Kiitos, arvoisa puhemies! Me käsittelemme nyt ehdotusta laiksi avioliittolain muuttamiseksi ja siihen liittyviksi laeiksi. Tämän ehdotuksen tavoitteena on selkeyttää oikeustilaa säätämällä avioliitosta johtuville varallisuusoikeuksille selvät vanhentumisajat sekä helpottaa osituksen toimittamatta jättämisestä johtuvien hankalien perintöoikeudellisten tilanteiden selvittämistä. Meillähän yleisesti ottaen on olemassa erilaisia vanhentumisaikoja — velka vanhenee, perinnön vastaanottaminen vanhenee, ja testamentin vastaanottaminen vanhenee — mutta tämä on ollut semmoinen alue, joka on jäänyt säätelemättä, ja tästä on aiheutunut erilaisia haasteita. Olen itsekin ollut mukana tekemässä tästä joskus ihan tuoreena kansanedustajana toimenpidealoitetta, jota paljon sitten allekirjoitettiin ja pohdittiin. Sitten se tuli hallitusohjelmaan — kiitos siitä kaikille hallituspuolueille — ja nyt minä tässä tätä esittelen. Tämä on erittäin tervetullut monien lakimiesten mielestä arkielämässä ja tietysti selventää asioita.
Avioliittolaissa lähtökohtana on, että avioliiton päätyttyä puolisot ja heidän perillisensä toimittavat omaisuuden osituksen, mikä tarkoittaa siis sitä, että siinä avio-oikeuden alainen omaisuus selvitellään, kuka ottaa minkäkin, ja siitä sitten pitäisi tehdä osituskirja kirjallisesti, mutta merkittävä osuus henkilöistä jättää tämän kuitenkin toimittamatta. Asiantuntija-arvioiden mukaan jopa puolet eronneista aviopuolisoista ei syystä tai toisesta koskaan tee ositusta. Voi olla niinkin, ettei siellä nyt juuri ole jaettavaa, niin että kumpikin ottaa kassinsa ja lähtee, mutta siitä ei jää niin sanotusti sitten todennettua asiakirjaa, että onkos tällainen tehty. Se aiheuttaa sitten myöhempinä vuosina ongelmia, kun puolisot menevät uusiin naimisiin tai haluavat myydä tai lahjoittaa omaisuutta. Sitten nähdään, että jaaha, teillähän on entinen puoliso ja olettekos te nyt toimittanut sen osituksen. Sitten käy niin, että jaa-a, missäs se on, onko sitä kymmenien vuosien takaa, onko hän hengissä, entäs hänen oikeudenomistajansa, koska entinen puoliso on kuitenkin siellä olemassa, ja avio-oikeustilanne jää epäselväksi.
Tässä ehdotuksessa todetaan, että avio-oikeus vanhentuu kymmenen vuoden kuluttua avioerosta tai avioliiton kumoamisesta ja puolisoilla säilyisi ajan kulumisesta huolimatta oikeus hakea tuomioistuimilta pesänjakajaa omaisuuden osituksen ja erottelun toimittamiseksi, mutta ei voi vaatia toiselta puolisolta tasinkoa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos se on jäänyt toimittamatta, niin voit hakea sen jakajan, miten se jaetaan, mutta et voi enää toiselta vaatia mitään avio-oikeuteen liittyviä rahallisia korvauksia avio-oikeuden nojalla.
Sääntelyn tavoitteena on tosiaan luoda selkeä aikaraja, jonka jälkeen entinen puoliso ei voi kohdistaa vaatimuksia toisen puolison omaisuuteen. Jos sinulla on kokonaan avioehdon poissulkeva avioehtosopimus, niin tämä ei koske sitä, koska siinähän tilanteessa ei ole avio-oikeutta toisen ihmisen omaisuuteen.
Tosiaan tämän muutoksen myötä entinen aviopuoliso ei kymmenen vuoden määräajan umpeuduttua olisi enää myöskään kuolinpesän osakas, jos ei tätä avio-oikeuden vanhentumista ole katkaistu tai siitä ei ole sovittu toisin. Tähän on luotu myös semmoinen järjestelmä, että jos jotkut nyt syystä tai toisesta eivät halua toimittaa ositusta, niin heidän täytyy tehdä siitä kirjallinen sopimus ja se toimitetaan sitten rekisteröitäväksi juuri sen välttämiseksi, että tarvitsee etsiä sieltä kymmenien vuosien takaa ihmisiä, jotta voidaan omaisuutta käyttää ja pesä jakaa, esimerkiksi kuolinpesän kiinteistöjä myydä, mutta tämä vanhentumista koskeva asia ei sovellu tilanteissa, joissa leski vielä elää.
Lisäksi ehdotetaan, että avioliittolain mukaiset vallinnanrajoitukset raukeavat kymmenen vuoden kuluessa. Eli vallinnanrajoitushan tarkoittaa sitä, että kun ollaan naimisissa, niin vaikka minä omistan asunnon tai kiinteistön, niin minun täytyy pyytää minun puolisoltani suostumus, mutta kun kymmenen vuotta on mennyt, niin ajatellaan, että tämä on sinun omaisuuttasi, ja omistaja on se, joka on rekisteriin merkitty, eikä tarvitse sitten enää lähteä etsimään mitään puolison suostumuksia, koska siitä on kulunut se yli kymmenen vuotta.
Myöskään yhteisomistusolettamaa ei enää sovellettaisi. Elikkä kun avioliitossa ollaan, niin lähtökohtaisesti voidaan ajatella, että ihmisten esineet, varsinkin koti-irtaimisto, ovat yhteisesti omistettuja, mutta sen ajan jälkeen voit luottaa siihen, niin kuin ulkopuolisetkin voivat ajatella, että siitä on yli kymmenen vuotta, niin että se on nyt hänen, kun se on hänen nimissään.
Tässä siirtymäajassa on huolehdittu siitä, että tässä jää riittävän pitkä siirtymäaika, koska tämähän koskee nyt siellä myös osituksia, jotka ovat toimittamatta.
Toivottavasti osasin selittää niin — tässä on monta hyvinkin oikeudellista asiaa — että ymmärsitte, mistä esityksessä on kysymys. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Hänninen, olkaa hyvä.