Puhemies Eero Heinäluoma:

Arvoisa tasavallan presidentti, arvoisat presidentit, ärade republikens president, ärade presidenter! Arvoisa Venäjän duuman edustaja, ärade representant för ryska duman! Arvoisat kansanedustajat, ärade riksdagsledamöter! Hyvät naiset ja herrat, mina damer och herrar! Tänä päivänä tulee kuluneeksi 150 vuotta säännöllistä valtiopäivätoimintaa maassamme. Olemme kokoontuneet tähän juhlaistuntoon kunnioittamaan Venäjän keisari Aleksanteri II:n avaamia valtiopäiviä, jotka käynnistyivät tuolloin 54 vuotta kestäneen tauon jälkeen. Istuntomme käynnistyi Kaartin soittokunnan juhlafanfaarilla, niin sanotulla aukipuhalluksella, aivan kuten vuoden 1863 valtiopäivien avauksen kunniaksi tehtiin.

Säätyvaltiopäiviä 150 vuotta sitten ei voi kuvata kansanvaltaiseksi sanan nykyaikaisessa merkityksessä. Valtiopäiville kokoontuneet neljä säätyä — aatelisto, papisto, porvaristo, talonpojat — edustivat ehkä kymmentä prosenttia tuon ajan suomalaisista. Valtiopäivillä eivät olleet edustettuina naiset, ei myöskään työväki.

Vuosi 1863 oli kuitenkin merkittävä Suomen kansanvaltaiselle kehitykselle. Useat eduskunnassa nykyisinkin noudatetut käytännöt ovat peräisin juuri näiltä vuoden 1863 valtiopäiviltä. Lehdistö sai tuolloin oikeuden raportoida kokouksista, yleisö sai mahdollisuuden seurata istuntoja, suomen kielestä tuli virallinen hallintokieli, asiakirjat julkaistiin suomeksi ja ruotsiksi sekä tulkkaus järjestettiin molemmilla kielillä. Myös puhemiesneuvosto ja lakivaliokunta perustettiin vuonna 1863.

Valtiopäivien päätökset antoivat voimakkaan sysäyksen suomalaisen kansakunnan kehitykselle kohti itsenäistä valtiota. Suomen kehitys Euroopan reuna-alueelta maailman kansakuntien eturiviin on omassa luokassaan ainutlaatuinen tarina. Se on samalla pienen maan selviytymistarina kansainvälisten muutosten kourissa. Tarina, joka ei ole valmis tänäänkään. Olemme uuden murroksen keskellä, ja se haastaa niin kansakunnan kuin sen päättäjätkin.

Suomen eduskunta on historian eri vaiheissa toiminut foorumina, jossa erilaiset näkökannat kohtaavat toisensa — mielipide-erot tunnustaen mutta yhteistä hyvää hakien. Eduskuntaa voidaankin itsenäisyyden aikamme historian valossa luonnehtia kansalliseksi eheyttäjäksi. Valtioelimet antoivat ja antavat samalla mallia ja luovat pohjaa laajemmallekin vuoropuhelulle yhteiskunnassa.

Finlands utveckling från ett land i utkanten av Europa till en av världens mest framgångsrika nationer är i sig unik. Samtidigt är det berättelsen om hur ett litet land kan överleva internationella omvälvningar. Och berättelsen pågår alltjämt. Vi befinner oss i en ny brytningsperiod, och detta är en utmaning både för hela nationen och för dess beslutsfattare.

Finlands riksdag har under olika skeden av historien fungerat som ett forum där olika åsikter öppet ställts mot varandra, men för att finna det gemensamma goda.

I ljuset av historien kan riksdagen sägas ha enat nationen. Samtidigt fungerar statsorganen som modell för andra och lägger grunden för en bredare dialog i samhället.

Tämä parlamentaarinen kehitys jatkuu. Uusi perustuslakimme avaa eduskunnan työtä. Näillä valtiopäivillä olemme saaneet käsittelyyn ensimmäisen kansalaisaloitteen. Näin kansanvaltamme elää ajassa ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kasvavat.

Hyvät naiset ja herrat! Kansakunta, joka ei tunne historiaansa, ei ymmärrä myöskään nykyisyyttä eikä näe kunnolla tulevaisuuteen. Historia voi myös yllättää, joskus jopa hämmentää meidät. Asiat, joita olemme itse ajatelleet keksineemme pitkällistenkin pohdintojen tuloksena, voivat olla tunnettuja vuosikymmeniä, jopa 150 vuotta sitten.

Suomalaisen yhteiskunnan yhtenä vahvuutena olemme pitäneet sopimisen kulttuuria. Kansakuntana olemme käyneet läpi yhteistoiminnan oppimisvaiheet joskus kivuliaasti, jopa veli veljeä, sisar siskoa vastaan taistellen. Toisaalta vaikeat ajat, kuten sotavuodet, ovat myös yhdistäneet meitä. Muistaessamme 150-vuotista parlamentarismin taivaltamme meillä on syytä tuntea ylpeyttä vahvuuksistamme, tuosta kyvystä kohdata toisemme, sopimisen kulttuuristamme. Kulttuurista, joka sai oikeastaan ilmiasunsa tuossa 1800-luvun valtiopäivätoiminnassa. Siellä se saattaa olla se joskus kirotun mutta usein ihaillun konsensuksen alkujuuri.

Valtiopäivien päätösten tekemiseen tarvittiin vähintään kolmen säädyn hyväksyntä. Säädyt oppivatkin hyvin nopeasti, että kenenkään ei kannattanut toimia yksin vaan aina tarvittiin muiden tukea. Vuonna 1863 tätä konsensusajattelua kutsuttiin "yhteensovitusmenettelyksi", säätyjen yhteisneuvotteluiksi. Menettelyllä pyrittiin estämään asioiden raukeaminen tilanteessa, jossa kaksi säätyä oli puolesta ja kaksi vastaan. Valtiopäiville olivatkin tyypillistä jatkuvat neuvottelut, joissa ryhmät kohtasivat toisensa ja pyrkivät sopimaan yhteisistä esityksistä. Tämä vaati tietysti sovittelukykyä, maan edun asettamista oman tai ryhmäedun edelle.

Yksi esimerkki tuolta ajalta on vuonna 1863 tehty merkittävä päätös kuntauudistuksesta. Tuon ajan säätyvaltiopäivät kykenivät tekemään maamme historian suurimman kuntauudistuksen, kun kunnat erotettiin seurakunnista. Vähän myöhemmin annettiin kunta-asetus, joka loi perusteet kunnalliselle itsehallinnolle. Ja siinä se on edessämme tänäänkin: tuo kuntauudistuksen haamu. Ja tänäänkin tämän tärkeän uudistuksen läpivienti vaatii yhteistyökykyä ja -halua, tuota vanhaa "yhteensovitusmenettelyä".

Hyvät naiset ja herrat! Suomalaisen kansanvallan historia on myös osa Suomen ja Venäjän yhteistä historiaa. Tämä yhteys käy ilmi erityisen hyvin Helsingin Senaatintorilla sijaitsevasta Aleksanteri II:n patsaasta. Patsas kuvaa keisaria, joka on pitämässä avajaispuhetta valtiopäivillä. Patsaan jalustassa on neljä erillistä veistosta, jotka symboloivat lakia, työtä, rauhaa ja valoa. Nämä veistokset kuvaavat valtiopäivätyömme tavoitteita 1800-luvulta tähän päivään.

Suomella ja Venäjällä on ollut vuosisatainen läheinen kulttuuriside. Tänäkin päivänä Venäjä on meille suomalaisille tärkeä kauppakumppani. Hyvään naapuruuteen kuuluu myös toisen kielen ja kulttuurin tuntemus. Venäjän kieltä opiskellaan Suomen kouluissa edelleen kovin vähän. Kaksi prosenttia peruskoululaisista valitsee venäjän oppiaineekseen. Maidemme tämän päivän ja tulevien yhteistyömahdollisuuksien kannalta tarvitsemme vahvaa venäjän kielen ja kulttuurin osaamista. Haluammekin rohkaista entistä useampaa nuorta venäjän opiskeluun. Siksi eduskunta tekee tänään tärkeän päätöksen perustamalla 150-vuotisen valtiopäivätoiminnan juhlarahaston, jonka tavoitteisiin kuuluu erityisesti nuorten venäjän kielen ja kulttuurin opiskelun tukeminen.

Hyvät naiset ja herrat, bästa åhörare! Vuonna 1863 valtiopäivillä Suomen kansan edustajien odotettiin säätävän hyviä ja järkeviä lakeja, luovan ihmisille mahdollisuuksia työhön ja toimeentuloon, rakentavan rauhaa ihmisten ja valtioiden välille ja luovan ylipäänsä maallemme valoisan tulevaisuuden sivistyksen voimalla. Nämä valtiopäivätyön tavoitteet 150 vuotta sitten ovat olleet kauaskantoisia, ja ne puhuttelevat meitä tänäänkin. Ne asettavat korkeat vaatimukset myös tämän päivän valtiopäivämiehille ja -naisille.

På 1863 års lantdag förväntades företrädarna för Finlands folk stifta välfungerande och förnuftiga lagar, skapa möjligheter till arbete och försörjning, bygga fred mellan människor och stater samt över lag skapa en ljus framtid för Finland genom bildning och kultur. Dessa mål för lantdagen för 150 år sedan har burit långt och tilltalar oss än i dag. De ställer höga krav också på dagens riksdagsledamöter, på kvinnorna och männen i den moderna tidens riksdag.

Voimassa oleva valtiosääntö antaa oivalliset puitteet hyvän parlamentarismin toteutukseen. Meistä edustajista itsestämme on kiinni, kuinka pystymme uudistumaan ajan haasteiden mukana sekä kantamaan huolta isänmaamme tulevaisuudesta myös käytännön teoin.

Tänään osoitamme kunnioitusta niille sukupolville, jotka 150 vuotta sitten loivat pohjan kansanvaltaisen Suomen kehitykselle, ja samalla katsomme itseemme uskoen luottavaisena tulevaisuuteen.

__________