Viimeksi julkaistu 10.7.2025 16.35

Budjetin alikohta PTK 155/2021 vp Täysistunto Maanantai 20.12.2021 klo 14.00

5.7. Yleisperustelut

Puhemies Anu Vehviläinen
:

Esitellään yleisperustelut. Menettelytavan mukaisesti yleiskeskustelua ei sallita. Ryhdytään yleisperustelujen yksityiskohtaiseen käsittelyyn. 

Tehtiin seuraavat yleisperusteluja koskevat, hyväksytyn menettelytavan mukaisesti keskuskansliaan kirjallisina jätetyt, edustajille monistettuina ja numeroituina jaetut ehdotukset: 

1. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus luopuu liian kunnianhimoisesta kansallisesta ilmastostrategiasta välttääkseen maan hintakilpailukyvyn heikkenemisen, kotitalouksien köyhtymisen ja päästöjen globaalin kasvun hiilivuodon myötä." (Vastalause 1) 

2. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että julkisen talouden kestävyyttä vaarantava sekä turvallisuus- ja syrjäytymisongelmia aiheuttava maahanmuutto minimoidaan luomalla maahanmuuttopolitiikkaan selkeät ja tavoitteelliset kriteerit Suomeen muuttamisen ja sosiaaliturvan piiriin kuulumisen edellytyksille." (Vastalause 1) 

3. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa huolella valtion velka- ja takausvastuiden kehitystä ja toimii veronmaksajien riskien pienentämiseksi." (Vastalause 1) 

4. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus toteuttaa kansalaisten valinnanvapautta ja ostovoimaa toteuttavan merkittävän pysyvän vähennyksen Ylen budjetista ja vähentää vastaavan summan suomalaisten maksamasta Yle-verosta." (Vastalause 1) 

5. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus purkaa byrokratiaa ja tavoittelee korkeampaa tuottavuutta jokaisella hallinnonalalla muun muassa digitalisaation ja jatkuvan parantamisen avulla. Lisäksi hallinnonalojen ja yksiköiden tulosvastuuta on vahvistettava aidosti." (Vastalause 1) 

6. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus turvaa pieni- ja keskituloisten kotitalouksien ostovoiman energiahintojen nousun huomioiden." (Vastalause 1) 

7. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin kuntatalouden pahenevan kriisin ratkaisemiseksi ensisijaisesti karsimalla kunnille määrättyjä tehtäviä." (Vastalause 1) 

8. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ei enää kasvata Suomen EU-tason tai euromaiden välisiä taloudellisia vastuita sekä pyrkii systemaattisesti pienentämään jo syntyneitä mittavia vastuita ja niistä aiheutuvia riskejä." (Vastalause 1) 

9. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus kunnioittaa eduskunnan tahtoa kuten se on mietintöön VaVM 4/2021 vp kirjattu eikä sitoudu toimiin, jotka muokkaavat Euroopan unionia epäsymmetrisen tulonsiirtounionin suuntaan, eikä hyväksy sellaisia uusia omien varojen järjestelmiä, jotka nostaisivat Suomen kokonaisverorasitetta." (Vastalause 1) 

10. Toimi Kankaanniemi ps Sami Savion ps kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus neuvotellessaan EU-komission esittämästä Fit for 55 ‑ilmastopaketista asettaa tavoitteiksi suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukyvyn, kotitalouksien ostovoiman säilyttämisen ja metsä- ja budjettisuvereniteetin." (Vastalause 1) 

11. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hyvinvointipalveluiden pelastamiseksi ja ilmastonmuutoksen vastaisen työn vahvistamiseksi palataan tavoittelemaan kestävyysvajeen umpeen kuromista." (Vastalause 2) 

12. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että talouskasvun ja yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi talouspolitiikan tavoitteeksi asetetaan työnantaja- ja pk-yritysten määrän kasvu." (Vastalause 2) 

13. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että työllisyysastetavoitteeksi asetetaan 80 prosenttia vuosikymmenen loppuun mennessä, sillä jokaisella on oltava oikeus ja mahdollisuus tulla toimeen omalla työllään." (Vastalause 2) 

14. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että talouspolitiikan tavoitteeksi asetetaan jokaisen ihmisen mahdollisuudet vaurastua ja se, että kotitalouksien nettovarallisuus kasvaa 50 prosenttia vuosikymmenen loppuun mennessä." (Vastalause 2) 

15. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että talouspolitiikan tavoitteena on haitallisten ulkoisvaikutusten hillitseminen ja vahva talous, jotta Suomella on kykyä vastata ilmastonmuutoksen asettamaan haasteeseen." (Vastalause 2) 

16. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että talouspolitiikan sääntöjä uudistetaan julkisen talouden vahvistamiseksi siten, että menokehyksiä määrittelisi tulevaisuudessa velkasuhteen tavoitetaso, ja että julkisessa taloudessa tavoitellaan kestävyysvajeen turvaavaa ylijäämää." (Vastalause 2) 

17. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että talouspolitiikan sääntöjen parlamentaarista käsittelyä lisätään ja säännöt vahvistetaan vähintään lain tasoisesti." (Vastalause 2) 

18. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo pikaisesti esityksen varhaiskasvatusmaksujen alentamiseksi 30 miljoonalla eurolla." (Vastalause 2) 

19. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus toteuttaa kokoomuksen mallin mukaisen, aidosti tasa-arvoa ja perheiden mahdollisuuksia laajentavan perhevapaauudistuksen." (Vastalause 2) 

20. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ottaa työllisyyspolitiikan pohjaksi valtiovarainministeriön valmisteleman ehdotuksen keinoista työllisyyden nostamiseksi lukuun ottamatta opintoetuuksien kokonaisuutta. Yhteensä ehdotusten toteuttaminen vahvistaisi työllisyyttä noin 55 000 ihmisellä." (Vastalause 2) 

21. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo viipymättä eduskunnalle lakiesityksen reilun paikallisen sopimisen mahdollistamiseksi kaikissa yrityksissä." (Vastalause 2) 

22. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisesta siten, että työttömyysturva olisi työttömyyden alussa nykyistä parempi ja laskisi portaittain työttömyysjakson pitkittyessä." (Vastalause 2) 

23. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin oppisopimuskoulutuksen tuen parantamiseksi ja oppisopimuskoulutuksen mallin parantamisesta, jotta nuorisotyöttömyyttä voidaan vähentää merkittävästi." (Vastalause 2) 

24. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää laajemman uudistuksen yleisen asumistuen kustannusten hillitsemiseksi sekä kannustinloukkujen purkamiseksi." (Vastalause 2) 

25. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus hillitsee työttömyysturvamenojen kasvua ja vahvistaa työllisyyden palauttamalla työttömyysturvan sekä yleisen asumistuen vuoden 2019 tasolle." (Vastalause 2) 

26. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen, jolla työttömyysputkesta luovutaan nopeutetusti." (Vastalause 2) 

27. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen toimeentulotuen asumiskustannusten maltillisen omavastuun palauttamisesta." (Vastalause 2) 

28. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo eduskunnalle esityksen ulosoton suojaosan korottamisesta 900 euroon." (Vastalause 2) 

29. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus vauhdittaa sosiaaliturvan kokonaisuudistusta, joka tekee työnteosta nykyistä kannattavampaa." (Vastalause 2) 

30. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy vaikuttaviin toimenpiteisiin, jotka sujuvoittavat ja helpottavat työperäistä maahanmuuttoa Suomeen." (Vastalause 2) 

31. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus huolehtii yritysten toimintaedellytyksistä jatkamalla norminpurkutyötä ja turvaamalla yrittäjille vakaan toimintaympäristön." (Vastalause 2) 

32. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla lopetettaisiin eläkkeen kertyminen ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta." (Vastalause 2) 

33. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo esityksen ansiosidonnaisen työssäolo- ja paluuehdon nostamisesta työn kannustimien vahvistamiseksi." (Vastalause 2) 

34. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo työllisyysasteen nostamiseksi ja työn vastaanottamisen kannustimien parantamiseksi esityksen ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston lyhentämisestä." (Vastalause 2) 

35. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää selvityksen keinoista korvata varainsiirtovero tavalla, joka on vähemmän haitallinen työvoiman liikkuvuudelle." (Vastalause 2) 

36. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo pikaisesti ehdotuksen yritysten laajasta ja pysyvästä TKI-verovähennysoikeudesta, jossa huomioidaan myös alkuvaiheen kasvavat ja vielä tappiolliset yhtiöt." (Vastalause 2) 

37. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus priorisoi julkisen talouden menoja siten, että julkisia TKI-panoksia voidaan nostaa hallituksen alkuperäisen kehystason puitteissa 200 miljoonalla eurolla." (Vastalause 2) 

38. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää hallinnon tehokkuusohjelman, jolla palautetaan hallinnon toimintamenot lähelle vuoden 2019 tasoa lukuun ottamatta maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden, sisäisen turvallisuuden, oikeuslaitoksen sekä tutkimuksen ja koulutuksen toimintamenoja." (Vastalause 2) 

39. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus hyödyntää valtion omaisuutta kasvuinvestoinneissa ja pääomittaa nopeiden ratayhteyksien hankeyhtiöitä kahdella miljardilla eurolla." (Vastalause 2) 

40. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus asiantuntijasuositusten mukaisesti hyödyntää asuntorahaston likvidiä pääomaa nopeiden ratahankkeiden pääomittamiseen sekä muun asumisen kehittämiseksi ja asuntotuotannon vauhdittamiseksi." (Vastalause 2) 

41. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo ehdotuksen ansiosidonnaisen laajentamiseksi myös työttömyyskassaan kuulumattomille." (Vastalause 2) 

42. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo tarpeelliset esitykset yleisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan toteuttamiseksi, jotta jokainen työttömyysturvamenojen maksaja voi saada oikeudenmukaisesti tukea." (Vastalause 2) 

43. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus vakiinnuttaa kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun pysyväksi toimintamalliksi." (Vastalause 2) 

44. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla uudistetaan perusopetuksen kolmiportaista tukea siten, että se takaa kaikille riittävän ja yksilöllisen tuen." (Vastalause 2) 

45. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää lukiokoulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistuksen, jotta rahoitusjärjestelmä vastaisi paremmin todellisia kustannuksia." (Vastalause 2) 

46. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus arvioi oppilas- ja opiskelijahuollon hyvinvointialueille siirron vaikutukset ja tarvittaessa tuo lainsäädäntömuutokset, joilla siirto perutaan." (Vastalause 2) 

47. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että korkeakouluja pääomitetaan valtion omaisuutta hyödyntäen miljardilla eurolla." (Vastalause 2) 

48. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus peruu esityksensä oppivelvollisuusiän korottamisesta ja ohjaa oppimateriaaleihin ja koulukyyteihin tarkoitetut resurssit aidosti koulupudokkuutta ehkäiseviin toimenpiteisiin." (Vastalause 2) 

49. Timo Heinonen kok Pauli Kiurun kok kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus peruu pysyvään tieteen rahoitukseen suunnittelemansa yli sadan miljoonan euron leikkaukset." (Vastalause 2) 

50. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että talouden pitkän aikavälin ongelmien ratkaisemiseksi etsitään kestäviä ratkaisuja ja harjoitetaan hyvinvointivaltion turvaavaa vastuullista talouspolitiikkaa." (Vastalause 3) 

51. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin työllisyyden parantamiseksi ja antaa eduskunnalle kattavan selvityksen siitä, miten se aikoo saavuttaa työllisyystavoitteensa." (Vastalause 3) 

52. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin kehittääkseen verotusta niin, että verotuksen painopistettä siirretään ihmisille haitallisten tuotteiden verotukseen, ja keventääkseen työntekoon, perhe-elämään, liikkumiseen ja yrittäjyyteen kohdistuvaa verotusta." (Vastalause 3) 

53. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lisätäkseen yritysvetoiseen tutkimukseen ja kehitykseen kohdennettuja määrärahoja niin, että se tukee talouskasvua, työllisyyttä ja kestävää kehitystä." (Vastalause 3) 

54. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus toteutetaan realistisella aikataululla sekä sellaisella tavalla, että siinä toteutuvat alueellinen oikeudenmukaisuus sekä uudistuksen alkuperäiset tavoitteet palveluiden integraation ja saatavuuden suhteen samoin kuin kustannusten kasvun taittaminen." (Vastalause 3) 

55. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen, joka kannustaa työntekoon ja yksinkertaistaa pirstaleista sosiaaliturvajärjestelmää." (Vastalause 3) 

56. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy päämäärätietoisesti toimiin lapsiperheiden aseman parantamiseksi ja syntyvyyden kasvun tukemiseksi." (Vastalause 3) 

57. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin Sitran pääoman pienentämiseksi 100 miljoonalla eurolla ja käyttää vapautuvat varat mm. panostuksina kestävää kehitystä tukeviin kehityshankkeisiin, jotka toteutetaan yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa." (Vastalause 3) 

58. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana yleisperustelut: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamiseksi ja sen saattamiseksi kaikkien työntekijöiden yhtäläiseksi oikeudeksi." (Vastalause 3) 

Mietintö ”jaa”, Toimi Kankaanniemen ehdotus 1 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 105, ei 33; poissa 61
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Toimi Kankaanniemen ehdotus 2 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 113, ei 32; poissa 54
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö ”jaa”, Toimi Kankaanniemen ehdotus 3 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 54; poissa 53
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö ”jaa”, Toimi Kankaanniemen ehdotus 4 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 116, ei 27, tyhjiä 1; poissa 55
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö ”jaa”, Toimi Kankaanniemen ehdotus 5 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 95, ei 53; poissa 51
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Toimi Kankaanniemen ehdotus 6 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 93, ei 54; poissa 52
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö ”jaa”, Toimi Kankaanniemen ehdotus 7 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 94, ei 53; poissa 52
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Toimi Kankaanniemen ehdotus 8 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 90, ei 53; poissa 56
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Toimi Kankaanniemen ehdotus 9 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 91, ei 54; poissa 54
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö ”jaa”, Toimi Kankaanniemen ehdotus 10 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 108, ei 38; poissa 53
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 11 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 93, ei 54; poissa 52
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 12 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 54; poissa 53
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 13 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 93, ei 54; poissa 52
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 14 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 93, ei 55; poissa 51
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 15 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 55; poissa 52
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 16 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 93, ei 52; poissa 54
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 17 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 95, ei 54; poissa 50
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 18 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 96, ei 50; poissa 53
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 19 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 123, ei 20; poissa 56
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 20 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 93, ei 54; poissa 52
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 21 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 94, ei 53; poissa 52
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 22 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 94, ei 48; poissa 57
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 23 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 94, ei 54; poissa 51
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 24 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 93, ei 55; poissa 51
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 25 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 94, ei 51; poissa 54
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 26 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 25; poissa 56
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 27 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 119, ei 27; poissa 53
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 28 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 94, ei 54; poissa 51
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 29 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 53; poissa 54
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 30 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 120, ei 25, tyhjiä 1; poissa 53
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 31 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 93, ei 51; poissa 55
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 32 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 125, ei 22; poissa 52
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 33 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 125, ei 23; poissa 51
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 34 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 124, ei 23, tyhjiä 1; poissa 51
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 35 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 94, ei 54; poissa 51
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 36 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 93, ei 55; poissa 51
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 37 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 94, ei 53; poissa 52
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 38 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 96, ei 52; poissa 51
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 39 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 95, ei 50; poissa 54
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 40 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 95, ei 47; poissa 57
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 41 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 94, ei 54; poissa 51
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 42 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 94, ei 54; poissa 51
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 43 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 120, ei 24; poissa 55
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 44 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 93, ei 52; poissa 54
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 45 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 93, ei 54; poissa 52
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 46 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 55; poissa 52
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 47 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 119, ei 27; poissa 53
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 48 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 53; poissa 54
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 49 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 53; poissa 54
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Sari Essayahin ehdotus 50 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 54; poissa 53
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Sari Essayahin ehdotus 51 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 93, ei 55; poissa 51
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Sari Essayahin ehdotus 52 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 55; poissa 52
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Sari Essayahin ehdotus 53 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 54; poissa 53
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Sari Essayahin ehdotus 54 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 93, ei 51; poissa 55
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Sari Essayahin ehdotus 55 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 54; poissa 53
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Sari Essayahin ehdotus 56 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 53; poissa 54
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Sari Essayahin ehdotus 57 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 108, ei 36, tyhjiä 2; poissa 53
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö ”jaa”, Sari Essayahin ehdotus 58 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 92, ei 50; poissa 57
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 

Pöytäkirjaan merkittiin seuraavat ilmoitukset: Kohdassa 47 Jani Mäkelä /ps ja Riikka Purra /ps tarkoittivat äänestää ”jaa”. Kohdassa 38 Arto Satonen /kok tarkoitti äänestää ”ei”. Kohdissa 25 ja 26 Antero Laukkanen /kd tarkoitti äänestää ”jaa”. Kohdassa 43 Sari Tanus /kd tarkoitti äänestää ”ei”. 

Eduskunta hyväksyi yleisperustelut mietinnön mukaisina.