Arvoisa herra puhemies! Me olemme täällä kuulemassa oikeusministeriä. Se on erittäin tärkeää, koska oikeusministerillä on aivan erityinen tehtävä valtioneuvostossa valvoa oikeusvaltion edistymistä ja ihmisten oikeuksien, ihmis- ja perusoikeuksien, toteutumista omalta osaltaan.
Arvoisa ministeri Meri, perussuomalaisten slogan on ollut, että perusasiat laitetaan kuntoon, ja eivätkös perusasioihin kuulu myös ihmisten perusoikeudet. Ajattelin nyt hieman, puhemies, kysyä perusoikeuksien toteutumisesta meidän oikeusministeriltämme.
Tilanne on tällä hetkellä se, että Suomessa on tullut 80 000 uutta työtöntä, meidän maassamme. Meillä on Euroopan toiseksi pahin työttömyys. Tämän hallituksen aikana on tullut sata työtöntä lisää. [Antti Kaikkonen: Joka päivä!] Kuulimme juuri tänään siitä, että Metsä Groupilla ovat koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut käynnissä.
Samaan aikaan hyvinvointialueilla, varsinkin ikääntyneellä väestöllä, on suuria vaikeuksia saada riittäviä palveluita, joita he tarvitsisivat, ja hyvinvointialueet ovat kriisissä. Oikeuskansleri on todennut, että hyvinvointialueilla ei ole riittävää budjettia, jotta perusoikeudet toteutuisivat. Kysynkin nyt, arvoisa puhemies: miten perustuslain 18 §:ssä todettu oikeus työhön ja se, että valtiovalta edistää työllisyyttä, [Puhemies koputtaa] toteutuvat oikeusministerin mielestä tämän hallituksen aikana, [Puhemies koputtaa] ja miten perustuslain 19 §:ssä mainittu oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin toteutuu?
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia, edustaja Kurvinen. — Oikeusministeri Meri, olkaa hyvä.