Viimeksi julkaistu 8.5.2021 19.34

Valiokunnan mietintö LiVM 12/2018 vp K 10/2018 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta Yleisradion hallintoneuvoston kertomus eduskunnalle yhtiön toiminnasta vuonna 2017

JOHDANTO

Vireilletulo

Yleisradion hallintoneuvoston kertomus eduskunnalle yhtiön toiminnasta vuonna 2017 (K 10/2018 vp): Asia on saapunut liikenne- ja viestintävaliokuntaan mietinnön antamista varten. 

Asiantuntijat

Valiokunta on kuullut: 

  • toimitusjohtaja Lauri Kivinen 
    Yleisradio
  • puheenjohtaja Kimmo Kivelä 
    Yleisradion hallintoneuvosto

VALIOKUNNAN PERUSTELUT

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Yleisradio Oy:n johdolla on tehtävänä vahvistaa riippumattomuutta, kirkastaa journalismin linjauksia ja parantaa johtamista. Tämän lisäksi hallituksen tulee luoda rakenteellista selkeyttä, minkä vuoksi uutis- ja ajankohtaistoiminnan rakenteiden kehittämistä jatketaan. Tämän seurauksena vastaavat toimittajat keskustelevat kuukausipalavereissaan Yleisradio Oy:öön kohdistuvasta journalistisesta painostuksesta. Esille nousseet pari tapausta on käsitelty ja on todettu, ettei niillä ole ollut vaikutusta Yleisradio Oy:n journalismiin tai julkaisupäätöksiin.  

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että Yleisradio Oy:n riippumattomuus on Yleisradio Oy:n toiminnan peruspilareita. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että Yleisradio Oy säilyy riippumattomana niin poliittiselta vaikuttamiselta kuin yleisön vaikuttamiselta ja harkitsee itsenäisesti ja kriittisesti saamansa palautetta.  

Valiokunta toteaa, että kestävä, yli vaalikauden kantava rahoitus turvaa Yleisradio Oy:n toiminnan jatkuvuuden muuttuvassa mediaympäristössä. Tämän vuoksi on tärkeää, että rahoituksen jatkuvuus turvataan nykyisellä tasolla ja että yleisradioverosta vapautettujen määrää ei muuteta. Täten voidaan parhaiten turvata Yleisradio Oy:n uskottavuus.  

Suomen mediamarkkinoiden tilanne on muuttumassa sen myötä, että teleoperaattorit ovat osoittaneet kiinnostusta mediasisältöjen jakamista kohtaan. Tämä asettaa myös uusia haasteita Yleisradio Oy:lle. 

VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS

Liikenne- ja viestintävaliokunnan päätösehdotus:

Eduskunta hyväksyy kannanoton kertomuksen K 10/2018 vp johdosta. 

Valiokunnan kannanottoehdotus

Eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta. 
Helsingissä 1.6.2018 

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

puheenjohtaja 
Ari Jalonen sin 
 
varapuheenjohtaja 
Mirja Vehkaperä kesk 
 
jäsen 
Jyrki Kasvi vihr 
 
jäsen 
Jukka Kopra kok 
 
jäsen 
Suna Kymäläinen sd 
 
jäsen 
Eeva-Maria Maijala kesk 
 
jäsen 
Jari Myllykoski vas 
 
jäsen 
Jani Mäkelä ps 
 
jäsen 
Markku Pakkanen kesk 
 
jäsen 
Satu Taavitsainen sd 
 
jäsen 
Katja Taimela sd 
 
jäsen 
Ari Torniainen kesk 
 
jäsen 
Sofia Vikman kok 
 

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos 
Mika Boedeker