Ehdotus

Ajoverkkokalastusta on perinteisesti harjoitettu verkoilla, joiden pituus on rajoitettu ja silmäkoko suhteellisen pieni, enimmäkseen rannikkovesissä elävien tai niiden kautta vaeltavien pieni- ja keskikokoisten pelagisten lajien pyytämiseen. Suurempia ongelmia alkoi ilmaantua 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla, kun alettiin käyttää suuren silmäkoon ajoverkkoja, joiden pituus on kymmeniä kilometrejä. Suuret ajoverkot lisäsivät merkittävästi suojeltujen lajien, erityisesti valaiden, merikilpikonnien ja haiden, tahatonta kuolevuutta. Seurauksena oli kansainvälisellä tasolla huoli ajoverkkojen ympäristövaikutuksista.

Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen hyväksyttyä päätöslauselman 1, joissa vaadittiin suurten pelagisten ajoverkkojen käytön lopettamista avomerikalastuksessa, EU laati 1990-luvun alussa ajoverkkokalastusta koskevan lainsäädännön. Tämän seurauksena yli 2,5 kilometrin pituisten ajoverkkojen pitäminen aluksella ja käyttö on ollut kesäkuusta 1992 kiellettyä EU:ssa (ei kuitenkaan Itämeren, Belttien ja Juutinrauman vesialueilla). Vuodesta 2002 ovat olleet kiellettyjä silmäkoosta riippumatta kaikki ajoverkot, jotka on tarkoitettu neuvoston asetuksen (EY) N:o 894/97 liitteessä VIII lueteltujen lajien (kielletyt lajit) pyyntiin. Myös ajoverkolla pyydettyjen, luettelossa VIII lueteltujen lajien purkaminen aluksesta on kiellettyä. Lisäksi 1. tammikuuta 2008 alkaen kaikenlaisten ajoverkkojen pitäminen aluksella ja käyttö on ollut kiellettyä Itämeren, Belttien ja Juutinrauman vesialueilla.

EU:n nykyinen ajoverkkoja koskeva lainsäädäntökehys on kuitenkin osoittautunut puutteelliseksi, sillä sovellettavia sääntöjä on helppo kiertää. EU:lla ei ole sääntöjä pyydysten ominaisuuksista (enimmäissilmäkoko, langan enimmäispaksuus, pauloitusmitoitus jne.) eikä pyydyksen käytöstä (enimmäisetäisyys rannikosta, vedessäpitoaika, kalastuskausi jne.), ja aluksella on mahdollista pitää muita pyydyksiä. Yhdessä nämä seikat ovat luoneet tilanteen, jossa kalastajat voivat käyttää ajoverkkoja laittomasti pyytääkseen lajeja, joiden pyytäminen ajoverkolla on kielletty, ja ilmoittaa ne pyydetyiksi jollain toisella pyydyksellä (esimerkiksi pitkälläsiimalla).

Huolimatta kyseisistä ajoverkkosäännöksistä ajoverkkojen laittomasta käytöstä EU:n vesillä raportoidaan edelleen. Jäsenvaltion vakavaa sääntöjen noudattamatta jättämistä on myös käsitelty kahdessa Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiossa: Ranskaa vastaan asioissa (C- 556/07; C-479/07) ja Italiaa vastaan asiassa (C-249/08).

Valvonta- ja täytäntöönpanotoimet eivät ole tuottaneet edellytettyä tulosta, sillä toiminnan pienimuotoisuuden vuoksi on helppo mukauttaa sitä ja löytää keinoja tarkastusten välttämiseksi. Pienet ajoverkot ovat edelleen sallittuja, ja EU:n lainsäädännön porsaanreiät helpottavat niiden laitonta käyttöä. Tämän vuoksi valvontaviranomaisten on äärimmäisen vaikeaa saada riittävää näyttöä laittomasta toiminnasta ja panna sääntöjä täytäntöön. Edellä kerrotun perusteella on selvää, että kyseisen pyyntivälineen käyttö antaa edelleen aihetta vakavaan huoleen ympäristön ja säilyttämisen näkökulmasta. Jotta tilanne saataisiin korjattua ja täytettäisiin ajoverkkokalastuksen asianmukaista säätelyä koskevat EU:n kansainväliset velvoitteet, nyt ehdotettavassa asetuksessa säädetään ennalta varautuvan lähestymistavan pohjalta täyskiellosta, jota sovelletaan kaikenlaisten ajoverkkojen ottamiseen alukselle ja käyttöön EU:n kaikilla vesialueilla 1. tammikuuta 2015 alkaen.

Ehdotuksessa esitetään myös kyseisen pyyntivälineen tarkistettu ja aiempaa kattavampi määritelmä, jotta kaikki mahdollisuudet sääntöjen kiertämiseen saataisiin poistettua. Määritelmän mukaan myös verkko, joka on kiinnitetty vain toisesta päästään pohja-ankkurilla, katsottaisiin ajoverkoksi.

Lukuisat jäsenvaltiot (ml. Ruotsi, Puola, Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta) katsovat, että ehdotettu kielto on ylimitoitettu ottaen huomioon sitä harjoittava pienimuotoinen rannikkokalastus ja että se aiheuttaisi komission vaikutusarviossa esitettyjä suurempia sosioekonomisia menetyksiä. Monet jäsenvaltiot vastustivat myös ajoverkon määritelmän uudistamista. Suomessa kalastetaan silakkaa verkoilla, joista vain toinen pää on kiinnitetty pohja-ankkurilla. Lisäksi on käytössä myös siian pyynnissä käytettäviä verkkoja, joiden kiinnitys ja muu asettelu voidaan komission ehdottaman määritelmän mukaisesti tulkita ajoverkoksi. Kyseiset kalastustavat ovat perinteisiä eikä niillä saada sellaisia suojeltavia lajeja, joiden perusteella ajoverkkokalastus Itämerellä kiellettiin.

Valtioneuvoston kanta

Valtioneuvosto kannattaa komission ehdotusta ajoverkkokalastuksen täydellisestä kieltämisestä vuoden 2015 alusta alkaen.

Lukuisten jäsenvaltioiden tavoin valtioneuvosto ei kannata komission ehdotusta ajoverkkojen uudesta määritelmästä, jonka mukaan myös sellainen verkko, joka on kiinnitetty vain toisesta päästään pohja-ankkurilla, katsottaisiin ajoverkoksi. Tämä määritelmä kieltäisi silakan ja mahdollisesti myös siian perinteisiä verkkokalastustapoja, vaikka näillä kalastustavoilla ei saada suojeltavia lajeja, mikä oli peruste kieltää ajoverkkokalastus Itämerellä vuoden 2008 alusta alkaen.Valtioneuvosto katsoo, että ajoverkon määritelmää tulisi käsitellä osana alueellistamisen menettelyä. Alueellistamisessa tulisi erityisesti pyrkiä varmistamaan, että kielto ja määritelmä eivät vaikeuta pienimuotoista rannikkokalastusta perinteisillä menetelmillä ja alueilla, joilla kalastus ei uhkaa ajoverkkokiellolla suojeltavia lajeja.