Perustelut

Ammattiurheilu poikkeaa keskeisiltä osin normaalista työelämästä, koska urheilu-ura on pääsääntöisesti melko lyhyt ja urheilijan ansiotaso saattaa vaihdella runsaastikin eri vuosina. Myös eri urheilulajien väliset erot ovat suuria sekä urheilu-uran keston, ansiotason että tapaturmariskin osalta. Urheilijoiden vakuutusturva tapaturman varalta on järjestetty erityislailla. Lain mukainen turva on järjestetty pakollisesta työeläke- ja tapaturmavakuutuslainsäädännöstä erillisellä pakollisella vakuutuksella. Tämä on perusteltua erityisesti urheilun korkean tapaturmariskin vuoksi. Vakuutustapahtuman todennäköisyys on 40-kertainen verrattuna työtapaturmavakuutukseen ja noin 15-kertainen rakennusalan töihin verrattuna. Hallituksen esityksen tarkoituksena on tehostaa urheilijan kuntouttamista, mikäli urheilu-ura päättyy tapaturmaan, ja taata hänelle kohtuullinen ansioturva, jos tapaturma johtaa pysyvään työkyvyttömyyteen. Tarkoituksena on myös säilyttää ammattiurheilun mahdollisuudet kustantaa itse sen ominaispiirteet huomioon ottava ansioperusteinen sosiaaliturva. Lakiehdotuksessa ehdotetaan muun muassa urheilijan vakuuttamisvelvollisuutta koskevan yläikärajan nostamista, urheilijan kuntouttamisen tehostamista ja korvausajan rajaamista sekä ylärajaa tapaturmaeläkkeen vuosityöansioksi luettavalle tulolle.

Hallituksen esityksessä ehdotettu laki on ongelmallinen siinä suhteessa, että toisaalta on välttämätöntä rajoittaa urheiluseuroille vakuutusturvasta aiheutuvia jyrkästi kohonneita kustannuksia. Toisaalta urheilijoiden kannalta ehdotus parantaa vain osin heidän asemaansa nykyisestä. Kuitenkin esimerkiksi vuosituloksi laskettava yläraja koskisi vain osaa huippu-urheilijoista, joiden kohdalla voidaan pitää perusteltuna, että he järjestävät lisävakuutusturvansa tapauskohtaisesti. Valitettavaa on, että lain valmistelun kuluessa ei ole päästy sellaiseen tulokseen, jonka kaikki osapuolet voisivat hyväksyä.

Valiokunta pitää tärkeinä toimenpiteitä, joilla urheilijoiden urasuunnittelua ja kouluttautumista tuetaan. On välttämätöntä pyrkiä edistämään urheilijoiden työllistymistä urheilu-uran aikana ja sen jälkeen. Tapaturman johdosta päättyneen urheilu-uran jälkeen on tarpeen edistää ja tehostaa urheilijan kuntouttamista ja kouluttautumista uuteen ammattiin. Hallituksen esityksen mukainen velvollisuus osallistua kuntoutukseen ansioperusteisen korvauksen ehtona on tältä kannalta perusteltu. Kuntoutusajan rajoittamista viiteen vuoteen voidaan tästä näkökulmasta myös pitää perusteltuna.

Opetusministeriö on vuodesta 2001 lähtien panostanut urheilijoiden urheilu-uran aikaisen ja uran jälkeisen kouluttautumisen ohjaukseen. Myös Olympiakomitealla ja Suomen Jääkiekkoliitolla on vastaavaa toimintaa. Urheilu- ja opintokoordinaattorijärjestelmällä on tässä tärkeä tehtävä. Urheilukoordinaattorit tukevat urheilijaa koulutukseen ja työelämään hakeutumisessa. Hallituksen esityksessä tätä tavoitetta tukee velvoite osallistua kuntoutukseen ja sille asetettu määräaika.

Sivistysvaliokunnan mielestä ammattiurheilijoiden sosiaaliturvan määräytyminen on edelleenkin monimutkainen ja tulkinnanvarainen. Urheilijoiden kannalta olisi tärkeää, että toimeentuloa ja sosiaaliturvaa tarkasteltaisiin kokonaisuutena, joka selkeyttäisi ammattiurheilijoiden asemaa.

Yksityiskohtaisia huomautuksia

Valiokunta pitää myönteisenä, että lakiehdotuksen 1 §:n mukaan urheilija kuuluu vakuuttamisvelvollisuuden piiriin tapaturman ja vanhuuden varalta siihen saakka, kun urheilija täyttää 43 vuotta. Nykyisin ikäraja on 38 vuotta. Tämä muutos parantaa kasvavan kokeneen urheilijajoukon asemaa.

Lakiehdotuksen 11 §:n 1 momentin mukaan vuosityöansio on sen vuoden tai pelikauden, jona tapaturma sattui, ja sitä edeltävän vuoden tai pelikauden 1 §:ssä tarkoitettujen palkkojen keskiarvo. Valiokunta katsoo, että ehdotettu vuosityöansion laskentakaava on erityisesti nuorten urheilijoiden kannalta ongelmallinen. Uran alkuvaiheessa ansiot voivat vaihdella merkittävästi, ja näin edellisvuoden tai edellisen pelikauden pienempi palkka voi johtaa siihen, että nuoren urheilijan saaman korvauksen peruste on huomattavasti tapaturmavuoden tai -kauden ansioita alempi. Valiokunta esittääkin, että sosiaali- ja terveysvaliokunta harkitsee ehdotuksen muuttamista niin, että vuosiansioihin laskettaisiin vain tapaturmavuoden tai -pelikauden ansiot.

Edelleen 11 §:n 1 momentissa ehdotetaan tapaturmaeläkkeen vuosityöansion ylärajaksi 80 000 euroa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan asetettu yläraja ei perustu sinänsä mihinkään laskelmiin tai vastaaviin perusteisiin. Valiokunta esittääkin, että sosiaali- ja terveysvaliokunta harkitsee, onko asetettu yläraja urheilijan kannalta riittävä vai tulisiko sitä nostaa.

Lakiehdotuksen 11 §:n 2 momentin mukaan pysyvän työkyvyttömyyden ajalta maksettavan tapaturmaeläkkeen perusteena käytetään 30 000 euron vuosityöansiota. Muun muassa jääkiekossa ja jalkapallossa pelaajien ansiotaso voi olla tätä korkeampi, mutta keskimäärin arvioiden ehdotettu vuosityöansio antaa nykyistä paremman turvan erityisen vakavissa tapaturmissa.