Viimeksi julkaistu 5.6.2021 1.34

Pöytäkirjan asiakohta PTK 115/2016 vp Täysistunto Keskiviikko 16.11.2016 klo 13.59—17.26

11. Hallituksen esitys  eduskunnalle  laeiksi  vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain, aravalain ja avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 155/2016 vp
Valiokunnan mietintöYmVM 12/2016 vp
Toinen käsittely
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
:

Toiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 11. asia. Nyt voidaan hyväksyä tai hylätä lakiehdotukset, joiden sisällöstä päätettiin ensimmäisessä käsittelyssä. 

Keskustelu
17.10 
Jani Mäkelä ps :

Arvoisa puhemies! Alkuperäisessä esityksessään hallitus aivan oikein ja ohjelmansa mukaan oli muuttamassa yleishyödyllisyyssäädöksiä, joilla olisi rajoitettu ja kiristetty näitä vaatimuksia yleishyödyllisyydestä. Nyt valiokunta on laista asiantuntijoita kuullut ja sanansa sanonut ja aivan oikein muuttamattomana hyväksynyt. 

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä mainita laajemmin, että näissä asumiseen liittyvissä yleishyödyllisyyssäädöksissä olisi suuremmankin remontin paikka. Tarkoitan lähinnä niitä yleishyödyllisiksi määriteltyjä omistajia, jotka toimivat vuokra-asuntomarkkinoilla omistajan roolissa ja ovat samalla vuokrajohtajia ja vuokrankorotusautomaatteja. Surullisin esimerkki tästä on ammattiliittojen omistama VVO, joka voisi laskea asuntojensa vuokria jopa sadoilla euroilla ja silti tehdä mittavia voittoja. Nämä yleishyödyllisinä toimijoina esiintyvät ammattiliitot toki mieluummin rohmuavat vuosittaiset miljoonaosingot ja korottavat automaattisesti vuokriaan. Moraali on tästä toiminnasta kaukana, ja siksi koko yleishyödyllisyyden määritelmässä olisi remontin paikka tässä yhteiskunnassa. 

17.11 
Riitta Myller sd :

Arvoisa puhemies! Todellakin, tässä lakiehdotuksessa on kysymys siitä, että tällaista yleishyödyllisyyttä ei enää odoteta eikä edellytetä niiltä taustayhteisöiltä, jotka voivat saada Asuntorahaston pitkää korkotukea. 

Tämä on ihan hyvä esitys, mutta tuo, mihin edellinen puhuja viittasi, että miten sitten varmistetaan se, että silloin kun yhteiskunnan tukea annetaan, silloin rakennetaan omakustannushintaan ja siitä ei sitten voittoja kenellekään tule. Se on tärkeä periaate. Tässä mielessä sitten esimerkiksi tällaiset yhtiöt kuin SATO, VVO ja vastaavat eivät voisi edes saada näitä yhteiskunnan tukia, ja tämä on se sosialidemokraattien linja, mitä olemme esittäneet. Tästä syystä halusimme, että tässä valiokunnan mietinnössä nyt vielä edelleen korostetaan sitä tarvetta, että tätä pitkää korkotukea kehitetään niin, että rakentaminen sillä vauhdittuu. Myöskin sitten tämä kaikki tehtiin yhteisymmärryksessä, niin kuin aikaisemminkin tehtiin se, että ponnella velvoitettiin hallitusta varmistamaan se, että tähän pitkään korkotukeen tulee tarvittavat muutokset. 

Tämä on ehkä kaikkein tärkeintä antia tästä laista, muutoinhan tällä hallituksen esityksellä ei juurikaan ole merkitystä, mutta se valiokunnan mietintö, joka siihen kirjoitettiin, pitää sisällään tärkeän viestin siitä, että tätä pitkää korkotukea kehitetään. 

Keskustelu päättyi. 

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 155/2016 vp sisältyvät 1.-3. lakiehdotuksen. Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Asian käsittely päättyi.