Kiitoksia, arvoisa puhemies! Pyrin poimimaan joitain asioita, mihin useampi edustaja on puuttunut, ja aloitan tästä Itämeren suojelusta, vesien suojelusta, ja tästä Pidä Saaristo Siistinä -järjestön tekemästä arvokkaasta työstä. Todellakin, järjestöllähän on neljä alusta, mitkä eri puolilla operoivat, ja mikään niistä ei ole ihan tuore, eli kyllä siellä ilman muuta se tarve alushankinnalle on. Nyt sitten se mahdollisuus, voiko Öljysuojarahastosta myös ei-viranomaiskäyttöisiä aluksia rahoittaa, voidaan tietenkin selvittää, mutta se pään avaaminen sitten tämän kaltaisiin hankintoihin ei sekään ole aivan yksinkertainen juttu. Mutta se työ, mitä kyseinen järjestö tekee meidän ympäristömme hyväksi, on todella arvokasta.
Sitten tästä metsien monimuotoisuudesta olen aivan samaa mieltä kuin Karimäki, että kyllä minustakin on valitettavaa se, että Metso-rahoja on vähemmän. Totta kai mielihyvin olisin käyttämässä niitä runsaammin uusien metsiensuojelukohteitten saamiseen suojelun pariin, koska tuota tarjontaa on, eli metsänomistajat hyvin mielellään tarjoavat näitä kohteita. Mutta nyt kun määrärahoja on niukasti, niin niitten mukaan eletään, ja silloin nousevat just nämä kriteerit, mitä täällä peräänkuulutettiin useammassakin puheenvuorossa, että niukoilla rahoilla on sitten pystyttävä poimimaan nimenomaan ne luonnon kannalta kaikkein tärkeimmät kohteet.
Tästä liittymäkohta tänne soiden suojeluun, mistä edustaja Marin muun muassa kysyi. Nyt Metsähallituksen osaltahan tehdään tämä soidensuojeluohjelma, 36 000 hehtaaria näitä kohteita on kartoitettu ja ne suojeluun saatetaan. Sitten metsäisten soitten osalta, missä voi olla sitä uhkaa, että se luontoarvo olisi katoamassa, pyritään myös tätä Metsoa kriteerien salliessa käyttämään, eli myös siltä puolelta ovat ne arvokkaimmat kohteet, jos niitä jokin uhkaa. Onneksi meillä on hyvin paljon suoluontoa, mikä on jääkauden jälkeen pikkuhiljaa syntynyt ja mitä ei tälläkään hetkellä uhkaa mikään, eli eiväthän ne ole katoamassa, monetkaan luontoarvot, vaikka ne eivät olisi virallisen suojelun piirissä, onneksi.
Mutta täällä monimuotoisuudessa tarvitaan just näitä uusiakin lähestymistapoja, tällaista bisneksen ja biodiversiteetin yhteistoimintaa. Itse asiassa tammikuussa olen järjestämässä tämmöisen round tablen metsäluonnon ympärille, mihin alan toimijoita, yrityksiä ja järjestöjä, kutsutaan nyt ideoimaan, että kun ollaan tässä niukassa rahatilanteessa, niin miten sitten pystyisimme vielä paremmin toimimaan.
Sitten tämä konsepti, mihin edustaja Mykkänen viittasi, että jotkut eturivin yritykset tekevät tämmöistä biodiversiteettikompensaatiota toisaalla, jos niitten toiminta heikentää monimuotoisuutta toisaalla, on mielenkiintoinen konsepti. Tässähän meillä syksyllä oli täällä iso seminaari, ensimmäistä kertaa Euroopassa itse asiassa järjestettiin, Helsinki oli paikka, ja tämä on ala, mitä mielihyvin olen edistämässä.
Sitten kiitoksia hyvästä valaistuksesta erilaisten kansallispuistoehdokkaitten suhteen. Tässä kohtaa hallitus, niin kuin aina hyvä hallitus, tekee huolellista valmistelutyötä, ja tämän vuoden loppuun mennessä pitäisi tuon virkamiesvalmistelun, missä ympäristöministeriön virkamiesvoimin tätä vertailua näitten vaihtoehtojen välillä tehdään, olla loppuun saatettu aikataulun mukaisesti.
Näistä liikennepäästöistä ja lento- ja meriliikenteen osuudesta ilmastosopimuksessa: Meillähän Suomessa edistetään vahvasti tätä edistyneitten biopolttonesteitten osuuden kasvatusta liikennepolttoaineissa, 40:tä prosenttia tavoitellaan vuoteen 2030 mennessä. Karimäki muistaakseni kysyi tästä ilmastosopimuksesta. Siinä ei ole mainittu erikseen lento- ja meriliikennettä, ja yhdessä joittenkin maitten kanssa tässä ihan hiljan otettiinkin statement, muun muassa Ruotsi ja Suomi olivat siinä mukana, että nyt kun maailman maat ovat sopineet tästä ilmastosovusta kaiken kaikkiaan, niin samojen maitten pitäisi nyt siellä kansainvälisissä merenkulkujärjestöissä ja lentoliikennejärjestöissä ottaa myös askel eteenpäin, jotta nämä maailmanlaajuiset alat saataisiin tänne sopimuksen piiriin myöskin niitten järjestöjen päätöksillä.
Myllykoski, Lehto ja monet muut kysyivät tästä cleantechistä, että millä eväin ja millä toimialoilla. Toimialoja on paljon, ja kyllä tässä nyt myös yrityksillä on iso vastuu, eli kaikki, jotka ovat miettineet ja kuvitelleet, että nyt heillä on jotain tarjottavaa, niin ei muuta kuin rohkeasti eteenpäin, ja valtiovalta esimerkiksi näillä tutkimus- ja kehityspanoksilla ja kärkihankerahoilla tätä kehitystä tukee.
Asuntorakentamisen lisääminen suhteessa esimerkiksi siihen, että meillä on maahanmuuttajiakin paljon, (Puhemies koputtaa) mistä täällä kysyttiin, tulee todellakin meidän eteemme. Itse asiassa tänään Ruotsin kollegan, asuntoministerin, kanssa tapasimme ja keskustelimme, ja tämä oli varmaan (Puhemies koputtaa) hyödyllinen keskustelu molemmin puolin, niin että aina toiselta oppii. Mutta asuntorakentamista kaiken kaikkiaan meidän pitää hallituksen tavoitteitten mukaisesti pystyä lisäämään.
Jos saan, puhemies, sanoa kiitokset äärimmäisen rakentavasta ja monipuolisesta keskustelusta, mitä olette käyneet. Kiitos.
Toinen varapuhemies Paula Risikko
:Puhujalistaan, edustaja Karimäki. — Otetaan muutama puheenvuoro tässä ja sitten käynnistetään se kohta 5.