Arvoisa puhemies! Olemme liikenne- ja viestintävaliokunnassa perehtyneet tähän lakiesitykseen todella hyvin ja tarkasti. Kiitoksia oppositiolle näistä esitetyistä uhkakuvista. Ja erityisesti, kun edustaja Hänninen äsken esitti näitä uhkakuvia, pelkotiloja, niin on hyvä, että nämä kaikki on tuotu esille, ja me olemme myöskin valiokunnassa todella paljon näiden perusteella keskustelleet ja ottaneet nämä huolet huomioon — kiitoksia näistä, näitäkin on tarvittu. Olemme pyrkineet siihen, että me saisimme semmoisen lain aikaiseksi, jolla nämä huolet osoitettaisiin tarpeettomiksi.
Tärkeintä on se, että postin kulku saadaan varmistettua kaikkialla Suomessa tasapuolisesti, tasa-arvoisesti tämänkin jälkeen ja vielä paremmin kuin tällä hetkellä, koska tällä hetkellä on selvästi ollut ongelmia ja ne ongelmatilanteet pitää pystyä korjaamaan. Kun kilpailutoimintaa on ja me satumme kuulumaan siihen EU:hun, niin EU-säädösten mukaankin on kilpailutettava tietyt asiat, ja meillä on nytten jo avattu postinjakelun kilpailutukset. [Suna Kymäläisen välihuuto] On hyvä, että kuitenkin meillä on valtion Posti Oy -yritys, jolla me voimme varmistaa kaikki nämä toiminnot, mitkä eivät muuten kilpailutusasioissa toimi ja pelitä.
Miten näitä palveluita sitten kehitetään, kun yleispalvelupostia on jaettavasta postista enää noin 4 prosenttia eli todella pieni osa jaettavasta postista? Suurin osa siitä, minkä me miellämme postiksi, on sopimuspostia, eli lehdet, mainokset, Puolustusvoimien lähetykset, Kelan kirjeet, yrityspostit, nämä ovat kaikki sopimuspostia, jota postia jakava yritys ja kyseinen yritys tai toimija keskenään hoitavat eteenpäin. Eli yritys voi sopia postinjakelusta hyvin monenlaisia eri asioita.
Se, mikä ei tänään ole tullut esille, on se, että nämä jakeluyritykset voivat sopimuksen mukaan toimittaa postin vaikka samana päivänä perille. Hyvin monia pikaposteja on olemassa, jotka jaetaan erittäin nopeasti. Jatkossa varmasti tämä sopimuksen mukainen toiminta tulee olemaan vielä entistä tärkeämpää ja kilpailutekijä eri yrityksillä. Kyllä Posti Oy:kin haluaa olla kilpailuvoimainen, ja varmasti se tulee tarjoamaan erilaisia palveluita, niin että tietyt asiat ja palvelut voidaan toimittaa hyvinkin nopeasti.
Mutta kaikki maksaa, eli Posti Oy:nkin toiminnan pitää olla kannattavaa, jotta se voi tuottaa kilpailukykyisiä jakelupalveluita. Huom., valtio ei maksa senttiäkään Postin toiminnasta. Näin ollen esimerkiksi lehtien ja kirjojen jakelussa hintojen pitää olla sellaiset, että nämä yritykset ostavat niitä palveluita ja Posti pystyy ne palvelut tuottamaan. Tässä lakiesityksessä on pyritty ottamaan huomioon se, että me voisimme jatkossakin tuottaa kilpailukykyisiä palveluita ja että lehtienkin jakeluhinnan pitää olla niin alhainen, että meillä on varaa ostaa ja tilata se lehti. Kun me emme veronmaksajina ala maksamaan sitä jakelua, meidän tulee muodostaa sellaiset lait ja säädökset, että nämä hinnat voivat olla kilpailukykyisiä. Tästä tässä koko hommassa on kysymys.
On keskusteltu siitä, että tämä vähentää työpaikkoja. Tämä tullee varmasti vähentämään työpaikkoja. Mutta teemme tässä mitä tahansa, työpaikkojen määrä tulee vähentymään joka tapauksessa, koska me elämme vuotta 2017. Koko ajan tapahtuu tiettyä kehitystä ja toimintoja. Tällä lakimuutoksella me pyrimme siihen, että tämä työpaikkojen muutos olisi hallittua ja me tietäisimme, mihin tällä kokonaisuudella pyritään, ja voisimme tämän jälkeen todellakin tuottaa ne tasa-arvoiset palvelut kaikkialla Suomessa kilpailukykyiseen hintaan.
Postinjakelussa on ongelmia, sen me tiedämme kaikki, ja ne ongelmat tulee ottaa tosiaankin vakavasti. Esimerkiksi tänä päivänä olin yhteydessä Ivaloon. Siellä on ollut viime viikolla ongelmia: esimerkiksi Lapin Kansaa ei ole tiettynä päivänä tietyille alueille jaettu ollenkaan, posti on tullut ehkä hirveän myöhään, ja kaikkea tämmöistä. Nämä ovat vakavia ongelmia, ja näihin meidän pitää pystyä puuttumaan, ja toivottavasti me voimme auttaa tälläkin lakimuutoksella siihen, että jatkossa näitä ongelmia ei olisi niin paljoa.
Paikallislehtijakelu sitten: Meille on kaikille tärkeätä, että me saamme sen paperiversion paikallislehdestä. Vaikka minä sen Lapin Kansan luenkin sähköisessä muodossa, kyllä minä Koti-Lapin haluan lukea sitten ehdottomasti paperisena versiona. Mutta miten me postilailla voimme velvoittaa, varmistaa sen, että nämä jaetaan? Me emme todellakaan postilailla voi varmistaa välttämättä millään tavalla, miten nämä paikallislehdet jaetaan. Sen takia me olemme nytten tehneet tähän lakiin semmoisen kohdan, että siellä, missä ei ole varhaisjakelua elikkä ei ole kilpailevaa jakelutoimintaa, Posti Oy:llä on joka tapauksessa velvollisuus jakaa postia. [Suna Kymäläinen: Mitäs se taloudellisesti tarkoittaa?] Posti Oy:llä on velvollisuus jakaa postia, ja kun Posti Oy:n toiminnalle annetaan mahdollisuus toimia kannattavasti, niin sen jälkeen voimme varmistaa sen, että kilpailukykyisen hintaan voidaan jakaa sitä muun muassa Koti-Lappia meille kotiin. Helppoa tämä ei ole, mutta yritämme päästä siihen tilanteeseen, että kaikkialla Suomessa voitaisiin saada jatkossakin myös paikallislehtiä.
Viestintäviraston rooli tulee tässä nousemaan. Toivottavasti Viestintävirastolle pystytään jatkossa osoittamaan riittävästi määrärahoja ja resursseja, jotta se voi tämän oman tärkeän valvontatehtävänsä hoitaa asianmukaisesti, sillä Viestintävirasto vastaa jatkossa näitten varhaisjakelualueitten määrittelemisestä, siitä, mitä ne ovat ja missä mitäkin toimintoja tulee asianmukaisesti hoitaa. Sitten tämä Viestintävirasto valvoo kahden viikon irtisanomisaikaa ja Viestintävirasto vastaa muutenkin näistä toiminnoista. Autetaan sitä, että siellä ei tule mitään ongelmia olemaan.
Lain nimi on postilaki, mutta minä myöskin olen kannattanut sitä, että olisi ollut parempi, että tämän lain nimi olisi ollut laki postipalveluista, joka olisi paremmin kertonut sen, että meillä on Posti Oy ‑niminen yritys, joka hoitaa olennaisen osan näistä asioista, mutta meillä on myöskin kilpailevia postinjakeluyrityksiä olemassa. Mutta mennään nyt sitten tällä postilailla ja yritetään vain selkeyttää se, että Posti Oy ei ole sama asia eli se ei hoida kaikkia postipalveluasioita.
Sitten eteenpäin. Miten näitä postipalveluita tulisi kehittää ja voidaan kehittää? Esimerkiksi Posti Oy:ssä on käyty nytten keskustelua siitä, että muun muassa kirjeen kulkua voitaisiin lähivuosina digitaalisesti seurata. Tällä hetkellä me voimme seurata jo, missä mikäkin paketti on menossa. Voi olla, että tässä vuoden parin päästä tiedetään jo se, missä kohtaa milloinkin joku kirje on menossa.
Sitten kun meillä on yhtä aikaa tämä laki liikenteen palveluista eli liikennekaari — se on nytten saatu päätettyä ensimmäiseltä osalta — niin näitten, sekä postilain että liikennekaaren, avulla me voimme auttaa sitä, että me syrjäisemmillä alueilla voimme tuottaa monimuotoisesti erilaisia palveluita ja saamme varmistettua sen, että meillä syrjäisemmilläkin alueilla voidaan elää jatkossa ja saadaan kaikennäköisiä yritystoimintoja kehittää eteenpäin.
Arvoisa puhemies! Haastetta meillä riittää. Mikä on valtion ohjauksen merkitys omistamansa Postin toiminnassa? Monin paikoin ei ole kilpailevaa toimintaa, ja silloin ainoa toimija on Posti Oy. Miten silloin toimitaan, että Posti Oy:llä ei ole määräävää markkina-asemaa ja sitä määräävää markkina-asemaa ei käytetä väärin? Esimerkiksi Postilla on oma Postinen ja vastaavasti sitten on muun muassa paikallislehdet, joita jaetaan kerran viikossa, joitten jakelupäivästä päättää yksin Posti Oy. Ongelmia on juhannuksena, pääsiäisenä, jouluna: jako liian myöhään, jolloin Postinen on ehkä Postin omana toimintana kannattavampi, ja paikallislehdet kärsivät tästä tilanteesta. Tämä on varmasti asia, mistä meidän hallintoneuvostossa pitää myöskin keskustella jatkossakin yhä enemmän, että me saisimme varmasti myöskin sillä alueella, missä ei ole muuta kilpailevaa toimintaa, nämä toiminnat pelaamaan.
Töitä riittää varmasti jatkossakin. Ihan täydellistä lakia me emme nyttenkään ole tässä varmasti saaneet aikaiseksi, mutta uskon ja toivon, että tällä lailla me saamme parannettua tilannetta tästä eteenpäin.