Arvoisa puhemies! Ajattelen, että meillä aikuisilla on yksi tärkeä tehtävä, ja jos siinä onnistumme, tulemme ratkoneeksi niin kovin monta muutakin kriisiä vastuullisesti. Meidän tehtävämme on varmistaa, että tässä maassa on jokaisella lapsella ja nuorella edellytykset ehjään ja turvalliseen aikaan lapsuudessa ja nuoruudessa.
Jos asettaisimme tämän tavoitteen kaiken poliittisen päätöksenteon keskiöön, me tulisimme tehneeksi politiikkaa, joka on kestävää vuosikymmenten päähän. Me tulisimme panostaneeksi sisäisen turvallisuuden edellytyksiin, sillä turvallista lapsuutta ei ole, jos maassa ei ole turvallista. Me tulisimme panostaneeksi köyhyyden poistamiseen, sillä turvallista lapsuutta ei ole, jos emme onnistu poistamaan köyhyyttä. Me tulisimme panostaneeksi koulutukseen, julkisiin palveluihin ja hoitamaan taloutta vastuullisesti, sillä turvallisen lapsuuden edellytyksiä ei ole, jos emme kanna maan taloudesta huolta tavalla, jolla voimme turvata palvelut jatkossakin. Eikä turvallista lapsuutta ole tulevaisuudessa, jos emme torju ilmastokriisiä ja luontokatoa kunnianhimoisesti. Lapset ja nuoret eivät voi kuitenkaan itse saapua tänne pitämään puheenvuoroja, he eivät voi istua valiokuntahuoneissa, eivätkä he voi äänestää. Siksi on meidän tehtävämme pitää heidän puoltaan.
Unicef julkaisi juuri tällä viikolla tutkimuksen, jossa Suomen sijoitus romahti rikkaiden maiden lasten hyvinvointivertailussa. Olimme aikaisemmin viiden parhaan joukossa, kun nyt olemme sijalla 17. Sen pitäisi pysäyttää ja herättää keskustelua siitä, miten ja miksi näin on. Epäonnistuimme erityisesti nuorten itsemurhien kohdalla, oppimistulosten kohdalla ja lasten ylipainoa mittaavien indikaattoreiden kohdalla. Nuorten itsemurhatilastojen kohdalla olemme kärkikolmikossa.
Lapset ja nuoret kasvavat ajassa, joka on hyvin epävarmaa. Me tiedämme, että suhdannetilanne, työllisyystilanne, vaikuttaa moneen kotiin ja arkeen tänäänkin. Me tiedämme, että asuinalueet eriytyvät. Me tiedämme, että hyvinvointialueiden säästöt kohdentuvat lapsiperheiden palveluihin. Me tiedämme, että sosiaaliturvaleikkaukset syventävät lapsiköyhyyttä. Samaan aikaan meille kerrotaan, että lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut, että sosiaali- ja mielenterveyspalveluissa on ruuhkaa, että kuntien, koulujen, oppilashuollon puutteet ovat arkea.
Meillä on siis ihan valtavasti tietoa, mutta ongelma on, että se on pirstaleista. Me tarvitsemme kokonaiskuvan tilanteesta, joka nivoo kaiken indikaattori- ja tutkimustiedon yhteen ja tuo sen lähelle päättäjiä. Juuri siksi esitän tässä lakialoitteessa, että Suomeen perustettaisiin lapsi- ja perhepolitiikan arviointineuvosto lapsiasiavaltuutetun toimiston yhteyteen. Aloite on valmisteltu yhdessä asiantuntijoiden kanssa, ja se olisi täysin toteutettavissa. Se voisi vaikuttaa siihen, että tässä maassa ei tehtäisi tempoilevaa lapsi- ja perhepolitiikkaa.
Voisin kritisoida tätä hallitusta, mutta täytyy todeta, että kyllä nämä ongelmat ovat olleet jo pitkään olemassa. Se, että lapsiin ja nuoriin panostettaisiin aidosti ja yli hallituskausien, tuntuu olevan vähän jokaisen hallituksen haaste. Tahtoa ei tunnu olevan riittävästi. Meillä ei myöskään ole rakenteita, jotka varmistaisivat, että tutkittu tieto kantaa päätöksenteon läpi. Mutta meillä on näyttöä siitä, että riippumattomien toimielinten rooli voi olla merkittävä ja iso apu päätöksentekoon. Suomessa on talouspolitiikan arviointineuvosto, Suomessa on esimerkiksi ilmasto- ja luontopaneelit. Nämä toimivat vastaavasti riippumattomasti. Ne kokoavat tutkijoita ja tuottavat tietoa, joka ohjaa yhteiskuntaa ja päätöksentekoa.
Olen sitä mieltä, että lapset, nuoret ja perheet ansaitsisivat vastaavan rakenteen varmistamaan, että tehtävä politiikka ja ne päätökset, joita tehdään, vahvistavat heidän oikeuksiaan ja takaavat hyvää elämää. Se ei olisi keneltäkään pois, mutta se hyöty voisi olla suurempi kuin osaamme tänään arvatakaan, myös euroissa. Arviointineuvosto koostuisi nimenomaan eri alojen tutkijoista. Se ei tekisi politiikkaa, mutta se toisi tietoa politiikan tueksi. Se tarkastelisi, mitkä toimenpiteet tutkitusti vahvistavat lasten ja perheiden hyvinvointia. Se rakentaisi siltoja lainvalmistelijoiden ja tutkijoiden välille ja tekisi päätöksenteosta ennakoivaa, ei reaktiivista.
Ajattelen, että kun puhutaan lapsista ja nuorista ja perheistä, niin on kyse yhteisestä asiasta. On kyse Suomen tulevaisuudesta mutta myös nykyhetkestä. On kyse siitä, valitsemmeko tahtotilan tehdä työtä yhdessä yli hallituskausien, löytää yhteneväisyyksiä silloinkin, kun olemme eri mieltä yli puoluerajojen. Emmehän me halua, että lapset kasvavat maahan, jossa ihmiset jaotellaan puoluetaustan mukaan, tai maahan, jossa kadulla ei voisi tervehtiä ihmistä, jolla sattuu olemaan väärä puoluekirja. Parhaiten tätä voisimme osoittaa tekemällä sellaista politiikkaa, joka turvaa sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta, sitä, että kun me istumme kiikkustuolissa ja ehkä lapsenlapsenlapset tai naapurin lapset kysyvät, että teittekö te kaikkenne, että tässä maassa olisi hyvä meillä, niin me voisimme sanoa, että ainakin me yritimme tehdä oikein. Sillä niin kauan kuin lasten oikeudet jäävät vain sanoiksi papereille tai kauniiksi strategioiksi, ei niistä ole mitään hyötyä. Tarvitaan tekoja, tarvitaan kärsivällisyyttä, tarvitaan rohkeutta kuulla asiantuntijoita. Tarvitaan myös rohkeutta katsoa peiliin silloin, kun tehdään väärinpäin, ja tahtoa korjata suuntaa, sillä kaikki muu on kyllä pelkuruutta tai vastuun pakoilua, eikä siihen meillä ole varaa.
Toivonkin, että voimme ottaa yhden askeleen eteenpäin kohti sitä, että lapset ja nuoret oikeasti tuodaan politiikanteon keskiöön muuallakin kuin vaalipuheissa, ja ottaa käyttöön lapsi- ja perhepoliittisen arviointineuvoston auttamaan meitä tekemään niitä kaikkein parhaimpia päätöksiä lapsia ja nuoria ja tulevaisuutta varten.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Edustaja Hänninen.