Perustelut

Komission ehdotuksen pääasiallisena tarkoituksena on saattaa Euroopan parlamentti tasa-arvoiseen asemaan neuvoston kanssa komissiolle yhteispäätösmenettelyssä annetuilla säädöksillä siirretyn täytäntöönpanovallan käytön valvontajärjestelmässä. Valvonta toteutetaan joko neuvoa-antavassa menettelyssä tai uudessa, komission ehdottamalla tavalla tarkistetussa sääntelymenettelyssä. Hallintomenettelyä ei ehdotuksen perusteella ole mahdollista käyttää. Valvontamenettelyn valintakriteerit olisivat nykyisestä poiketen oikeudellisesti sitovia. Ehdotus ei puutu muiden kuin yhteispäätösmenettelyssä annettujen säädösten täytäntöönpanon valvontaan.

Ehdotuksessa on valiokunnan mielestä lähtökohtaisesti kysymys sellaisesta Euroopan unionin sisäisen toiminnan tavanomaisena pidettävästä kehittämisestä institutionaalisella tasolla, joka ei yleensä muodostu merkitykselliseksi perustuslain täysivaltaisuussäännösten kannalta (PeVL 38/2001 vp, s. 5/I). Unionin toimielinten institutionaalinen tasapaino on toisaalta valtiosäännön kannalta sinänsä merkittävä seikka, koska Suomen voidaan katsoa perustamissopimukset hyväksyessään sitoutuneen toimimaan niissä määritellyn ja niiden perusteella vakiintuneen institutionaalisen järjestelmän puitteissa. Tämä tulee valiokunnan aiemman kannan mukaisesti ottaa huomioon komitologiamenettelyjä kehitettäessä (PeVL 49/1998 vp, s. 2/II).

Instituutioiden tasapainon näkökulmasta on merkityksellistä, että Euroopan parlamentti saa ehdotuksen perusteella mahdollisuuden ottaa kantaa komission toimenpide-ehdotuksen asiasisältöön. Nykyisin parlamentti voi lausua kantansa vain siitä oikeudellisesta kysymyksestä, ylittääkö toimenpide-ehdotus komissiolle perussäädöksessä säädetyn täytäntöönpanovallan. Parlamentin aseman vahvistamisen vastapainoksi komissio ehdottaa, että se voi hyväksyä valvonnan kohteena olevan toimenpide-ehdotuksensa Euroopan parlamentin ja neuvoston vastustavista kannanotoista huolimatta.

Komission mahdollisuus sivuuttaa lainsäädäntötoimielinten kannat on valiokunnan mielestä instituutioiden tasapainovaatimuksen näkökulmasta pitkälle menevä toimivaltuus. Komission aseman vahvistaminen suhteessa parlamenttiin ja neuvostoon muodostuu sitä merkityksellisemmäksi, mitä enemmän tai laajemmin komissiolle kulloisellakin perussäädöksellä siirrettävä täytäntöönpanovalta sisältää lainsäädäntövallan käytölle ominaista norminasettamisvaltaa. Komission asemaa vahvistaa sekin, ettei valvontamenettely ole kulloisenkin toimivaltasiirron yhteydessä erikseen harkittavissa, vaan ehdotuksessa tarkoitettujen täytäntöönpanotoimien valvonnassa on aina sovellettava uutta — komission vahvan aseman turvaavaa — sääntelymenettelyä. Ehdotus ei ole instituutioiden välisen tasapainon näkökulmasta ongelmaton. Ehdotusta on näistä syistä valiokunnan mielestä tärkeää tarkistaa esimerkiksi niin, että velvollisuus soveltaa ehdotetun kaltaista menettelyä rajataan komitologiapäätöksessä koskemaan vain selvästi täytäntöönpanovallan alaan kuuluvia komission toimenpiteitä (vrt. EY:n tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa C-154/04 ja C-155/04, tuomion kohta 92).

Sääntelymenettelyn soveltamisalaa on tarpeen rajata myös eduskunnan valvonta- ja ohjausvallan näkökulmasta, vaikka keskeinen tältä kannalta onkin se vaihe, jolloin neuvosto omalta osaltaan hyväksyy komissiolle täytäntöönpanovaltaa siirtävän perussäädöksen. Eduskunnalle on siksi vastaisuudessakin annettava riittävät mahdollisuudet valvoa delegointipäätösten tekoa (PeVL 49/1998 vp, s. 2/II). Tällöin on uuteen sääntelymenettelyyn mahdollisesti sisältyvän komission poikkeuksellisen toimivallan takia aiheellista kiinnittää erityistä huomiota perussäädöksen olennaista sisältöä ja täytäntöönpanotoimivallan delegointia koskevien säännösten riittävään täsmällisyyteen.