Arvoisa herra puhemies! Siirtolaiskriisin kärjistyminen ja vuoden 2015 kaltaisten tapahtumien toistuminen eivät valitettavasti ole perusteettomia uhkakuvia. Läheisin ja vaarallisin tilanne on Valko-Venäjällä, josta autoritaarinen johto alueen muiden epädemokraattisten toimijoiden tukemana organisoi kehittyvistä maista siirtolaisvirtaa EU:n itäisille rajoille. Siirtolaisten määrät uhkaavat myös monilla muilla alueilla Euroopassa, kun koronakriisin pahimpien rajoitusten helpottaessa määrät nousevat nopeasti aiemmalle tasolle ja yli.
Ihmisiä pyrkii etenkin Italiaan, Kreikkaan ja Kyprokselle keskisen ja itäisen Välimeren reittejä pitkin. Italiaan saapuneiden määrä on lähes kaksinkertaistunut viime vuoteen verrattuna. Salakuljettajien liian täyteen lastaamia aluksia poimitaan mereltä jatkuvasti. Myös Turkista saapuu siirtolaisia kuljettavia veneitä Kreikkaan. Turkki käyttää samaa retoriikkaa kuin Valko-Venäjä ja Venäjä väittäessään, että Kreikka rikkoo ihmisoikeuksia pyrkiessään suojelemaan itseään. Kypros puolestaan on vaatinut komissiolta, että turvapaikkahakemusten vastaanottaminen voitaisiin keskeyttää.
Arvoisa puhemies! Viimeksi kun Turkki järjestelmällisesti ohjasi siirtolaisia kohti Kreikkaa, Suomen hallituksen sisäministeri ei tunnistanut tilannetta hybridioperaatioksi. Nyt hybridioperaatiot on yleisesti tunnustettu sellaisiksi, ja ne tapahtuvat entistä lähempänä meitä. Perussuomalaiset, kokoomus, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt tekivät välikysymyksen hallitukselle Suomen varautumisesta siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen.
Välikysymyksessä kysyimme, miten hallitus varautuisi siirtolaisia ruutina käyttävään hybridihyökkäykseen ja miksi ministerien lausunnot eroavat toisistaan — samankin ministerin lausunnot eroavat toisistaan päivästä riippuen. Vaadimme pikaisesti tuotavaksi niin kutsutut hätätilapykälät rajavartio- ja ulkomaalaislakiin, jolloin turvapaikkahakemusten vastaanotto voidaan väliaikaisesti keskeyttää. Kysyimme myös vetovoimatekijöiden poistamisesta, palauttamisen tehostamisesta ja muista asiaan oleellisesti liittyvistä seikoista.
Hallituksen äsken kuultu vastaus oli yllätyksetön. Hallitus ei toimi, vaan jopa saivartelee epäolennaisuuksilla, jotka eivät vastaa tarpeeseen hätätilapykälistä ja kiristyksistä. Hallitus ei tunnista uhkaa. Se ei tunnusta turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöä tai ihmisten hyödyntämistä yhteiskuntamme vastaisessa toiminnassa. Juuri nyt olemme lukeneet lehdestä, että hallitus sen sijaan suunnittelee antavansa oleskelulupia tuhansille laittomasti maassa oleville, eli sellaisille ihmisille, jotka eivät ole saaneet kansainvälistä suojelua. [Jussi Halla-aho: Ohhoh! — Olli Immonen: Aivan käsittämätöntä!] Tuhansille tällaisille ihmisille.
Hallitus väittää, että kyse on ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja diplomatian keinoin hoidettavasta asiasta. Onko hallituksen koko paletissa lainkaan sellaista vaihtoehtoa, että sopimus ei pidä, dialogi ei riitä — ja Suomi vain vastaanottaa turvapaikkahakemuksia? Turvapaikkajärjestelmän tai kansainvälisen humanitaarisen auttamisen tarkoitus ei ole tarjota sodankäynnin työkaluja kenellekään.
Arvoisa puhemies! Uusi vihreä sisäministeri Krista Mikkonen ensimmäisinä töinään väitti, että opposition välikysymys on haitallinen Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Väite on röyhkeä, mutta vihervasemmistolle tyypillinen. Kun mitään konkreettista ei ole tarjolla, hyökätään viestintuojaa vastaan. Arvoisa sisäministeri, teidän sinisilmäisyytenne, hyväuskoisuutenne ja kyvyttömyytenne erottaa erilaisia motiiveja toisistaan mahdollistaa tämän toiminnan. [Jukka Gustafsson: Onko tämä nykykokoomuksen linjaa?] Se, että ette näe massasiirtolaisuudesta seuraavan minkäänlaisia ongelmia kohdemaalle, luo itsessään hybridivaikuttamisen mahdollisuuden.
Toisin kuin uusi sisäministeri on väittänyt, minkäänlaista vaikuttavaa varautumista ei ole tehty. Hallintovaliokunta on saanut käsiteltäväkseen yhden aihepiiriin liittyvän hallituksen esityksen. Siinä vastaanottotoiminnasta vastaaminen laajamittaisen maahantulon yhteydessä siirrettiin ely-keskuksilta Maahanmuuttovirastolle. Ei muuta. Ei mitään muuta. Mietintö hyväksyttiin viime viikolla, ja oppositio jätti siihen vastalauseen. Vaadimme siinäkin, että hallitus valmistelee ja tuo eduskuntaan viipymättä esityksen, jolla luodaan valmius keskeyttää turvapaikanhaku määräaikaisesti kansallisen turvallisuuden vaarantumisen perusteella.
Arvoisa puhemies! Väläytellyt valmiuslain muutokset eivät ole riittäviä eivätkä toisaalta riittävän nopeita. Mikäli turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttöä ja massasiirtolaisuutta ei sinällään nähdä ongelmaksi, jota vastaan pitää suojautua, valmiuslain pykäliä ei ole mahdollista muotoilla riittävän tehokkaiksi. Ongelma ei ole siinä, miten sujuva prosessi on, eikä ongelma ole siinä, että massasiirtolaisuus kehittyvistä maista olisi meille jonkinlainen rikkaus.
Toisekseen valmiuslain mahdolliset muutokset koskisivat hyvin todennäköisesti vain täysin kestämätöntä tilannetta, jossa tulijat lasketaan jopa sadoissa tuhansissa. En haluaisi itse nähdä sitä tilannetta, kun hallitus riitelee siitä, onko 85 000 saapujaa liikaa vai sittenkin ihan sopivasti. [Vasemmalta: Voi voi voi!] Valmiuslain pitää mahdollistaa rajojen suojaus, ei sitä, että yhteiskunnassa voidaan tehdä erityistoimia mahdollisimman monen vastaanottamiseksi.
Arvoisa puhemies! Viime vuonna sisäministeri Ohisalo kertoi varautumisesta näin: ”Meillä on totta kai suunnitelmat siitä, jos ihmisiä tulee enemmän, että miten vaikka perustetaan järjestelykeskuksia eri puolille maata ja miten se prosessi on mahdollisimman jouheva ja toisaalta laadukas, että jokaisen turvapaikkaprosessi käsitellään hyvin.” Tämä kertoo kaiken oleellisen siitä, miten Suomen hallitus näkee siirtolaiskriisiin varautumisen tai maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ylipäätään.
Vastaanottokapasiteetin kartoittaminen, patjojen hankkiminen tai hankkeet muukalaisvihamielisyyden vähentämiseksi eivät ole varautumista. Valmistautuminen ja varautuminen tarkoittavat suunnitelmia ja toimenpiteitä, joilla estetään Suomea haittaavien ja uhkaavien ilmiöiden realisoituminen ja varmistetaan haittojen minimointi.
Vastaukset siitä, että turvapaikkaprosessi on aina pakko läpikäydä, eivät riitä. Monella Euroopan maalla on hätätilapykälät ja mahdollisuuksia toimia toisin. Nämä maat kuuluvat aivan samoihin kansainvälisiin sopimuksiin kuin Suomi, eikä niitä voida pitää sen vähemmän demokraattisina. [Perussuomalaisten ryhmästä: Tahtotilakysymys!] Viimeksi Puola otti käyttöön hätätilapykälät, ja Euroopan unionin komissio hyväksyi ne. Hallituksen riveistä Puolaa on sekä kiitelty että kritisoitu. Hallituksesta kerrottiin myös sisäministerin suulla, että Suomessa olisi aina yksi raja-asema auki, jossa turvapaikkahakemukset voisi jättää.
Mallia varautumisesta hallitsemattomaan laittomaan maahantuloon pitää ottaa Itävallasta, Norjasta ja Tanskasta, jotka säätivät tarvittavista hätätilapykälistä jo vuonna 2016 sitä edeltäneen vuoden syksyn turvapaikanhakijakaaoksen jälkeen. Näissä kolmessa maassa hallituksella on oikeus julistaa hallitsemattoman maahantulon uhatessa hätätila, jolloin rajoille tulevilla henkilöillä ei ole oikeutta jättää turvapaikkahakemusta ja heidät käännytetään takaisin. Eivätkö nämä maat kuulu kansainvälisiin sopimuksiin? Kertoo karua kieltään Suomen varautumiskyvystä, että kuusi vuotta Euroopan siirtolaiskriisin jälkeen vastaavanlaisia säännöksiä ei ole saatettu maamme lainsäädäntöön — eikä siis aiota saattaa edelleenkään, kuten sisäministeriltä kuulimme.
Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä Puola, Liettua ja Kreikka suojelevat Eurooppaa. Komissio antaa hiljaisen hyväksyntänsä, koska kaikki tietävät, että tosi on kyseessä. Nyt ulkorajojaan suojaavat maat eivät kuitenkaan ole niitä, joihin siirtolaiset jäisivät. Siksi jossakin vaiheessa on hyvin todennäköistä, että maat eivät enää kykene tai halua suojata rajojaan, vaan päästävät ihmisjoukot ensin sisään ja sitten läpi eli eteenpäin, kohti Saksaa ja esimerkiksi Suomea. Sen takia Suomella pitäisi olla kunnossa sekä länsi- että itäraja ja koko lainsäädäntö. Me emme saa olla sen houkuttelevampi kohdemaa kuin muutkaan. Tällä hetkellä me olemme, ja valitettavasti hallitus haaveilee entisestään lainsäädännön löysäämisestä. Salakuljettajien, hybridivaikuttajien ja tavallisten siirtolaisten tiedossa on, minne kannattaa suunnata ja millaisia porsaanreikiä maahan pääsyyn ja jäämiseen voidaan hyödyntää. Jokainen ministerin ajattelematon ulostulo on kuin kutsuhuuto.
Arvoisa puhemies! Itsenäisellä ja täysivaltaisella valtiolla pitää olla oikeus ja velvollisuus suojata itseään ja kansalaisiaan ja päättää, kuka saa tulla sen alueelle ja kuka ei. Valtio, jolta tällainen oikeus syystä tai toisesta puuttuu, ei ole täysivaltainen.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Näin. Ja nyt 5 minuutin mittaisiin ryhmäpuheenvuoroihin. — SDP:n ryhmäpuheenvuoro, edustaja Rantanen.