1. lakiehdotus
9 §. Ammatillista koulutusta koskevat tiedot.
Lakiehdotuksen mukaan valtakunnalliseen tietovarantoon talletetaan muiden muassa osa opiskelijoiden henkilökohtaisista osaamisen kehittämissuunnitelman tiedoista, esimerkiksi tieto opiskelijan ohjauksen ja tuen tarpeesta sekä erityisen tuen oikeudesta (säännöksen 3 momentti, 8 ja 9 kohdat). Erityisen tuen myöntämisen perusteena voi olla oppimisvaikeus, vamma, sairaus tai muu syy. Em. tieto ehdotetaan talletettavan kyllä tai ei -muodossa.
Esityksen perustelujen mukaan tieto erityisen tuen saamisesta ei ole viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, julkisuuslaki) mukainen salassa pidettävä tieto, mutta valiokunnan saaman selvityksen mukaan vakiintunut tulkintakäytäntö on, että nimenomainen tieto siitä, että oppilas saa erityistä tukea, on salassa pidettävä. Valiokunta ehdottaa, että säännöstä muutetaan siten, että tietovarantoon ei tallenneta sisällöllistä tietoa siitä, tarvitseeko opiskelija ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 48 §:ssä tarkoitettua ohjausta tai tukea vai ei taikka onko opiskelijalla oikeus ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 64 §:ssä tarkoitettuun erityiseen tukeen, vaan ainoastaan merkintä siitä, että opiskelijan koulutuksen toteuttamisen kannalta on saatavilla lisätietoa tarkentamatta lisätiedon sisältöä. Merkintä saatavilla olevasta lisätiedosta on tarpeen esimerkiksi työpaikalla järjestettävän koulutuksen asianmukaiseksi järjestämiseksi sekä siirtymien sujuvoittamiseksi niissä tilanteissa, joissa opiskelija siirtyy koulutuksen järjestäjältä toiselle.
Muutoksen toteuttamiseksi valiokunta ehdottaa, että 2 momentin 8 ja 9 kohdat poistetaan ja korvataan uudella 8 kohdalla, minkä vuoksi kohdat 10—14 muutetaan numeroinniltaan kohdiksi 9—13.
Valiokunta ehdottaa, että pykälään lisätään uusi 5 momentti, jossa säädetään, että tietovarantoon tallennetaan myös tieto opiskelijan antamasta suostumuksesta henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaansa koskevien tietojen luovuttamisesta. Suostumuksen tallentaminen edistää opiskelijan mahdollisuutta hyödyntää palveluun tallennettavia tietoja tietoturvallisella tavalla tilanteissa, joissa hän haluaa hyödyntää omia saatavilla olevia tietojaan henkilökohtaisiin tarkoituksiinsa, esimerkiksi oppisopimus- tai koulutussopimustyöpaikan haun yhteydessä. Tämä muutostarve liittyy esityksen toisen lakiehdotuksen 109 §:n muutosehdotukseen, miltä osin valiokunta viittaa sitä koskeviin jäljempänä oleviin yksityiskohtaisiin perusteluihin.
10 §. Tietojen luovuttaminen tietovarannosta.
Valiokunta ehdottaa, että hallituksen esityksen toisen lakiehdotuksen 109 §:n muutostarpeesta johtuen pykälään lisätään uusi 5 kohta, jossa säädetään, että tietovarannosta voidaan luovuttaa tietoja sille, jolla henkilön ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 109 a §:n 4 momentissa tarkoitetun suostumuksen perusteella on oikeus saada tietovarantoon sisältyviä tietoja. Suostumukseen perustuvasta luovuttamisesta on tarpeen säätää ns. eHOKS-tietojen osalta. Voimassa olevassa laissa säädetään suostumukseen perustuvasta luovuttamisesta vain ns. Koski-luovutuspalvelusta, josta eHOKS-tietojen ei ole tarkoitus siirtyä. Muutosehdotus on tarpeen, jotta säännökset eri järjestelmistä tapahtuvista tietojen luovuttamisista ovat yhdenmukaiset.
19 §. Opiskelijavalintarekisterin tietosisältö.
Valiokunta ehdottaa, että säännöksen 1 momentin 5 kohtaa muutetaan siten, että henkilötietojen käsittely suoramarkkinointia varten edellyttää rekisteröidyn antaman kiellon sijasta suostumusta, jotta sääntely vastaa julkisuuslain (16 §, 3 mom.) mukaista lähtökohtaa, joka on viranomaistoiminnassa yleisesti noudatettu linja.
21 §. Tietojen luovuttaminen opiskelijavalintarekisteristä.
Valiokunta ehdottaa, että 1 momentin 1 kohdan viittaus kahden tai useamman yliopiston yhteisistä rekistereistä muutetaan muotoon kahden tai useamman korkeakoulun yhteisistä rekistereistä, jotta myös ammattikorkeakoulut voivat hyödyntää tietoja esimerkiksi mahdollisia yhteisiä valintakokeita varten.
Valiokunta ehdottaa, että 1 momentin ensimmäisen virkkeen virheellinen viittaus pykälän 3 momenttiin muutetaan viittaukseksi 5 momenttiin.
28 §. Opinto- ja tutkintotietojen luovutuspalvelun tarkoitus ja luovutettavat tiedot.
Valiokunta ehdottaa, että pykälän 2 momentin viittaussäännöstä 9 §:ään muutetaan siten, että se kattaa viittauksen myös valiokunnan ehdottamaan uuteen 5 momenttiin.
29 §. Tietojen luovuttaminen palvelun avulla.
Valiokunta ehdottaa, että 5 momenttiin sanan rajapinnan eteen lisätään sana teknisen.
Siirtymäsäännös.
Saamansa selvityksen perusteella valiokunta ehdottaa, että lakiehdotukseen lisätään siirtymäsäännös, jonka mukaan koulutuksen järjestäjän tulee tallentaa tietovarantoon lain 9 §:n 2—5 momentissa tarkoitetut tiedot viimeistään 1 päivänä heinäkuuta 2019. Tämä mahdollistaa sen, että koulutuksen järjestäjille jää lain voimaan tulosta kaksi kuukautta aikaa em. tietojen tietovarantoon tallentamiseen.
2. lakiehdotus
109 §. Tietojensaantioikeus opiskelijaa koskevissa asioissa.
Valiokunta ehdottaa, että esityksen 109 §:ään ehdotettujen uusien momenttien lisäämisen sijasta säädetään kokonaan uusi 109 a § säännöksen selkeyden ja ymmärrettävyyden parantamiseksi etenkin, kun valiokunta ehdottaa säännökseen lisättäväksi kaksi uutta momenttia. Muutosehdotuksesta johtuen hallituksen esityksessä ehdotetun 109 §:n 6—8 momentit ehdotetaan siirrettävän 109 a §:n 1—3 momenteiksi. Ehdotetusta muutoksesta johtuen valiokunta ehdottaa lain nimikkeen muuttamista.
Valiokunnan saaman selvityksen perusteella valiokunta ehdottaa, että pykälään lisätään uusi 4 momentti, jossa säädetään, että henkilö, jonka osaamisen kehittämissuunnitelmaa (HOKS) koskevia tietoja on tallennettu tietovarantoon, voi antaa yksilöidyn suostumuksensa tietovarannossa olevan tiedon luovuttamiseen viranomaiselle tai muulle taholle sekä peruuttaa antamansa suostumuksen. Tieto yksilön suostumuksesta tallennetaan 1 momentissa tarkoitettuun tietovarantoon. Tietoja luovutetaan henkilön antaman suostumuksen perusteella teknisen rajapinnan avulla tai muussa sähköisessä muodossa.
Valiokunta ehdottaa, että pykälään lisätään 5 momentti, jossa täsmennetään tahot, jotka vastaavat tietojen luovutuksesta eHOKS-palvelusta. Tietojen luovutuksesta vastaa opiskeluoikeuden voimassaolon aikana HOKS:n laatinut koulutuksen järjestäjä ja opiskeluoikeuden päätyttyä Opetushallitus.
Lisäksi valiokunta ehdottaa, että sääntelyn täsmällisyyden vuoksi pykälän 1—4 momentteihin sanan rajapinnan eteen lisätään sana teknisen.