Perustelut

Esityksen valtiosääntöoikeudellinen merkitys

Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi oikeudenkäymiskaaren 26 lukuun uusi 2 a § asioiden käsittelyjärjestyksen eriyttämisestä hovioikeudessa. Sen mukaan hovioikeus tutkii viipymättä, onko valituksen perusteella aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun tai siellä noudatetun menettelyn oikeellisuutta. Jos hovioikeus tässä asioiden ns. seulontavaiheessa yksimielisesti toteaa, että valitus selvästi ei voi johtaa tulokseen, eikä erityisesti asianosaisten oikeusturva huomioon ottaen ole muutakaan perustetta jatkaa käsittelyä, valitusta ei oteta enempään tutkintaan. Hovioikeus voi tehdä seulontapäätöksen myöhemminkin asian valmistelun aikana. Päätös voi koskea myös valituksen osaa.

Hovioikeuden päätös asian seulonnasta merkitsee käytännössä valituksen hylkäämistä asian täystutkintaista käsittelyä kevyemmässä menettelyssä. Esityksen perusteluista ilmenee, että seulontavaiheessa ei sovelleta oikeudenkäymiskaaren 26 luvun säännöksiä kirjallisesta esittelymenettelystä ja pääkäsittelyn toimittamisesta. Valitus otetaan seulontamenettelyssä kuitenkin asiallisesti käsiteltäväksi. Kysymys ei ole valituksen hylkäämisestä selvästi perusteettomana eikä valituksen jättämisestä tutkimatta. Eriyttämismenettelyn oikeusturvatakeina esityksessä mainitaan seulontaa ohjaavien kriteerien lisäksi vaatimus päätöksen tekemisestä yksimielisesti hovioikeuden päätösvaltaisessa kokoonpanossa ja mahdollisuus hakea hovioikeuden ratkaisuun muutosta.

Muutoksenhaku perus- ja ihmisoikeutena

Ehdotus on merkityksellinen perustuslain 21 §:n samoin kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimuksen) 14 artiklan kannalta.

Jokaisella on perustuslain 21 §:n 1 momentin nojalla oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet, kuten käsittelyn julkisuus, oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta turvataan saman pykälän 2 momentin mukaan lailla. Myös esimerkiksi vaatimus käsittelyn suullisuudesta kuuluu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin. Perustuslain säännös ei estä säätämästä lailla vähäisiä poikkeuksia oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin, kunhan tällaiset poikkeukset eivät muuta oikeusturvatakeiden asemaa pääsääntönä eivätkä vaaranna yksilön oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (ks. HE 309/1993 vp, s. 74).

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Artikla ei — toisin kuin perustuslain 21 § — edellytä muutoksenhakuoikeuden turvaamista, mutta jos ensimmäisessä oikeusasteessa ratkaistu asia on sopimusvaltiossa mahdollista saada muutoksenhakutuomioistuimen käsiteltäväksi, tulee menettelyn myös toisessa asteessa täyttää 6 artiklasta johtuvat vaatimukset. Näihin vaatimuksiin sisältyy myös oikeus suulliseen käsittelyyn. Artikla ei kuitenkaan edellytä muutoksenhakuprosessin olevan joka suhteessa samanlainen ensimmäisen asteen oikeudenkäynnin kanssa, eikä vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä toisessa asteessa ole ehdoton.Ks. Matti Pellonpää, Euroopan ihmisoikeussopimus, Helsinki 2000, s. 347—348. Esimerkiksi valituslupamenettely tai pelkästään oikeuskysymysten ratkaisemista varten järjestetty menettely voi täyttää artiklan vaatimukset, vaikka valittajalle ei annettaisikaan mahdollisuutta tulla henkilökohtaisesti kuulluksi muutoksenhakutuomioistuimessa. Asiaa ei toisaalta voida ratkaista antamatta syytetylle mahdollisuutta esittää todisteita syyttömyytensä tueksi, jos muutoksenhakutuomioistuin tutkii asian sekä tosiseikkojen että oikeuskysymysten kannalta ja arvioi syyllisyyskysymystä kokonaisuudessaan.Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio tapauksessa Tierce ym. v. San Marino (25.7.2000), kohta 95.

Muutoksenhakuoikeudesta rikosasioissa on määrätty erikseen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 2 artiklassa. Jokaisella rikoksesta tuomitulla on artiklan 1 kappaleen mukaan oikeus saada syyllisyyskysymys tai tuomittu rangaistus tutkittavaksi ylemmässä tuomioistuimessa. Muutoksenhakuoikeuteen voidaan artiklan 2 kappaleen mukaan tehdä poikkeuksia lain määräämien vähäisten rikosten kohdalla ja eräissä muissa tapauksissa. Sopimusvaltiolla on verraten laaja harkintavalta säännellä muutoksenhaun edellytyksiä ja siinä noudatettavaa menettelyä. Esimerkiksi valituslupamenettelyä ei ole sellaisenaan pidetty sopimuksen valvontakäytännössä artiklan vaatimusten vastaisena.Ks. Matti Pellonpää, Euroopan ihmisoikeussopimus, 2000, s. 515—517.

Rikoksesta tuomitulla on myös KP-sopimuksen 14 artiklan 5 kappaleen mukaan oikeus saada syyllisyyskysymys ja tuomittu rangaistus tutkittavaksi ylemmässä tuomioistuimessa lain mukaisesti. Sopimusvaltion lainsäädännöllä voidaan säännellä lähinnä muutoksenhakuoikeuden käyttämistä. Muutoksenhakutuomioistuimessa noudatettavaa menettelyä säänneltäessä on otettava huomioon 14 artiklan 1 kappaleen vaatimukset yksilön oikeudesta oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin.Ks. Manfred Nowak, UN Covenant on Civil and Political Rights, CCPR Commentary 1993, s. 266—268.

Seulontamenettelyn arviointi

Ehdotuksen tavoitteena on parantaa hovioikeuksien edellytyksiä kohdentaa voimavarojaan asioiden laadun vaatimalla tavalla. Tavoitteena on myös vähentää hovioikeusmenettelystä asianosaisille ja todistajille johtuvia kustannuksia ja vaivannäköä. Perusoikeusjärjestelmän kannalta on merkityksellistä, että asioiden seulontamenettely voi ajan oloon vaikuttaa asioiden käsittelyaikoihin ja siten edistää perustuslain 21 §:n 1 momentissa jokaiselle turvattua oikeutta saada asiansa ilman aiheetonta viivytystä tuomioistuimessa käsitellyksi.

Kaikista käräjäoikeuden päätöksistä voi ehdotuksen mukaan nykyiseen tapaan valittaa yhtä hyvin oikeus- kuin tosiseikkakysymystenkin osalta hovioikeuteen, joka antaa valitukseen ratkaisun asian laadusta riippuen joko seulontamenettelyssä tai täystutkintaisessa menettelyssä. Tällainen sääntelytapa valiokunnan mielestä turvaa perustuslain 21 §:n 2 momentin perusteella oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluvan oikeuden hakea muutosta (ks. myös PeVL 9/1997 vp, s. 2/I).

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää joissakin tilanteissa suullisen käsittelyn järjestämistä muutoksenhakuasteessa. Asian käsittelyä ei voida ehdotetun pykälän 2 momentin nojalla päättää seulontavaiheessa, jos täystutkintainen menettely on asianosaisten oikeusturvan takia tarpeen. Hovioikeuksien on näin ollen sovellettava asioiden käsittelyn eriyttämissääntelyä perus- ja ihmisoikeussäännösten vaatimuksia vastaavalla tavalla mm. niin, etteivät seulontamenettelyssä tehtävät ratkaisut yksittäistapauksissa loukkaa oikeutta suulliseen käsittelyyn. Näin ymmärrettynä ehdotettu sääntely valiokunnan mielestä täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin kuuluvat sisällölliset vähimmäisvaatimukset.

Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet turvataan perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan lailla. Lainsäätäjään kohdistuva perusoikeuden turvaamisvelvoite sisältää vaatimuksia myös lain täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta. Tältä kannalta ehdotus on epäasianmukaisen väljä, ja osin epämääräisesti muotoiltu.

Seulonnan edellytysten sääntely näyttää jäävän ehdotuksessa ristiriitaiseksi, kun hovioikeus pykälän 1 momentin mukaan arvioi käräjäoikeuden ratkaisun ja siellä noudatetun menettelyn oikeellisuuteen kohdistuvien "epäilyjen aiheellisuutta", ja 2 momentin perusteella sitä, voiko valitus "selvästi olla johtamatta tulokseen". Pykälän 2 momentin sanamuoto on epäonnistunut myös siksi, että siinä edellytetään hovioikeuden päättävän asiasta ennakoimalla valituksen menestymismahdollisuuksia. Asioiden käsittelyn eriyttämisjärjestelmän kannalta tärkeiden seulontaedellytysten sääntelyä on syytä täsmentää. Laista tulee käydä ilmi, millä objektiivisin perustein arvioitavissa olevilla edellytyksillä valitusta ei hovioikeudessa oteta enempään tutkintaan.

Seulontamenettelyn käyttämistä rajaava 2 momentin säännös oikeusturvan ja muiden mahdollisten perusteiden huomioimisesta on joustava eikä se sellaisenaan estä esimerkiksi suullisen käsittelyn järjestämistä sitä vaativissa tapauksissa. Säännös on kuitenkin muotoiltu asian perusoikeusyhteys huomioon ottaen väljäksi. Ehdotettu säännös ei valiokunnan mielestä riittävästi ohjaa hovioikeuksien päätöksentekoa asioiden käsittelyn eriyttämisessä. Sen vuoksi sääntelyä tulee tältäkin osin täsmentää. Laissa on mainittava ainakin suullinen käsittely ja mahdollisesti muitakin sellaisia asianosaisten oikeusturvan kannalta olennaisia seikkoja, joiden perusteella valitus on esityksen tarkoitusta vastaavasti otettava täystutkintaisessa menettelyssä käsiteltäväksi.

Esityksen perustelujen mukaan vakavimpia rikosasioita ei ole mm. asianosasaisten yhdenvertaisen kohtelun vuoksi suljettu seulontamenettelyn ulkopuolelle. Perustuslain yhdenvertaisuussäännöksestä ei kuitenkaan johdu esteitä sille, etteikö vakavia rikosasioita voitaisi lailla säätää täystutkintaisessa menettelyssä käsiteltäviksi. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 2 artiklan 2 kappaleessa on muutoksenhakuoikeuden turvaamisen osalta tehty ero vähäisten ja sitä vakavampien rikosten välille. Valiokunnan mielestä lakivaliokunnan on aiheellista vielä harkita, tulisiko lakiin ottaa säännös vakavimpien, esimerkiksi käräjäoikeudessa tuomitun vankeusajan perusteella määräytyvien rikosasioiden rajaamisesta seulontamenettelyn ulkopuolelle.

Seulontaratkaisun perusteluna hovioikeus voi esityksen perustelujen mukaan lyhyesti todeta, ettei valitus anna aihetta käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen, vaan se jää pysyväksi. Valiokunta huomauttaa painokkaasti, että oikeus saada perusteltu päätös kuuluu perustuslain 21 §:n 2 momentissa nimenomaisesti mainittuihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin. Seulontaratkaisut on siksi perusteltava, ja perustelujen tulee kaikissa tapauksissa täyttää oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 16 §:ssä säädetyt vähimmäisvaatimukset.