Viimeksi julkaistu 5.6.2021 12.13

Pöytäkirjan asiakohta PTK 104/2017 vp Täysistunto Perjantai 13.10.2017 klo 13.00—13.36

3. Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 toiseksi lisätalousarvioksi

Hallituksen esitysHE 127/2017 vp
Valiokunnan mietintöVaVM 6/2017 vp
Ainoa käsittely
Puhemies Maria Lohela
:

Ainoaan käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 3. asia. Käsittelyn pohjana on valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 6/2017 vp. Yleiskeskustelu asiasta päättyi 12.10.2017 pidetyssä täysistunnossa. 

Nyt ryhdytään lisätalousarvioehdotuksen yksityiskohtaiseen käsittelyyn. 

Keskustelussa tehtiin seuraavat lisätalousarviota koskevat, hyväksytyn menettelytavan mukaisesti keskuskansliaan kirjallisina jätetyt, edustajille monistettuina ja numeroituina jaetut ehdotukset: 

1. Krista Kiuru sd Pia Viitasen sd kannattamana: 33.50.56: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus varaa riittävät määrärahat veteraanien kuntoutukseen ja kotiin vietäviin palveluihin ja arvioi jatkossa määrärahojen tason todellisen tarpeen mukaan." (Vastalause) 

2. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana: yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että alkuperäisen budjetin hyväksymisen jälkeen parantuneen taloustilanteen mahdollistama talouspoliittinen liikkumavara käytetään nopeutetun lainanmaksun sijaan koulutuksen, perusturvan ja hyvinvointipalveluiden määrärahaleikkausten perumiseen." 

Mietintö "jaa", Krista Kiurun ehdotus 1 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 70, ei 70; poissa 59
 
Puhemies Maria Lohela
:

Hyvät edustajat, äänten mennessä koneäänestyksessä tasan toimitetaan lippuäänestys. 

Aloitamme pian lippuäänestyksen, mutta sitä ennen kutsun tähän äänestyksen ääntenlaskijoiksi seuraavat edustajat: Kaikkonen, Lindtman, Jokinen ja Meri. 

Avoin lippuäänestys toimitetaan nimenhuudon mukaan käyttämällä erivärisiä lippuja. Lipussa tulee olla painettuna edustajan nimi sekä "jaa", "ei" tai "tyhjä". Muunlainen äänestyslippu katsotaan hylätyksi. Äänestys toimitetaan nimenhuudon mukaan kahta uurnaa käyttäen. 

Joka hyväksyy mietinnön, äänestää "jaa"; jos "ei" voittaa, on edustaja Krista Kiurun ehdotus 1 hyväksytty. 

"Jaa" äänestivät seuraavat edustajat: 

Mikko Alatalo kesk, Sirkka-Liisa Anttila kesk, Markku Eestilä kok, Simon Elo si, Tiina Elovaara si, Sanni Grahn-Laasonen kok, Pertti Hakanen kesk, Harry Harkimo kok, Lasse Hautala kesk, Timo Heinonen kok, Petri Honkonen kesk, Hannu Hoskonen kesk, Antti Häkkänen kok, Marisanna Jarva kesk, Harri Jaskari kok, Kalle Jokinen kok, Kauko Juhantalo kesk, Antti Kaikkonen kesk, Timo Kalli kesk, Ilkka Kanerva kok, Pia Kauma kok, Niilo Keränen kesk, Pauli Kiuru kok, Kimmo Kivelä si, Esko Kiviranta kesk, Hanna Kosonen kesk, Katri Kulmuni kesk, Seppo Kääriäinen kesk, Jaana Laitinen-Pesola kok, Sanna Lauslahti kok, Eero Lehti kok, Jari Lindström si, Mika Lintilä kesk, Markus Lohi kesk, Anne Louhelainen si, Sari Multala kok, Outi Mäkelä kok, Lea Mäkipää si, Martti Mölsä si, Jussi Niinistö si, Markku Pakkanen kesk, Aila Paloniemi kesk, Ulla Parviainen kesk, Jaana Pelkonen kok, Arto Pirttilahti kesk, Pekka Puska kesk, Tuomo Puumala kesk, Antti Rantakangas kesk, Markku Rossi kesk, Veera Ruoho kok, Annika Saarikko kesk, Pertti Salolainen kok, Sari Sarkomaa kok, Arto Satonen kok, Juha Sipilä kesk, Timo Soini si, Martti Talja kesk, Mari-Leena Talvitie kok, Sampo Terho si, Lenita Toivakka kok, Kari Tolvanen kok, Ari Torniainen kesk, Matti Torvinen si, Kaj Turunen si, Tapani Tölli kesk, Matti Vanhanen kesk, Anu Vehviläinen kesk, Anne-Mari Virolainen kok, Sinuhe Wallinheimo kok ja Ben Zyskowicz kok. 

"Ei" äänestivät seuraavat edustajat: 

Touko Aalto vihr, Outi Alanko-Kahiluoto vihr, Li Andersson vas, Paavo Arhinmäki vas, Eva Biaudet r, Thomas Blomqvist r, Ritva Elomaa ps, Eeva-Johanna Eloranta sd, Sari Essayah kd, Maarit Feldt-Ranta sd, Tarja Filatov sd, Jukka Gustafsson sd, Pekka Haavisto vihr, Teuvo Hakkarainen ps, Hanna Halmeenpää vihr, Timo Harakka sd, Satu Hassi vihr, Laura Huhtasaari ps, Susanna Huovinen sd, Katja Hänninen vas, Lauri Ihalainen sd, Olli Immonen ps, Arja Juvonen ps, Heli Järvinen vihr, Toimi Kankaanniemi ps, Ilkka Kantola sd, Emma Kari vihr, Mika Kari sd, Johanna Karimäki vihr, Krista Kiuru sd, Anna Kontula vas, Annika Lapintie vas, Antero Laukkanen kd, Rami Lehto ps, Antti Lindtman sd, Mats Löfström r, Sanna Marin sd, Leena Meri ps, Krista Mikkonen vihr, Markus Mustajärvi vas, Riitta Myller sd, Jani Mäkelä ps, Merja Mäkisalo-Ropponen sd, Mika Niikko ps, Ville Niinistö vihr, Mikaela Nylander r, Mats Nylund r, Aino-Kaisa Pekonen vas, Mika Raatikainen ps, Veronica Rehn-Kivi r, Antti Rinne sd, Päivi Räsänen kd, Kristiina Salonen sd, Hanna Sarkkinen vas, Sami Savio ps, Katja Taimela sd, Sari Tanus kd, Ville Tavio ps, Jani Toivola vihr, Maria Tolppanen sd, Pilvi Torsti sd, Erkki Tuomioja sd, Tytti Tuppurainen sd, Kari Uotila vas, Antero Vartia vihr, Pia Viitanen sd, Ville Vähämäki ps, Harry Wallin sd, Stefan Wallin r, Ozan Yanar vihr ja Peter Östman kd. 

Poissa äänestyksestä olivat seuraavat edustajat: 

Anders Adlercreutz r, Olavi Ala-Nissilä kesk, Anne Berner kesk, Juho Eerola ps, Maria Guzenina sd, Tuula Haatainen sd, Hannakaisa Heikkinen kesk, Eero Heinäluoma sd, Anna-Maja Henriksson r, Reijo Hongisto si, Ari Jalonen si, Anne Kalmari kesk, Jyrki Kasvi vihr, Elsi Katainen kesk, Anneli Kiljunen sd, Jukka Kopra kok, Timo V. Korhonen kesk, Susanna Koski kok, Kari Kulmala si, Antti Kurvinen kesk, Suna Kymäläinen sd, Mikko Kärnä kesk, Elina Lepomäki kok, Jari Leppä kesk, Eeva-Maria Maijala kesk, Pirkko Mattila si, Silvia Modig vas, Kai Mykkänen kok, Jari Myllykoski vas, Ilmari Nurminen sd, Pentti Oinonen si, Johanna Ojala-Niemelä sd, Petteri Orpo kok, Sirpa Paatero sd, Tom Packalén ps, Olli-Poika Parviainen vihr, Mauri Pekkarinen kesk, Juha Pylväs kesk, Sari Raassina kok, Juha Rehula kesk, Paula Risikko kok, Jari Ronkainen ps, Wille Rydman kok, Joona Räsänen sd, Vesa-Matti Saarakkala si, Mikko Savola kesk, Matti Semi vas, Saara-Sofia Sirén kok, Ville Skinnari sd, Joakim Strand r, Eero Suutari kok, Satu Taavitsainen sd, Kimmo Tiilikainen kesk, Jutta Urpilainen sd, Juhana Vartiainen kok, Mirja Vehkaperä kesk, Sofia Vikman kok ja Eerikki Viljanen kesk. 

Äänestyksessä annettiin 70 jaa-ääntä ja 71 ei-ääntä, poissa 58. 

Eduskunta hyväksyi Krista Kiurun ehdotuksen 1. 

Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 2 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 127, ei 9; poissa 63
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 

Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 127/2017 vp sisältyvän ehdotuksen vuoden 2017 toiseksi lisätalousarvioksi mietinnön mukaisena. Eduskunta hyväksyi valiokunnan ehdotuksen vuoden 2017 toisen lisätalousarvion soveltamisesta. Lisäksi hyväksyttiin edustaja Krista Kiurun tekemä lausumaehdotus 1. Asian käsittely päättyi.