Viimeksi julkaistu 5.6.2021 12.19

Pöytäkirjan asiakohta PTK 102/2017 vp Täysistunto Keskiviikko 11.10.2017 klo 13.59—16.55

7. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 83/2017 vp
Valiokunnan mietintöLiVM 17/2017 vp
Ensimmäinen käsittely
Puhemies Maria Lohela
:

Ensimmäiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 7. asia. Käsittelyn pohjana on liikenne- ja viestintävaliokunnan mietintö LiVM 17/2017 vp. Nyt päätetään lakiehdotuksen sisällöstä. 

Keskustelu
16.12 
Katja Taimela sd :

Arvoisa rouva puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annettua lakia siten, että ensitunnistamista koskevan tiedon ketjuttamiselle asetetaan enimmäishinta viiden vuoden määräajaksi. Esityksen tavoite on edistää paitsi digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristön luomista myös sähköisen tunnistamisen markkinoiden kehittymistä. 

Ensitunnistamistietojen välittämisestä perityt kohtuuttoman korkeat hinnat ovat vaikeuttaneet olemassa olevien tunnistusvälineiden hyödyntämistä uusien tunnistamisvälineiden hankkimisessa. Tämän esityksen mukaan tunnistamisvälineen tarjoaja saa periä oikeudenmukaisen ja kohtuullisen korvauksen lähettäessään tietoa tekemästään ensitunnistamisesta toisen tunnistusvälineen tarjoajalle uuden tunnistamisvälineen myöntämistä varten. Hinta perustuu hintojen mediaaniin, ja Viestintävirasto antaisi päätöksen tämän hinnan enimmäistasosta. Enimmäishinnan tulisi esityksen mukaan laskea vuosittain 25 prosenttia siten, että sen tulisi olla kuitenkin aina vähintään 35 senttiä ja enintään 5 euroa. Valiokuntakuulemisissa enimmäishintasääntelyn tarvetta osin kyseenalaistettiin. Hinnan tasoa osa toimijoista piti liian korkeana ja osa liian matalana. Enimmäishinta on kuitenkin kompromissi, jonka arvioidaan tässä vaiheessa edistävän markkinoiden kehittymistä. 

Pidimme valiokuntatyössä erittäin valitettavana, että vaikka luottamusverkostoa koskeva sääntely tuli voimaan jo 1.5.2017, ensitunnistamisen hinnoitteluun liittyvät ongelmat näyttävät edelleen olevan kovin ajankohtaisia. Tiedossa on myös, että kaikilla ei tänä päivänä ole eri syistä mahdollisuutta saada sähköistä tunnistusvälinettä, ja tähän pitää pystyä löytämään ratkaisukeinoja jo kansalaisten yhdenvertaisuudenkin nimissä. Tunnistusvälineiden puute on myös omiaan syrjäyttämään ihmisiä yhteiskunnan kelkasta. Koska pankeilla on tällä hetkellä tunnistamisvälineiden markkinoilla lähes monopoliasema, on välttämätöntä, että pankit ovat tässä työssä aktiivisemmin mukana kuin ovat olleet tähän saakka. 

16.14 
Päivi Räsänen kd :

Arvoisa rouva puhemies! Tämä lakiesitys on tärkeä askel sähköisen tunnistamisen ja sähköisten palvelujen kehittymisen kannalta. Pankeillahan käytännössä on ollut jonkinlainen monopoli tähän sähköiseen tunnistamiseen, ja sen vuoksi on tärkeää edistää sitä, että voitaisiin lisätä tervettä kilpailua sähköisen tunnistamisen palvelujen tuottamiseksi. 

Tässä yhteydessä täytyy todeta se, että naapurimaassamme Virossa sähköiset palvelut ovat kehittyneet hyvin nopeasti pitkälti juuri sen takia, että siellä tämä sähköinen tunnistautuminen tehtiin käytännössä pakolliseksi kaikille kansalaisille tämän sähköisen henkilökortin, pakollisen henkilökortin, kautta, ja sillä pystyttiin hyvin nopeasti edistämään näiden sähköisten palvelujen käyttämistä. Meillä ei käytännössä varmasti ole tähän järjestelmään paluuta, mutta uskon, että tämä lakiesitys omalta osaltaan on tätä järjestelmää kehittämässä oikeaan suuntaan. 

Yleiskeskustelu päättyi. 

Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 83/2017 vp sisältyvän lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotuksen ensimmäinen käsittely päättyi.