Perustelut

Yleistä

Vuosina 2003 ja 2004 toteutettiin yhteisen maatalouspolitiikan ensimmäistä pilaria koskevat uudistukset. Nyt kyseessä olevat komission ehdotukset koskien maaseudun kehittämisasetusta (KOM(2004) 490 lopull.), U 51/2004 vp, tarkoittavat toisen pilarin eli maaseudun kehittämispolitiikan uudistamista. Se on määrä toteuttaa seuraavalla budjettikaudella vuosina 2007—2013. Komission esityksen mukaan maaseudun kehittämisohjelmien laatiminen alkaisi eurooppalaisella tasolla neuvoston hyväksymillä strategisilla suuntaviivoilla. Tämän jälkeen jäsenvaltiot laatisivat omat kansalliset strategiasuunnitelmansa ja näiden jälkeen maaseudun kehittämisohjelmat, joiden tulisi olla asetettujen strategisten valintojen mukaisia.

Uudistuksen tarkoituksena on nykyisen politiikan uudelleensuuntaaminen, lujittaminen ja yksinkertaistaminen. Uutta ehdotuksessa on strateginen ote. Tarkoituksena on, että laaditaan maaseudun kehittämistä koskeva EU:n strategia-asiakirja, joka toimii perustana kansallisille maaseudun kehittämisstrategioille ja ohjelmille. Strategisen otteen vahvistaminen on linjassa EU:ssa myös rakennerahastopolitiikassa painotettujen yleisten periaatteiden, rahoituksen keskittämisen ja tehokkuuden parantamisen kanssa. Sekä rakennerahastopolitiikassa että nyt myös yhteisessä maatalouspolitiikassa yhteydet Lissabonin ja Göteborgin julkilausumiin ovat siten ilmeiset. Kaikilla EU:n keskeisillä politiikka-aloilla olisi selkeät yhteydet unionin kilpailukyvyn, kestävän kehityksen ja territoriaalisen koheesion edistämiseen. Valiokunta toteaa, että territoriaalisen koheesion vahvistaminen politiikkatavoitteena voi sinänsä olla eduksi Suomen kaltaiselle, harvaanasutulle ja kaukana EU:n keskeisiltä markkina-alueilta sijaitsevalle maalle, jos seurauksena on siirtymistä EU:n parhaita tuotantoalueita palkitsevasta markkinatuesta maaseudun laaja-alaiseen kehittämiseen.

Komissio esittää osana rahoituskehyspakettia, että kaikki maaseudun kehittämiseen kohdistuva rahoitus koottaisiin yhteen lähteeseen, nyt maaseudun kehittämisasetuksessa perustettavaan maaseudun kehittämisrahastoon. Maaseudun kehittämisasetuksessa toimenpiteet jaettaisiin kolmeen toimintalinjaan. Ensimmäiseen linjaan kuuluisi maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn kehittäminen. Näihin toimiin kuuluisivat muun muassa nuorten viljelijöiden tuki, varhaiseläkejärjestelmät ja investointituet. Toiseen linjaan kuuluisi ympäristön ja maaseudun parantaminen maankäyttötapojen ja -muotojen avulla. Toimet olisivat muun ohella luonnonhaittakorvaus, ympäristönhoitokorvaus ja Natura-alueiden hehtaarituki sekä peltojen ja muun maan metsityksen tuki. Kolmannen linjan toimilla pyrittäisiin monipuolistamaan maaseudun taloutta ja lisäämään elämän laatua maaseudulla.

Valiokunta pitää maaseudun kehittämistoimien rahoituksen kokoamista yhteen rahastoon sinänsä tarkoituksenmukaisena. Samalla valiokunta kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, ettei komission ehdotus ole kattava. Ei ole perusteltua jättää osaa LEADER-yhteisöaloitteen rahoituksesta koheesiopolitiikan puolelle, vaan tulee valtioneuvoston kannan mukaisesti lähteä siitä, että LEADER-yhteisöaloitteen rahoitus kokonaisuudessaan sisällytetään uuteen maaseuturahastoon. Suomen maaseudulla toimii tällä hetkellä 58 paikallista toimintaryhmää. Niistä 25 kuuluu EU:n LEADER+-yhteisöaloiteohjelman piiriin. Muut toimintaryhmät ovat joko muiden tavoiteohjelmien rahoittamia tai puhtaasti kansallisen rahoituksen varassa. Valiokunta pitää tärkeänä, että asetusehdotus luo edellytykset nykyisen laajuisen toimintayhteistyön jatkamiselle ja kehittämiselle kokonaan LEADER-rahoitteisena.

Komission ehdotuksella neuvoston asetukseksi yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta (Kom. (2004)489 lopull.), U 52/2004 vp, perustettaisiin kaksi rahastoa: Euroopan maatalouden tukirahasto (AEGF) ja maaseudun kehittämisrahasto (EAFRD). Näistä ensimmäinen hoitaisi yhteiseen maatalouspolitiikkaan liittyvien toimenpiteiden rahoituksen ja toinen maaseudun kehittämispolitiikkaan liittyvien toimenpiteiden rahoituksen.

Saamansa selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että molempia asetusehdotuksia yhdistävä seikka on se, että ne johtaisivat nykyistä monimutkaisempaan hallinto- ja päätöksentekojärjestelmään. Vaikka Suomen kannanotoissa tämä näkökohta tuodaan esille, valiokunta korostaa tarvetta ehdotetun hallinto- ja päätöksentekojärjestelmän selkeyttämiseen. Erityisesti komission ehdotus maaseudun kehittämisasetukseksi voi hallinnon osalta johtaa helposti päällekkäisjärjestelmiin. Viimeksi mainittuun ehdotukseen sisältyvät maksajavirastot, koordinaatioelimet ja maaseudun kehittämisen hallintoviranomaiset ja niiden suhteet muodostaisivat nykyistäkin monimutkaisemman kokonaisuuden. Toisaalta päätöksenteon selkeyteen ja yksinkertaistamiseen liittyy myös se, mitä päätetään eri tasoilla. Maaseudun kehittämisen osalta tuleekin erityisesti arvioida, onko kolmannen toimintalinjan osalta tarpeen niin yksityiskohtaisesti päättää Brysselin tasolla. Mm. mikroyritysten tukitarpeet ovat parhaiten tiedossa kunkin jäsenmaan aluetasolla. Sen vuoksi kolmatta toimintalinjaa koskevat päätökset tulee tehdä jäsenmaissa, mikä edellyttää selvästi asetusehdotuksen ao. artiklojen muuttamista.

Rahoitusasetusehdotuksessa mainitaan eri vaihtoehtoja budjettikurimekanismin soveltamiselle. Viitaten valtioneuvoston kantaan valiokunta edellyttää, että mahdollisen suorien tukien leikkaamisen Euroopan maatalouden tukirahaston nettoaseman sisällä pysymiseksi tulee aina olla neuvoston tehtävä, ei komission.

Valiokunta pitää kansallisten tavoitteidemme kannalta erittäin keskeisenä valtioneuvoston kantaa siitä, että maaseudun kehittämispolitiikkaan tulee osoittaa resursseja 10 prosenttia komission esittämän tason päälle. Neuvottelujen eri vaiheissa tulee kuitenkin varautua myös siihen, että Suomen esitys ei tule hyväksytyksi. Siinä tilanteessa oleellista on erityisesti se, että nykyiset liitännäistoimien perusteet ja korkeat tukitasot tulevat Suomelle turvattua. Nykyisellä ohjelmakaudella hyvin toimivien ja laajojen ympäristötuki- ja luonnonhaittakorvausjärjestelmien rahoitus tulee toteuttaa tulevalla ohjelmakaudella nykyisen sovellutuksen mukaisena. Valtioneuvoston kantaan viitaten valiokunta edellyttää lisäksi, että maaseudun kehittämisvarojen jaossa otetaan huomioon myös luonnonolosuhteet (mm. ilmaston kylmyys ja satotaso) sekä alueen syrjäisyys, maaseutumaisuus, harva asutus sekä etäisyys tai saavutettavuus Euroopan keskeisiltä markkinoilta. Valiokunta korostaa sitä, ettei maatalouden alkutuotantoa harjoiteta Suomen leveyspiireillä missään muualla EU:n alueella. Merkityksellinen eroavuus näkyy mm. Suomelle epäedullisissa kasvukauden pituuksissa.

Maaseudun kehittämisasetukseen liittyviä erityiskysymyksiä

Maaseudun kehittämisrahoituksen taso

EU varaa maaseudun kehittämisasetuksessa 88,75 miljardia euroa maaseudun kehittämiseen koko kaudelle 2007—2013, mutta tästä 31,3 miljardia keskitetään konvergenssitavoitteen mukaisille alueille. Valiokunta korostaa tämän ns. konvergenssiriippuvuuden merkitystä Suomelle. Se heijastuu muun muassa ympäristötukiin ja aluepoliittisiin tukiin maaseudun kehittämisen ohella. Lisäksi rahaa tullaan jatkossa suuntaamaan enemmän uusille jäsenmaille. Pohjois- ja Itä-Suomi saavat nykyisin tavoite 1 -ohjelman kautta varoja, mutta jos näitä alueita ei jatkossa voida määritellä konvergenssialueiksi, tulee Suomen maaseudun kehittämiseen saama rahamäärä pienenemään sen nykyisestä tasosta. Komission maaseudun kehittämisrahoitusehdotus on tältä osin sidoksissa myös rakennerahastoehdotuksiin. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen kannanotto rakennerahastoyleisasetusehdotukseen on se, että Pohjois- ja Itä-Suomen alueet sijoitetaan rakennerahastoyleisasetuksen artiklaan 5 omaksi alakohdakseen. Artikla 5 käsittelee konvergenssitavoitetta, joka on uudessa alueluokituksessa korkein. Valtioneuvoston kannan mukaisesti valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että Suomen saaman maaseudun kehittämisrahoituksen taso, mukaan lukien tavoite 1 -ohjelmaan liittynyt maaseuturahoitus, säilyy vähintään nykytasolla myös tulevalla kaudella. Liittymissopimuksessa määriteltyjen Pohjois- ja Itä-Suomen alueiden tulee voida hyötyä maaseudun kehittämisasetuksen 70(1) artiklassa konvergenssialueille osoitetuista rahamääristä.

Luonnonhaittakorvaus

Luonnonhaitta-alueiden uusi luokittaminen on osa ehdotettua maaseudun kehitysohjelmaa. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on tuotu esiin, että Suomen tulee muiden vanhojen EU-maiden tavoin toimittaa EU:n komissiolle riittävät näytöt, joiden perusteella koko maahan voidaan jatkossakin maksaa luonnonhaittakorvausta. Suomen kohdalla uudet kriteerit tarvitaan erityisesti Etelä-Suomen A- ja B-tukialueille. C-tukialue luetaan ns. vuoristo-LFA:n piiriin, jolle on selvät perusteet. Tällä alueella tuen enimmäismäärä olisi sama kuin nykyisin eli 250 euroa hehtaaria kohti. Muiden LFA-alueiden määrittelyyn pitää laatia perustelut uudelleen. Luonnonhaittakorvauksen perusteet voivat liittyä maaperän tuottavuuteen sekä vaikeaan ilmastoon. Mikäli perusteet ovat olemassa ja se katsotaan kansallisesti tarpeelliseksi, luonnonhaittakorvaus voi olla korkeampikin kuin nykymäärä 250 euroa hehtaarilta. Ylittävät osat on kuitenkin maksettava kansallisesti. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, ettei säännöksissä edellytetä suotuisten ja epäsuotuisten alueiden määrittämistä jäsenmaiden sisäisesti, mikä johtaisi siihen, että joka maassa olisi alueita täyden LFA-tuen ulkopuolella. Näillä LFA-alueilla enimmäistuki saisi olla keskimäärin 150 euroa hehtaaria kohti eli 100 euroa alhaisempi kuin nykyisten säännösten mukainen tuki. Valtioneuvoston kantaan viitaten valiokunta edellyttääkin, ettei vertausta luonnonhaitasta aiheutuvien lisäkustannusten ja tulonmenetysten korvaamisesta tehdä maan sisällä vaan epäsuotuisuutta tulee verrata EU:n keskiarvoihin. On välttämätöntä, että Suomi saa pidettyä koko maan LFA-tuen piirissä ja että yhteisön maksama tuki on sen enimmäismäärä keskimäärin 250 euroa hehtaarilta. Valiokunta tähdentää sitä, ettei maataloutta harjoiteta muualla EU:ssa Suomen leveyspiireillä.

Ympäristötukijärjestelmä

Ympäristötukijärjestelmään ehdotukset eivät aiheuttaisi kovin suuria periaatteellisia muutoksia. Perustoimien lisäksi voitaisiin maksaa eläinten hyvinvoinnista, maatilojen laatutyöstä sekä ympäristönhoitoon kohdistuvista erityistoimista. Ympäristötukien maksamisen tulisi ehdotusten mukaan perustua yhä enemmän todellisiin kustannuksiin ja tulonmenetyksiin. Tukitasojen määräytymisessä ei käytetä enää ilmaisua "kannustin". Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että kannustimella on tällä hetkellä suuri merkitys erityisesti kasvinviljelijöiden tuissa. Kannustin on erityisen tärkeä Suomessa myös siksi, että sen joustavaan käyttöön perustuu ympäristötuen kansallinen lisäosa. Keskeisintä kuitenkin on, että kannustinelementin poistaminen johtaisi ympäristönsuojelun tason heikentymiseen Suomessa. Valiokunta pitääkin erityisen tärkeänä, että Suomi korostaa nykyisen kannustimen merkitystä maamme koko ympäristönsuojelulle, ei ainoastaan vesistönsuojelulle. Edellä esitetyn perusteella valiokunta edellyttää kannustimen säilyttämistä ympäristötuessa ja kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että komission esittämät seuranta- ja arviointivaatimukset ympäristötuen maksamiselle ovat tarpeettoman raskaita.

Metsätalouden tuet

Valiokunta toteaa, että komissio ehdottaa metsätalouden tukia laajennettaviksi nykyisestään. Valiokunta katsoo valtioneuvoston kannan mukaisesti, että Suomen ei tule hyväksyä talousmetsien puuntuotantoon ja puunkorjuuseen kohdistuvia kilpailua vääristäviä tukitoimia. Sellaisina toimina on erityisesti pidettävä 1. linjaan sisältyviä metsien taloudellisen arvon parantamista ja metsätaloustuotannon lisäarvon kasvattamista. Yksityisomistuksessa olevien maiden metsittämistäkin tulee voida tukea vain ympäristöperustein, jolloin lyhytkiertoisten puulajien käyttöä ei pidä sallia.

Maaseudun talouden monipuolistaminen ja maaseutualueiden elämän laatu (maaseudun kehittämisen kolmas prioriteetti)

Linja kattaa maaseutualueiden kokonaisuuteen kohdistuvat toimet. Näitä myös maatilatalouden ulkopuolelle suuntautuvia maaseudun kehittämisen kannalta tärkeitä toimia ovat muun muassa elinkeinotoiminnan monipuolistaminen, mikroyritystoiminnan edistäminen, matkailu, kylätoiminta, maisemanhoito, kulttuuri, käsityö, maaseudun peruspalvelut, vesihuolto, tuotekehitys ja markkinointi sekä infrastruktuurin kehittäminen. Kyseiset toimet ovat suurimmalta osalta nykyisten tavoite 1 -ohjelmien ja ALMA-ohjelman (tavoite 1 -ohjelmien ulkopuolinen alue) kautta rahoitettavia maaseudun kehittämistoimia, joiden jatkuvuus EU:n nykyisellä rahoitusosuudella tulee turvata.

Valiokunta toteaa myös, että kolmas prioriteetti ja LEADER-toimintatapa ovat erityisen olennaisia Suomen kaltaiselle pinta-alaltaan suurelle ja harvaanasutulle maalle. Maamme pinta-alasta vain 8 prosenttia on maatalousmaata, ja maaseudulla asuvista ihmisistä noin 9 prosenttia saa elantonsa maataloudesta, joko pää- tai sivutoimisesti. Lisäksi maatalouden rakennemuutos on keskittänyt maataloutta alueellisesti sillä tavoin, ettei yksinomaan maatalouden kautta kanavoituva maaseudun tukeminen enää tavoita suurta osaa maaseudun aluetalouksista. Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa tulee olla käytettävissä mahdollisimman laaja keinovalikoima nyt jäljellä olevien tilojen säilyttämiseksi ja muiden toimeentulomahdollisuuksien lisäämiseksi. Valiokunta toteaa tässäkin yhteydessä, että maamme erityisolosuhteiden vuoksi komission ehdottamia kriteereitä maaseudun kehittämisvarojen jaossa tulee tarkistaa. Jaossa tulee edellä esitetyn mukaisesti ottaa huomioon luonnonolosuhteet, alueen syrjäisyys, maaseutumaisuus, harva asutus sekä etäisyys tai saavutettavuus Euroopan keskeisiltä markkina-alueilta.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että komission Euroopan aluekehitysrahastoehdotuksen (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastoehdotuksen (ESR) mukaan Euroopan aluekehitysrahaston ja Euroopan sosiaalirahaston toimilla voidaan täydentää maaseudun kehittämispolitiikkaa siltä osin kuin toimiin liittyy innovatiivisia tai kilpailukykyä edistäviä elementtejä. Euroopan aluekehitysrahaston osalta valiokunta pitää erityisen tärkeänä, että rahoitusta voidaan kohdistaa maaseudulla elinkeinojen monipuolistamiseen (asetusehdotuksen artikla 9). Rahoitettavat toimet liittyvät saavutettavuuden parantamiseen, tietoliikenneverkoston ja palveluiden rakentamisen nopeuttamiseen, uusien elinkeinojen ja matkailun sekä maaseutupalveluiden kehittämiseen samoin kuin maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen lisäämiseen. Edellä mainitut toimet ovat välttämättömiä täydentämään maaseuturahaston rajattuja toimia, turvaamaan maaseudun kulttuuriperintöä, mahdollistamaan alueiden vetovoimaa muun muassa maaseutu- ja luontomatkailun kohteina ja ennen muuta kehittämään kestävällä tavalla maaseudun elinkeinoja.

Päävastuu maaseudun kehittämistoimenpiteiden rahoituksesta on kuitenkin maaseudun kehittämisrahastolla. Maaseudun kehittämisrahaston ja Euroopan aluekehitysrahaston asetusehdotukset edellyttävät toimien selkeää keskinäistä rajaamista päällekkäisyyksien estämiseksi. Sen vuoksi on tärkeää, että ao. maaseutu- ja aluekehitysohjelmia valmisteltaessa laaditaan rahastojen välille toimiva työnjako ja koordinaatio.

Valiokunta toteaa maamme maaseudun kehittämisen kannalta olevan jatkossa olennaista, että Suomen kansallinen strategiasuunnitelma nivoutuu toimivaksi kokonaisuudeksi jo annetun aluepoliittisen selonteon (Valtioneuvoston selonteko aluepolitiikasta 2004), valmisteilla olevan maatalouspoliittisen selonteon ja juuri valmistuneen neljännen maaseutupoliittisen ohjelman kanssa. Ne tarjoavat yhdessä erinomaisen välineen niin maaseudun kuin maataloudenkin kokonaisvaltaiseksi ja tietoiseksi kehittämiseksi. Koska ohjelma-ajattelu on jo vakiintunut kansalliseen maaseutupolitiikkamme, Suomella on hyvät lähtökohdat kansallisen strategiasuunnitelman luomiseen. Suuri osa tarvittavasta taustatyöstä on jo tehty.