PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2012 vp

PeVM 4/2012 vp - HE 22/2012 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi puoluelain muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 10 päivänä huhtikuuta 2012 lähettänyt perustuslakivaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen eduskunnalle laiksi puoluelain muuttamisesta (HE 22/2012 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen, oikeusministeriö

professori Mikael Hidén

professori Tuomas Ojanen

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan puoluelakia muutettavaksi siten, että puolueen kannattajana voisi puoluetta rekisteröitäessä toimia eduskuntavaaleissa äänioikeutettujen henkilöiden lisäksi myös kunnallisvaaleissa tai europarlamenttivaaleissa äänioikeutettu henkilö.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Puolueen rekisteröiminen edellyttää puoluelain 2 §:n 1 momentin mukaan muun muassa, että vähintään 5 000 eduskuntavaaleissa äänioikeutettua henkilöä on allekirjoittanut puolueen kannattajakortin. Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat ainoastaan Suomen kansalaiset. Esityksessä ehdotetaan puoluelakia muutettavaksi niin, että puolueen kannattajana voivat puoluetta rekisteröitäessä toimia jatkossa myös sellaiset ulkomaan kansalaiset, joilla on äänioikeus Suomessa kunnallis- tai europarlamenttivaaleissa.

Puolueen rekisteröintihakemuksen kannattajakortteja tarkistetaan oikeusministeriössä vertaamalla niiden tietoja väestötietojärjestelmän tietoihin. Valiokunnan saamien tietojen mukaan lainmuutos ei merkittävästi vaikuta tarkistukseen tai lisää työmäärää.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella perustuslakivaliokunta ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2012

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Johannes Koskinen /sd
  • jäs. Sauli Ahvenjärvi /kd
  • Tuija Brax /vihr
  • Tarja Filatov /sd
  • Kalle Jokinen /kok
  • Ilkka Kantola /sd
  • Pia Kauma /kok
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Anna Kontula /vas
  • Jukka Kopra /kok
  • Markus Lohi /kesk
  • vjäs. Lea Mäkipää /ps

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Timo Tuovinen

VASTALAUSE

Perustelut

Hallituksen esitys HE 22/2012 vp laiksi puoluelain muuttamisesta laajentaisi oikeuden kannattaa poliittisen puolueen perustamista Suomessa henkilöpiiriltään maailmanlaajuiseksi, siis koskemaan muidenkin maiden kansalaisia kuin Suomen, muun EU-jäsenvaltion, Norjan tai Islannin kansalaisia. Sanottu oikeus annettaisiin siten myös monen sellaisen maan kansalaisille, joiden oma maa ei vastavuoroisesti anna Suomen kansalaisille tätä oikeutta tai ylipäänsäkään juuri mitään oikeusvaltiolle ominaista todellista oikeussuojaa siellä asuville Suomen kansalaisille. Tällainen erittäin hyvin toimivan nykyjärjestelmämme yksipuolinen muuttaminen vierasmaalaisia suosivasti ilman minkäänlaista vastavuoroisuutta ei palvele Suomen eikä Suomen kansalaisten etuja.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että lakiehdotus hylätään.

Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2012

  • Kimmo Kivelä /ps
  • Lea Mäkipää /ps