Viimeksi julkaistu 5.6.2021 11.13

Pöytäkirjan asiakohta PTK 8/2017 vp Täysistunto Torstai 16.2.2017 klo 16.00—21.07

2.7. Suullinen kysymys poliittisten nuorisojärjestöjen valtiontuista (Simon Elo ps)

Suullinen kysymysSKT 13/2017 vp
Suullinen kyselytunti
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
:

Vielä myönnän kysymyksen edustaja Elolle. 

Keskustelu
17.00 
Simon Elo ps :

Arvoisa herra puhemies! Poliittisille nuoriso- ja opiskelijajärjestöille maksettiin tänä vuonna lähes 3 miljoonaa euroa tukea, jonka myöntää opetus- ja kulttuuriministeri. Tälle vuodelle vanhojen puolueiden poliittisille nuorisojärjestöille myönnettiin jopa yli 600 000 euron tukisummia. Samaan aikaan Perussuomalaisille Nuorille katsotaan toimintansa pyörittämiseen riittävän 115 000 euron vuotuinen tukisumma. Poliittisten nuorisojärjestöjen tukisummat ovat kasvaneet vuodesta toiseen, eivätkä valtiontalouden säästöohjelmat ole näkyneet niissä juurikaan. Tämän lisäksi myös muun muassa yksittäiset kunnat ovat myöntäneet poliittisille nuorisojärjestöille tukia paikallistasolla. Tukijärjestelmä perustuu saavutettuun etuun ja on epäoikeudenmukainen uusia poliittisia nuorisojärjestöjä kohtaan. Poliittinen kannatus ei näy tukisummissa. Kysynkin asiasta vastaavalta opetus- ja kulttuuriministeriltä: Miten tukisummien jatkuva kasvu sekä räikeä epäsuhta eri nuorisojärjestöille annettujen tukien määrässä ovat selitettävissä? Milloin [Puhemies koputtaa] julkisen sektorin säästöpaineet alkavat näkyä näissä tukipäätöksissä? 

17.01 
 Opetus-  ja  kulttuuriministeri  Sanni  Grahn-Laasonen  
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Poliittisten nuorisojärjestöjen avustukset kohdennetaan veikkausvoittovaroista, ei siis suoraan budjettivaroista, ja pidän erittäin tärkeänä sitä, että meillä on, niin kuin lakikin edellyttää, yhdenvertaiset kriteerit avustuksia myönnettäessä. Näitä avustuspäätöksiä valmistelee arviointi- ja avustustoimikunta, joka laatii esityksen, ja nämä päätökset on tehty sen toimikunnan esitysten mukaisesti. Perussuomalaiset Nuoret on vienyt edellisinä vuosina avustuspäätöksensä hallinto-oikeuden käsiteltäväksi, ja 16.1. tänä vuonna korkein hallinto-oikeus on päätöksessään hylännyt järjestön esittämät vaatimukset edellisvuosilta. Tietenkin on mahdollisuus valittaa myöskin siitä tämänvuotisesta päätöksestä. 

Kysymyksen käsittely päättyi. 

Kyselytunti päättyi.