Yleistä
Hallituksen esityksen tarkoituksena on toteuttaa EU:n yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanoa koskevan kansallisen lainsäädännön kokonaisuudistus. Vuonna 1994 annettu laki korvataan uudella lailla EU:n yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta. Lakiehdotuksen yleisenä tavoitteena on ajanmukaistaa EU:n yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanoa koskeva lainsäädäntö. Esitys sisältää myös ehdotuksen yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain (1188/2014) muuttamiseksi. Uusi laki EU:n yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta muodostaa jatkossa kehyksen EU:n kalastuspolitiikan kansalliselle täytäntöönpanolle. Lakiehdotus sisältää säännökset kalavarojen käytön ohjauksesta, siirrettäviä käyttöoikeuksia ja toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä koskevasta järjestelmästä, markkinajärjestelyistä sekä sisävesillä kaupalliseen kalastukseen käytettävien kalastusalusten rekisteröinnistä.
Valiokunta korostaa, että esityksen keskeisin uudistus on kokonaan uusi kansallinen järjestelmä siirrettävistä käyttöoikeuksista ja toimijakohtaisista tiettyjen Itämeren kalalajien (silakka, kilohaili ja lohi) kalastuskiintiöistä. Uuden järjestelmän tavoitteena on parantaa kaupallisten kalastajien mahdollisuuksia suunnitella ja ajoittaa kalastustoimintaansa siten, että se vastaa nykyistä paremmin markkinoiden kysyntään sekä tasoittaa ja lisää kotimaisen kalan tarjontaa markkinoilla. Kalaa voisi myydä markkinoille nykyistä paremmin silloin, kun siitä saatava hinta on kalastajalle hyvä. Tämä mahdollistaisi kalasta saatavan varsin alhaisen tuottajahinnan nousemisen ja elinkeinotoiminnan kannattavuuden parantumisen. Suomen kalastuskiintiöiden omistus ja kalastusoikeus yleisillä vesialueilla merialueella säilyvät tulevaisuudessakin valtiolla, mutta valtion rooli kaupallisen kalastuksen säätelyssä vähenee. Valiokunta pitää myös tärkeänä, että vapaa-ajankalastuksen ja kalastusmatkailun kehittymisen edellytyksistä huolehditaan.
Kiintiöjärjestelmä toimii jatkossa käytännössä siten, että Suomelle neuvoston asetuksella vuosittain vahvistettavat EU:n Itämeren silakan, kilohailin ja lohen kalastuskiintiöt jaetaan pääsääntöisesti vuosien 2011—2015 saalishistorian perusteella kymmenen kalenterivuoden ajan voimassaoleviksi siirrettäviksi käyttöoikeuksiksi kaupallista kalastusta harjoittaville yrityksille tai ammatinharjoittajille. Kukin toimija saisi promilleosuuden Suomen silakka-, kilohaili- ja lohikiintiöistä toimijakohtaisena kalastuskiintiönä. Valiokunta toteaa, että uusi toimijakohtainen kalastuskiintiöjärjestelmä ei kuitenkaan tule käyttöön Ahvenanmaalla.
Uusi siirrettävien käyttöoikeuksien järjestelmä sisältää myös erityiset menettelyt aloittavien kaupallisten kalastajien alalle tulolle sekä toimintaedellytysten turvaamisen niissä kalastusmuodoissa, joissa uutta järjestelmää ei oteta käyttöön. Suomen silakan, kilohailin ja lohen kalastuskiintiöiden jakaminen siirrettävinä käyttöoikeuksina kaupallisille kalastajille muodostaa merkittävän taloudellisesti hyödynnettävän arvon, joka voidaan ensisaannon jälkeen esimerkiksi myydä eteenpäin toiselle kaupalliselle kalastajalle. Järjestelmään ehdotetaan sisällytettäväksi myös kalastuskiintiöitä koskeva maksu, jolla katetaan järjestelmän käyttöönotosta ja ylläpidosta aiheutuvat kustannukset.
Kaupallisen kalastuksen tila Suomessa
Suomen elinkeinokalatalouden jalostusarvo vuonna 2014 oli kokonaisuudessaan yhteensä hieman alle miljardi euroa. Kalan jalostuksen ja kaupan arvo oli noin 850 miljoonaa euroa ja vesiviljelyn arvo noin 80 miljoonaa euroa. Merialueen kaupallisen kalastuksen saaliin kokonaisarvo kalastajahinnoin oli noin 40 miljoonaa euroa ja sisävesikalastuksen noin 12 miljoonaa euroa. Kaupallisen kalastuksen saalis mereltä oli 148 miljoonaa kiloa vuonna 2015 ja sisävesillä vuonna 2014 noin viisi miljoonaa kiloa.
Vuoden 2016 alusta voimaan tulleella uudella kalastuslailla (379/2015) uudistettiin ammattikalastajan määritelmä siten, että uutena terminä lainsäädännössä käytetään nyt kaupallista kalastajaa ammattikalastajan sijaan. Kaupalliset kalastajat jaetaan kahteen ryhmään heidän pyytämänsä kalan myynnistä kertyvän liikevaihdon perusteella. Ryhmään 1 kuuluvat yli 10 000 euron liikevaihtoa saavat kalastajat ja ryhmään 2 muut kaupalliset kalastajat. Toukokuussa 2016 ELY-keskukseen oli rekisteröity 348 ryhmään 1 kuuluvaa merialueen kaupallista kalastajaa ja 1 466 ryhmään 2 kuuluvaa kaupallista kalastajaa. Valiokunta toteaa, että kaupallisten kalastajien määrä merialueella on jo pidemmän aikaa vähentynyt. Vuonna 2014 sisävesillä toimivia ryhmän 1 kaupallisia kalastajia oli 231 ja ryhmän 2 kaupallisia kalastajia 791.
Valiokunta toteaa, että kaupallisten kalastajien lukumäärän väheneminen viime vuosikymmeninä johtuu sekä ikääntymisestä että nuorten vähäisestä rekrytoitumisesta kalastuselinkeinoon ja alan toimintaedellytysten yleisestä heikentymisestä. Kaupallisen kalastuksen kokonaissaaliit ovat kuitenkin merialueella säilyneet melko korkealla tasolla kalastajien lukumäärän vähenemisestä huolimatta. Saalismäärät ovat Itämeren vahvoista silakkakannoista ja silakan suurista kalastuskiintiöistä johtuen jopa kasvaneet viime vuosina noin 150 miljoonaan kiloon. Rannikolla kaupalliset kalastajat saavat rysillä ja verkoilla noin 12 miljoonaa kiloa saalista, ja sisävesillä kaupallisen kalastuksen kokonaissaaliit ovat noin viiden miljoonan kilon tasolla. Kaupallisen kalastuksen taloudellisesti tärkeimmät saalislajit ovat merellä silakka ja sisävesillä muikku.
Kalan kulutus Suomessa on noussut kymmenessä vuodessa noin 30 prosenttia, mutta samalla kotimaisen kalan osuus on jatkuvasti vähentynyt. Kulutuksen kasvu on perustunut ulkomailta tuodun kalan määrän kasvuun. Valiokunta toteaa, että suurin osa Suomessa kulutetusta kotimaisesta kalasta saadaan edelleen kotitarve- ja vapaa-ajan kalastuksessa. Kotimaisen kaupallisen kalastuksen saaliin osuus kulutetusta kalasta on laskenut noin kuuteen prosenttiin. Valiokunta pitää välttämättömänä tavoitetta nostaa kotimaisen kaupallisen kalastuksen osuutta kalan kokonaiskulutuksesta jo huoltovarmuudenkin takia.
Kaupallisen kalastuksen kohteena olevien kalalajien kannat ovat monilta osin vahvat Suomen vesialueilla, mutta tietty osa pyynnin kohteena olevista kannoista on heikentynyt. Selkämeren silakkakanta on erittäin vahva, ja Itämeren pääaltaan silakkakanta on vahvistumassa. Itämeren kilohailikanta on myös varsin hyvässä kunnossa ja kasvamassa edelleen. Turskakantojen tila on sen sijaan heikko. Ahven-, kuha-, muikku-, hauki-, made- ja siikakantojen tila vaihtelee eri alueilla johtuen ympäristöolosuhteista sekä vaihtelevasta pyyntipaineesta.
Valiokunta toteaa, että useiden lohi- ja meritaimenkantojen heikko tila johtuu pääasiassa haitallisista elinympäristömuutoksista, kuten vesistöjen patoamisesta ja muusta vesirakentamisesta sekä toisaalta liiallisesta kalastuksesta luonnonkantojen heikentyneeseen tilaan nähden. Suomen suuret vaelluskalajoet Teno-, Näätämö-, Tornion- ja Simojokea lukuun ottamatta on rakennettu vesivoiman tuotantoon. Tornionjoen luontainen lohikanta on merkittävästi vahvistunut viime vuosina ja on jo lähellä sille asetettua tavoitetilaa, mutta etenkin osa Itämeren pienistä lohikannoista on edelleen heikossa tilassa.
Siirrettävät käyttöoikeudet ja toimijakohtaiset kiintiöt
Valiokunta korostaa, että lakiehdotuksen keskeisenä tavoitteena on kaupallisen kalastuksen kannattavuuden ja toimintaedellytysten parantaminen. Tavoitteeseen pyritään sisällyttämällä lakiin säännökset kiintiöityjen kalalajien (silakka, kilohaili ja lohi) siirrettävistä käyttöoikeuksista ja toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä koskevasta järjestelmästä, jonka avulla pyritään varmistamaan Suomen kalastuskiintiöiden hyödyntäminen kalastajalähtöisesti. Erityisesti pyritään parantamaan kaupallisten kalastajien mahdollisuuksia suunnitella ja toteuttaa oma kalastustoimintansa optimaalisesti. Ruotsin ja Viron kokemukset osoittavat, että siirrettävien käyttöoikeuksien järjestelmän avulla on saatu myönteisiä tuloksia kalastuselinkeinon kehittämisessä ja alkutuotannon kannattavuuden parantamisessa.
Nyt arvioitavana oleva uudistus merkitsee rajoitusta kalastusoikeuden haltijan mahdollisuuteen hyödyntää taloudellisesti vesialueen kalakantaa kaupalliseen kalastukseen. Mikäli vesialueen omistaja on myös kaupallinen kalastaja, hän voisi omistamillaan vesillä hyödyntää Suomen silakan, kilohailin ja lohen kaupallisen kalastuksen kalastuskiintiöitä vain, jos se tapahtuu toimijakohtaisen kalastuskiintiön tai tietyn erillisen kalastuskiintiön perusteella. Valiokunta toteaa, että muiden kalalajien kuin edellä mainittujen kiintiöityjen lajien pyyntiin uudella järjestelmällä ei ole vaikutuksia.
Valiokunta toteaa, että kiintiöiden jakaminen kaupallisille kalastajille voi myös tulevaisuudessa lisätä kalastuselinkeinon edustajien halua perustaa Suomeen esimerkiksi silakkaa koskeva tuottajaorganisaatio. Tuottajaorganisaation toiminta voisi EU:n kalan markkinajärjestelyn tavoitteiden mukaisesti edistää sen jäsenten taloudellisesti kannattavampaa kalastustoimintaa. Kalastus-elinkeinon kannattavuuden parantumisen voidaan arvioida johtavan alan rakenteen uudistumiseen.
Valiokunta korostaa uuden järjestelmän vähentävän myös valtion tarvetta osallistua kalastuksen säätelyyn. Siirrettävien käyttöoikeuksien ja toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden käyttöönoton yhtenä tavoitteena on siirtää myös vastuuta kalastusmahdollisuuksien käytöstä kaupallista kalastusta harjoittaville yrityksille ja ammatinharjoittajille. Yksittäisten toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden ylitykset voisivat kuitenkin ääritapauksessa johtaa, mikäli monet yritykset käyttävät toimijakohtaiset kalastuskiintiönsä täysimääräisesti, kansallisen kalastuskiintiön ylitykseen. Tämän seurauksena Suomen kalastuskiintiöitä vähennettäisiin seuraavina vuosina EU-säännösten mukaisesti. Valiokunta pitääkin välttämättömänä estää toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden ylitykset. Mahdollisten kiintiöylitysten tapahtuessa seuraamukset tulee kohdistaa oman toimijakohtaisen kalastuskiintiönsä ylittäneeseen yritykseen tai ammatinharjoittajaan eikä kaikkiin kalastajiin.
Kiintiöjärjestelmän käyttöönotto on kaupallisten kalastajien kannalta erittäin merkittävä uudistus, joten kiintiöosuuksien jakamisessa on täysin välttämätöntä huolehtia kalastajien oikeusturvasta ja kiintiöiden tasapuolisuudesta. Valiokunta korostaa, että erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että kaupallisten kalastajien saalishistoria on perusteellisesti selvitetty ja kalastajien itsensä tarkastama. Valiokunta katsoo, että esimerkiksi paritroolausta harjoittavien kalastajien osalta on selvitettävä aluskohtaiset saalisosuudet yritysten välisten sopimusten perusteella tasapuolisen lähtötilanteen varmistamiseksi. Asiantuntijakuulemisessa on tullut esiin, että Varsinais-Suomen ELY-keskus on lähettänyt kaupallisille kalastajille tiedot saalisrekisteriin vuosille 2011—2015 merkityistä silakan, kilohailin ja lohen saaliista. Kalastajia on pyydetty tarkastamaan tiedot ja ilmoittamaan, jos niissä on havaittu puutteita sekä lähettämään tietoja koskevat muutospyynnöt ja -perusteet ELY-keskukselle. Valiokunta korostaa, että kalastajien saalistietojen huolellinen läpikäynti ja niiden oikeellisuuden varmistaminen ennen kiintiöjärjestelmän käyttöönottoa on keskeinen edellytys kiintiöjärjestelmän toimivuudelle.
Valiokunta toteaa, että kiintiöjärjestelmään ehdotetaan sisällytettäväksi myös kalastuskiintiöitä koskeva käyttömaksu, jolla katetaan järjestelmän käyttöönotosta ja ylläpidosta aiheutuvat kustannukset. Valiokunta korostaa, että valtioneuvoston asetuksella säädettävä maksu tulee asettaa jo käyttöönoton yhteydessä kohtuulliselle tasolle ja sen tulee olla myös riittävän alhaisella tasolla suhteessa kalastuselinkeinon nettotulokseen. Kiintiöitä koskevan käyttömaksun alentamista on lisäksi harkittava toiminnan vakiinnuttua, koska valtiolle järjestelmästä aiheutuvat kustannukset tulevat todennäköisesti pienenemään jatkossa.
Siirrettävien käyttöoikeuksien jakoperusteet
Valiokunta katsoo, että siirrettävien käyttöoikeuksien järjestelmän toimivuuden kannalta on välttämätöntä, että kaupallisten kalastajien saamat kiintiöosuudet jaetaan tasapuolisten perusteiden mukaisesti. Lakiehdotuksen 13 §:n 1 momentissa esitetään, että siirrettävät käyttöoikeudet jaettaisiin promilleosuuksina kaupallisille kalastajille sen mukaan, kuinka suuri kunkin kaupallisen kalastajan omistuksessa olevan tai olleen kalastusaluksen tai kalastusalusten kyseiseen Suomen kalastuskiintiöön kuuluva saalis on ollut vuosina 2011–2015 verrattuna kaikkien hakijoiden samalla tavalla laskettuun kokonaissaaliiseen. Saaliin suuruutta laskettaessa kultakin hakijalta otetaan viiteajanjaksolta 2011–2015 mukaan ne kolme kalenterivuotta, joiden aikana hakijan omistuksessa oleville tai olleille aluksille on kirjattu suurimmat kyseisen kalastuskiintiön saaliit. Valiokunta toteaa, että kalastajien saalishistoriaan perustuva jako on lakiehdotuksen perusteluiden mukaan koettu yritysten ja ammatinharjoittajien keskuudessa oikeudenmukaisimmaksi jakoperusteeksi. Myös muissa maissa toteutettujen vastaavien saaliskiintiöjärjestelmien jakoperusteena on ollut kalastajien saalishistoria.
Asiantuntijakuulemisessa on tullut esiin niiden kaupallisten kalastajien asema, jotka ovat aloittaneet kalastuksen vasta vuosina 2014, 2015 tai 2016. Näillä vastikään aloittaneilla kaupallisilla kalastajilla ei ole sellaista saalishistoriaa kolmelta vuodelta, jota voitaisiin verrata muiden kalastajien saalishistoriaan. Valiokunta katsoo, että viime vuosina aloittaneita kaupallisia kalastajia ei ole syytä asettaa näin epäedulliseen asemaan muihin verrattuna pelkästään sen takia, että he ovat aloittaneet toimintansa kolmen viimeisen vuoden aikana. Nuoria kalastajia on alalla vähän, ja kaupallisten kalastajien keski-ikä on korkea. Valiokunta katsoo, että viime vuosina aloittaneiden kaupallisten kalastajien huomioiminen varmistaisi paremmin kalastajien yhdenvertaisen kohtelun ja siirrettävien käyttöoikeuksien oikeudenmukaisemman jaon.
Viitaten edellä todettuun valiokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin esitettävällä tavalla, että lakiehdotuksen 13 §:n 2 momentin mukaisesta pääsäännöstä poiketen pykälään lisättäisiin erityiset säännökset viime vuosina aloittaneiden kalastajien aseman turvaamisesta käyttöoikeuksia jaettaessa.
Pienimuotoinen silakan rysäkalastus
Valiokunnalle toimitetusta selvityksestä käy ilmi, että rannikolla toimii noin 130 kaupallista kalastajaa, jotka kalastavat rysillä pieniä määriä silakkaa. Siirrettävien käyttöoikeuksien ja toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden jakaminen tälle kalastajaryhmälle hallituksen esityksen mukaisesti johtaisi hyvin pieniin siirrettäviin kiintiöihin. Näillä rannikkokalastajilla kolmen kalenterivuoden silakan keskisaaliit ovat alle 2 000 kiloa vuodessa ja pienimmät vuotuiset saaliit ovat vain muutamia kiloja. Yhteensä noin 100 kaupallisella kalastajalla rysäsaaliit ovat olleet yli 2 000 kiloa. Valiokunta pitää uuden kiintiöjärjestelmän keskeisenä lähtökohtana sitä, että pienimuotoisen rannikkokalastuksen jatkuvuus turvataan ja mahdollistetaan se, että kaupallinen kalastaja voisi aloittaa silakan pienimuotoisen rysäkalastuksen ilman merkittävää byrokratiaa.
Viitaten edellä todettuun valiokunta pitää perusteltuna muuttaa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettävällä tavalla silakan rysäkalastusta koskevaa järjestelmää siten, että siirrettäviä käyttöoikeuksia ja niiden perusteella annettavia toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä myönnettäisiin vain, jos kolmen parhaan vuoden keskimääräinen saalis on vähintään 2 000 kiloa. Kyseinen saalisraja ei vaikuttaisi merkittävästi toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden haltijoiden silakan kalastukseen, sillä kyseisten kalastajien silakkasaalis on ollut kokonaisuudessaan keskimäärin noin 200 kiloa. Valiokunta korostaa, että ehdotettu muutos vähentäisi olennaisesti hallinnollista taakkaa niin kalastuselinkeinon sisällä kuin hallinnossakin. Silakan pienimuotoisen rysäkalastuksen saaliit laskettaisiin silakan rysäkalastukselle vahvistettavaan erilliseen kalastuskiintiöön siten, että kaupallisen kalastajan saaliin enimmäismäärä olisi 2 000 kiloa silakkaa vuodessa.
Siirrettävien käyttöoikeuksien keskittymisen rajoittaminen
Valiokunta toteaa, että kalastuskiintiöitä koskevien siirrettävien käyttöoikeuksien keskittämisen rajoittaminen on kansainvälisten kokemusten perusteella välttämätöntä markkinoiden avoimen kilpailun varmistamiseksi ja mahdollisesti syntyvän määräävän markkina-aseman aiheuttamien kielteisten vaikutusten estämiseksi. Siirrettävien käyttöoikeuksien liian voimakas keskittyminen saattaisi johtaa pienimuotoisen rannikkokalastuksen vaikeutumiseen ja kalan tarjonnan yksipuolistumiseen.
Lakiehdotuksen 14 §:ssä esitetään, että yhdellä siirrettävän käyttöoikeuden haltijana toimivalla kaupallisella kalastajalla voisi olla hallussaan enintään 200,00 promillea (20 %) kustakin Suomen kalastuskiintiötä koskevista siirrettävistä ja ns. ei-siirrettävistä käyttöoikeuksista. Valiokunta katsoo, että sanottu 200 promillen osuus on lähtökohtaisesti sopiva raja-arvo silakan ja kilohailin osalta. Silakan rysäkalastuksen käyttöoikeuksia ei voisi siirtää silakan troolikalastuksen käyttöoikeuksiksi, jolloin suurten troolikalastusyritysten ei myöskään kannattaisi hankkia niitä hallintaansa. Valiokunta toteaa, että tässä yhteydessä on myös välttämätöntä estää rajoitusten kiertäminen erilaisilla yhtiöjärjestelyillä. Edellä mainitussa pykälässä esitetäänkin, että konserni, joka harjoittaa kaupallista kalastusta, katsottaisiin yhdeksi kaupalliseksi kalastajaksi.
Asiantuntijakuulemisessa on tullut esiin, että lohenkalastuksessa siirrettävien käyttöoikeuksien keskittymisen esityksessä ehdotettua tiukempaan rajoittamiseen on erityisiä syitä, koska lohenkalastus on monelle rannikkokalastajalle tärkeä sesonkiluonteinen kalastusmuoto pienehköistä kalastajakohtaisista saaliista huolimatta. Valiokunta pitää tärkeänä ottaa huomioon lohenkalastuksen luonne pienimuotoisena rannikkokalastuksena ja varmistaa tulevaisuudessakin useamman kaupallisen kalastajan lohenkalastus. Etenkin Suomenlahdella lohenkalastajia on jo nyt varsin vähän ja keskittymisen vaikutukset saattaisivat olla haitallisia. Valiokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa, että lohenkalastuksessa keskittämisrajoitus tulee alentaa 200 promillesta 150 promilleen, jotta pienimuotoisen rannikkokalastuksen edellytykset voidaan turvata paremmin.
Ahvenanmaa
Lakiehdotuksen 12 §:ssä säädetään Suomen kalastuskiintiöiden jakamisesta siirrettäviksi käyttöoikeuksiksi. Pykälän toisen momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriö määrittäisi Suomen silakan, kilohailin ja lohen kalastuskiintiöistä Ahvenanmaan maakunnan osuudet, jotka siirretään Ahvenanmaan maakunnan hallituksen hallinnoitaviksi. Valiokunta toteaa, ettei Ahvenanmaan maakunta osallistu Manner-Suomen kiintiöjärjestelmään.
Perustuslain 120 §:n mukaan Ahvenanmaan maakunnalla on itsehallinto sen mukaan kuin Ahvenanmaan itsehallintolaissa erikseen säädetään. Perustuslain 75 §:n 1 momentin mukaan Ahvenanmaan itsehallintolain ja Ahvenanmaan maanhankintalain säätämisjärjestyksestä on voimassa, mitä siitä mainituissa laeissa erikseen säädetään. Ahvenanmaan maakunnalla on Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n 16 kohdan mukaan lainsäädäntövalta kalastusta, kalastusalusten rekisteröintiä ja kalastuselinkeinon ohjaamista koskevissa asioissa. Säännösehdotus on siten merkityksellinen Ahvenanmaan itsehallinnon kannalta.
Valiokunta toteaa, että perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti arvioinut lakiehdotusten suhdetta Ahvenanmaan itsehallintolakiin ja antanut lausuntoja siitä, tuleeko ne käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä vai Ahvenanmaan itsehallintolain 69 §:ssä ja 59 §:ssä säädetyssä järjestyksessä. Hallituksen esityksen yleisperusteluissa viitataan siihen, että päätös kiintiön jakamisesta Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maakunnan kesken tehtäisiin itsehallintolain 59 b §:n 2 momentin mukaisesti. Itsehallintolain 59 b §:n 2 momentin ensimmäinen ja toinen virke ovat olennaisia kiintiöjakoa koskevassa kysymyksessä. Lain kyseisen momentinkohdan mukaan maakunnan ja valtakunnan viranomaisten tulee neuvotella keskenään, jos niiden toimenpiteet ovat toisistaan riippuvaisia. Jos jäsenvaltiossa voidaan päättää vain yhdestä toimenpiteestä sellaisessa hallintoasiassa, jossa sekä maakunnalla että valtakunnalla olisi tämän lain mukaan toimivaltaa, toimenpiteestä päättää valtakunnan viranomainen. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että maa- ja metsätalousministeriö ja Ahvenanmaan maakuntahallitus pyrkivät pääsemään yksimieliseen neuvotteluratkaisuun kiintiöiden jakamisesta Ahvenanmaan ja Manner-Suomen välillä. Valiokunta toteaa lisäksi, että kalastuskiintiöitä jaettaessa tulee huolehtia siitä, ettei EU:n Suomelle asettamia vuosittaisia kalastuskiintiöitä ylitetä.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan todennut hallituksen esityksen perusteluissa viitatun siihen, että päätös kiintiön jakamisesta Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maakunnan kesken tehtäisiin itsehallintolain 59 b §:n 2 momentin mukaisesti. Perustuslakivaliokunnan arvion mukaan säännösehdotuksen mukainen päätöksenteko on näin ymmärrettynä sopusoinnussa itsehallintolain kanssa. Perustuslakivaliokunnan mukaan sääntelyn selkeys kuitenkin edellyttää, että säännöksen sanamuotoa täsmennetään siten, että siitä käy ilmi päätöksenteon suhde itsehallintolakiin. Oikeusministeriö on toimittanut perustuslakivaliokunnalle 22.9.2016 säännösehdotuksen, jonka mukaan lakiehdotuksen 12 §:n 2 momentissa säädettäisiin nimenomaisesti itsehallintolakiin viitaten siitä, että Ahvenanmaan itsehallintolain 59 b §:n 2 momentissa säädettyä menettelyä noudattaen määritetään Suomen kalastuskiintiöistä Ahvenanmaan maakunnan osuudet, jotka siirretään Ahvenanmaan maakunnan hallituksen hallinnoitaviksi. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan säännöksen täsmennys voidaan tehdä esimerkiksi oikeusministeriön toimittaman säännösehdotuksen mukaisesti.
Maa- ja metsätalousvaliokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin esitettävällä tavalla 12 §:n 2 momentin muuttamista perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti siten, että pykälässä viitataan itsehallintolain 59 b §:n 2 momentin mukaiseen menettelyyn.
Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että on tarpeen varmistaa toimijakohtaisten kalastuskiintiöiden jakaminen kaupallisille kalastajille kaikissa tilanteissa ja siten mahdollistaa uuden järjestelmän mukaisen kalastuksen harjoittaminen vuoden 2017 alusta alkaen. Tämä koskee erityisesti tilanteita, joissa Suomen kalastuskiintiöiden jakamiseen liittyy erimielisyyksiä. Uuden kiintiöjärjestelmän käyttöönotossa on tarpeen ottaa Ahvenanmaan kiintiöosuus huomioon siihen asti, kunnes jako on saatu lopullisesti tehtyä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kiintiökalastuksen aloittamisen varmistaminen vuoden 2017 alusta voitaisiin tehdä siten, että ELY-keskus voisi jakaa väliaikaisina toimijakohtaisina kalastuskiintiöinä enintään 90 prosentin edestä ne valtakunnalle kuuluvat kiintiömäärät, jotka jaettaisiin ei-siirrettävien ja siirrettävien käyttöoikeuksien perusteella Manner-Suomen kalastajille. Maa- ja metsätalousministeriö voisi päättää, että tilanne edellyttää Suomen kalastuskiintiöiden pitämistä osittain valtion hallinnoitavana siihen asti, kunnes kiintiön jakoon Ahvenanmaan kanssa on lopullisesti päästy. Valiokunta katsoo lisäksi saamansa selvityksen perusteella, että lakiehdotuksen 12 §:n 2 momentissa ei ole tarpeen erikseen mainita niitä kalalajeja, joiden kiintiöitä tultaisiin jakamaan Manner-Suomen ja Ahvenanmaan kesken.
Viitaten edellä todettuun valiokunta ehdottaa väliaikaisia kiintiöitä koskevien säännösten lisäämistä 20 §:ään jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettävällä tavalla.
Lohenkalastusta koskevia erityiskysymyksiä
Itämeren lohikannat ovat vahvistuneet vuodesta 2012 lähtien, jolloin jokiin nousseiden emokalojen määrät alkoivat kasvaa Pohjanlahden lohijoissa. Pääsääntöisesti pohjoisen Pohjanlahden lohikannat ovat tällä hetkellä vahvempia kuin eteläisen Pohjanlahden ja Itämeren pääaltaan lohikannat. Heikkoja lohikantoja on erityisesti pienemmissä lohijoissa Pohjanlahdella samoin kuin laajemmin Itämeren pääaltaan alueella. Kansainvälinen merentutkimusneuvosto ICES on todennut neuvonannossaan, että sekakantakalastus on edelleen uhka heikoille lohikannoille erityisesti Itämeren pääaltaalla. Heikkojen lohikantojen elvyttäminen edellyttää pitkäaikaisia toimia, kuten riittäviä kalastusrajoituksia meressä erityisesti Itämeren pääaltaalla sekä jokisuissa ja jokialueilla.
Valiokunta toteaa, että ns. valtioneuvoston lohiasetus, joka säätelee kaupallisen kalastuksen lohenpyyntiä aikarajoituksilla, on myös tarkoitus uudistaa tässä yhteydessä. Valiokunnalle toimitetun asetusehdotusluonnoksen mukaan jatkossa sallittaisiin I ryhmän kaupallisten kalastajien lohenpyynti yhdellä isorysällä nykyisen keväisen kalastuskieltokauden aikana. Kaupallisen kalastajan lohisaalis saisi asetusehdotuksen mukaan nykyisenä kieltoaikana olla enintään 25 prosenttia kaupallisen kalastajan toimijakohtaisesta lohikiintiöstä. Kalastuksen aloittaminen nykyistä aikaisemmin mahdollistaisi kalastajille pyynnin ajoittamisen paremmin kysynnän mukaan, koska alkukesästä ja erityisesti juhannuksena lohesta saatava hinta on yleensä korkeimmillaan. Toisaalta valiokunta toteaa, että luonnonvaraisten lohikantojen vahvistumisen kannalta arvokkaiden isojen emokalojen pyynti saattaa tehostua, jos pyynnin voi aloittaa yhdellä rysällä kaupallista kalastajaa kohden alkukeväästä ja -kesästä. Valiokunta korostaa, että keväällä ja alkukesästä rannikolla vaeltavien kookkaiden naaraslohien pääseminen kutemaan on tärkeää Pohjanlahden luontaisten lohikantojen suotuisan kehityksen kannalta ja näiden lohien riittävä nousumäärä jokiin on turvattava tulevaisuudessakin.
Valiokunta viittaa tässä yhteydessä vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttämiseen tähtäävään hallituksen kärkihankkeen (Luontopolitiikkaa luottamuksella ja reiluin keinoin, toimenpide 3) tavoitteiseen, jonka avulla vaelluskalojen luontainen lisääntymiskierto pyritään palauttamaan kalataloudellisesti merkittävimmissä kalatiestrategian kärkikohteissa. Hankkeen avulla jokivesistöissä helpotetaan kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuutta. Valiokunta pitää tärkeänä hankkeen käytännön toteuttamista ja korostaa, että lohikantojen elinkierron palauttaminen vaatii pitkäjänteisiä toimenpiteitä. Luonnonlohikantojen suotuisa kehitys tulee turvata, jotta kärkihankkeen tavoitteet saavutetaan. Valiokunta painottaakin sitä, että lohenkalastuksen mahdollisen aikaistamisen vaikutuksia luonnonlohikantoihin tulee seurata tehostetusti. Valiokunta katsoo, että ennen mahdollista lohen rysäkalastuksen keväistä aikaistamista tulee vielä arvioida lohisaaliiden mahdollisia määriä ja muutoksen vaikutuksia suuriin emolohiin sekä Pohjanlahden uhanalaisiin lohikantoihin. Myös Suomenlahdella kiintiöjärjestelmän käyttöönoton mahdollisia vaikutuksia esimerkiksi Kymijoen elvytettävän lohikannan kehitykseen tulee seurata.
Valiokunta pitää tärkeänä kehittää ajallista lohenkalastuksen säätelyä kokonaisuutena siten, että pyritään samanaikaisesti parantamaan kaupallisen kalastuksen kannattavuutta ja säilyttämään ja elvyttämään luonnonlohikantoja sekä varmistamaan kalastusmatkailulle hyvät edellytykset. Kalastusmatkailusta on jo kehittynyt merkittävä elinkeino erityisesti Tornionjoella. Kalastusmatkailun kehittymisen edellytyksenä on kalakantojen hyvä tila ja riittävä saalisvarmuus.
Lohiasetusta koskevassa esityksessä aikaistettua rysäkalastusta koskisi valikointikielto, joka kieltäisi muiden kuin alamittaisten tai hylkeen tai merimetson vahingoittamien lohien poisheiton. Lohta koskevan valikointikiellon noudattamista tulee valvoa tehokkaasti, koska lohikiintiöt ovat kappalekohtaisia eivätkä kilomääräisiä. Suurten lohinaaraiden valikointi saaliiksi ja pienempien lohien vapauttaminen rysäpyynnin yhteydessä tulee estää. Valiokunta pitää myös tärkeänä selvittää jatkossa mahdollisuuksia kehittää rysäpyyntitekniikkaa siten, että alkukevään kalastuksessa kookkaat luonnonlohet olisi mahdollista vapauttaa vahingoittumattomina rysistä ja suunnata pyyntiä istutettuihin lohiin. Valiokunta toteaa tässä yhteydessä, että merialueilla hyljevahingot ovat nykyään erittäin merkittävä ongelma ammattikalastukselle ja kalankasvatukselle. Valiokunta pitää tärkeänä etsiä tehokkaita ratkaisuja, jotta sallitut vuosittaiset hyljesaalismäärät saavutettaisiin nykyistä paremmin.
Valtioneuvoston lohi- ja meritaimenstrategiaa koskevan periaatepäätöksen toimenpiteiden tasapainoiseksi toteuttamiseksi lakiehdotuksen 25 §:ssä esitetään, että lohet olisi merkittävä ELY-keskukselta saatavan tunnisteen avulla siten, että voidaan tunnistaa kenen toimijakohtaisesta kalastuskiintiöstä lohi on peräisin. Merkintäpakolla pyritään vähentämään sääntöjen vastaista kalastusta ja harmaata kalan myyntiä. Valiokunta katsoo, että lohisaaliiden pakollinen merkintä edistää luonnonlohen suojelua helpottamalla valvontaa kaikilla tasoilla ja osaltaan estää laittoman lohisaaliin harmaata myyntiä. Tulevaisuudessa tulee harkita lohisaaliiden merkinnän laajentamista myös vapaa-ajankalastukseen. Valiokunta pitää välttämättömänä, että Suomi pyrkii neuvottelemaan Ruotsin kanssa järjestelmästä, jossa myös Ruotsista Suomeen myyntiin tulevat lohet merkitään. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että merkintäjärjestelmä saadaan toimimaan käytännössä mahdollisimman nopeasti.
Pääsy näytteenottopaikkoihin ja yritysrekisteriin
Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, EU:n yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanolaki kuitenkin vain, jos valiokunnan sen 47 §:stä tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon. Perustuslakivaliokunta toteaa, että on selvitettävä, jättääkö EU:n kalastuksen tietojenkeruuta koskeva lainsäädäntö kansalliselle lainsäätäjälle harkintavaltaa liittyen tarkastuksiin kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa ja edellyttääkö tietojen kerääminen (tarkastustoimivallan käyttö) muun kuin viranomaisen toimesta ammatillisia tai teknisiä erityispiirteitä tai muita perusteita. Lisäksi perustuslakivaliokunta katsoo, että 47 §:ään on syytä lisätä viittaukset sekä hallintolain 39 §:ään että rikosoikeudellista virkavastuuta koskevien säännösten soveltamiseen tietojen kerääjiin.
Neuvoston asetuksessa (EY) N:o 199/2008 kalatalousalan tietojen keruuta, hallintaa ja käyttöä koskevista yhteisön puitteista sekä yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevien tieteellisten lausuntojen tukemisesta todetaan: "Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisen ohjelman toteutuksesta vastaavan viranomaisen nimeämillä näytteenottajilla on velvollisuuksiensa täyttämiseksi pääsy a) seuraamaan kaikkia saaliiden purkamisia, tarvittaessa jälleenlaivaaminen ja vesiviljelyyn siirtäminen mukaan luettuina; b) julkisten elinten hoitamiin alus- ja yritysrekistereihin, joilla on merkitystä taloudellisten tietojen keräämisen kannalta; c) kalastusalaan liittyvien yritysten taloudellisiin tietoihin." Valiokunta toteaa, että näiden edellä mainittujen tietojen keräämistä ei ole tarkoitus suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. Kyseisten EU-lainsäädännön velvoitteiden toteuttaminen on ehdotettu esityksessä Luonnonvarakeskuksen tehtäväksi.
Viitaten edellä todettuun valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 47 §:ää tarkennettavaksi perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla siten, että kotirauhan piiriin kuuluvat tilat suljetaan tietojen keräämisen ulkopuolelle ja että pykälään lisätään myös tarvittavat viittaukset hallintolakiin ja virkavastuuseen jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin esitettävällä tavalla.
Hallituksen esityksessä mainituista syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä jäljempänä ehdotettavin muutoksin.