Viimeksi julkaistu 16.6.2021 10.16

Pöytäkirjan asiakohta PTK 86/2019 vp Täysistunto Torstai 19.12.2019 klo 10.00—21.03

3.9. Suullinen kysymys  Kuopion  biotuotetehtaan  ympäristölupapäätöksestä  (Janne Sankelo kok)

Suullinen kysymysSKT 88/2019 vp
Suullinen kyselytunti
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:

Edustaja Sankelo. 

Keskustelu
16.21 
Janne Sankelo kok :

Arvoisa puhemies! Tänään tulleen uutisen mukaan korkein hallinto-oikeus ei anna Kuopioon suunnitellulle biotuotetehtaalle ympäristölupaa. Tämä päätös on hämmentävä, ja sillä on kansantaloudellista merkitystä. Se vie pohjaa pois Suomesta houkuttelevana investointimaana ja vesittää talouden kuntoonsaattamista. Uutinen on huono myös suomalaisille metsänomistajille.  

Aluehallintoviraston tehtaalle jo myöntämä lupa oli ehdoiltaan tiukka. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan korkein hallinto-oikeus hylkäsi ympäristöluvan Kallaveden ekologiseen tilaan vedoten. [Mikko Savola: Äänestyspäätöksellä!] Vaikka suunnitellaan maailman puhtainta tehdasta, se ei riitä. Päätöksen viesti on suomalaiselle teollisuudelle tyly: lähtekää muualle.  

Vesipuitedirektiivi uhkaa romuttaa koko Euroopan taloudellista pohjaa. Ratkaisulla on myös merkitystä tulevien ympäristöluvitusten kannalta. [Puhemies koputtaa] Kysynkin ministeri Lintilältä: onko Kuopion hankkeen eteen enää mitään tehtävissä, ja mikä on teidän arvionne, uskaltaako kukaan enää suunnitella Suomeen suuria teollisia investointeja?  

 

16.22 
Elinkeinoministeri Mika Lintilä 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Edustaja Sankelo, meillä on edelleen Suomessa vallan kolmijako-oppi olemassa. Oikeuslaitos on kertonut oman kantansa tilanteeseen korkeimman hallinto-oikeuden äänellä. Poliitikot älkööt tulko sitä päätöstä muuttamaan omilla toimillaan. Voi tietysti keskustella siitä, mutta en itse lähde kyseenalaistamaan missään nimessä korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä. 

Elinkeinoministerinä totean: valitettavaa. Olisi ollut kyseessä iso investointi, työllistävä investointi, mutta toisaalta ei pidä nyt lähteä yleistämään tätä päätöstä. Luotan suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja oikeuslaitokseen, ja jokainen asia käsitellään omana kokonaisuutenaan. Nyt oli kyseessä tämä yksittäinen päätös, mutta ymmärrän hyvin sen, että tämä tulee ulkomaisia investoijia varmasti mietityttämään, mikä on Suomessa suhtautuminen. [Puhemies koputtaa] Mutta palaan takaisin siihen, että pidetään kiinni vallan kolmijako-opista. 

Kysymyksen käsittely päättyi.