Perustelut
Yleistä
Maaseudun liikennejärjestelmiä käyttävät
lähes kahden miljoonan maaseudun asukkaan lisäksi elinkeinot,
matkailu ja vapaa-ajan asukkaat. Monet vahvistumassa olevat vihreän
talouden elinkeinot sijaitsevat maaseudulla. Laajassa maaseutumaisessa
maassa on hyväksyttävä tosiasia, että välimatkat
ovat usein pitkiä. Suomen suuren pinta-alan ja suhteellisen
tasaisesti jakautuneen asutuksen vuoksi valtakunnallisten liikenneyhteyksien
hyvä toimivuus on maan eri osien elinvoiman säilyttämiseksi
välttämätöntä.
Suomelle toimiva liikennejärjestelmä on tärkeä kilpailutekijä.
Teollisuus ja asutus ovat sijoittuneet koko maahan, ja paljon raskasta
tavaraa kuljettavan metsäsektorin yritysten osuus tuotannon
määrästä on edelleen varsin
suuri. Lisäksi myös koko elintarvikeketjun kuljetusmäärät
ovat merkittäviä. Toimivat liikenneyhteydet ovat
myös alueiden kehittymisen keskeinen edellytys. Liikenneyhteydet
vaikuttavat yritysten haluun sijoittua alueelle ja pysyä siellä.
Valiokunta painottaa sitä, että liikennemääristä riippumatta
maan eri osien elinvoiman säilyminen ja kehittäminen
edellyttävät kaikkialla toimivia liikenneyhteyksiä ja
joukkoliikennepalveluja.
Tienpidossa on jo pidemmän ajan kuluessa syntynyt huomattava
korjausvelka. Tavoitteena tulee olla, että liikenneväylien
hoitoon ja ylläpitoon osoitetaan rahoitus, jolla turvataan
väyläverkoston palvelutaso ja liikenneturvallisuus. Samalla
tulee huomioida perusväylänpidon, alempiasteisen
tiestön ja yksityisteiden tärkeä merkitys
monipuolisen yritystoiminnan ja elinkeinoelämän
edellytysten turvaamiselle tasapuolisesti koko maassa.
Maaseudun joukkoliikennepalveluiden heikentämissuuntaus
tulee katkaista ja kehittää sille myös
korvaavia ratkaisuja. Rautatieverkoston kunnosta tulee huolehtia,
ja sitä tulee hyödyntää nykyistä enemmän
myös henkilöliikenteen tarpeisiin. Valiokunta
pitää myös tärkeänä,
että maamme sisävesikuljetusten ja sisävesireittien kehittämiseen
panostetaan nykyistä voimakkaammin.
Energiansäästö- ja ilmastotalkoot
on kohdistettava kokonaisvaltaisesti ekotehokkuuteen. Sen vuoksi
myös maaseudun liikkumismuotoja on edelleen kehitettävä.
Valiokunta kuitenkin korostaa, että auto tulee jatkossakin
säilymään maaseudulla tulevaisuudessa
tärkeänä kulkuvälineenä.
Maaseudun yhdyskuntarakenteen ilmastokuormitusta arvioitaessa on
pitkällä tähtäimellä otettava
huomioon uuden, ekologisemman teknologian tuomat mahdollisuudet
autoilussa.
Valiokunnan arvion mukaan selonteossa ei ole riittävän
kattavasti käsitelty erilaisten maaseutualueiden liikkumistarpeita
ja nykyisiä ongelmia. Etätyömahdollisuuksien
kasvu sekä luonnonvaratalouteen pohjautuva yrittäjyys
antavat kuitenkin paljon uusia elinkeinomahdollisuuksia maaseudulle.
Vihreiden elinkeinojen edistäminen edellyttää toimivaa
ja hyväkuntoista alempiasteista tieverkkoa.
Valiokunta korostaa liikennepolitiikan ratkaisujen pitkävaikutteisuutta.
Tästä syystä liikennepolitiikan linjauksissa
on tunnistettava pitkän aikavälin strategiset
kysymykset. Väestönkasvun, elintason nousun, ruokakriisien
ja ilmastonmuutoksen myötä ruoan ja uusiutuvien
raaka-aineiden kysyntä tulee kasvamaan. Tämä avaa suomalaiselle
maa- ja metsätaloudelle sekä maaseudun elinkeinoille
uusia mahdollisuuksia. Valiokunta korostaa, että tämä näkökulma
olisi tullut ottaa näkyvämmin huomioon liikennepoliittisessa
selonteossa.
Maaseudun liikenne
Selonteon mukaan väestöpohjan pieneneminen aiheuttaa
maaseudulla kannattavuusongelmia liikennepalvelujen järjestämisessä.
Maaseudun asukkaiden ja yritysten toimintamahdollisuudet on kuitenkin
turvattava tarjoamalla riittävä liikkumisen ja
kuljetusten taso. Valiokunta toteaa, että haja-asutusalueilla
on tällä hetkellä vaikeaa tyydyttää kohtuullisia,
asiointiyhteydet turvaavia julkisen liikenteen tarpeita. Väestön
ikääntyminen on haaste koko liikennejärjestelmälle
erityisesti maaseudulla. Joukkoliikenteen edellytysten heikentyessä ulkopuolisten
tarjoamista henkilöautokuljetuksista tullaan aiempaa riippuvaisemmiksi.
Pääosa arjen matkoista tehdään
tulevaisuudessakin henkilöautolla. Samalla on kuitenkin
tärkeää myös huolehtia esimerkiksi taksipalveluiden
riittävyydestä.
Valiokunta pitää erittäin tärkeänä sitä,
että jatkossa kehitetään uusia ratkaisuja
joukkoliikenteen järjestämiseksi haja-asutusalueilla.
Valiokunta korostaa selonteossa esitetyn mukaisesti, että esimerkiksi
kutsujoukkoliikenteen, kimppakyydin ja "naapuriavun" mahdollisuuksia
on kehitettävä. Valiokunta katsoo, että riittävän palveluntason
turvaavat ja kohtuuhintaiset matkat sekä kuljetukset harvaan
asutuilla alueilla tulee varmistaa.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että selonteossa
esitetyt toimenpiteet keskittyvät lähinnä fyysisen
infrastruktuurin kehittämiseen. Maaseudulla toimivien yritysten,
maaseutuelinkeinojen ja maaseudun asukkaiden tärkeä työväline,
tietoyhteydet, on jätetty selonteon ulkopuolelle. Maaseutuelinkeinojen
kannalta harvaan asuttujen alueiden tehokkaiden tietoliikenneyhteyksien
turvaaminen on kuitenkin välttämätöntä.
Valiokunta kiinnittääkin huomiota siihen, että riittävät
tietoliikenneyhteydet eivät vielä kata koko maata
eikä niiden toimivuus ole kaikkialla riittävä.
Perusväylänpito
Perusväylänpidon rahoitustaso on pysynyt lähes ennallaan,
mutta kustannustason huomattava nousu on heikentänyt korjausten
ostovoimaa merkittävästi. Valiokunta toteaa, että perusväylänpidon
rahoitus onkin ostoarvoltaan laskenut 2000-luvulla ja samaan aikaan
liikenne on kasvanut. Liikenneväylien kunto on tämän
kehityksen seurauksena heikentynyt, ja liikenneverkon kunnon säilyttämisen
ja kehittämisen näkökulmasta määrärahat
ovat olleet jo useita vuosia riittämättömiä.
Selonteossa esitetään teiden kunnossapidon painopisteen
siirtoa perusväylänpitoon ja linjataan perusväylänpidon
rajoituksen ostovoiman turvaaminen hallituskausien taitteissa tehtävillä kustannustason
nousua vastaavilla tasokorotuksilla. Rahoitusvaje on kuitenkin jo
tällä hetkellä varsin suuri ja vaatii
nopeaa perusväylänpidon rahoituksen nostamista.
Lisäksi tulee huolehtia siitä, että kehitetään
systemaattisesti uusia käytännön innovaatioita
tienpitoon ja teiden kunnostukseen siten, että kustannuksista
voidaan säästää korjausten laatua
alentamatta. Perusväylänpidon rahoituksen lisäämisen
yhtenä osaratkaisuna voisivat olla teemaohjelmat, jotka mahdollistaisivat
esimerkiksi liikenneturvallisuuden ja puuhuollon kannalta välttämättömien hankkeiden
toteuttamisen.
Alemmanasteinen tieverkko ja yksityistiet
Selonteossa todetaan, että päivittäinen
liikennöitävyys ja hoito varmistetaan koko verkolla,
ja alemmanasteisen verkon kunto joustaisi rahoituksen mukaan. Valiokunta
korostaa, että alemmanasteisen tieverkoston kunnolla on
ratkaiseva merkitys haja-asutusalueiden palvelujen tarjonnalle,
raakapuun, bioenergian, maataloustuotteiden ja tavaroiden kuljetuksille
sekä taajamien ulkopuolella asuvien ihmisten arkiliikkumiselle.
Valiokunta pitää tärkeänä alemmanasteisen tieverkoston
kunnossapitoon varattavaa riittävää rahoitusta
siten, ettei maaseudun infrastruktuuri rapaudu suunnitelmakaudella.
Myös maantiesiltoja on tulossa erittäin paljon
peruskorjausikään, ja jo tällä hetkellä noin
5 % niistä arvioidaan huonokuntoisiksi. Perustuotannon
rakennemuutoksen myötä maaseudun palvelutaso-odotukset
ovat pikemminkin kasvamassa kuin pienenemässä myös
vähäliikenteisellä maantieverkolla. Maatilojen
sisäisten kuljetusten määrät
ja etäisyydet ovat kasvamassa, ja niitä tehdään
entistä raskaammalla kalustolla. Tiloille tulevien ja niiltä lähtevien
kuljetusten kuormat ovat myös jatkuvasti kasvaneet.
Valiokunta korostaa lisäksi sitä, että yksityistiet
ovat erittäin tärkeä osa liikennejärjestelmää. Yksityisteitä on
kaikkiaan noin 350 000 kilometriä, joista valtionapuun
oikeutettuja on noin 55
000 kilometriä. Yksityisteiden riittävä kunto on
tärkeää paitsi teiden varsilla asuville
myös monille maaseutuelinkeinoille. Raakapuun kuljetukset
lähtevät pääsääntöisesti
yksityisteiden varsilta. Tieosakkaat hallinnoivat tiekuntien ylläpitämiä yksityisteitä.
Metsäautoteiden rakentamisesta ja ylläpidosta
vastaavat metsien omistajat. Valiokunta kiinnittää myös
huomiota siihen, että yleisten teiden liittymien määrän
vähetessä yksityisteiden määrä ja
pituus ovat kasvaneet aiheuttaen lisärasitteita tieosakkaille.
Selonteosta käy ilmi, että valtionavustuksia yksityisteiden
kunnossapitoon ja parantamiseen on vähennetty. Valiokunta
toteaa, että ilmaston muuttuessa ja routakauden lyhentyessä sekä sateisuuden
lisääntyessä yksityisteiden kunnossapito
vaatii erityistoimia. Valiokunta korostaa, että riittävän
rahoituksen lisäksi tarvitaan erityisesti uutta osaamista
ja kunnossapitomenetelmien huomattavaa kehittämistyötä.
Myös teiden kunnon arvioinnissa on otettava käyttöön
uusia menetelmiä. Jatkossa tulee kehittää ja
ottaa käyttöön sellaisia uusia teknologioita,
jotka kustannustehokkaasti edistävät teiden kunnossapitoa. Esimerkiksi
tuleva EU:n rakennerahastokausi antaa tähän mahdollisuuksia,
jotka tulee hyödyntää täysimääräisesti.
Lisäksi tulee kyetä valtakunnallisesti levittämään
ns. hyviä käytäntöjä teiden
kunnossapidossa.
Valiokunta korostaa edellä sanottuun viitaten, että alempiasteisen
tieverkoston kunnossapidon laaja-alaiseen kehittämiseen
tulee jatkossa kiinnittää erityistä huomiota.
Yksityisteiden hoitoon ja kunnostukseen käytettävät
määrärahat ovat tällä hetkellä pienet
ja liikennepoliittisessa selonteossa määriteltyjen
painopisteiden ulkopuolella.
Sisävesikuljetukset
Selonteon mukaan mahdollisuutta hyödyntää sisävesireittejä tavarakuljetuksissa
ja matkustajaliikenteessä nykyistä laajemmin on
kuitenkin tarpeen tarkastella uudestaan 2010-luvun puolivälissä huomioimalla
erityisesti bioenergian tuotantokehityksen sekä matkailun
vaikutukset kysyntään. Valiokunta pitää erittäin
tärkeänä, että maamme sisävesikuljetusten
ja sisävesireittien kehittämiseen panostetaan
nykyistä voimakkaammin. Muun ohella on selvitettävä uusien kanavointien
toteuttamismahdollisuudet.
Valiokunta korostaa sitä, että sisävesien
alusliikenteen sisällyttäminen tulevaisuuden kehittämiskohteisiin
on perusteltua erityisesti teollisuuden sekä ainespuu-
että energiabiomassakuljetusten lisääntymisen
vuoksi. Tämäkin kuljetusmuoto vaatii kuitenkin
toimivat, hakeautoihin ja metsäautotieverkkoon perustuvat
syöttökuljetukset.
Metsäklusteri ja puuhuollon turvaaminen
Valiokunta toteaa, että kustannustehokas logistiikka
ja toimiva liikenneinfrastruktuuri on keskeinen kilpailutekijä Suomen
metsäteollisuudelle ja koko metsäsektorille, joka
on Suomessa merkittävin kuljetuspalveluiden käyttäjä.
Metsäteollisuuden osuus rautatiekuljetuksista on tällä hetkellä noin
60 % ja maanteiden noin 30 % sekä merivientikuljetuksista
lähes puolet. Pitkät etäisyydet edellyttävät
tehokasta kuljetuslogistiikkaa ja ympäri vuoden käytettäviä liikenneverkkoja.
Metsäteollisuuden raaka-aine- ja biomassakuljetusten
toimivuus edellyttää alemmanasteisen tiestön
ja ratojen päivittäistä liikennöitävyyttä.
Logistiikan toimintaedellytykset heijastuvat suoraan metsäteollisuuden
tuotannon kehittymiseen, työllisyyteen ja investointeihin. Metsäteollisuuden
logistiikkajärjestelmät ovat suurten volyymien
vuoksi vaativia ja monitahoisia kokonaisuuksia, joiden kokonaisvaltaista
kehittämistä tarvitaan. Alan raaka-ainekuljetusten toimintaedellytysten
turvaaminen tukee osaltaan myös Suomen uusiutuvan energian
käytön lisäämistavoitteiden
saavuttamista (38 % vuoteen 2020 mennessä).
Kotimaisen puun hankinnan turvaaminen edellyttää toimia
liikenneverkon eri osissa: yksityis- ja metsäteiden kuntoa
on parannettava ja alemmanasteista tiestöä kohennettava.
Metsäteollisuudelle tärkeitä liikenneverkon
kehittämistoimia ovat lisäksi vanhentuneiden ja
onnettomuusalttiiden päätiejaksojen uusiminen
ja pääratojen kantavuuden nosto.
Metsistä saatavan uusiutuvan energian käytön
lisääminen edelleen edellyttää metsähakkeen
nykyistä suurempaa hyödyntämistä.
Puun ja hakkeen korjuun ajoittaminen mahdollisimman laajasti sulan
maan kauteen tarjoaa osaltaan mahdollisuuden tasata talvipainotteista teollisuuspuun
hankinnan kausivaihtelua. Valiokunta kiinnittää myös
huomiota siihen, että korjuukaluston siirrot lisäävät
puu- ja hakekuljetusten ohella alemman tieverkon rasitusta. Kun
teiden ympärivuotinen käytettävyys tulee
entistä tärkeämmäksi, on sekä alemman
maantieverkon että metsäteiden ja muiden yksityisteiden
kuntoa parannettava kestämään raskaita
kuljetuksia myös syys- ja kevätkelirikon aikana.
Uusien metsäteiden tarvetta on lähinnä Suomen
metsäkeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueyksiköiden
alueilla. Valiokunta toteaa, että tästä tarpeesta
on myös huolehdittava.
Uusiutuvan energian käytölle asetetut tavoitteet
edellyttävät paitsi tiestön riittävää kattavuutta
ja kuntoa myös riittävän energiapuun
varastointikapasiteetin aikaansaamista. Puun energiakäytön
lisääntyminen jakautuu satoihin pieniin voimalaitoksiin,
joten kuljetusmatkat energiapuun kuljetusten osalta ovat pääosin
lyhyitä. Hakemäärien kasvaessa myös
varastointitarve kasvaa. Tällä hetkellä noin
80 % metsähakkeesta tehdään
tienvarsihaketuksena. Tienvarsihaketuksen kustannukset ovat korkeammat
kuin laitospäässä tai terminaalissa tehtävän
haketuksen. Terminaalien rakentaminen haketusta ja hakkeen varastointia
varten mahdollistaisi todennäköisesti energiapuun
käytön kustannusten pienentämisen ja
siten lisäisi metsähakkeen houkuttelevuutta energian
tuotannossa. Energiapuuterminaalien rakentaminen edistäisi
puuperäisen energian ympärivuotista toimitusvarmuutta
lämpö- ja sähkölaitoksille.
Toisaalta tulee myös selvittää terminaaleissa
tapahtuvaan lastaamiseen liittyvät lisäkustannukset
ja niiden vähentämismahdollisuudet.
Kansallinen metsäohjelma 2015:ssä on todettu,
että yksityis- ja metsäautoteiden valtiontukijärjestelmät
uudistetaan ja yksinkertaistetaan, mikä linjaus tuodaan
esiin myös selonteossa. Valtion rahoituksen ehdoissa tulee
asumisen rinnalla pysyvästi huomioida yksityistieverkon
tarve tuotannon ja raaka-aineiden kuljetuksissa. Yksityisteiden
valtionavustusjärjestelmää on arvioitava
toiminnan tavoitteiden ja hallinnon tuottavuuden kehittämisen
kannalta. Tavoitteena tulee olla valtionavustusten riittävän
taso kuljetus- ja kulkuverkoston ylläpitoon. Valiokunta korostaa
sitä, että valtion rahoitukselta vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja
avustustason pysyvyyttä ja sen tulee edistää toiminnallisesti
ja taloudellisesti hyvää tienpitoa.
Selontekoon sisältyy maininta maantieliikenteen kuljetustehokkuuden
parantamisesta ajoneuvokaluston kuljetuskapasiteettia kasvattamalla.
Ruotsissa on jo usean vuoden ajan ollut käynnissä kokeiluhanke,
jossa on selvitetty suurten ajoneuvoyhdistelmien käyttöä raakapuun
kuljetuksissa. Ajoneuvoyhdistelmien kokonaispainojen noston on todettu
alentavan kuljetuskustannuksia ja liikenteen päästöjä sekä vähentävän
tiestön kulumista. Valiokunta katsoo, että Suomessa
tulee Ruotsin esimerkkiä seuraten nopeasti käynnistää vastaavan
tyyppinen pilottihanke, jossa selvitetään raakapuukuljetusten
taloudellisuuden ja ekotehokkuuden parantamista ajoneuvoyhdistelmiä kasvattamalla.
Samalla tulee kuitenkin selvittää uudistuksen
teknisen ja käytännön toteutuksen edellytykset
sekä vaikutukset teiden kuntoon.
Selvityksessä tietoliikennettä koskevat osiot on
jätetty pääosin selonteon ulkopuolelle.
Liikenneväylien tehokkuus, kunnossapidon oikea-aikaisuus
sekä väylillä tapahtuvien liikennevirtojen
ohjaus vaativat yhä enemmän toimivia tietoliikenneväyliä ja
niiden varaan rakennettuja ohjausjärjestelmiä.
Tämä pätee erityisesti metsäsektorilla,
jossa operoidaan jatkuvasti koko maan kattavalla alueella. Siksi
liittymät tietoliikenneinfrastruktuuriin ja muihin kuljetusten suunnittelua
palveleviin järjestelmiin olisi perusteltua käydä läpi
esitettyä tarkemmin. Puuvirtojen hallinnan ja ohjauksen
tärkeä työväline, langattomat
tietoyhteydet, on jätetty selonteon ulkopuolelle. Toiminnan
tehokkuuden kannalta harvaan asuttujen alueiden tehokkaiden tietoliikenneyhteyksien
turvaaminen on puunhankinnan kilpailukyvyn kannalta erittäin
tärkeä tekijä. Jatkossa ongelmaksi voi
muodostua se, että nopea ja tehokas tietoliikenneverkko
kattaa vain taajaan asutut alueet puuhuollon kannalta tärkeiden
syrjäseutujen jäädessä sen ulkopuolelle.
Valiokunta korostaa, että oikein ajoitetulla teiden kunnossapitotarve-
ja liikennöintikelpoisuusinformaatiolla voidaan tehostaa
merkittävästi metsäbiomassan kuljetuksia
ja esimerkiksi energiantuotannon polttoaineen saatavuutta
erityisesti vaativissa sääolosuhteissa.