Perustelut
Asetuksenantovaltuudet
Lakiesityksen asetuksenantovaltuudet täyttävät pääasiassa
perustuslain 80 §:n 1 momentin vaatimukset ja noudattelevat
sitä linjaa, joka perustuslakivaliokunnan käytännössä on
maataloustukia koskevan lainsäädännön
osalta omaksuttu (PeVL 25/2005 vp, s.
4—5, PeVL 48/2001 vp, s. 3—4, PeVL
47/2001 vp, s. 2—3, ks. myös PeVL
46/2001 vp, s. 2).
Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota 1. lakiehdotuksen
3 §:n 3 momentin viimeiseen virkkeeseen. Sen mukaan tukijärjestelmän
käyttöönottamisesta ja kestosta säädetään
valtioneuvoston asetuksella Euroopan yhteisön lainsäädännön
ja tukijärjestelmän rahoitukseen käytettävissä olevien
varojen rajoissa. Sääntely vaikuttaa ilman tarkempaa
ohjausta melko avoimelta ottaen huomioon, että kyseessä on
varsin huomattava asetuksenantovalta. Perustuslakivaliokunta pitää asianmukaisena
täydentää säännöstä asetuksenantovaltaa
ohjaavilla tai rajaavilla lisämääreillä.
Valtioneuvosto antaa 4. lakiehdotuksen 64 §:n
1 momentin nojalla tarvittaessa tätä lakia tarkemmat
säännökset Euroopan yhteisön
lainsäädännössä jäsenvaltion
päätettäviksi jätetyistä seikoista.
Täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksen
näkökulmasta tällainen sääntely
on tarpeettoman avointa. Perustuslakivaliokunnan mielestä pelkällä asetuksella
ei voida perustuslain 80 §:n 1 momentin perusteella antaa
säännöksiä, jotka Euroopan yhteisön
lainsäädäntö on jättänyt
jäsenvaltion päätettäväksi.
Lakiin on syytä ottaa asetuksenantovaltaa rajaavia mainintoja.
Vastaavia rajoituksia on syytä harkita myös 1.
lakiehdotuksen 6 §:n 3 momenttiin ja 7 §:n 4 momenttiin
sekä 4. lakiehdotuksen 10 §:n 4 momenttiin.
Tiedonantovelvollisuus
Tuensaajan tiedonantovelvollisuudesta työvoima- ja
elinkeinokeskukselle ehdotetaan säädettäväksi
1. lakiehdotuksen 22 §:n 1 ja 2 momenteissa. Sääntely
on merkityksellinen perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvatun
yksityiselämän suojan ja perustuslain 15 §:n
1 momentin mukaisen omaisuudensuojan kannalta. Tietojen antamisesta
1 momentin mukaisesti ei käy ilmi, onko kysymys oma-aloitteisesta
vai pyynnöstä tapahtuvasta tietojen antamisesta.
Ehdotettu 2 momentti on tarpeettoman väljä.
Täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksen
näkökulmasta sääntelyä on
perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaan syytä täsmentää esimerkiksi siten,
että 1 ja 2 momentista muodostetaan sellainen kokonaisuus,
jossa yksilöidysti säädetään,
minkälaiset olosuhteiden muutoksia koskevat tiedot kuuluvat
tuensaajan oma-aloitteisen ilmoitusvelvollisuuden piiriin, ja jossa
osoitetaan täsmällisesti, millaisista muista seikoista työvoima-
ja elinkeinokeskus voi vaatia tuensaajalta selvitystä.
Tässä rajanvedossa tulee ratkaiseva merkitys antaa
sille, onko luontevaa edellyttää tuensaajan ilmoittavan
jostakin asiasta oma-aloitteisesti vai onko perustellumpaa lähteä siitä,
että työvoima- ja elinkeinokeskus esimerkiksi
määräajoin vaatii siitä häneltä selvitystä,
jos se on välttämätöntä jonkin
asian ratkaisemiseksi (PeVL 15/2002 vp,
s. 3/I).
Tuen maksamisen keskeyttäminen ja takaisinperintä
Työvoima- ja elinkeinokeskus on velvollinen keskeyttämään
tuen maksamisen ja perimään tuen takaisin 1. lakiehdotuksen
46 §:ssä mainituilla perusteilla. Tällaisia
perusteita ovat 1 momentin 1—3 kohtien mukaan tapaukset,
joissa tuen myöntämisen tai maksamisen edellytykset eivät
ole täyttyneet, tuen saaja on antanut virheellisen tai
puutteellisen tiedon, joka on olennaisesti vaikuttanut tuen myöntämiseen
tai maksamiseen, tahi tuen ehtoja ei ole noudatettu.
Rakennetukia on pidettävä maatalouselinkeinon
harjoittamisen kannalta erittäin merkittävinä varallisuusarvoisina
etuina, jopa tosiasiallisina edellytyksinä elinkeinon harjoittamiselle,
sillä tuet muodostavat keskeisen osan tilojen perustoimeentuloa.
Niiden maksamisen keskeyttämistä ja takaisin perimistä on
arvioitava perustuslain 18 §:n mukaisen elinkeinovapauden
kannalta (PeVL 46/2006 vp, s. 3). Sääntelyä arvioitaessa
on otettava huomioon perusoikeuksien yleisiin rajoitusperiaatteisiin
kuuluva suhteellisuusperiaate, jonka mukaan vähäinen
virhe, puutteellisuus tai laiminlyönti ei vielä voi
johtaa maksamisen keskeyttämiseen tai tuen perimiseen takaisin.
Perustuslakivaliokunta on elinkeinotoimintaa säänneltäessä erilaisten
lupien peruuttamisen yhteydessä pitänyt oikeasuhtaisuuden
kannalta välttämättömänä sitoa
ne vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin
sekä siihen, että luvanhaltijalle mahdollisesti
annetut huomautukset ja varoitukset eivät ole johtaneet
toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen ja ettei mainittua
toimenpidettä toteuteta ennen kuin asianosaiselle on annettu mahdollisuus
korjata virheensä (PeVL 41/2006 vp,
s. 3/I, PeVL 48/2005 vp, s.
2/I, PeVL 7/2005 vp, s. 9,
ks. myös PeVL 28/2006 vp, s.
3/I, PeVL 12/2006 vp, s. 2—3, PeVL
44/2004 vp, s. 3/I). Valiokunta pitää asianmukaisena,
että sääntelyä näiltä osin
tarkistetaan.
Työvoima- ja elinkeinokeskus voi 1. lakiehdotuksen
49 §:n perusteella jättää virheellisesti tai
perusteetta maksetun määrän tai sille
suoritettavan koron kokonaan tai osaksi perimättä,
jos perinnän suorittaminen täysimääräisenä olisi tuen
saajan olosuhteet ja toimivalta huomioon ottaen kokonaisuutena tarkastellen
kohtuutonta. Perustuslakivaliokunta pitää jossain
määrin ongelmallisena sääntelyn
oikeasuhtaisuuden kannalta, että työvoima- ja
elinkeinokeskukselle annetaan harkintavalta ("voi jättää")
sen suhteen, että perintä olisi kokonaisuutena
tarkastellen kohtuutonta (PeVL 13/2007 vp,
s. 2/2, PeVL 41/2006 vp, s.
3/II). Valiokunnan mielestä sääntelyä on
syytä tarkistaa siten, että kohtuuttomissa tapauksissa
maksettu määrä tai korko jätetään perimättä.
Ennakkohyväksynnän myöntävä toimielin
Maa- ja metsätalousministeriö voi 1. lakiehdotuksen
58 §:n 1 momentin nojalla määräajaksi
tai toistaiseksi valtuuttaa toimielimen myöntämään ennakkohyväksynnän
maatalousrakentamisessa käytettävälle
rakennustuotteelle. Saman pykälän 3 momentin perusteella
valvontaan ja toimielimen valtuutuksen peruuttamiseen sovelletaan soveltuvin
osin, mitä rakennustuotteiden hyväksynnästä annetun
lain 24 §:n 2—4 momentissa ja 25 §:ssä säädetään.
Esityksen perustelujen mukaan toimielin voisi olla yhteisö,
jolla on edellytykset hoitaa tehtävä asiantuntevasti,
luotettavasti, vakavaraisesti ja riippumattomasti. Valtuutuksen
peruuttaminen vaikuttaa perustuslain 18 §:n 1 momentissa
turvattuun elinkeinon harjoittamisen oikeuteen. Viittaussäännösten
soveltaminen "soveltuvin osin" täyttää huonosti
lailta vaadittavaa täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimusta.
Sääntelyä on perustuslakivaliokunnan
mielestä täsmennettävä.
Valituskielto
Työvoima- ja elinkeinokeskuksen 1. lakiehdotuksen 20 §:n
2 ja 3 momentissa tarkoitettuun päätökseen
ei saa 66 §:n mukaan erikseen hakea muutosta valittamalla.
Mainitun 20 §:n 2 momentin nojalla asetetaan tukikohteelle
viiden vuoden määräajaksi käyttökielto
muuhun tarkoitukseen ja luovutuskielto ilman lupaa. Vastaavasti
3 momentissa kielletään viiden vuoden aikana
lopettamasta tai olennaisesti supistamasta tuettavaa yritystoimintaa
sekä luovuttamasta sitä ilman työvoima-
ja elinkeinokeskuksen lupaa toiselle. Esityksen perustelujen mukaan
luovutusta koskeva luvan epääminen ei ole lopullinen
tuen saajan oikeutta ja velvollisuutta koskeva asiaratkaisu, jonka
vaikutukset toteutuvat välittömästi.
Jos luovutukseen ryhdytään kielteisestä lupapäätöksestä huolimatta,
päätöksen vaikutukset toteutuvat tuen
maksamisen keskeyttämistä tai takaisinperintää koskevan
päätöksen yhteydessä. Tällöin
riittää, että saa valittaa viimeksi mainitusta
päätöksestä. Sääntelyä on
arvioitava perustuslain 15 §:ssä turvatun
omaisuudensuojan, perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvatun
elinkeinovapauden ja perustuslain 21 §:n sisältämän
oikeusturvan kannalta.
Omaisuudensuoja käsittää paitsi vallan
hallita ja käyttää omaisuutta myös
vallan määrätä siitä.
Sopimusvapaus saa perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan
siten suojaa tietyssä määrin omaisuudensuojasäännöksen
kautta (HE 309/1993 vp, s. 62/II, PeVL
41/2006 vp, s. 2/II). Luvanvaraisuus
sinänsä ei muodostu ongelmaksi omaisuudensuojan
ja elinkeinovapauden kannalta, vaan keskeistä tällöin
on muun muassa, että luvanvaraisuudesta säädetään
lailla siten, että säännökset
ovat täsmällisiä ja tarkkarajaisia, samoin
kuin, että luvan edellytykset ja sisältö ilmenevät
laista. Lisäksi merkitystä on sillä, onko
lupaharkinta sidottua vai tarkoituksenmukaisuusharkintaa (PeVL
31/2006 vp, s. 2/I, PeVL 6/2006
vp, s. 3/I, PeVL 33/2005 vp,
s. 2).
Luovutuksen luvanvaraisuuden ehtona on 1. lakiehdotuksen 20 §:n
2 ja 3 momenttien mukaan, että luovutuksensaaja täyttää luvan
myöntämisen edellytykset ja että tuen
kohteena olevan yritystoiminnan luonne ei olennaisesti muutu. Lupaehdot
on täsmällisesti ja tarkkarajaisesti säännelty
3—4 luvuissa sekä 6 luvussa. Kuitenkin lupapäätöksen
oikeudellisia edellytyksiä on perustuslakivaliokunnan mielestä arvioitava
itsenäisenä oikeuskysymyksenä, minkä tulisi
olla muutoksenhaun kohteena. Tuen ja luovutuksen saajan oikeusturva
vaarantuu, jos luvan edellytysten täyttymistä koskeva
päätös on mahdollista saattaa riippumattoman
lainkäyttöelimen käsiteltäväksi
vasta takaisinperintää tai tuen keskeyttämistä koskevan
päätöksen yhteydessä. Kun kyseessä on
omaisuudensuojan piiriin kuuluva omistajan määräämisvaltaa
koskeva rajoitus, joka koskee yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia,
on asianmukaista saattaa luvan edellytysten täyttymistä koskeva
päätös perustuslain 21 §:n 1
momentin mukaisesti riippumattoman lainkäyttöelimen
käsiteltäväksi. Myös itse lupapäätös
rajoittaa tuen saajan mahdollisuutta luovuttaa omaisuuttaan ja koskee
siten yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia, joten
sekin on voitava olla muutoksenhaun kohteena. Samoin on meneteltävä ehdotetun
27 §:n 2 momentissa mainitun työvoima- ja elinkeinokeskuksen
lupapäätöksen suhteen, joka koskee lainan
eräiden ehtojen muuttamista. Tällainen lupapäätös
vaikuttaa sopimusvapauteen. Perustuslakivaliokunnan mielestä 1.
lakiehdotuksen 66 §:stä on poistettava 20 §:n
2 ja 3 momentissa sekä 27 §:n 2 momentissa tarkoitetut
lupapäätökset.