Perustelut
Yleistä
Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2010 on edellisten
vuosien tapaan hyvin laadittu ja selkeä esitys oikeusasiamiehen
toiminnasta ja yleisimmistä laillisuusvalvonnassa esiin
tulleista ongelmista. Kertomus sisältää oikeusasiamiehen
ja apulaisoikeusasiamiesten puheenvuorot laillisuusvalvonnassa esiin
nousseista ajankohtaisista aiheista ja oikeusasiamiesinstituutiosta
vuonna 2010. Kertomusvuoden keskeisimmät perus- ja ihmisoikeuksien
toteutumiseen liittyvät laillisuusvalvonnalliset havainnot
on kerätty kertomuksen yhteen lukuun. Lisäksi
kertomukseen sisältyy luku telepakkokeinoista ja muusta
salaisesta tiedonhankinnasta sekä asiaryhmittäinen
kuvaus laillisuusvalvonnasta.
Oikeusasiamies valvoo tehtäväänsä hoitaessaan
perustuslain 109 §:n 1 momentin mukaan perusoikeuksien
ja ihmisoikeuksien toteutumista. Oikeusasiamiehen kertomuksessa
tulee eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 12 §:n mukaan
kiinnittää erityistä huomiota perus-
ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Perus- ja ihmisoikeuksien keskeinen
asema laillisuusvalvonnassa käy vakiintuneesti ilmi läpi
koko kertomuksen.
Oikeusasiamiehen toiminta tilastotietojen valossa
Kertomusvuoden aikana oikeusasiamiehen käsiteltäväksi
tuli kaikkiaan 4 492 uutta laillisuusvalvonta-asiaa. Tämä on
vähemmän kuin edellisenä kertomusvuonna
(4 816). Kaikkiaan vuonna 2010 oikeusasiamies ratkaisi 4 360 laillisuusvalvonta-asiaa.
Sekä saapuneiden kanteluiden (4 034) että ratkaistujen
kanteluiden (3 960) määrä oli
pienempi kuin edellisenä vuonna, jolloin niiden määrä oli
suurempi kuin koskaan aiemmin. Asiallisesti kanteluiden
määrä pysyi suunnilleen samalla tasolla,
koska edellisenä vuonna yhdestä asiasta tuli yli
300 kantelua.
Suurimpia asiaryhmiä olivat sosiaaliturva-asiat, poliisitoimi,
terveydenhuolto, vankeinhoito ja työvoimahallinto. Merkittävin
väheneminen tapahtui terveydenhuoltoviranomaisia koskevissa
kanteluissa. Suurista asiaryhmistä ratkaisujen määrä kasvoi
eniten poliisiviranomaisten osalla.
Kanteluista tutkittiin täysmittaisesti noin 32 prosenttia,
eli hankittiin asiassa vähintään yksi
selvitys tai lausunto. Toimenpiteisiin johtaneita ratkaisuja annettiin
vuonna 2010 yhteensä 782 eli lähes 20 prosentissa
kaikista kanteluita ja omia aloitteita koskevista ratkaisuista.
Yleisimpiä toimenpiteitä olivat käsityksen
esittäminen (667) ja huomautuksen antaminen (49). Virkasyytteitä ei
kertomusvuoden aikana määrätty nostettavaksi.
Tarkastuksia tehtiin 68 kohteeseen eli selvästi enemmän
kuin edellisenä vuonna (58).
Valiokunta ei ole erikseen arvioinut oikeusasiamiehen yksittäisiä ratkaisuja
tai kannanottoja.
Kanteluiden käsittelystä
Vuosia jatkunut kanteluiden määrän
kasvu näyttää kertomusvuonna taittuneen.
Kanteluita ratkaistiin lähes sama määrä kuin
uusia kanteluita saapui. Valiokunta pitää myönteisenä,
ettei ratkaisua odottavia kanteluita kerry. Oikeusasiamiehen kanslian
tavoitteena on, että kantelut käsitellään
enintään yhden vuoden tavoiteajassa. Tavoite on
kunnianhimoinen ja erittäin kannatettava. Sen saavuttamista
kohti on edetty vähitellen, mitä kuvaa se, ettei
viime vuoden lopussa ollut vireillä yli kaksi vuotta vanhoja
kanteluita ja yli puolitoista vuotta vireillä olleiden
kanteluiden määrä on selvästi
vähentynyt. Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun
lain viime vuonna voimaan tulleet uudet säännökset
kantelun käsittelemisestä ovat omiaan tukemaan
asetetun tavoitteen saavuttamista.
Valtion aluehallintouudistus
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja käsittelee kertomukseen
sisältyvässä puheenvuorossaan valtion
aluehallinnon uudistamista. Uudistus tuli voimaan kertomusvuoden
alussa. Valtion aluehallintouudistuksen tavoitteena oli luoda alueellisesti
selkeä järjestelmä, täsmentää viranomaisten
työnjakoa, poistaa toimintojen päällekkäisyyksiä sekä tehostaa
viranomaisten toimintaa ja koota yhteen tehtäviä suuremmiksi
kokonaisuuksiksi. Pajuoja arvioi uudistuksen tavoitteiden toteutumista
sangen kriittisesti eikä katso niiden toteutuneen kovin
hyvin.
Valiokunta on pyytänyt selvitystä aluehallintouudistuksen
vaikutuksista työsuojeluhallinnon ja ympäristöhallinnon
toimintoihin. Työsuojelun kannalta uudistus on ollut ongelmallinen.
Työsuojeluvalvonta on luonteeltaan valtion paikallishallintoa,
eivätkä aluehallintoviranomaiselle tyypilliset
ratkaisut ole olleet kaikilta osin toimivia. Suomea velvoittava
kansainvälisen työjärjestön
ILO:n yleissopimus 81 edellyttää mm. työsuojeluhallinnon
riippumattomuutta ja itsenäisyyttä. Yksittäisten
hallintopäätösten osalta työsuojeluviranomaisten
riippumattomuus on ilmeisesti kyetty takaamaan. Sen sijaan työsuojeluviranomaisten
resurssien käytön osalta riippumattomuuden vaatimus
ei näytä käytännössä toteutuvan.
Työsuojeluhallintoa ohjaa nyt sekä sosiaali- ja
terveysministeriö että valtiovarainministeriö. Rajanveto-ongelmien
lisäksi kielteisenä seikkana on nostettu esille
kahdelta taholta tulevan tulosohjauksen ristiriitaisuudet.
Apulaisoikeusasiamies Pajuoja kiinnittää huomiota
aluejaon selkeyteen ja virastojen nimiin. Myös työsuojeluhallinnon
osalta aluejakoon liittyy ongelmia. Aluejako ei edistä toiminnan
tasalaatuisuutta ja asiakkaiden yhdenvertaista kohtelua. Virastojen
monimutkaiset nimet ovat arkipäivän kielenkäytölle
vieraita, kuten Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue.
Nimien monimutkaisuutta on pidetty yhtenä syynä asiakasyhteydenottojen
vähenemiseen.
Ympäristöministeriön hallinnonalan
kokemukset aluehallintouudistuksen vaikutuksista ovat samansuuntaisia
kuin työsuojeluhallinnon. Lisäksi on esitetty,
että muutokset ovat näkyneet vuoden 2010 tuloksissa,
jolloin aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueiden
ratkaisumäärät vähenivät
yli neljänneksen. Asioiden ruuhkia ei ole pystytty kaikilta
osin vielä purkamaan, ja käsittelyajat ovat joissain
aluehallintovirastoissa pidentyneet.
Hyväksyessään aluehallintouudistukseen
liittyneet lait eduskunta edellytti, että eduskunnalle annetaan
seikkaperäinen selonteko vuoden 2012 loppuun mennessä aluehallintouudistuksen
toimeenpanosta ja toteutumisesta. Valiokunnan mielestä selonteossa
tulee osoittaa myös keinot ja toimintalinjat, joilla esiin
nousseet ongelmat poistetaan.