt asiasta, ts. ei siis vaadittaisi, että hänen ei pitänytkään tietää.

Tämä ei kuitenkaan ole ollut tarkoituksena. Jotta asiasta ei ilmenisi epätietoisuutta, valiokunta ehdottaa 3 momentin 2. ja 3. lauseen sanonnallista tarkistamista.

4 luku. Velallisen asema konkurssissa

4 §. Velalliselle tulleet viestit ja muut lähetykset.

Pykälässä on säännökset pesänhoitajan oikeudesta ottaa velalliselle tulleet viestit ja muut lähetykset haltuunsa ja avata ne.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että säännöksen kirjoittamistapa on ongelmallinen luottamuksellisen viestin suojan kannalta, minkä vuoksi säännöksen sanamuodon täsmentämistä pitäisi vielä harkita.

Lakivaliokunta ehdottaa 1 momentin muuttamista niin, että pesänhoitajan viestien haltuunotto- ja avaamisoikeuden rajoitukset käyvät ilmi pääsäännöstä. Vastaavasti valiokunta ehdottaa pykälän 2 momentin tarkistamista niin, että se koskee vain velallisen taloudelliseen toimintaan ja konkurssipesän selvittämiseen liittyviä postilähetyksiä.

11 §. Pakkokeinot velallista kohtaan.

Pykälän mukaan velalliseen kohdistettavia pakkokeinoja ovat (1) uhkasakon asettaminen, (2) uhkasakon tuomitseminen ja (3) painostusvankeus, jonka pituus on enintään kuusi kuukautta. Uhkasakko on ensisijainen pakkokeino. Sitä asettamatta tai tuomitsemattakin velallinen voidaan määrätä vankeuteen, jos on ilmeistä, että hän niskoittelee uhkasakosta huolimatta, esimerkiksi on konkurssihakemuksesta tiedon saatuaan poistunut maasta tai pysyttelee muuten tavoittamattomissa.

Painostusvankeuden enimmäiskesto. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt erityistä huomiota painostusvankeuteen ja todennut, että vapaudenriistomahdollisuuden olemassaolo sellaisenaan on arvioitavissa verraten tehokkaaksi keinoksi niskoittelevaa velallista vastaan. Valiokunnan mielestä onkin aiheellista vielä arvioida, onko painostusvankeuden enimmäisajan pidentäminen kahdesta kuuteen kuukauteen tarpeen. Ehdotettua lyhyempi painostusvankeusaika olisi perustuslakivaliokunnan mielestä selvästi paremmin sopusoinnussa perusoikeusjärjestelmän kanssa.

Lakivaliokunta toteaa, että pakkokeinot ovat konkurssimenettelyssä tarpeen, koska velallinen pystyy aiheuttamaan velkojilleen tuntuviakin vahinkoja, esim. salaamalla tai hävittämällä omaisuuttaan taikka viivyttämällä sen saamista konkurssipesän hallintaan. Velkojille on tärkeää, että konkurssimenettely kestää mahdollisimman lyhyen ajan ja velkojat saavat jako-osuutensa nopeasti. Myös harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuminen edellyttää, että velallista vastaan on tarvittaessa käytettävissä tehokkaita pakkokeinoja.

Nykyisin niskoitteleva velallinen on määrättävä vankeuteen, kunnes hän täyttää velvollisuutensa (konkurssisäännön 18.1 §). Jos velallinen jatkaa niskoittelua oltuaan siitä kaksi kuukautta vangittuna, hänet on tuomittava konkurssivelallisen niskoittelusta vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Konkurssisäännön kumoamisen myötä velallisen niskoittelu poistuu. Siten, vaikka painostusvankeus nykyisin kestää enintään kaksi kuukautta, pykäläehdotus ei tosiasiassa pidennä vapauden riiston mahdollista enimmäiskestoa niin paljon kuin perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan.

Konkurssivelallinen voidaan määrätä painostusvankeuteen myös useiden muiden maiden lainsäädännön mukaan. Tällaisia säännöksiä sisältyy muun muassa Ruotsin, Norjan, Tanskan, Saksan ja Itävallan lainsäädäntöön. Painostusvankeudelle ehdotettu enimmäispituus ei poikkea näiden muiden maiden sääntelystä. Vain Ruotsissa on säädetty meillä ehdotettua lyhyempi enimmäiskesto.

Konkurssin nopea loppuunsaattaminen edellyttää velallisen asianmukaista myötävaikutusta. Jos sellaista ei ole, pakkokeinoihin on voitava turvautua. Painostusvankeus ei ole tehokas uhka asianmukaisen menettelyn turvaamiseksi, jos sen enimmäiskesto on lyhyt. Lyhytkestoinen vapaudenmenetys -mahdollisuus voi johtaa epätoivottuun laskelmointiin. Lakivaliokunta katsoo, ettei ehdotettua kuuden kuukauden enimmäiskestoa ole tässä yhteydessä asianmukaista lyhentää, varsinkin kun vuodelta 1948 olevan oikeudenkäymiskaaren säännöksen perusteella niskoitteleva todistaja voidaan tuomita enintään kuuden kuukauden pituiseen painostusvankeuteen.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta edellyttää, että valtioneuvoston piirissä otetaan samanaikaisesti arvioitavaksi konkurssivelalliseen ja niskoittelevaan todistajaan kohdistuvan painostusvankeuden kestoaika ja näiden säännösten suhde perus- ja ihmisoikeuksiin.

Velallisen kuuleminen. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa kiinnitetään myös huomiota 3 momentin säännökseen, jonka nojalla velalliselle voidaan asettaa uhkasakko ja velallista koskeva vangitsemisvaatimus käsitellä, vaikka hänelle ei ole varattu tilaisuutta tulla kuulluksi. Edellytyksenä on, että asia on kiireellinen eikä velallinen ole tavoitettavissa. Kuulemismahdollisuuden varaaminen on erityisesti vapaudenriistotilanteissa varsin olennainen oikeusturvan tae, josta voidaan poiketa vain hyvin painavista syistä. Perustuslakivaliokunnan mielestä henkilön pysytteleminen tavoittamattomissa on konkurssimenettelyn sääntely-yhteydessä tällainen peruste, mutta käsittelyn kiireellisyys sen sijaan perusteena ei välttämättä ole asianmukainen etenkään henkilön vangitsemisasiassa.

Lakivaliokunta toteaa, että kiireellisyys leimaa koko konkurssiprosessia ja pakkokeinoihin turvaudutaan juuri sen vuoksi, etteivät asiat jää määräämättömiksi ajoiksi selvittämättä. Sen vuoksi kiireellisyys-kriteerille ei jää itsenäistä sisältöä.

Ehdotuksessa oleva toinen edellytys "ei ole tavoitettavissa" voi antaa kuvan varsin alhaisesta kynnyksestä päättää vangitsemisesta velallista kuulematta, vaikka sitä ei ole tarkoitettu. Valiokunta katsoo, että ilmaisu "velallinen pakoilee tai on tietymättömissä" kuvaa paremmin sitä, että velallista on ensin yritetty tavoittaa kotoa, työpaikalta taikka muusta paikasta, jossa hän normaalisti on ollut tavoitettavissa, ja olosuhteista on käynyt ilmi, että velallinen tietoisesti pyrkii välttämään velvollisuuksiaan. Ilmaisuun sisältyy myös se mahdollisuus, että velallinen saattaa olla aikeissa siirtyä ulkomaille tai olla ulkomailla tietymättömissä.

Valiokunta ehdottaakin, että 3 momentissa vangitsemisvaatimuksen käsittelemiselle velallista kuulematta asetetaan edellytykseksi, että velallinen pakoilee tai on tietymättömissä. Näin kirjoitettuna säännös vastaa asiallisesti niitä pakkokeinolain 1 luvun 15 §:n 3 momentissa tarkoitettuja tilanteita, joissa vangittavaksi vaaditulle, jota ei ole pidätetty, ei ole tarpeen varata tilaisuutta tulla kuulluksi.

5 luku. Konkurssipesään kuuluva omaisuus

7 §. Omistuksenpidätys ja takaisinotto-oikeus.

Pykälän mukaan edellisen pykälän (6 §) säännökset koskevat tietyin varauksin myös irtainta omaisuutta, johon omaisuuden luovuttajalla on omistuksenpidätys- tai takaisinottoehtoon perustuva oikeus.

Pykälän alussa käytetty kirjoitustapa on osoittautunut vaikealukuiseksi. Valiokunta ehdottaa lakiteknisen korjauksen tekemistä pykälään.

7 luku. Menettely tuomioistuimessa

3 §. Toimivaltainen tuomioistuin muussa konkurssia koskevassa asiassa.

Pykälässä on nykyistä seikkaperäisemmät säännökset niistä asioista, jotka kuuluvat konkurssiin asettamisesta päättäneen tuomioistuimen toimivaltaan.

Pykälätekstissä on jäänyt ottamatta huomioon, että julkisoikeudelliset saatavat, kuten verosaatavat ja eräät lakisääteiset vakuutusmaksusaatavat, vahvistetaan ja maksuunpannaan ja niitä koskevat valitukset käsitellään edelleenkin samassa menettelyssä ja järjestyksessä kuin konkurssin ulkopuolella. Tämän periaatteen huomioon ottamiseksi valiokunta ehdottaa, että pykälän 1 momentin 3 kohtaa muutetaan niin, etteivät konkurssituomioistuimen toimivaltaan kuulu muussa menettelyssä ratkaistavat asiat.

Pykälän 2 momentissa on havaittu kirjoitusvirhe, sana "toiseen" on korvattava sanalla "toisen".

9 luku. Konkurssipesän selvitys ja velallisen kirjanpito

2 §. Velallisselvitys.

Pykälässä on säännökset velallisselvityksen laatimisesta.

Valiokuntakäsittelyn aikana on havaittu, että lakiehdotuksen säännökset pesäluettelon ja velallisselvityksen toimittamisesta poikkeavat toisistaan. On kuitenkin asianmukaista, että suurimmat velkojat saavat molemmat asiakirjat ilman eri pyyntöä, koska asiakirjat liittyvät toisiinsa ja ne on laadittava samassa määräajassa. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa 3 momentin tarkistamista.

Tässä yhteydessä useat asiantuntijat ovat huomauttaneet, että pesäluettelon pitää olla konkurssin jälkeenkin saatavissa joltain viranomaiselta. (Pesäluettelonhan osalta nykytilanne muuttuu siten, että tuomioistuimen kontrollista luovutaan, kun pesänhoitajan ei enää tarvitse toimittaa pesäluetteloa tuomioistuimelle.) Valiokunnalle on ilmoitettu, että konkurssipesien hallinnon valvonnasta annettua asetusta on tarkoitus täydentää säännöksillä siitä, että pesänhoitajan on aina toimitettava pesäluettelo ja velallisselvitys konkurssiasiamiehelle.

12 luku. Konkurssisaatavat, valvonta ja saatavien selvittäminen

6 §. Saatavan valvonta.

Pykälän mukaan valvontapäivään mennessä tuomioistuimelle ilmoitettu saatava katsotaan valvotuksi määräajassa.

Ilmaisu "valvontapäivään mennessä" on epätarkka. Valiokunta ehdottaa sanonnan tarkistamista niin, että pykälässä käytetään ilmaisua "viimeistään valvontapäivänä".

16 §. Jälkivalvonta.

Pykälässä on uudet säännökset jälkivalvonnasta ja siitä perittävästä maksusta. Jälkivalvontamaksun tarkoituksena on turvata se, että valvonnat toimitetaan määräajassa. Tämän vuoksi maksu peritään, vaikka velkoja ei saisi jako-osuutta tai maksu ylittäisi jako-osuuden määrän. Maksua ei kuitenkaan voida periä, jos velkojalle ei ole ilmoitettu valvonnasta tai jos saatavan valvomatta jättämiselle on ollut laillinen este.

Perimättäjättämissäännökset ovat ahtaat. Maksun perimättä jättäminen ei ole mahdollista, vaikka siihen olisi velkojan olosuhteista johtuvia kohtuusyitä. Maksun suuruus voi esimerkiksi olla yksityishenkilön maksukykyyn nähden liian suuri, ja jako-osuuden saaminen voi olla hänen toimeentulonsa kannalta erityisen tärkeää.

Valiokunta ehdottaa, että pykälän 1 momenttiin lisätään säännös, jonka perusteella pesänhoitajan on tietyin edellytyksin jätettävä perimättä maksu yksityishenkilöltä.

13 luku. Jakoluetteloehdotus ja jakoluettelon vahvistaminen

Tuomioistuimen toimivalta jakoluetteloa vahvistettaessa.

Asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota luvun säännösehdotuksista johtuvaan periaatteelliseen muutokseen: etuoikeuksien virallistutkinta ei enää kuuluisi tuomioistuimelle. Lakiin perustumatonkin etuoikeusvaatimus olisi siten pakko hyväksyä tuomioistuimessa, kun se vahvistaa jakoluettelon, jos pesänhoitaja valvontoja läpi käydessään ei olisi havainnut laitonta etuoikeusvaatimusta eikä velkojakaan olisi kiinnittänyt siihen huomiota.

Käytännössä on epätodennäköistä, että pesänhoitaja hyväksyisi jonkin saatavan etuoikeutetuksi, vaikka se ei sellainen ole. Etuoikeuksia on nykyisin vain vähän, ja pesänhoitajan on merkittävä jakoluetteloehdotukseen saatavien etuoikeus (13 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohta), joten asia tulee valvonnoista esiin silloinkin, kun saatavia on huomattava määrä. Velkoja ei siis saa etuoikeutta pelkästään sillä perusteella, että on valvontakirjelmässään sitä vaatinut.

Lakitekstiä on kuitenkin aiheellista täydentää sen varalta, että velkojan etuoikeusvaatimus on jäänyt pesänhoitajalta kokonaan huomaamatta. Muutokset ovat tarpeen 13 luvun 3 ja 16 §:ssä.

3 §. Lausuma pesänhoitajan esittämästä riitautuksesta.

Pykälän mukaan velkoja voi antaa lausuman pesänhoitajan esittämästä riitautuksesta, joka koskee velkojan saatavaa.

Edellisessä jaksossa esitettyyn viitaten valiokunta ehdottaa pykälän tarkistamista niin, että riitautuksen sijasta velkoja voi lausua kaikilta osin omasta saatavastaan ja valvonnastaan. Esimerkiksi jälkivalvontamaksua koskeva erimielisyys voidaan saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi jakoluettelon yhteydessä. Tuomioistuin ratkaisee myös tällaiset valvontoja koskevat erimielisyydet, kuten 13 luvun 9 §:n 2 momentista käy ilmi.

Muutoksen johdosta myös pykälän otsikkoa on tarkistettava.

9 §. Saatavan hyväksyminen.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi mm., että jos saatavaa koskeva oikeudenkäynti tai muu menettely on jo vireillä, jako-osuus saatavalle vahvistetaan sen määrän perusteella, joka oikeudenkäynnissä tai muussa menettelyssä määrätään.

Valiokunta viittaa edellä 7 luvun 3 §:n kohdalla esitettyyn periaatteeseen julkisoikeudellisia saatavia koskevien asioiden oikeuspaikasta. Sen johdosta valiokunta ehdottaa pykälän 2 momentin tarkentamista niin, että erikseen todetaan saatavaa koskevan oikeudenkäynnin voivan jo olla vireillä yleisessä tuomioistuimessa tai asian voivan olla käsiteltävänä muussa menettelyssä.

16 §. Vahvistetun jakoluettelon oikaiseminen ja muuttaminen.

Pykälän mukaan tuomioistuin voi pesänhoitajan tai velkojan vaatimuksesta ottaa jakoluettelossa huomioon saatavan, joka on velkojasta riippumattomasta syystä jäänyt käsittelyssä tapahtuneen virheen, laiminlyönnin tai muun sellaisen syyn vuoksi ottamatta huomioon.

Edellä jaksossa "Tuomioistuimen toimivalta jakoluetteloa vahvistettaessa" esitettyyn viitaten valiokunta ehdottaa pykälän 2 momentin täydentämistä siten, että tuomioistuin voi ottaa jakoluettelossa huomioon paitsi saatavan myös etuoikeuden, joka on velkojasta riippumattomasta syystä jäänyt ottamatta huomioon.

14 luku. Konkurssipesän hallinto

5 §. Pesänhoitajan tehtävät.

Pykälässä luetellaan pesänhoitajan tehtävät.

Asiantuntijakuulemisessa on esitetty näkemys, että pesänhoitajan pitäisi voida saada tehtäviensä hoitamiseen virka-apua poliisilta.

Poliisilain 40 §:n mukaan poliisi voi antaa virka-apua yksityiselle, jos se on välttämätöntä tämän laillisiin oikeuksiin pääsemiseksi ja oikeuden loukkaus on ilmeinen. Virka-avun edellytyksenä on, että yksityistä estetään pääsemästä oikeuksiinsa ja oikeuksiin pääseminen edellyttää poliisivaltuuksien käyttöä. Tällainen yksityinen taho voi olla myös konkurssipesä. Joihinkin erityislakeihin on selvyyden vuoksi otettu säännökset virka-avun myöntämisestä. Valiokunta pitää tällaisen säännöksen lisäämistä konkurssilakiin perusteltuna ja ehdottaa, että sellainen lisätään pykälän 3 momentiksi.

15 luku. Velkojien päätösvallan käyttäminen

11 §. Velkojien päätöksen kumoaminen ja muuttaminen.

Pykälän 1 momentissa on viittaus luvun 9 §:ään. Viittauksen pitäisi kuitenkin kohdistua 10 §:ään, joten valiokunta ehdottaa tällaisen korjauksen tekemistä.

17 luku. Konkurssipesään kuuluvan omaisuuden hoito ja myynti sekä panttivelkojaa koskevat säännökset

11 §. Panttivelkojan oikeus panttiomaisuuden muuttamiseen rahaksi.

Pykälän 3 momentin mukaan, jos velkoja on 1 tai 2 momentin vastaisesti ryhtynyt toimiin pantin muuttamiseksi rahaksi, tuomioistuin voi konkurssipesän vaatimuksesta kieltää tai keskeyttää toimet taikka määrätä turvaamistoimesta, jos määräyksen antaminen on pesän oikeuksien turvaamiseksi tarpeen.

Valiokunnan huomiota on kiinnitetty siihen, että 3 momentissa mainittujen "turvaamistoimien" osalta jää epäselväksi, tarkoitetaanko sillä viittausta oikeudenkäymiskaaren 7 luvun turvaamistoimisäännöstöön, jolloin sovellettaviksi voisivat tulla esim. tuossa luvussa hakijataholle säädetty hakijavakuuden asettamisvaatimus ja hakijatahon ns. ankara vahingonkorvausvastuu.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tarkoituksena ei ole viitata oikeudenkäymiskaaren 7 lukuun. Po. pykälä on itsenäinen, vaikka samoja turvaamistoimia kuin oikeudenkäymiskaaressa, kuten takavarikkoa, voidaan käyttää. Jotta asiasta ei syntyisi epäselvyyttä, valiokunta ehdottaa säännöksen sanamuodon tarkistamista.

19 luku. Konkurssipesän lopputilitys ja jälkiselvitys

4 §. Lopputilityksen hyväksyminen.

Pykälän 2 momentin mukaan pesänhoitajan on ilmoitettava lopputilityksen hyväksymisestä Oikeusrekisterikeskukselle. Käytännön tarpeita silmällä pitäen valiokunta ehdottaa momentin täydentämistä säännöksellä, jonka mukaan oikeusministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä ilmoituksen sisällöstä.

21 luku. Sovinto

3 §. Sovinnon vahvistaminen.

Pykälän mukaan tuomioistuimen on velallisen vaatimuksesta laissa säädettyjen edellytysten vallitessa vahvistettava sovinto.

Ehdotuksen mukaan velkoja joutuu eräissä tilanteissa hyväksymään sovinnon, jos hänelle turvataan vähintään sama jako-osuus kuin minkä hän saisi konkurssissa. On kuitenkin mahdollista, että tällaisen velkojan asema muodostuu myöhemmin sovinnon takia muita huonommaksi, kun velkoja ei voi velallisen vaurastuttua periä saamatta jäänyttä osaa saatavastaan. Lakiehdotus ei myöskään estä vahvistamasta sovintoa, jonka mukaan sovintoa vastustavat velkojat saisivat pienemmän jako-osuuden kuin muut velkojat.

Valiokunta katsoo, että myös sovinnossa lähtökohtana tulee olla velkojien yhdenvertainen kohtelu. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että pykälään lisätään uusi 2 momentti, jossa sovinnon vahvistamisen esteeksi säädetään se, että sovinto loukkaa sitä vastustaneen velkojan tasavertaisuutta muihin velkojiin nähden tai on hänen kannaltaan kohtuuton.

22 luku. Kuulutus, ilmoitukset ja konkurssirekisteri

3 §. Kuulutus ja ilmoitukset konkurssivalvonnasta.

Pykälässä on konkurssivalvonnan kuuluttamista ja ilmoittamista koskevat menettelysäännökset.

Valiokuntakäsittelyn aikana on havaittu, että vanhentumislainsäädännön uudistamisen yhteydessä käyttöön otettavan kuulutusrekisterin johdosta tarvitaan säännökset myös siitä, miten rekisteriin aiotut tiedot konkurssivalvonnasta saadaan rekisteriin, kun valvonta ei enää perustu tuomioistuimen päätökseen. Tarkoituksena on, että kun pesänhoitaja ilmoittaa tuomioistuimelle konkurssivalvonnasta (12:5.2 §), tuomioistuin merkitsee päivämäärän asianhallintajärjestelmäänsä, josta tieto siirtyy rekisteriin. Tätä varten valiokunta ehdottaa uuden 4 momentin lisäämistä pykälään.

24 luku. Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

2 §. Siirtymäsäännökset.

Pykälän 9 momentin b kohdan mukaan konkurssipesään kuuluvan omaisuuden hoitoa ja myyntiä sekä panttivelkojaa koskevia 17 luvun säännöksiä sovelletaan kahta pykälää lukuun ottamatta, vaikka konkurssi on alkanut ennen lain voimaantuloa, kuitenkin niin, että 7 §:n 2 momenttia ei sovelleta kustannuksiin, jotka ovat aiheutuneet omaisuuden hoidosta ennen lain voimaantuloa.

Asiantuntijakuulemisessa pykälään sisältyvää taannehtivuutta on pidetty epäasianmukaisena, koska sovellettavat säännökset muuttuvat.

Esityksen lähtökohtana on yleisesti, että uuden lain säännöksiä ryhdytään soveltamaan mahdollisimman laajalti myös konkursseissa, jotka ovat alkaneet ennen lain voimaantuloa. Tämä on tarkoituksenmukaista sen vuoksi, ettei pesänhoitaja joudu noudattamaan erilaisia menettelytapoja samaan aikaan selvitettävinä olevissa konkursseissa.

Edellä lausutun mukaisesti tarkoituksena on myös ollut, että lain voimaantullessa vireillä olevissa konkursseissa, joissa on vielä realisoimatonta panttiomaisuutta, uusia säännöksiä sovelletaan, jos omaisuus myydään lain voimaantulon jälkeen. Tämä käy selkeästi ilmi siirtymäsäännösten perusteluista, mutta ei sen sijaan varsinaisesta siirtymäsäännöksestä. Valiokunta ehdottaakin 9 momentin b kohdan muuttamista niin, että siinä viitataan koko 7 §:ään. Tällöin ennen lain voimaantuloa syntyneisiin myyntikustannuksiin sovelletaan voimassa olevaa konkurssisäännön 80 §:ää.

13. Laki kaupparekisterilain 19 §:n muuttamisesta

Eduskunta on juuri saanut käsiteltäväkseen hallituksen esityksen HE 153/2003 vp laiksi konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteristä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Uuteenkin esitykseen sisältyy, samoin kuin nyt käsiteltävänä olevaan asiaan, ehdotus kaupparekisterilain 19 §:n muuttamisesta. Kun jälkimmäisessä ehdotuksessa ehdotetaan laajempia muutoksia 19 §:ään ja kun tarkoituksena on, että esitykseen sisältyvät lait tulevat voimaan samaan aikaan konkurssilainsäädännön kanssa, valiokunta ehdottaa, että tässä yhteydessä 13. lakiehdotus hylätään.