Perustelut
Laajakaistatukilaissa (1186/2009)
säädetään haja-asutusalueiden
laajakaistahankkeisiin myönnettävän tuen
myöntämisestä. Nyt käsittelyssä oleva
esitys perustuu olennaisilta osin komission suuntaviivoihin valtion
tuen myöntämisestä laajakaistaverkkojen
rakentamiseen.
Valiokunta pitää hyvänä,
että hyvin menestyvien laajakaistahankkeiden niin sanotun
ylituoton palauttamista koskevia säännöksiä ehdotetaan
lievennettäviksi olennaisesti. Jatkossa seuranta- ja palautusvelvoite
koskisi vain yli 10 miljoonan euron hankkeita ja raja-arvoa
arvioitaisiin nykyisestä poiketen jokaisen hankkeen osalta
erikseen. Valiokunnan näkemyksen mukaan ehdotuksella voidaan
osaltaan edistää pienten laajakaistahankkeiden
toteuttamista vähentämällä näiden
hankkeiden hallinnollista taakkaa.
Esityksessä ehdotetaan lyhennettäväksi
hankkeiden toteuttajien velvoitetta vuokrata tuen avulla rakennettua
verkkoa muille teleyrityksille nykyisestä kymmenestä vuodesta
seitsemään vuoteen. Tänä aikana
verkkoa ja sen kapasiteettia tulee vuokrata kohtuullisella hinnalla
ja syrjimättömin ehdoin, millä pyritään
varmistamaan tuen avulla rakennettujen verkkojen mahdollisimman
tehokas hyödyntäminen. Asiantuntijakuulemisessa
on osin myös kritisoitu aikarajan laskemista ja tuotu esille,
että mm. rahoittajien kannalta on olennaista, että käyttöiältään
pitkät viestintäverkot ovat riittävän
kauan eri toimijoiden hyödynnettävissä.
Valiokunta kuitenkin toteaa, että saadun selvityksen mukaan
käytännössä on verkkoyritysten
omien etujen mukaista vuokrata myös tämän
aikarajan jälkeen verkkoja niitä haluaville, vaikkakin
markkinaehtoiseen hintaan, ja tarvittaessa tuen saajalle on mahdollista
asettaa käyttöoikeuden luovutusvelvollisuus, mikäli
huomattavan markkinavoiman sääntely tätä edellyttää.
Komission vaatimuksen mukaisesti edellä mainittu seitsemän
vuoden aikaraja ei nykyisestä poiketen koskisi kuitenkaan
kaapelikanavia ja mastoja, joiden vuokrausvelvoitteen kestolla ei siten
olisi takarajaa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kaapelikanavalla
tarkoitetaan säännöksessä maan
alle asennettavaa kanavaa tai putkea, jonka sisälle on
mahdollista sijoittaa esimerkiksi eri toimijoiden valokuitukaapeleita. Valiokunta
kiinnittää yleisenä kysymyksenä huomiota
siihen, että hyvin pitkäaikaiset käyttöoikeusvelvoitteet
eivät ole välttämättä omiaan kannustamaan
uusiin investointeihin.
Esityksen mukaan tuen hakijan tulisi liittää tukihakemukseen
analyysi hankkeeseen liittyvistä taloudellisista, toiminnallisista
ja muista riskeistä. Analyysissä tulisi myös
arvioida, miten näitä riskejä voidaan
hallita. Valiokunta katsoo, että uudesta velvoitteesta
aiheutuu hankkeiden toteuttajille lisätyötä,
mutta ehdotetun arvion laatiminen jo riittävän
aikaisessa vaiheessa on selkeästi hankkeiden toteutumisen
ja niiden järkevän toteutuksen kannalta edullista.
Voimassa olevan lain mukaan Viestintävirasto ei voi
käsitellä maksuhakemusta, jos hakemus on viivästynyt
tukipäätöksessä asetetusta määräajasta.
Valiokunta pitää erittäin tervetulleena
ehdotusta, jonka mukaan Viestintävirasto voisi tietyin
säädetyin edellytyksin ottaa hankkeen maksuhakemuksen
käsittelyyn ja päättää tuen
maksamisesta, vaikka hakemus olisikin viivästynyt määräajasta.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotuksella saadaan aikaan tarpeellista
joustavuutta tukien maksamiseen ja hankkeiden toteuttamiseen sellaisissa
tilanteissa, joissa myöhästymiselle on selkeästi
ollut painavat syyt. Valiokunta pitää hyvänä,
että laajakaistatukien maksamiseen liittyviä menettelytapoja
pyritään kehittämään
ja joustavoittamaan hakijoiden yhdenvertainen kohtelu huomioon ottavilla
tavoilla.
Esityksessä ehdotetaan myös eräiden
muutosehdotusten soveltamista takautuvasti hankkeiden toteuttajille
edullisella tavalla. Valiokunnan saaman selvityksen perusteella
arvioituna näissä ehdotuksissa on asianmukaisesti
otettu huomioon mm. hankkeiden toteuttajien yhdenvertaisen kohtelun
ja perusteltujen odotusten suojaan liittyvät vaatimukset.
Valiokunta on edelleen huolissaan laajakaistaverkon investointien
kattavasta toteutumisesta, etenkin joidenkin valokuituverkkojen
rakentamista koskevien hankkeiden etenemisestä. Valiokunnan
mielestä yhteiskunnan tulee olla jatkossakin mukana edistämässä haja-asutusalueiden
laajakaistainvestointeja ja hankkeiden toteuttamista mm. kansalaisten
yhdenvertaisuuden ja palvelutason turvaamiseksi myös niillä haja-asutusalueilla,
joille verkkoa on vaikeaa saada rakennettua puhtaasti kaupallisin
perustein. Nopean laajakaistan edistämisellä ja
hankkeiden toteutumisen esteiden purkamisella on mahdollista osaltaan
pyrkiä lisäämään sekä yksityisen
että julkisen sektorin tuottavuutta, investointeja ja talouskasvua.
Valiokunta korostaa, että laajakaistahankkeen keskeisenä periaatteena
on myös jatkossa välttämätöntä pitää teknologianeutraalisuutta
ja sen mahdollistamaa joustavuutta myös teknologian kehittyessä.
Eri teknologioita ja sekä kiinteitä että langattomia
verkkoja täytyy pystyä myös kysynnän
mukaan hyödyntämään tapauskohtaisesti
tarkoituksenmukaisimmalla ja kustannustehokkaimmalla tavalla ja
tarvittaessa toisiaan täydentäen. Molemmille teknologioille
ja sekä langattomien että kiinteiden verkkojen
rakentamiselle on olemassa selkeä tarve myös jatkossa.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena ja puoltaa näin ollen lakiehdotuksen
hyväksymistä.
Valiokunta katsoo saamansa selvityksen mukaan, että lain
on tarpeen mm. maksuhakemusten käsittelyyn liittyvistä käytännön
syistä tulla voimaan jo esityksessä ehdotettua
nopeammassa aikataulussa ja joka tapauksessa viimeistään 30.6.2014.