Yleisperustelut
Yleistä
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Taksiliikennelaki tuli voimaan 1.8.2007. Lain mukaan lupaviranomaiset
eli tällä hetkellä lääninhallitukset
päättävät vuosittain asetettavan kuntakohtaisen
taksilupien enimmäismäärän eli kiintiön.
Lupien myöntämisestä kiintiön
puitteissa lupaviranomaiset päättävät
erikseen sen mukaan, mikä on laissa määritelty
hakijoiden etusijajärjestys.
Erityisesti vuoden 2009 alusta voimaan tulleiden kuntaliitosten
johdosta on kuitenkin noussut esiin huoli taksipalvelujen saatavuudesta kuntakeskusten
ulkopuolella. Taksipulaa on arvioitu syntyvän erityisesti
sellaisten uusien kuntien alueille, joissa aiemmin itsenäisenä kuntana toiminut
alue yhdistetään suurempaan kuntaan, jossa on
vetovoimainen kuntakeskus.
Hallituksen esityksen tavoitteena on turvata taksipalvelujen
saatavuutta erityisesti kuntaliitosten yhteydessä yhdistyneiden
entisten kuntien alueella sekä kuntakeskusten
ulkopuolisilla alueilla. Lisäksi tavoitteena on helpottaa
taksiautoilijoiden ajovelvoitteen valvontaa maaseutumaisissa kunnissa
ja kuntakeskusten ulkopuolisilla alueilla sekä parantaa
näin tällaisten alueiden taksinkäyttäjien
asemaa kuluttajina.
Kuntaliitosten johdosta syntyneiden ongelmien ratkaisemiseksi
hallituksen esityksessä on ehdotettu lupakiintiöitä koskevaa
sääntelyä muutettavaksi siten, että kiintiöitä vahvistettaessa
lupaviranomaisen tulee määrätä myös,
kuinka monta lupaa tämän kiintiön sisällä myönnettäisiin
nykyistä kuntaa pienemmälle, kuntaliitoksen jälkeen
lakkautetun kunnan alueelle. Vuoden 2008 lopussa tai sen jälkeen
toteutuneen kuntaliitoksen yhteydessä itsenäisen
asemansa menettäneen kunnan alueelle ehdotetaan kohdennettavaksi
oma kiintiönsä kunnan kokonaiskiintiön
puitteissa. Taksipalvelujen saatavuutta kuntakeskusten ulkopuolella
muissa kuin tällaisissa liitoskunnissa ehdotetaan hallituksen esityksessä parannettavaksi
siten, että hakijalla, joka hakisi lupaa asemapaikalle,
jonka etäisyys kuntakeskuksesta on vähintään
20 kilometriä, on etusija saada taksilupa. Etusijajärjestykseen
ehdotetaan lisäksi tehtäväksi tarkennus
palveluammatissa hankitun kokemuksen ja taksinkuljettajana saadun
kokemuksen suhteesta etusijajärjestystä määriteltäessä.
Autoilijoiden ajovelvoitteen valvonnan tehostamiseksi esityksessä ehdotetaan
muutettavaksi myös kaikille maaseutumaisten kuntien autoilijoille
nykyisessä laissa asetettua sopimusvelvoitetta päivystysvuoroista
siten, että päivystyksistä tulisi aina
tehdä ilmoitus lupaviranomaiselle.
Valiokuntaa korostaa, että se pitää erittäin
tärkeänä pyrkimystä turvata
taksipalvelujen saatavuus erityisesti kuntaliitosten yhteydessä yhdistyneiden
entisten kuntien alueella sekä kuntakeskusten ulkopuolisilla
alueilla.
Esteettömät ajoneuvot
Ennen taksiliikennelakia vammaisten taksikuljetukseen on perinteisesti
käytetty kahta erilaista ajoneuvotyyppiä, invatakseja
ja niin sanottuja vaihtoehtoisvarustettuja autoja. Invataksien varustetaso
on verovapauden vuoksi ollut säädelty tarkasti.
Invataksien osalta on voimassa myös tieliikennelain
(267/1981) 88 c §:n 2 momentti, jonka mukaan invataksin
kuljettajan on huolehdittava siitä, että kuljetettavat
matkustavat asianmukaisesti turvalaitteita käyttäen
ja että pyörätuolit on asianmukaisesti
kiinnitetty ajoneuvoon matkan ajaksi. Invatakseille myönnettyjä lupia
oli marraskuussa 2008 voimassa 465.
Vaihtoehtoisvarusteisia autoja, jotka ovat olleet pääasiassa
pakettiautopohjalta valmistettuja, 1+8 hengelle tarkoitettuja
henkilöautoja ja joissa on ollut varusteina erilaisia autoon
sisäänpääsyä helpottavia
luiskia, on käytetty pääasiassa maaseutukuntien
erilaisia kuljetustarpeita — niin koululais- kuin vammaiskuljetuksiakin — varten.
Näiden ajoneuvojen varusteista tai varusteiden turvallisuudesta
ei ole säädetty nimenomaisesti, ja näin
ollen varustetaso on kirjava. Asiantuntijakuulemisessa on tuotu
esille, että näiden ajoneuvojen varustetaso ei
välttämättä ole sellainen, että autoa
voisi pitää vammaisen henkilön kannalta
turvallisena ja esteettömänä varsinkin,
mitä tulee käytössä oleviin
kiinnitysjärjestelmiin ja luiskan mitoitukseen. Vaihtoehtoisvarustelluille
autoille oli marraskuussa 2008 voimassa yhteensä 206 lupaa.
Taksiliikennelain voimaan tultua lääninhallitukset
ovat myöntäneet marraskuuhun 2008 mennessä 365
lupaa esteettömille henkilöautoille. Näin
ollen erilaisille esteettömiksi katsottaville taksiautoille,
mukaan lukien invataksit, on marraskuussa 2008 ollut voimassa yhteensä noin 1 036
taksilupaa.
Valiokunta katsoo, että vaihtoehtoisvarustettujen ajoneuvojen
osalta olisi erittäin tärkeää selvittää mahdollisimman
pikaisesti, tulisiko niitä koskevaa sääntelyä muuttaa
mm. varusteita ja turvallisuutta koskevien säännösten
tarkemman määrittelyn osalta matkustajien turvallisuuden
varmistamiseksi.
Muilla kuin henkilöautoilla toteutettavat henkilökuljetukset
Taksiliikennelain 3 §:n mukaan lakia sovelletaan
ammattimaiseen henkilöiden kuljettamiseen tiellä henkilöautolla.
Taksiliikennelaki ei koske henkilöiden kuljettamista ammattimaisesti
korvausta vastaan muilla kuin henkilöautoilla. Asiantuntijakuulemisissa
on tuotu esille, että Suomessa on aloitettu hyvin pitkälle
taksiliikenteen kaltaista toimintaa kuorma-autoilla. Tällaiselta
toiminnalta ei edellytetä noudatettavaksi muutoin ammattimaiselle
henkilöliikenteelle asetettuja vaatimuksia.
Valiokunta pitää erittäin tärkeänä,
että taksiliikennelain osalta selvitetään
mahdollisimman pikaisesti muulla kuin henkilöautolla tiellä toteutettavan
ammattimaisesti ja korvausta vastaan tapahtuvan henkilöiden
kuljettamisen mahdollinen sääntelyn tarve. mm.
henkilöliikenteen turvallisuuden ja toimijoiden tasapuolisen
kohtelun varmistamiseksi.
Yksityiskohtaiset perustelut
2 § Määritelmät.
Ehdotetun 2 §:n 1 momentin 8 kohtaan on kirjoitettu
päivämäärä pelkkinä numeroina,
mikä ei ole lakiteknisesti oikea tapa. Valiokunta ehdottaa
päivämäärän korjaamista lakiteknisesti
oikeaan muotoon ja lisäksi sanojen "liitetyn kunnan alueella"
kursivoimista lakiteknisistä syistä.
10 § Taksiluvan myöntäminen ja muuttaminen.
Taksiliikennelain 10 §:ssä säädetään
siitä, miten lupaviranomainen asettaa luvanhakijat luvan myöntämisen
suhteen etusijajärjestykseen. Säännös
on tarpeen, koska useimmiten hakijoita on enemmän kuin
lupia voidaan myöntää. Kuntakeskusten
ulkopuolisten alueiden taksipalvelujen saatavuuden parantamiseksi
hallituksen esityksessä on esitetty säännöstä,
jonka mukaan taksilupa myönnettäisiin ensisijaisesti
lain 6 §:n vaatimukset täyttävälle
henkilölle, jos tämä hakee lupaa asemapaikalle,
jonka etäisyys kuntakeskuksesta on maanteitse vähintään
20 kilometriä.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kuntakeskus eli kunnan
pääkeskus on suurimmassa osassa kuntia yksiselitteisesti
määritettävissä. Taksiliikennelain
soveltamisen kannalta kuntakeskus on yleensä liikenteen
kysynnän kannalta merkittävin keskus. Lain etusijajärjestystä soveltaessaan
lääninhallitukset, tai jatkossa vastaavat lupaviranomaiset,
määrittelevät kuntakeskukset kunkin kunnan
osalta.
Asiantuntijakuulemisissa on kuitenkin tuotu esille, että on
mahdollista, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulle
lupaa hakevat voisivat käyttää hallituksen
esityksessä esitettyä etusijamahdollisuutta hyväkseen
lain tarkoituksen vastaisesti. Hakijoiden tasapuolisen kohtelun
vuoksi ja väärinkäytösten ehkäisemiseksi
valiokunta ehdottaa, että kuntakeskusten määrää tulisi
rajoittaa siten, että suurimpien kaupunkien kuntakeskukset
suljettaisiin tämän lainkohdan soveltamisen ulkopuolelle.
Tällainen vaihtoehto merkitsisi sitä, että lakia
voitaisiin soveltaa muutoin tasapuolisesti koko maassa. Luvan myöntäminen
olisi kuitenkin tämän poikkeussäännön
perusteella mahdollista esimerkiksi muiden suurten kaupunkien alueille,
joissa useissa on laajoja harvaan asuttuja alueita ja kaupunkikeskuksen ulkopuolisia
taajamia, joille ei kuitenkaan voitaisi määrätä kuntaliitoksen
perusteella omaa lupakiintiötä. Itä-Suomessa
tällaisia alueita olisivat muun muassa Kuopion seudulla
Vehmersalmi ja Riistavesi sekä Joensuun seudulla lakkautetut
Tuupovaaran ja Kiihtelysvaaran kunnat. Tällaisten kuntien
reuna-alueille lupaa hakevat voisivat tässä mallissa
olla luvan saannissa erityisasemassa. Toisaalta esimerkiksi Länsi-Suomessa
esimerkiksi Tampereen seudulla Teiskon alue jäisi soveltamisalan
ulkopuolelle. Oulun läänissä harvaan
asuttujen alueiden palvelut todennäköisesti paranisivat
samalla kun väärinkäytösmahdollisuudet
itse Oulun kaupungin alueella vältettäisiin.
Edellä mainituista syistä valiokunta ehdottaa, että etusijajärjestystä koskevaa
esitettyä 10 §:n 3 momentin säännöstä muutettaisiin
siten, että sen soveltamisen ulkopuolelle jätettäisiin
Helsingin, Vantaan, Espoon, Kauniaisten, Turun, Tampereen ja Oulun
kuntakeskukset. Tätä pienemmissä kaupungeissa
väärinkäyttömahdollisuuteen
voidaan puuttua erityisesti ehdotetun 12 §:n asemapaikalla
päivystystä koskevan ilmoittamisvelvollisuuden
ja valvonnan keinoin. Kyseinen lainkohta velvoittaa kaikkia maaseutumaisissa
kunnissa toimivia taksiautoilijoita sekä autoilijoita,
jotka toimivat sellaisilla asemapaikoilla, joiden etäisyys
kuntakeskuksesta on vähintään 20 kilometriä,
ilmoittamaan sopimistaan, hiljaisempien aikojen päivystyksistä lääninhallitukselle
vähintään kerran vuodessa. Poikkeuksena
olisi ainoastaan tilanne, jossa paikkakunnalle olisi jo vahvistettu
ajovuoro, jota autoilija on joka tapauksessa sitoutunut noudattamaan
ja jonka noudattamista voidaan jo nyt valvoa lupaviranomaisen toimesta.
Mikäli luvanhaltija ei toimittaisi lain vaatimaa ilmoitusta,
lupaviranomaisella olisi käytössään
lain 22 §:n mahdollisuudet puuttua asiaan. Lupaviranomainen
voisi vaatia puutteen korjaamista, antaa varoituksen tai viime kädessä peruuttaa
taksiluvan. Ilmoitus pitäisi tehdä ensimmäistä kertaa
jo luvan saannin yhteydessä. Myöhemmin lupaviranomainen voisi
vaatia ilmoitusta taksiluvanhaltijoilta samassa yhteydessä,
kun se lain 21 §:n mukaan kerran vuodessa tarkistaa,
että luvanhaltija harjoittaa liikennettä. Vaikka
paikkakunnalla olisi vain yksi taksiautoilija, tämä olisi
velvollinen hoitamaan sopimusajojen lisäksi hiljaisen ajan päivystykset
ja tekemään niistä ilmoituksen.
Uuden ilmoitusvelvollisuuden tarkoituksena on nimenomaan helpottaa
ajovelvollisuuden valvontaa sekä ehkäistä väärinkäytösmahdollisuuksia.
Säännös tarjoaa valvovalle viranomaiselle työkalun
valvonnan tosiasialliseen tehostamiseen. Lääninhallitukset
ja jatkossa vastaavat lupaviranomaiset voivat luonnollisesti, lähinnä yhteistyössä
poliisiviranomaisten
kanssa, tehdä myös niin sanottua täsmävalvontaa.
Valiokunta pitää tärkeänä väärinkäytösten
ehkäisyn kannalta, että ministeriö ohjeistaisi
lupaviranomaisia tarpeen mukaan valvonnan toteuttamisessa.
Valiokunta katsoo, että lisäksi on tarpeen
lisätä 10 §:ään uusi
4 momentti, jonka mukaan jos lupa vapautuu haettavaksi liitetyn
kunnan alueelta, uusi lupa myönnetään
aina vapautuneen luvan viimeistä asemapaikkaa hakeneelle 19 §:n
mukaisesti liitetyn kunnan alueelle määrätyn
kiintiön puitteissa. Liitetyn kunnan alueelta vapautuva
lupa pysyisi siten aina liitetyn kunnan alueella 19 §:n
mukaisesti määrätyn kiintiön
puitteissa, ja jos luvan viimeiselle asemapaikalle olisi hakija,
lupa myönnettäisiin aina ensisijaisesti tällaiselle
hakijalle. Viimeisellä asemapaikalla säännöksessä tarkoitetaan
juuri tiettyä liitetyn kunnan alueella olevaa asemapaikkaa,
joka oli määritelty vapautuneen luvan asemapaikaksi,
eikä mitä tahansa liitetyn kunnan alueella olevaa
asemapaikkaa.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan 10 §:ään lisättäväksi
uusi 4 momentti, joka sisältäisi taksinkuljettajana
ja palveluammateissa hankitun kokemuksen arvioinnista asetuksella
säätämistä koskevan säännöksen.
Koska ehdotuksen sanamuodon mukaisesta arvioinnin perusteista voidaan
lähtökohtaisesti säätää ainoastaan
lain tasolla, valiokunta ehdottaa säännöstä täsmennettäväksi
siten, että valtuutus annetaan vain arvioinnista
säätämiseksi. Valiokunnan lisättäväksi
ehdottaman uuden 4 momentin myötä hallituksen
esityksessä lisättäväksi ehdotettu
4 momentti siirtyy 5 momentiksi.
Taksiliikennelain 6 §:ssä säädetään
taksiluvan myöntämisen edellytyksistä.
Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan hakijalta edellytetään käytännön
kokemusta taksinkuljettajana tai muussa palveluammatissa. Palveluammatin
käsitettä ei ole laissa määritelty.
Hallituksen esityksessä on todettu, että taksiluvan
hakijalta ja liikenteestä vastaavalta henkilöltä edellytettäisiin
pääsääntöisesti käytännön
kokemusta. Kokemus voisi kuitenkin olla hankittu muustakin palveluammatista
kuin taksin kuljettamisesta. Hallituksen esityksessä on
lain 10 §:ää esitetty täsmennettäväksi
vastaamaan lain 6 §:n 1 momentin 4 kohdan sisältöä siten,
että taksinkuljettajana hankitun kokemuksen rinnalle on
kirjattu palveluammatissa saatu kokemus. Hallituksen esityksen perusteluiden
mukaan palveluammattina voidaan pitää esimerkiksi
maaseutumatkailuun tai muuhun vastaavaan toimintaan liittyvää maaseudun
palveluammattia, mikä seikka voi olla omiaan kannustamaan
luvan hakuun paikkakunnilla, joille ei tähän mennessä ole
ollut lainkaan luvanhakijoita.
Valiokunta katsoo, että lupien myöntämistä koskevien
periaatteiden selkeyden vuoksi on tärkeää määritellä riittävän
tarkasti, mitä palveluammatilla tarkoitetaan ja miten esimerkiksi
taksin kuljettamisesta saatu kokemus suhteutetaan muussa palveluammatissa
hankittuun kokemukseen. Valiokunta ehdottaa, että esityksen
10 §:n 3 momentin ehdotettua asetuksenantovaltuutta koskevaa
säännöstä muutetaan siten, että liikenne-
ja viestintäministeriön asetuksella säädetään tarkemmin
taksinkuljettajana ja palveluammateissa hankitun kokemuksen arvioinnista.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että kyseisestä seikasta säädetään
tarkemmin lain voimaantulon jälkeen.
Valiokunnan mielestä lähtökohtana
on se, että taksinkuljettajana hankittua kokemusta on mm. liikenneturvallisuusnäkökulmasta
johtuen pidettävä luvan myöntämisen
kannalta merkittävämpänä kokemuksena
muissa palveluammateissa hankittuun kokemukseen verrattuna.
12 § Velvollisuus harjoittaa taksiliikennettä ja ilmoitusvelvollisuus
päivystyksestä.
Valiokunta ehdottaa 12 §:ään lisättäväksi
viittaus 10 §:n 4 momenttiin kyseisen momentin
lisäämisen vuoksi, jolloin ilmoitusvelvollisuus
koskisi myös tämän säännöksen
perusteella luvan saaneita.
31 § Siirtymäsäännökset.
Valiokunta ehdottaa siirtymäsäännökseen
lisättäväksi 2 §:n ja 10 §:n muutosehdotuksista
johtuvat lisäykset.