Perustelut
Oikeusturva
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen.
Julkisista hankinnoista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
siten, että hankintayksikön päätökseen tai
toimenpiteeseen, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan,
haetaan muutosta valittamalla markkinaoikeuteen. Puitejärjestelyyn perustuvaan
hankintaan ei lakiehdotuksen mukaan kuitenkaan saa hakea valittamalla
muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa
käsittelylupaa. Markkinaoikeuden on myönnettävä käsittelylupa,
jos asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa
samanlaisissa asioissa tärkeää tai jos
siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.
Ehdotus on merkityksellinen perustuslain 21 §:n
1 momentin sen säännöksen kannalta, jonka
mukaan jokaisella on oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan
koskeva päätös tuomioistuimen tai muun
riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän
hallinnon takeisiin sisältyvä oikeus hakea muutosta
turvataan perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan lailla.
Muutoksenhakuoikeus on perustuslain mukainen pääsääntö,
josta on toisaalta mahdollista säätää lailla
vähäisiä poikkeuksia (HE 309/1993
vp, s. 6/I).
Ehdotettua käsittelylupajärjestelmää on
arvioitava perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten
valossa. Sääntely rajoittaa ensi vaiheen muutoksenhakua
markkinaoikeuteen hankintayksikön puitejärjestelyyn
perustuvassa hankinnassa.
Muutoksenhakujärjestelmään ehdotettujen muutosten
tarkoituksena on nopeuttaa hankinta-asioiden käsittelyä markkinaoikeudessa.
Käsittelylupajärjestelmä oletettavasti
vähentäisi markkinaoikeuteen käsiteltäväksi
tulevien asioiden määrää ja
lyhentäisi osaltaan käsiteltävänä olevien
hankinta-asioiden käsittelyaikaa. Valiokunta on itsekin
todennut asioiden käsittelyn ruuhkautuneen markkinaoikeudessa
ja sen voivan aiheuttaa oikeudenkäynnin viivästymistä (PeVL
2/2009 vp, s. 3/II). Käsittelyn
joutuisuuden edistämistarkoitusta puoltaa perustuslain 21 §:n
1 momentin mukainen jokaisen oikeus saada asiansa käsitellyksi
ilman aiheetonta viivytystä (PeVL 33/2008
vp, s. 2/II).
On huomioitava, että käsittelylupajärjestelmän
piiriin kuuluu hankinta, joka toteutetaan aikaisemmin
tehdyn puitejärjestelyn perusteella. Puitejärjestelyn
perustamisesta on erillinen muutoksenhakumahdollisuus. Tämän
vuoksi hankinnassa voi olla kysymys täytäntöönpanoon
rinnastuvasta ja siten oikeussuojan kannalta ongelmattomasta asiasta.
Toisaalta puitejärjestelyyn perustuvissa hankinnoissa
ei välttämättä ole kyse yksinomaan täytäntöönpanosta,
vaan niihin voi sisältyä hankintayksikön
harkintavaltaa. Silloin kun puitejärjestelyssä ei
ole kaikkia ehtoja vahvistettu, hankinnat on tehtävä julkisista
hankinnoista annetun lain 32 §:n 2 momentin mukaan kilpailuttamalla
puitejärjestelyyn otetut toimittajat puitejärjestelyn
ja tarvittaessa tarjouspyynnön ehtojen mukaisesti. Tarpeen
vaatiessa puitejärjestelyn ehtoja voidaan täsmentää tai
selkeyttää.
Muutoksenhakuoikeuden rajoittaminen lupajärjestelmällä ensimmäisessä asteessa
on poikkeuksellista, eikä sen vaikutuksesta esitetä tarkkaa
arviota. Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintapäätökseen
voi liittyä harkinta- ja päätösvallan
käyttöä, jota ei voida arvioida puitejärjestelyn
perustamista koskevassa muutoksenhaussa. Esityksen säätämisjärjestysperusteluissa
todetaan, että puitejärjestelyihin perustuvissa
hankinnoissa on järjestettävä mahdollisuus
saattaa asia tuomioistuimen ratkaistavaksi, jos asianosainen katsoo,
ettei hankintaa ole toteutettu oikein puitejärjestelyyn
perustuvana (s. 92/II). Valiokunnan käsityksen
mukaan tällaisessa tapauksessa käsittelyluvan
myöntämiseen on ehdotetun säännöksen
mukainen painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.
Näin tulkittuna ja sovellettuna sääntely
ei muodostu ongelmalliseksi perustuslain 21 §:n kannalta.
Muutoksenhaku korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Markkinaoikeuden kielteiseen käsittelylupapäätökseen
saa 1. lakiehdotuksen 103 §:n 3 momentin mukaan
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt valituslupajärjestelmää sinänsä perustuslain
21 §:n
vastaisena. Toisaalta valiokunta on huomauttanut sen olevan hallintolainkäytössä poikkeuksellinen
järjestely ja tähdentänyt, että lupajärjestelmän
laajentamiseen uusiin asiaryhmiin tulee suhtautua pidättyvästi
(PeVL 33/2006 vp, s. 2—3, PeVL
37/2005 vp, s. 4/I, PeVL 4/2005 vp,
s. 3/I ja PeVL 4/2004 vp, s.
10/I). Valiokunnan mielestä Suomen hallinto-oikeudelliseen oikeusturvajärjestelmään
pääsääntönä kuuluvasta
oikeudesta valittaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle ei
tule kevyin perustein poiketa (PeVL 19/2002 vp,
s. 4/I, PeVL 4/2005 vp, s.
3/I, PeVL 37/2005 vp, s. 4/II).
Arvioitaessa valituslupajärjestelmän kautta tapahtuvaa
oikeusturvaperusoikeuden rajoitusta on suhteellisuusperiaatteen
kannalta merkitystä muun muassa asian merkittävyydellä ja
laadulla. Valituslupasääntelyllä on valiokunnan
mielestä mahdollista vähentää asiaratkaisuun
johtavia valituksia korkeimpaan hallinto-oikeuteen sellaisissa asiaryhmissä,
joissa korkeinta hallinto-oikeutta edeltäviä muutoksenhakukeinoja voidaan
useimmissa tapauksissa pitää oikeusturvan kannalta
riittävinä (PeVL 33/2008 vp, s. 2/II).
Hankintapäätöksiä ei voida
aina pitää merkityksiltään vähäisinä.
Valituslupajärjestelmä ehdotetaan koskemaan vain
niitä markkinaoikeuden päätöksiä,
joissa se ei ole puitejärjestelyyn perustuvassa hankinta-asiassa
myöntänyt käsittelylupaa.
Valituslupajärjestelmän käyttöönottoa
perustellaan esityksessä sillä, että hankinta-asiat
tyypillisesti koskevat ensisijaisesti hankintamenettelyyn osallistuvien
taloudellisia etuja. Lisäksi hankintayksiköllä on
usein velvoite viranomaisena tai muuna julkisena toimijana turvata
tai tuottaa palveluja. Sen vuoksi hankinta-asioiden käsittely
edellyttää joutuisuutta, jota ei pystytä toteuttamaan,
jos oikeudelliselta merkitykseltään vähäistä hankintapäätöstä käsiteltäisiin
täysimittaisesti kahdessa tuomioistuinasteessa (s. 93
I/II). Kokonaisuutena arvioiden valiokunta ei pidä näin
rajattua valituslupajärjestelmän käyttöönottoa
ongelmallisena perustuslain 21 §:n 2 momentin
kannalta.