Perustelut
Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys
Eduskunta hyväksyy perustuslain 94 §:n 1 momentin
mukaan sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset
velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön
alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat
muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat
perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen.
Perustuslakivaliokunnan käytännössä on
lähdetty myös siitä, että eduskunta
antaa nimenomaisella päätöksellä suostumuksen
sellaisten sopimusmääräyksiä koskevien
varaumien, selitysten ja julistusten antamiseen, jotka vaikuttavat
Suomen kansainvälisten velvoitteiden sisältöön
tai laajuuteen itse sopimuksiin verrattuna (ks. esim. PeVL 19/2010
vp, s. 3/I, PeVM 2/2008 vp,
s. 3/II, PeVL 16/2005 vp, s.
2).
Lasten oikeuksien käyttöä koskeva
eurooppalainen yleissopimus vaatii eduskunnan hyväksymisen,
koska sen aineelliset määräykset (1—14 artikla)
kuuluvat lainsäädännön alaan.
Näistä on esityksen perusteluissa tehty asianmukaisesti
ja yksityiskohtaisesti selkoa. Eduskunnan suostumus on tarpeen myös
yleissopimuksen 1 artiklan 4 kappaleen mukaisen selityksen antamiselle,
koska selityksessä määritetään
sopimuksesta seuraavan Suomea sitovan velvoitteen laajuus.
Yleissopimuksen määräykset eivät
koske perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa ja 95 §:n 2 momentissa
tarkoitetulla tavalla. Sopimuksen hyväksymisestä voidaan
siten päättää äänten enemmistöllä ja
ehdotus sopimuksen voimaansaattamislaiksi käsitellä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä.
Muuta
Yleissopimuksen pääasiallisena tarkoituksena on
lapsen oikeudenkäynteihin ja muihin vastaaviin oikeudellisiin
menettelyihin liittyvien oikeuksien toteutumisen turvaaminen.
Sopimuksen 1 artiklan 3 kappaleen mukaan lapsia koskevien
asioiden käsittelyä oikeusviranomaisessa ovat
perheeseen liittyvät menettelyt. Määräyksessä on
erikseen nostettu tällaisista esiin lasten asumista ja
tapaamisoikeutta koskevat menettelyt. Sopimuksen erityisluonteesta
kuitenkin seuraa, että valtion on sopimukseen liittyessään
nimettävä vähintään
kolme oikeusviranomaisessa käsiteltävää perheoikeudellisten asioiden
ryhmää, joihin sopimusta sovelletaan. Esityksessä ehdotetaan,
että Suomi nimeää mainituiksi ryhmiksi
isyyden vahvistamista, lapseksiottamista ja huostaanoton tuomioistuinkäsittelyä koskevat
asiat. Näin ollen sopimuksen soveltamisalaan eivät
Suomen osalta kuuluisi lapsen huoltoa, asumisoikeutta ja tapaamisoikeutta
koskevat oikeudenkäynnit. Tätä ratkaisua
on perusteltu sillä, ettei lapsen asettamista asianosaisasemaan
ole Suomessa pidetty lapsen edun mukaisena. Tämän
vuoksi myöskään kaikki sopimuksen sisältämät
menettelylliset oikeudet eivät käy ajankohtaisiksi.
Perustuslakivaliokunta pitää ehdotettua sopimuksen
soveltamisalan valintaa lähtökohtaisesti perusteltuna.
Valtioneuvoston piirissä olisi kuitenkin syytä selvittää lasten
menettelyllisten oikeuksien kehittämisen mahdollisuutta
myös lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevissa
asioissa sekä yleisemmin että myös sen
kannalta, voitaisiinko yleissopimuksen soveltaminen ulottaa myös
näihin asioihin.