Perustelut

Yleistä

Valiokunta toteaa, että komission ehdotukset sisältävät ehdotuksen rahoituskehysasetukseksi, ehdotuksen toimielinten väliseksi sopimukseksi, ehdotuksen omia varoja koskevaksi päätökseksi sekä näitä selittävän tiedonannon. Yhteisen maatalouspolitiikan osalta rahoituskehyksiä koskevissa neuvotteluissa on kyse EU:n budjettirahoituksen kokonaismäärästä ja sen kohdentamisesta eri tarkoituksiin. Rahoituksen yleisen suuruuden lisäksi keskustelunaiheita ovat muun muassa maatalouspolitiikan eri pilareiden välinen painotus, maataloustukien "viherryttäminen" ja tuotantoon sidottujen tukien säilyttäminen.

Neuvottelut EU:n tulevista rahoituskehyksistä nivoutuvat kiinteästi yhteen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) suuntaviivoista ja sisällöstä käytävään keskusteluun. EU-komissio julkisti 12.10.2011 ehdotuksensa yhteisen maatalouspolitiikan uudistamiseksi vuoden 2014 alusta. Rahoituskehysehdotus luo yleiset puitteet tulevalle uudistukselle. Valiokunta tulee myöhemmin erillisessä lausunnossaan ottamaan yksityiskohtaisesti kantaa ehdotukseen YMP:n uudistamiseksi. Valiokunta toteaa, että EU:n sisäinen tukijakauma perustuu yli 20 vuoden tuotantohistoriaan, eikä se vastaa 27 erilaisen jäsenmaan muuttuvilla markkinoilla toimivan maatalouden vaatimuksiin. Tämän vuoksi hallitusohjelman mukaisesti tavoitteena tulee olla, että sitä korjataan oikeudenmukaisemmin sekä paremmin eri jäsenmaiden ja alueiden erityispiirteitä ja tuotanto-olosuhteita huomioivaan suuntaan. Suomen tavoitteena tulee olla EU:n ja kansallisten tukien suuntaaminen Suomen maatalouden erityistarpeet huomioon ottaen.

Valiokunta toteaa, että EU:n maataloustuotannolle on asetettu muita maanosia tiukempia hygieniaan, tuotteiden jäljitettävyyteen, eläinten hyvinvointiin ja ympäristöön liittyviä vaatimuksia, jotka nostavat kustannuksia. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että kolmansista maista tuotavien elintarvikkeiden tulee myös täyttää samat vaatimukset kuin EU:ssa valmistetuilta tuotteilta edellytetään.

Keskeiset ehdotukset maatalouden ja maaseudun kehittämismenojen osalta

Valtioneuvoston kantaan viitaten valiokunta pitää välttämättömänä, että hyväksyttävä rahoituskehys perustuu periaatteeseen maataloustuotannon jatkumisesta kaikilla Euroopan alueilla. Rahoituskehys ei siten saa kyseenalaistaa maamme eri alueille tyypillisten ja perinteisten tuotannonalojen toimintaedellytyksiä ottaen huomioon myös maamme ilmastolliset olosuhteet ja kasvien kasvuvyöhykkeet. Tuotanto-olosuhteissa olevat luonnonolosuhteista johtuvat erot tulee tasata tukijärjestelmien kompensaatioilla. Samalla valiokunta painottaa huoltovarmuuskysymystä eli sitä, että jokaisella valtiolla on oikeus ja velvollisuus huolehtia kansalaistensa elintarvikkeiden saatavuudesta.

Valiokunta toteaa, että Suomen maatalouden kannalta keskeisiä asioita rahoituskehyksessä ovat EU:n rahoittamien tukien kokonaistaso, maatalouspolitiikan eri pilareiden välinen painotus, tuotantosidonnaisten tukien maksamisen mahdollisuudet myös vuoden 2013 jälkeen ja ehdot maataloustukien viherryttämiseksi. Lisäksi on huomioitava, että EU-tukien tasossa tai muodossa tapahtuvat muutokset heijastuvat todennäköisesti Suomen kansallisiin tukiin. Valiokunta painottaa erityisesti sitä, että liittymissopimuksen artiklojen 141 ja 142 mukaiset tuet tulee turvata.

Valiokunta toteaa, että komission ehdotus EU:n rahoituskehykseksi vuosille 2014—2020 jäädyttäisi maatalouden ja maaseudun kehittämismenojen tason (koko kaudella 371,7 miljardia euroa) nimellisesti lähelle vuoden 2013 tasoa. Kokonaissummaan sisältyvä Suomelle tärkeä maaseudun kehittämisrahoitus pysyisi myös nimellisesti lähes nykytasolla (koko kaudella 89,9 miljardia euroa). Valiokunta painottaa kuitenkin voimakkaasti sitä, että mikäli rahoituksen taso jäädytetään vuoden 2013 tasolle, maatalouden rahoitus pienenee reaalisesti laskien. Samalla menojen jäädytys johtaa siihen, että maatalousmenojen osuus EU:n kokonaismenoista laskee kehyskauden aikana nykyisestä yli 40 prosentista noin 33 prosentin tasolle. Rahoituksen supistumista voi osaltaan pienentää lisävarojen ohjaaminen maatalouteen budjetin ulkopuolisista Euroopan globalisaatiorahastosta sekä Maatalouden kriisirahastosta. Näiden merkitystä ei voida vielä arvioida, koska yksityiskohtia kriisirahaston tavoitteista, sisällöstä ja kohdentumisesta ei ole vielä käytettävissä.

Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on arvioitu, että rahoituksen väheneminen merkitsee maatalouden suorien tukien ja markkinointimenojen alentumista reaalisesti runsaat 16 prosenttia. Komissio on tiettävästi käyttänyt arviossaan kahden prosentin inflaatio-odotusta. Jos todellinen inflaatio on voimakkaampaa, maataloustuen reaaliarvo alenee vielä todettuakin nopeammin. Kielteiset vaikutukset eurooppalaiselle maataloudelle voivat kasvaa erityisen huomattaviksi tilanteessa, jossa maatalouden tuotantopanosten hinnat nousevat nopeasti, mutta maataloustuotteiden markkinahinnat eivät nouse. Tuolloin tuen kautta muodostuva viljelijöiden reaalinen ostovoima alenee merkittävästi.

Koko EU:n mittakaavassa merkittävä asia komission esityksessä on myös I pilarin hehtaaritukien tasaaminen jäsenmaiden välillä. Valtioneuvoston kirjelmään sisältyvässä muistiossa onkin tuotu esiin, että maatalouden suorien tukien oikeudet muodostetaan uudelleen. Komissio esittää, että tukia maksetaan jatkossa nykyistä tasaisemmin eri jäsenmaiden välillä: niitä jäsenvaltioiden tukia, jotka ovat laskennallisesti EU:n keskiarvoa (268,2 euroa/ha) korkeampia, alennetaan ja keskiarvoa matalampia tukia nostetaan siirtymäkauden aikana. Ehdotuksen mukaan 1/3 alhaisempien tukien erosta suhteessa 90 prosenttiin EU-keskiarvosta (241,4 euroa/ha) korvataan, mikä tekisi tukijärjestelmästä nykyistä hieman tasaisemman. Nykyinen pakollinen modulaatio (tukien siirto suorista tuista maaseudun kehittämistukiin) säilytetään uudella rahoituskehyskaudella vuoden 2013 tasolla.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan hehtaaritukien tasaaminen ei Suomen tilanteeseen käytännössä juurikaan vaikuta, koska Suomen hehtaarituki on EU:n keskitasoa. Koska Suomen keskimääräinen tukitaso pakollisen modulaation jälkeen, 236,7 euroa/ha, jää hieman 90 prosentin tason alapuolella, suorien tukien tasaaminen komission esittämällä tavalla nostaisi Suomen saamaa maataloustukea valtiovarainministeriön laskelmien mukaan 1,6 euroa/ha eli kokonaistasolla noin 3,6 miljoonaa euroa. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että suorien tukien komission esittämää suuremmasta tasauksesta on syntynyt keskustelua uusien ja vanhojen jäsenmaiden kesken, minkä seurauksena tukien tasaus uusien jäsenmaiden hyväksi voi voimistua. Tuolloin on vaarana, että myös Suomen tukien taso alenee.

Valiokunta toteaa, että rahoituskehyksissä suorille tuille asetettu menokehys ei riitä kattamaan kaikkia maatalouden suorien tukien menotarpeita, erityisesti kun otetaan huomioon Romanian ja Bulgarian suorien tukien asteittainen nousu vanhojen jäsenmaiden tasolle vuoteen 2016 mennessä. Tästä syystä kaikkien maiden suoriin tukiin kohdistuu kehyskauden alussa n. 1—2 prosentin (n. 800 miljoonaa euroa/vuosi) "juustohöyläleikkaus", joka on voimassa koko kehyskauden ajan.

Suomi saa nykyisin maksaa 10 prosenttia EU:n suorista tuista tuotantoon sidottuina. Komissio esittää, että tämä mahdollisuus säilyy edelleen. Valiokunta korostaa sitä, että tuotantosidonnaisen CAP-tuen merkitys on Suomessa suuri erityisesti kotimaisen naudanlihan tuotannossa. Emolehmäpalkkioiden irrottaminen tuotannosta katkaisisi emolehmien määrän kasvun, mikä nopeuttaisi naudanlihantuotannon vähenemistä. Valiokunta toteaakin, että tavoitteena tulee olla maamme tuotantosidonnaisten tukien osuuden kasvattaminen jatkoneuvotteluissa.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että sokerikiintiöiden poistuminen johtaa EU:n perinteisen oman varan, sokerimaksujen, poistumiseen vuodesta 2015 lukien. Vastaava rahamäärä (n. 123 miljoonaa euroa/v) tulee kerätä EU:n budjettiin normaalin jäsenmaksun kautta. Suomen osuus sokerimaksusta on ollut huomattavasti jäsenmaksuamme pienempi, joten muutos lisää Suomen maksuja EU:lle.

Valiokunta toteaa, että EU:n sokerin ja tärkkelysperunan tuotantokiintiöt ja kansallinen tuki ovat turvanneet suomalaisen sokerin ja perunatärkelyksen tuotannon jatkumisen. Tuotannon jatkuminen näillä aloilla tulee turvata myös vireillä olevassa maatalousuudistuksessa.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että komissio on rahoituskehystä koskevassa ehdotuksessaan poikkeuksellisesti ottanut voimakkaasti kantaa myös maatalouspolitiikan sisältöön tuomalla esille vaatimuksen, jonka mukaan 30 prosenttia tuesta tulee sitoa viherryttämiseen. Valiokunta toteaa, että tämä ehdotus toteutuessaan sitoisi merkittävän osan suorasta tuesta. Se ei saa luoda pelkästään lisäbyrokratiaa, jonka ympäristönsuojelulliset vaikutukset jäävät vähäisiksi. Viherryttämisen suurimmat huolet liittyvätkin säännösten monimutkaistumiseen sekä valvontatarpeen lisääntymiseen. Lisäbyrokratian estämisen ohella tärkeää on myös, että tuotannonrajoitteita asetettaessa maailman ruokahuollon yhä paheneva tilanne otetaan huomioon.

Komission ehdotuksen mukaisen maataloustukien viherryttämisen myönteiset vaikutukset voivat jäädä Suomessa joka tapauksessa kokonaisuutena pieniksi, sillä Suomessa on jo olemassa kattava ja melko laaja ympäristötukiohjelma. Valiokunta kiinnittää toisaalta huomiota siihen, että suomalaisen maatalouden suhteellinen kilpailukyky voi jopa jossain määrin parantua yhteisen maatalouspolitiikan viherryttämisen myötä, kun maataloustuottajat myös muualla EU:ssa joutuvat sitoutumaan maatalouden ympäristökuormitusta vähentäviin toimenpiteisiin. Tuolloin viherryttämisehdot toimisivat tuotannon rajoitteina lähinnä EU:n suotuisimmilla, tehotuotantoa harjoittavilla alueilla, joissa lisäviherryttämiseen on todellista tarvetta.

Suomen maatalouden näkökulmasta jatkuvuus II pilarin ympäristötuessa ja luonnonhaittakorvauksessa on erittäin tärkeää. Nykyisin II pilarin tukien osuus on Suomessa moniin muihin EU-maihin verrattuna selvästi suurempi ja se koostuu valtaosin hehtaariperusteisesta ympäristötuesta ja luonnonhaittakorvauksesta. Kyseisillä tuilla on suuri merkitys maatalouden kokonaistulonmuodostuksessa. Viitaten edellä todettuun valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että Suomelle tulevaa luonnonhaittakorvauksen (LFA) hehtaarikohtaista määrää korotetaan siten, että se ottaa nykyistä paremmin huomioon maamme erityisolosuhteet ja niistä aiheutuvat vaikutukset tuotannon kannattavuuteen.

Valiokunta painottaa voimakkaasti sitä, että jakokriteerien mahdollinen muuttuminen II pilarin tuissa voi EU-kokonaisrahoituksen pysyessä nykytasolla merkitä Suomen osuuden pienenemistä. Muuttuminen lisäisi painetta Suomen EU-osarahoitteisten maaseudun kehittämistukien, kuten ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen (LFA) kansallisten, kehysvaikutteisten rahoitusosuuksien kasvattamiseen, mikäli nykyinen rahoituksen taso halutaan säilyttää. Tämä on todettu valtioneuvoston kirjelmään sisältyvässä muistiossa.

Sen lisäksi, että maaseudun kehittämisrahoitus on Suomelle hyvin tärkeä elementti laajojen luonnonhaittakorvaus (LFA)- ja ympäristötukitoimien vuoksi, sillä on erittäin suuri merkitys myös maatalouden rakennetukien sekä alueellisten ja paikallisten yritys- ja hanketukien kannalta. Komission ehdotuksesta ei kuitenkaan vielä selviä tämän rahoituksen maakohtainen jakautuma. Maaseudun kehittämisvarojen jako tullaan uudistamaan osuuksilla, jotka määritellään objektiivisten alueellisten ja taloudellisten kriteerien perusteella ottaen myös huomioon politiikan tavoitteet ja aikaisempi käyttö. Kriteerit heijastavat myös tulevan talous-, sosiaali-, ympäristö- ja aluepolitiikan tavoitteita. Valiokunta korostaa, että maaseudun kehittämisrahoituksen uudelleenjaon vaikutukset ovat Suomelle potentiaalisesti huomattavat. Käytettävistä objektiivisista/historiallisista kriteereistä riippuen Suomi voi joko menettää tai saada lisää EU-rahoitusta maaseudun kehittämiseen. Tarkemmat vaikutukset Suomen kannalta selviävät tältä osin vasta myöhemmin.

Valiokunta toteaa, että Suomi on saanut nykyisellä kehyskaudella kohtuullisen hyvän osuuden, 2,3 prosenttia, maaseutuvaroista ja osuuden säilyttämisen tulee olla vähimmäistavoite. Maaseudun kehittämisrahoituksen nykytason turvaaminen, kuten komissio esittää, on Suomen etujen mukaista. Maaseudun kehittämisen tulee olla Suomelle prioriteetti myös sen vuoksi, että sen kautta rahoitetaan muun ohella edellä mainitut LFA- ja ympäristöohjelmat. Valiokunta korostaa tässä yhteydessä sitä, että monet maaseudun kehittämistoimet perustuvat kustannuslaskelmiin (esim. ympäristötuki). Kun kustannukset jatkuvasti nousevat, on tuen reaaliarvon turvaamisen näkökulmasta perusteltua, että maaseudun kehittämisrahoitusta nostetaan komission ehdottamasta tasosta ainakin niin, että sen reaaliarvo säilyy.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen valtioneuvoston kirjelmän muistiossa todettuun, että komission antamien ennakkotietojen mukaan Suomen rakennepoliittinen rahoitus tulevalla kaudella vähentyy alustavien arvioiden mukaan noin 15 prosentilla. Tuleva saanto riippuu koheesiopoliittisen rahoituksen kokonaistason ohella erityisesti siitä, miten paljon Suomi saa perusrahoitusta kilpailukykyvaroista ja mahdollisesti siirtymäalueiden varoista sekä miten hyvin Suomen asettamat rahoitustavoitteet maantieteellisistä olosuhdehaitoista kärsiville alueille toteutuvat. Tällä kaudella Itä- ja Pohjois-Suomi saavat erityisrahoitusta 35 euroa/asukas/vuosi (n. 45 miljoonaa euroa/vuosi). Valiokunta toteaa, että hallitusohjelman mukaisesti syrjäisen sijainnin huomioiminen ja harvaanasuttujen alueiden erityisaseman turvaaminen on Suomelle rakennerahastopolitiikan avainkysymys. Lisäksi EU:n rakennerahasto-ohjelmauudistuksessa tulee turvata voimavarojen käytön mahdollisuus koko Suomessa.

Valiokunta pitää välttämättömänä myös taloudellisista syistä, että niin yhteisen maatalouspolitiikan kuin maaseudun kehittämispolitiikan yksinkertaistamistyössä edetään konkreettisesti (mm. maatalouden tuotantosidonnaisia tukia lisäämällä) byrokratian karsimiseksi.