Kiitos, arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan todeta, että tässä keskustelussa mentiin aika pitkälle jo näistä kriisikuntakriteereistä, mutta toki ymmärrän sen, että kunta-asioissa on monta eri puolta.
Sitten haluaisin pari kommenttia sanoa:
Ensinnäkin kun täällä taisi edustaja Viljanen sanoa, että aihepiiri on kovin synkkä, ja niin taisi sanoa myös edustaja Hoskonen, niin myös minä haluan korostaa sitä, että arviointimenettely ei tarkoita sitä, että aina olisi se pakkoliitos siellä sen arviointimenettelyn päässä. Meillä on viime vuosilta esimerkkejä myös siitä, että arviointimenettelyn kautta ko. kunta ja sitten valtiovalta ovat yhdessä löytäneet niitä hyviä keinoja ja se kunnan talous on saatu kestävälle pohjalle.
Itse haluan kyllä todeta, kun katsomme ensi vuodenkin budjettia, jossa edelleen on 1,6 miljardia euroa velanottoa, että ainakin minä sisäistän oman tehtäväni niin, että meidän on pidettävä huolta, hyvää huolta, julkisesta taloudesta, olipa kysymys sitten valtiosta tai erittäin itsehallinnollisista kunnista. Eli hyvin vakaa kuntatalous, vakaa valtiontalous ja vakaa tulevien maakuntien talous — se on meidän kaikkienkin vastuulla, että näin tulee olemaan.
Sitten tähän laajempaan kuntatalouskeskusteluun haluan todeta sen, että me emme ole kyllä tällä vaalikaudella tehneet niin sanottuja tasoleikkauksia sinne kuntien valtionosuuksiin. Indeksit on jätetty korottamatta, niin kuin me kaikki tiedämme. Mutta sitten on olemassa myös mekanismeja, jotka eivät ole poliittisia päätöksiä, jotka valitettavasti heikentävät myös ensi vuonna osan kuntien taloutta, ja yksi niistä on tämä valtion ja kuntien kustannustenjaon tarkistus, johon edustaja Hoskonen viittasi.
Sitten toinen asia, joka minua harmittaa äärimmäisen paljon, liittyy tähän verontilityslakiin. Eli kun veroja tilitetään, niin osa kuuluu valtiolle, osa kuuluu kunnille, osa kuuluu kirkoille ja osa sitten meille veronmaksajille, ja se lopullinen, tavallaan tieto siitä tulee jälkikäteen. Ja nythän viime vuoden osalta on tilanne sellainen, että sekä pääomaverotuksen myötä että myös näitten kikyyn liittyvien lomarahaleikkausten myötä monella ihmisellä oli liian korkeat veroprosentit, ja nyt tiistaina moni sai sitten isot veronpalautukset. Ja tämä yhteisvaikutus — kun olen seurannut kuntien budjettikäsittelyjä nyt tässä viimeisten viikkojen aikana — on tehnyt sen, että ne menetykset näyttävät aika tavalla suurilta.
Mutta sitten yhteinen käsitys meillä varmasti on, että mikään ei ole sen tärkeämpää kuin vakaa kuntatalous, ja sen takia ollaan asetettu myös tämä valtionosuusjärjestelmän esiselvitys, ja myös Kuntaliitto on siinä toivottavasti hyvin tiiviisti mukana, ja pystytään katsomaan, minkälainen olisi se uusi kuntien valtionosuusjärjestelmä tämän sote-maakuntauudistuksen jälkeen. Se ei ole helppo työ, mutta siihen meidän on aivan välittömästi ryhdyttävä.