Puhemies Anu Vehviläinen
:Yleiskeskustelu päättyi 18.12.2020 pidetyssä täysistunnossa. Ryhdytään pääluokan yksityiskohtaiseen käsittelyyn.
Tehtiin seuraavat pääluokkaa koskevat, hyväksytyn menettelytavan mukaisesti keskuskansliaan kirjallisina jätetyt, edustajille monistettuina ja numeroituina jaetut ehdotukset:
1. Ville Vähämäki ps Toimi Kankaanniemen ps kannattamana 28.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus laatii julkisen talouden tasapainottamissuunnitelman, jolla lasketaan siirto- ja kulutusmenoja tavoitteellisesti vuosittain niin, että valtion talous on tasapainossa vuonna 2027. Suunnitelma ei sisällä verojen tai maksujen korotuksia vaan perustuu valtion tehtävien priorisointiin sekä julkisen hallinnon menojen nettosäästöihin tuottavuuden kasvun avulla." (Vastalause 1)
2. Ville Vähämäki ps Toimi Kankaanniemen ps kannattamana 28.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy viipymättä valtion keskus- ja aluehallinnon virastojen ja laitosten uudistamiseen julkisten palvelujen tehostamiseksi ja kustannusten alentamiseksi ja painopisteen siirtämiseksi verovaroin rahoitettavista toiminnoista avoimen sektorin kehittämiseen erityisesti nyt, kun valtio velkaantuu hallitsemattomasti ja koko julkista taloutta uhkaa vakava ja pitkäaikainen rahoituskriisi." (Vastalause 1)
3. Ville Vähämäki ps Toimi Kankaanniemen ps kannattamana 28.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus laatii suunnitelman, jolla osa julkisen alan työntekijöistä siirtyy yksityisen sektorin palvelukseen, ja tästä saatavia oppeja hyödynnetään laadittaessa laajempi julkisen sektorin tehostamishanke." (Vastalause 1)
4. Ville Vähämäki ps Toimi Kankaanniemen ps kannattamana 28.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tehostaa talousarvion kaikkien määrärahojen työllisyysvaikutuksia sisällyttämällä kaikkeen päätöksentekoon työllisyysvaikutusarvion." (Vastalause 1)
5. Ville Vähämäki ps Toimi Kankaanniemen ps kannattamana 28.90.30: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus kannustaa kuntia ja kuntayhtymiä edistämään hallinnon digitalisaatiota ja osoittaa valtionavustuksia hankkeisiin, joilla taloushallintoprosesseja yhtenäistetään ja pyritään yhtenäistämisellä saavuttamaan taloushallintoprosesseissa digitalisaation mahdollistamat kustannussäästöt täysimääräisinä." (Vastalause 1)
6. Ville Vähämäki ps Toimi Kankaanniemen ps kannattamana 28.90.30: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin kuntatalouden kriisin ratkaisemiseksi mm. kunta—valtio-suhdetta uudistamalla ja kuntien tehtäviä karsimalla. Kuntia tulee myös kannustaa tarkastelemaan organisaatioitaan, päätöksentekoaan, toimintatapojaan, hankintojaan ja investointejaan äärimmäisellä kriittisyydellä." (Vastalause 1)
7. Ville Vähämäki ps Toimi Kankaanniemen ps kannattamana 28.90.30: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus luopuu oppivelvollisuuden pidentämisestä ja lisää määrärahoja perusopetukseen." (Vastalause 1)
8. Timo Heinonen kok Pia Kauman kok kannattamana 28.90.30: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla kotihoitoon ja ympärivuorokautiseen hoivaan saadaan tuhat hoitajaa lisää." (Vastalause 2)
9. Timo Heinonen kok Pia Kauman kok kannattamana 28.90.30: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo lakiesityksen kaikkien alaikäisten terveydenhuollon palvelumaksuista luopumiseksi." (Vastalause 2)
10. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana 28.90.30: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus lisää välittömästi kuntien rahoitusta vanhustenhoidon ja saattohoidon tason ja laadun parantamiseksi sekä ryhtyy kiireellisesti tarvittaviin toimenpiteisiin vanhusten hoidon ongelmien korjaamiseksi." (Vastalause 3)
11. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana 28.90.30: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen terapiatakuun toteuttamisesta ja varaa siihen riittävän rahoituksen." (Vastalause 3)
12. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana 28.90.30: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen varhaiskasvatusmaksujen uudistamisesta niin, että varhaiskasvatusmaksut poistetaan kokonaan sisarusten osalta, mikäli perheellä on useampi kuin yksi lapsi varhaiskasvatuksessa." (Vastalause 3)
13. Timo Heinonen kok Pia Kauman kok kannattamana 28.91.41: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen maatalouden energiaveron palautuksen poistamisesta fossiilisten polttoaineiden osalta." (Vastalause 2)
14. Ville Vähämäki ps Toimi Kankaanniemen ps kannattamana 28.92.69: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus torjuu EU/EMU-alueen liittovaltioistumisen, yhteisvastuun kasvattamisen ja sellaiset valtiosopimukset, jotka kasvattaisivat nettojäsenmaksuamme, ja laatii Suomelle suunnitelman EMU:n/euron hajoamisen varalle." (Vastalause 1)
15. Ville Vähämäki ps Toimi Kankaanniemen ps kannattamana 28.92.69: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus toimii siten, että Suomen nettomaksuosuus Euroopan unionille ei kasva koronapandemian varjolla tai paisuttamalla lisätalousarvioiden määriä tai kokoja kuluvalla rahoituskaudella." (Vastalause 1)
16. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana 28.92.69: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla monivuotinen rahoituskehys ja elpymisväline pidetään erillään, eikä hyväksy Suomen liittymistä yhteisvastuullisella lainanotolla perustettavaan elpymisvälineeseen, jolloin Suomen maksut ja vastuut vähenevät EU:n rahoitusmekanismeissa." (Vastalause 3)
Mietintö ”jaa”, Ville Vähämäen ehdotus 1 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 127, ei 35; poissa 37
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Ville Vähämäen ehdotus 2 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 99, ei 65; poissa 35
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Ville Vähämäen ehdotus 3 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 124, ei 38; poissa 37
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Ville Vähämäen ehdotus 4 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 123, ei 39; poissa 37
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Ville Vähämäen ehdotus 5 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 65; poissa 34
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Ville Vähämäen ehdotus 6 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 98, ei 65; poissa 36
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Ville Vähämäen ehdotus 7 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 99, ei 63, tyhjiä 1; poissa 36
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 8 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 98, ei 64; poissa 37
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 9 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 65; poissa 34
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Sari Essayah’n ehdotus 10 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 100, ei 63; poissa 36
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Sari Essayah’n ehdotus 11 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 99, ei 65; poissa 35
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Sari Essayah’n ehdotus 12 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 153, ei 10; poissa 36
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Timo Heinosen ehdotus 13 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 137, ei 25, tyhjiä 2; poissa 35
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Ville Vähämäen ehdotus 14 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 125, ei 39, tyhjiä 1; poissa 34
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Ville Vähämäen ehdotus 15 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 124, ei 39, tyhjiä 1; poissa 35
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö ”jaa”, Sari Essayah’n ehdotus 16 ”ei”.
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 38, tyhjiä 2; poissa 41
Eduskunta hyväksyi mietinnön.