Puhemies Maria Lohela
:Esitellään yleisperustelut. Menettelytavan mukaisesti yleiskeskustelua ei sallita. Ehdotusten tekemistä varten ryhdytään yleisperustelujen yksityiskohtaiseen käsittelyyn.
Tehtiin seuraavat yleisperusteluja koskevat, hyväksytyn menettelytavan mukaisesti keskuskansliaan kirjallisina jätetyt, edustajille monistettuina ja numeroituina jaetut ehdotukset:
1. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus kääntää eriarvoistavan ja osattomuutta ruokkivan politiikkansa suunnan ja tunnistaa nykyisen toimintansa virheet ja sen tuloeroja kasvattavat vaikutukset. Hallituksen tulee kaikissa toimissaan huomioida työllisyyden ja kasvun edistäminen, kasvun oikeudenmukainen jakautuminen sekä tuloerojen kaventaminen." (Vastalause 1)
2. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus korjaa talous- ja finanssipoliittista linjaansa oikeudenmukaisuutta, työllisyyttä ja tulevaisuuden kasvun edellytyksiä vahvistavaksi." (Vastalause 1)
3. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus toteuttaa uudistuksia, jotka vahvistavat työllisyyttä pitkällä aikavälillä, ja että se toteuttaa uudistukset eriarvoisuutta ja epävarmuutta vähentävällä ja osallisuutta vahvistavalla tavalla." (Vastalause 1)
4. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus vahvistaa tuottavuuden kasvun edellytyksiä lisäämällä investointeja koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen pitkäjänteisellä tavalla." (Vastalause 1)
5. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tasapainottaa julkista taloutta oikeudenmukaisella tavalla sekä lisäämällä tuloja että vähentämällä menoja." (Vastalause 1)
6. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin julkisen sektorin lomarahojen maksamiseksi normaalisti vuonna 2018." (Vastalause 1)
7. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy valmistelemaan verotuksen kokonaisuudistusta, jossa verotuksen painopistettä siirretään työn ja ansiotulojen verotuksesta aliverotettuun finanssisektorin, pääomien, pääomatulojen ja varallisuuden suuntaan." (Vastalause 1)
8. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tehostaa harmaan talouden ja aggressiivisen verosuunnittelun sekä verokeidasvilpin torjuntaa ja antaa niihin liittyvät esitykset sekä varmistaa viranomaisille riittävät resurssit." (Vastalause 1)
9. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee veroratkaisut niin, että eläkeläisten yhtäläinen verokohtelu palkansaajien kanssa toteutuu." (Vastalause 1)
10. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että VR:n ostopalveluliikenne maakunnissa turvataan." (Vastalause 1)
11. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy välittömästi vaikuttaviin toimiin työttömyyden vähentämiseksi." (Vastalause 1)
12. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää välittömästi kolmikantaisen valmistelun passiivisen työttömyysturvan uudistamisesta aktiivisuutta ja työllisyyttä tukevaksi ns. Rinteen mallin mukaisesti." (Vastalause 1)
13. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy välittömästi valmistelemaan aktiivisen työvoimapolitiikan uudistusta, jossa kunnat saavat aikaisempaa suuremman vastuun työllisyyden hoidosta ja kunnille turvataan myös tähän tarvittavat voimavarat." (Vastalause 1)
14. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus turvaa tehokkaan työllisyyspolitiikan ja nuorisotakuun toteuttamisen edellyttämät määrärahat." (Vastalause 1)
15. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus kohtelee työnhakijoita yhdenvertaisesti ja takaa työttömille mahdollisuuden täyteen työttömyysturvaan ilman aktiivimallin byrokraattisia kriteerejä." (Vastalause 1)
16. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus peruuttaa Suomen tulevaisuudelle tuhoisat koulutukseen ja tutkimukseen liittyvät leikkaukset." (Vastalause 1)
17. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus kohtelee yliopistoja ja ammattikorkeakouluja yhdenmukaisella tavalla." (Vastalause 1)
18. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus pienentää lainsäädäntötoimin varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja." (Vastalause 1)
19. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että kulttuurin rahoitus turvataan ja rahoituspohjaa vahvistetaan kulttuuripalvelujen tasa-arvoisen saatavuuden turvaamiseksi ja että luovan talouden kasvua edistetään." (Vastalause 1)
20. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy välittömästi valmistelemaan asunto- ja infrastruktuuripolitiikan merkittävää tehostamista kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisäämiseksi ja merkittävien liikennehankkeiden käynnistämiseksi erityisesti kasvukeskuksissa." (Vastalause 1)
21. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus aloittaa valmistelut kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon kannustimien, erityisesti pitkän korkotuen ehtojen, uudistamiseksi ja vaikuttavuuden seuraamiseksi. Kohdennetut rakentamisen tarjontatuet ovat tehokas keino lisätä kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon määrää ja sitä kautta hillitä asumistukimenojen nousua." (Vastalause 1)
22. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus edistää koulujen, päiväkotien ja muiden julkisten rakennusten korjaamista ilmanlaadultaan terveellisiksi tiloiksi yhteistyössä kuntien kanssa ja että hallitus valmistelee rakentajien ja rakennusten ylläpitäjien vastuuta selkeyttävää säännöstöä tarkastusvaliokunnan raportin linjaamalla tavalla." (Vastalause 1)
23. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus peruuttaa epäoikeudenmukaisimmat ja jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin kohdistuvat tulonsiirtojen leikkaukset ja maksujen korotukset." (Vastalause 1)
24. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus peruuttaa tehottomat ja varakkaita suosivat verovähennyksensä eli yrittäjävähennyksen, metsälahjavähennyksen ja perintö- ja lahjaveron huojennuksen ja ryhtyy näistä vapautuneilla resursseilla toimiin, joilla aidosti parannetaan yrittäjyyden edellytyksiä ottamalla käyttöön mm. ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen liittyvän verovähennysmahdollisuuden ja alv-alarajan nostamisen 30 000 euroon." (Vastalause 1)
25. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus arvioi talouspoliittisen linjansa vaikutukset eri sukupuolten, sukupolvien, alueiden ja väestöryhmien sekä tulonjakovaikutusten kannalta niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä." (Vastalause 1)
26. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tehostaa talouspoliittisia toimiansa, jotta velkaantumiskehitys voidaan taittaa kestävällä tavalla." (Vastalause 1)
27. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy pikaisesti toimiin tuloerojen kaventamiseksi ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämiseksi." (Vastalause 2)
28. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy kiireellisiin toimiin köyhyyden vähentämiseksi ja peruuttaa KEL-indekseihin tehdyt jäädytykset ja leikkaukset." (Vastalause 2)
29. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus parantaa perustulokokeilua laajentamalla kokeiluun otettavien ihmisten joukkoa ja pidentämällä kokeilun kestoa." (Vastalause 2)
30. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimeen parantaakseen esitystensä vaikutusarvioiden kattavuutta erityisesti perhe-, lapsi- ja sukupuolivaikutusten osalta." (Vastalause 2)
31. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus uudistaa kiireellisesti perhevapaajärjestelmän siten, että perheiden valinnanvapaus lisääntyy ja isälle kiintiöityä osuutta pidennetään." (Vastalause 2)
32. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää huolellisesti asumisen tukijärjestelmiin liittyvät muutos- ja kehitystarpeet ja pidättäytyy toistaiseksi tekemästä yksittäisiä muutoksia asumistukeen." (Vastalause 2)
33. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus panostaa voimakkaammin julkisiin investointeihin, kuten homekoulujen korjaamiseen ja ratayhteyksien parantamiseen." (Vastalause 2)
34. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus vahvistaa harmaan talouden torjuntaan käytettäviä resursseja ja ottaa aktiivisemman roolin kansainvälisen verovälttelyn kitkemiseksi." (Vastalause 2)
35. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy kiireellisesti toimiin koulutus- ja tutkimusjärjestelmän rahoituksen vahvistamiseksi ja koulutuksellisen tasa-arvon kohentamiseksi." (Vastalause 2)
36. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy pikaisesti toimeen maksuttoman varhaiskasvatuksen toimeenpanemiseksi alkaen 5-vuotiaiden ikäluokasta." (Vastalause 2)
37. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää peruskoulun päättäville tehostetun nivelvaiheen tuen järjestämisen ja rahoittamisen tukiopinto-ohjausmallilla." (Vastalause 2)
38. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy kiireellisesti edistämään koulutuksellista tasa-arvoa siten, että toisen asteen opiskelu tehdään opiskelijalle maksuttomaksi myös oppimateriaalien ja -välineiden osalta." (Vastalause 2)
39. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin peruuttaakseen indeksijäädytykset, jotka koskevat eri koulutustasojen valtionosuusindeksejä." (Vastalause 2)
40. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tarttuu määrätietoisesti toimeen lisätäkseen Suomen ilmastopoliittisten toimien kunnianhimon tasoa niin, että Suomi omalta osaltaan täyttää Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet." (Vastalause 2)
41. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ottaa bioenergian lisäämissuunnitelmissaan huomioon tieteellisen tiedon koskien hakkuiden vaikutusta hiilinielujen kokoon ja pidättäytyy tavoittelemasta hakkuiden lisäämistä." (Vastalause 2)
42. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy määrätietoisesti toimiin ilmastolle ja ympäristölle haitallisten fossiilisen energian tukien karsimiseksi." (Vastalause 2)
43. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin uusiutuvan energian pientuotannon vauhdittamiseksi." (Vastalause 2)
44. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tehostettuihin toimiin sähköautoilun edistämiseksi ja sen vaatiman infrastruktuurin vahvistamiseksi." (Vastalause 2)
45. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy kiireellisiin toimiin luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämiseksi muun muassa lisäämällä luonnonsuojelualueiden ostoon tarkoitettuja määrärahoja." (Vastalause 2)
46. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus laatii aikataulutetun suunnitelman siitä, kuinka kehitysyhteistyön määrärahojen 0,7 prosentin osuus bruttokansantulosta saavutetaan." (Vastalause 2)
47. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus korottaa Suomen ottamien kiintiöpakolaisten määrää tuntuvasti." (Vastalause 2)
48. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus varmistaa ihmisoikeuksien toteutumisen ryhtymällä parantamaan turvapaikkaprosessin laatua." (Vastalause 2)
49. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus muuttaa talouspoliittista linjaansa niin, että suurituloisten verokevennykset korvataan hyvinvointia lisäävillä ja pienituloisten ostovoimaa parantavilla toimilla." (Vastalause 3)
50. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta lakiesityksiin ja tärkeisiin valtiontaloutta koskeviin suunnitelmiin, kuten julkisen talouden suunnitelmiin ja vuosittaisiin talousarvioihin, sisällytetään kattava arvio esitettyjen toimenpiteiden vaikutuksista tulonjakoon ja eri väestöryhmiin, sukupuolten väliseen tasa-arvoon, ympäristökuormitukseen ja hyvinvointiin." (Vastalause 3)
51. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin kilpailukykysopimuksesta aiheutuvien, eduskunnan päätäntävaltaan kuuluvien lakimuutosten perumiseksi." (Vastalause 3)
52. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus alkaa edistää eurooppalaisen rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa." (Vastalause 3)
53. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus edistää kattavan ja julkisen maakohtaisen veroraportoinnin, verotuksellisen tiedonvaihdon ja taloudellisten tietojen avoimuuden normeja EU:n direktiivejä valmisteltaessa ja soveltaa niitä kansalliseen lainsäädäntöön suurimmalla direktiivien mahdollistamalla kunnianhimon tasolla." (Vastalause 3)
54. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus edellyttää kaikki kirjanpitolain mukaiset suuryritykset antamaan toiminnastaan kattavan julkisen maakohtaisen raportin kaikkien niiden maiden osalta, joissa niillä on tytäryhtiö tai kiinteä toimipiste." (Vastalause 3)
55. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi aggressiivisen verosuunnittelun mahdollisuuksia kaventavan esityksen yritysten korkovähennysmahdollisuuksien rajoittamiseksi." (Vastalause 3)
56. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi lakiesityksen, jonka nojalla ulkomaille maksettavista koroista peritään 30 prosentin lähdevero tilanteissa, joissa tosiasiallinen hyödynsaaja asuu veroparatiisissa tai hyvin matalan verotuksen maassa." (Vastalause 3)
57. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus turvaa riittävät viranomaisresurssit harmaan talouden, talousrikollisuuden ja aggressiivisen verovälttelyn suitsimiseen." (Vastalause 3)
58. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto tuo kiireellisesti eduskunnan käsiteltäväksi lainsäädäntömuutokset, joilla turvataan suoran omistuksen tasoinen arvopapereiden omistustietojen julkisuus, kuten eduskunta on aiemmin ponnen muodossa velvoittanut." (Vastalause 3)
59. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo ensi tilassa eduskunnan käsiteltäväksi lakimuutoksen, jonka nojalla suomalaisilta edellytetään sanktion uhalla suoraa omistusta suomalaisten yritysten osalta ja yritykset velvoitetaan tunnistamaan kaikki omistajansa ja toimittamaan niitä koskevat tiedot reaaliaikaiseen julkiseen rekisteriin." (Vastalause 3)
60. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo kaikki keskeiset EU:n taloudellisia ulkosuhteita koskevat ja asiat — kuten kauppa- ja investointisopimukset — eduskunnan käsiteltäväksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, antaa eduskunnalle aktiivisen roolin ja riittävästi informaatiota käsiteltävänä olevista asioista ja varmistaa, että kaikki EU:n taloudellisia ulkosuhteita koskevat kannat ovat yhteismitallisia Suomen kestävää kehitystä ja ihmisoikeuksia koskevien sitoumusten kanssa." (Vastalause 3)
61. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus alkaa edistää EU:ssa sisämarkkina-alueen yhteisiä ulkoisia hiilitulleja sekä laajempaa EU-alueen kasvihuonekaasujen verotuksen harmonisaatiota." (Vastalause 3)
62. Stefan Wallin r Mikaela Nylanderin r kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin perhepoliittisen kokonaisuudistuksen toteuttamiseksi uudistamalla perhevapaita 6+6+6-mallin mukaisesti, lyhentämällä kotihoidon tukeen oikeuttavan ajan enintään 13 kuukauteen sekä uudistamalla varhaiskasvatuksen niin, että jokainen kolme vuotta täyttänyt lapsi saa oikeuden maksuttomaan varhaiskasvatukseen neljä tuntia päivässä." (Vastalause 4)
63. Stefan Wallin r Mikaela Nylanderin r kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin minijobs-mallin selvittämiseksi, jossa alle 30-vuotiailla nuorilla olisi helpompi saada töitä esim. tarjoamalla heille oikeuden ansaita 500 euroa kuussa ilman, että se vaikuttaisi tukiin tai muihin etuuksiin samalla, kun työnantajilla olisi oikeus pienempiin maksuihin nuoren työllistäessään." (Vastalause 4)
64. Stefan Wallin r Mikaela Nylanderin r kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee lainmuutoksen, jonka tarkoituksena on ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan poistaminen." (Vastalause 4)
65. Stefan Wallin r Mikaela Nylanderin r kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy kiireellisiin toimenpiteisin paikallisen sopimisen edellytysten parantamiseksi." (Vastalause 4)
66. Stefan Wallin r Mikaela Nylanderin r kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus laatii kansallisen työhyvinvointiohjelman." (Vastalause 4)
67. Stefan Wallin r Mikaela Nylanderin r kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus puolittaa hallituksen kärkihankkeille osoitetut määrärahat." (Vastalause 4)
68. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus pyrkii edelleen vähentämään julkisen talouden velkaantumista ja pyrkii löytämään uskottavia keinoja talouden pitkän aikavälin ongelmien ratkaisemiseksi." (Vastalause 5)
69. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen sellaisella tavalla, että siinä otetaan huomioon uudistuksen alkuperäiset tavoitteet palveluiden integraation ja saatavuuden suhteen sekä tavoite kustannusten nousun hillitsemiseksi." (Vastalause 5)
70. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus panostaa riittävästi resursseja talouskasvun ja erityisesti työllisyyden kasvun edellytysten parantamiseen." (Vastalause 5)
71. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin turvatakseen oikeuslaitoksen toimintaedellytykset ja kansalaisten oikeusturvan sekä kielelliset oikeudet." (Vastalause 5)
72. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus torjuu tehokkaasti harmaata taloutta ja osoittaa siihen tarvittavat resurssit viranomaisille." (Vastalause 5)
73. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus parantaa sisäisestä turvallisuudesta huolehtivien viranomaisten mahdollisuuksia vastata uusiin uhkakuviin turvallisuusympäristön muuttuessa yhä haasteellisemmaksi." (Vastalause 5)
74. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin turvatakseen laadukkaan ja tasa-arvoisen opetuksen kaikille lapsille ja nuorille koulutusasteesta riippumatta." (Vastalause 5)
75. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen koulutuspaikkojen lisäämiseksi." (Vastalause 5)
76. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lisätäkseen tutkimukseen ja kehitykseen kohdennettuja määrärahoja korkeakouluissa ja keskeisissä tutkimuslaitoksissa." (Vastalause 5)
77. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin parantaakseen ruuan alkutuottajien asemaa elintarvikeketjussa ja nostaakseen tuottajahintoja." (Vastalause 5)
78. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin vastatakseen työvoimapulasta kärsivien alojen ja alueiden ongelmiin." (Vastalause 5)
79. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin parantaakseen lapsiperheiden asemaa perumalla aiemmin tehdyt lapsiperheisiin kohdistuneet leikkaukset." (Vastalause 5)
80. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin uudistaakseen perhevapaiden ja lastenhoidon tukia tavalla, joka lisää perheiden valinnanvapautta ja tuo joustoa perheiden arkeen." (Vastalause 5)
81. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin vanhusten hyvän hoidon takaamiseksi ottamalla käyttöön laaja-alainen vanhuksille suunnattu palvelusetelijärjestelmä." (Vastalause 5)
82. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin turvatakseen vähävaraisille suunnatun ruoka-avun järjestämisen tulevaisuudessa." (Vastalause 5)
83. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää kasvavien toimeentulo-ongelmien ja maksuvaikeuksien syyt ja etsii ratkaisuja ehkäistä äärimmäistä köyhyyttä ja epätoivoa." (Vastalause 5)
84. Peter Östman kd Sari Essayah’n kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin kehittääkseen verotusta niin, että verotuksen painopistettä siirretään ihmisille ja kansantaloudelle haitallisten tuotteiden verotukseen ja kevennetään työntekoon, perhe-elämään ja yrittäjyyteen kohdistuvaa verotusta." (Vastalause 5)
85. Ville Vähämäki ps Mika Niikon ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus muuttaa talouspolitiikkansa linjaa siten, että kasvun hedelmät jaetaan oikeudenmukaisesti eri väestöryhmien sekä maaseudun ja kaupunkialueiden välillä." (Vastalause 6)
86. Ville Vähämäki ps Mika Niikon ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee kokonaisverouudistuksen siten, että verotus edistää työntekoa ja suomalaista yrittämistä sekä supistaa tuloeroja ja kohtelee oikeudenmukaisesti ansiotulojen, pääomatulojen sekä eläketulojen saajia." (Vastalause 6)
87. Ville Vähämäki ps Mika Niikon ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus uudistaa työvoima- ja työttömyysturvapolitiikan siten, että työttömien perustoimeentuloa kiristävistä toimenpiteistä luovutaan ja työtä tai koulutusta hakevien toimeliaisuutta kannustetaan." (Vastalause 6)
88. Ville Vähämäki ps Mika Niikon ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus purkaa byrokratiaa, tehostaa virastoja sekä vahvistaa hallinnonalojen ja yksiköiden tulosvastuuta." (Vastalause 6)
89. Ville Vähämäki ps Mika Niikon ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus luo asianmukaiset ja julkiset perustelut kaikille valtion varoista maksettaville avustuksille ja tuille." (Vastalause 6)
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 1 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 70, tyhjiä 8; poissa 20
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 2 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 79; poissa 19
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 3 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 103, ei 81; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 4 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 103, ei 81; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 5 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 111, ei 72, tyhjiä 1; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 6 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 128, ei 58; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 7 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 131, ei 55; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Puhemies Maria Lohela
: Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 8 ja Kari Uotilan ehdotus 57 ovat saman sisältöisiä, joten niistä äänestetään yhdessä mietintöä vastaan.
Äänestysjärjestys hyväksyttiin.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 8 ja Kari Uotilan ehdotus 57 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 107, ei 80; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 9 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 117, ei 69; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 10 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 104, ei 82; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 11 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 104, ei 83; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 12 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 127, ei 60; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 13 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 114, ei 74; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 14 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 106, ei 81; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 15 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 109, ei 74; poissa 16
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 16 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 120, ei 67; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 17 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 104, ei 83; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 18 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 103, ei 82; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 19 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 119, ei 65, tyhjiä 1; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 20 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 103, ei 81; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 21 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 113, ei 74; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 22 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 83; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 23 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 113, ei 75; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 24 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 130, ei 55; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 25 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 105, ei 82; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 26 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 104, ei 83; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 27 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 108, ei 75, tyhjiä 1; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 28 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 113, ei 73; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 29 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 25; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 30 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 104, ei 81; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 31 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 119, ei 67; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 32 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 105, ei 81; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 33 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 103, ei 83; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 34 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 104, ei 83; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 35 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 104, ei 81; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 36 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 151, ei 34; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 37 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 121, ei 66; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 38 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 126, ei 60; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 39 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 113, ei 74; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 40 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 121, ei 67; poissa 11
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 41 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 158, ei 25; poissa 16
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 42 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 150, ei 28, tyhjiä 2; poissa 19
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 43 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 120, ei 64; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 44 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 123, ei 64; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 45 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 127, ei 58; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 46 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 66; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 47 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 145, ei 36; poissa 18
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 48 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 120, ei 60; poissa 19
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 49 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 127, ei 59; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 50 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 120, ei 66; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 51 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 27; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 52 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 126, ei 58; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 53 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 111, ei 74; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 54 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 110, ei 75; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 55 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 112, ei 74; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 56 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 110, ei 73; poissa 16
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 58 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 81; poissa 16
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 59 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 127, ei 59; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 60 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 104, ei 81; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 61 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 127, ei 56, tyhjiä 1; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 62 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 156, ei 27; poissa 16
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 63 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 146, ei 34, tyhjiä 1; poissa 18
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 64 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 162, ei 20; poissa 17
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 65 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 151, ei 34, tyhjiä 1; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 66 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 104, ei 80; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 67 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 177, ei 9; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 68 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 82; poissa 16
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 69 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 97, ei 85; poissa 17
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 70 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 85; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 71 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 99, ei 86; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 72 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 84; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 73 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 86; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 74 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 85; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 75 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 99, ei 86; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 76 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 86; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 77 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 85; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 78 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 86; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 79 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 85; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 80 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 107, ei 79; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 81 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 160, ei 18, tyhjiä 2; poissa 19
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 82 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 84; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 83 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 98, ei 86; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Peter Östmanin ehdotus 84 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 145, ei 40; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ville Vähämäen ehdotus 85 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 112, ei 74; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ville Vähämäen ehdotus 86 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 112, ei 73; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ville Vähämäen ehdotus 87 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 111, ei 73, tyhjiä 1; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ville Vähämäen ehdotus 88 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 115, ei 70, tyhjiä 1; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ville Vähämäen ehdotus 89 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 130, ei 52, tyhjiä 1; poissa 16
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Silvia Modig vas Arvoisa puhemies! Kohdassa 64 tarkoitus oli äänestää "ei".
Anna Kontula vas Arvoisa puhemies! Sama.
Katja Hänninen vas Arvoisa puhemies! Kohdassa 62 tarkoitus oli äänestää "ei".
Mika Kari sd Arvoisa rouva puhemies! Kohdassa 36 oli tarkoitus äänestää "jaa".
Maria Tolppanen sd Arvoisa puhemies! Nyt en huomannut, että verolinjasta oli kysymys. Kohdassa 84 tarkoitus oli äänestää "jaa".
Kristiina Salonen sd Arvoisa puhemies! Kohdassa 69 tarkoitus oli äänestää "ei".
Timo Harakka sd Arvoisa puhemies! Kohdassa 74 tarkoitus oli äänestää "ei".
Ville Skinnari sd Arvoisa puhemies! Kohdassa 36 tarkoitus oli äänestää "jaa".
Emma Kari vihr Arvoisa puhemies! Esityksessä 62 tarkoitus oli äänestää "ei".
Krista Mikkonen vihr Arvoisa puhemies! Äänestyksessä 9 oli tarkoitus äänestää "jaa".
Pilvi Torsti sd Arvoisa puhemies! Kohdassa 41 tarkoitus oli äänestää "jaa" ja kohdassa 47 "ei".
Arja Juvonen ps Arvoisa puhemies! Kohdassa 62 tarkoitus oli äänestää "jaa".
Mika Niikko ps Arvoisa puhemies! Kohdassa 59 tarkoitus oli äänestää "jaa".
Antero Laukkanen kd Arvoisa rouva puhemies! Kohdassa 46 piti äänestää "ei".
Eva Biaudet r Arvoisa puhemies! Kohdassa 12 oli tarkoitus äänestää "jaa".
Mikaela Nylander r Arvoisa puhemies! Kohdassa 12 oli tarkoitus äänestää "jaa", ja kohdassa 80 oli tarkoitus äänestää "jaa".
Paavo Arhinmäki vas Arvoisa rouva puhemies! Kohdassa 19 tarkoitukseni oli äänestää "ei", mutta äänestin jostain syystä tyhjää. [Markus Mustajärvi: Sama mies! — Naurua]
Puhemies Maria Lohela
:Merkitään.