Yleisperustelut
         
         Yleistä
         
         Esityksen tavoitteena on vaikuttaa korkeakouluopintojen aloittamisiän
            alenemiseen ja opiskelupaikkojen parempaan kohdentumiseen ja tätä kautta
            koulutusjärjestelmän tehostumiseen, korkeakoulutuksesta
            työmarkkinoille siirtymisen nopeutumiseen ja työllisyysasteen
            kohoamiseen. Yhteishaussa varataan minimipaikkamäärä opiskelupaikoista
            niille, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet suomalaista
            korkeakoulututkintoa tai vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa
            opiskelupaikkaa. Kukin hakija voi ottaa vastaan yhden korkeakoulututkintoon
            johtavan opiskeluoikeuden lukukautta kohti. Esityksellä ei
            jatkossakaan rajoiteta sitä mahdollisuutta, että henkilöllä voi
            olla useita opiskeluoikeuksia samaan aikaan. Esitys sisältää siirto-opiskelijan
            määritelmän ja säännökset
            siirtymisen vaikutuksista opiskeluoikeuteen.
         
         
         Sivistysvaliokunta pitää esityksen tavoitteita ja
            ehdotettuja keinoja kannatettavina. Korkeakoulutuksen on tutkimuksissa
            havaittu olevan periytyvää, ja esityksen voidaan
            arvioida vähentävän periytyvyyden merkitystä,
            kun mahdollisimman monelle nuorelle voidaan tarjota opiskelupaikka
            korkeakoulussa. Uudistus parantaa koulutuksen tasa-arvoa ja osaltaan
            edistää hallitusohjelman mukaisen nuorten yhteiskuntatakuun
            toteutumista.
         
         
         Valiokunta korostaa suomalaisten korkeakoulujen kansainvälisen
            tutkintoyhteistyön edellytysten turvaamista ja suomalaisten
            opiskelijoiden kansainvälistymismahdollisuuksien lisäämistä.
            Näillä perusteilla valiokunta kannattaa esityksessä ehdotettua
            mahdollisuutta poiketa opiskelijalle maksuttoman tutkintoon johtavan koulutuksen
            periaatteesta kansainvälisissä yhteis- ja kaksoistutkinto-ohjelmissa.
            Valiokunta tähdentää, että kyse
            on tällöin maksuista, joita ulkomaiset korkeakoulut
            perivät.
         
         
         Opiskelijavalintaan liittyvien oikaisun hakemisen määräaikojen
            yhdenmukaistaminen on hakijoiden yhdenvertaisen kohtelun varmistamisen
            kannalta erittäin tärkeää ja
            kannatettavaa.
         
         
         Täydentävässä hallituksen
            esityksessä ehdotetaan, että Opetushallitus voisi
            periä muun kuin EU/ETA-alueen valtioiden koulutusjärjestelmien
            tai Sveitsin mukaisen koulutuksen perusteella hakevilta lukukausikohtaisen
            hakemuksen käsittelymaksun hakijan kansalaisuudesta riippumatta.
            Maksun suuruudesta säädettäisiin opetus-
            ja kulttuuriministeriön asetuksella. Valiokunta kannattaa
            ehdotusta, mutta korostaa uudistuksen vaikutusten seurannan tärkeyttä.
         
         
         Valiokunta korostaa lisäksi korkeakoulujen lainsäädäntöön
            sisältyviä esteettömyyttä koskevia
            säännöksiä. Korkeakoulujen valintaprosesseissa
            on myös huolehdittava esteettömyyden toteutumisesta.
         
         
         Hallituksen esitysten perusteluista ilmenevistä syistä ja
            saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esityksiä tarpeellisina
            ja tarkoituksenmukaisina. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
            huomautuksin ja muutosehdotuksin.
         
         
         Tavoitteena uusien opiskelijoiden valinta.
         
         
              Sivistysvaliokunta painottaa, että nyt on käsittelyssä opiskelijavalintauudistuksen
            toinen vaihe. Uudistuksen ensimmäistä vaihetta
            koskevat lainmuutokset tulivat voimaan vuoden 2014 alussa. Kokonaisuudistuksella
            tavoitellaan aidosti uusien opiskelijoiden osuuden lisäämistä opiskelijavalinnoissa.
         
         
         Tavoitteen toteutuminen perustuu siihen ajatukseen, että kun
            ensikertalaisille varataan paikkoja riittävästi,
            heitä valitaan enemmän. Siirtymävaiheessa
            tämä hyöty kohdistuu myös ennen vuotta
            2014 paikan vastaanottaneille tutkintoa suorittamattomille. Uudistus
            muuttaa hakijoiden käyttäytymistä siten,
            että kun paikan vastaanottamisella on vaikutusta hakijan
            asemaan tulevissa hauissa, paikkoja ei todennäköisesti oteta
            nykyiseen tapaan vastaan koulutuksista, joissa hakijat eivät
            aio opiskella tutkintoon asti. Tästä seuraa paikkojen
            kohdentuminen motivoituneemmille henkilöille. Sivistysvaliokunta
            pitää uudistuksen kokonaisrakennetta toimivana
            ja kannatettavana. Opiskelupaikkojen kokonaismäärän
            riittämättömyys suhteessa paikkaa hakeviin
            nuoriin johtaa kuitenkin väistämättä siihen, että nuori,
            joka ei saa toivomaansa opiskelupaikkaa, jää luultavimmin
            työnhakijaksi ja valmistautuu seuraaviin pääsykokeisiin.
            Sivistysvaliokunta pitää tärkeänä,
            että jatkossa korkeakoulujen opiskelupaikkamääriä lisätään
            nykyisestä.
         
         
         Sivistysvaliokunta korostaa, että korkeakoulun vastuulla
            on huolehtia siitä, että muiden hakijaryhmien
            mahdollisuus korkeakoulupaikkaan ei muodostu kohtuuttoman erilaiseksi,
            kun yliopisto varaa aloituspaikkakiintiön ensimmäistä korkeakoulupaikkaa
            hakeville. Varattavien paikkojen määrän
            määrittäminen jää korkeakoulun
            tehtäväksi.
         
         
         Valiokunnan saaman selvityksen mukaan useamman paikan vastaanottamisen
            estämisellä ehdotetulla tavalla lukukausikohtaisesti
            eikä vain yhteishaussa mahdollistetaan vuositasolla opiskelupaikka
            noin kahdellesadalle uudelle opiskelijalle vuodessa. Ehdotus liittyy
            eduskunnan käsiteltävänä olevaan
            lakiehdotukseen (HE 243/2014 vp), jolla rajataan opiskelijan
            mahdollisuutta ilmoittautua poissaolevaksi ensimmäisenä lukuvuonna.
            Valiokunta korostaa, että ehdotuksella ei rajoiteta opiskelijan
            mahdollisuuksia hakeutua tutkinto-opiskelijaksi useampiin koulutuksiin
            eri lukukausina. Uudistus parantaa kuitenkin taustasta riippumatta
            ensimmäistä paikkaansa hakevien mahdollisuuksia
            päästä koulutukseen.
         
         
         Hallituksen esityksen mukaan uudistus voi lisätä avoimen
            korkeakouluopetuksen kysyntää, sillä hakijat
            eivät enää nykyisessä määrin
            ota vastaa sellaisia opiskelupaikkoja, joiden avulla on valmistauduttu
            hakemaan opiskelumahdollisuutta toiseen, tavoitellumpaan tutkintoon.
            Sivistysvaliokunta pitää tärkeänä,
            että uudistuksen yhteydessä korostetaan tarvetta
            ylläpitää avoimen korkeakouluopetuksen
            ja vapaan sivistystyön tarjonnan avulla niiden nuorten
            opiskelutaitoja ja -motivaatiota, jotka jäävät
            yhteishaussa vaille opiskelupaikkaa.
         
         
          Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan pitänyt tärkeänä,
            että työttömyysturvalainsäädäntöön
            sisältyvää nuorten opiskelupaikan vastaanottovelvoitetta
            arvioidaan myös opiskelijakiintiösääntelyn
            kannalta kohtuuttomien tilanteiden välttämiseksi.
            Tämä johtuu siitä, että opintopaikan
            vastaanottovelvoitetta koskeva sääntely on säädetty
            tilanteessa, jossa opiskelijakiintiösääntelyä ei
            nyt ehdotetussa muodossa ollut. Sivistysvaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan
            arvioon lainsäädännön jatkokehittämisen
            tarpeesta.
         
         
         Siirto-opiskelija.
         
         Sivistysvaliokunta korostaa, että hallituksen esityksessä ehdotettu
            siirto-opiskelun käsite rajautuu käytännössä tapauksiin, joissa
            aiemmin opiskeltua voidaan hyödyntää uudessa
            tavoitetutkinnossa ja siten myös valinnan perusteena. Alasta
            riippuen hyödynnettävissä olevat opinnot
            voivat vaihdella. Valiokunta korostaakin, että yhteishaku
            jää hakeutumisväyläksi niissä tapauksissa,
            joissa jo suoritettuja opintoja ei voida merkittävästi
            hyväksyä osaksi uutta tavoitetutkintoa. Valiokunnan
            saaman selvityksen mukaan ei ole perusteltua rakentaa yhteishaun
            rinnalle toista kaikkeen koulutukseen johtavaa väylää,
            jossa valintaperusteet ovat suurelta osin samat kuin yhteishaussa,
            mutta hakea voivat vain jo korkeakouluissa opiskelevat.
         
         
         Siirto-opiskelijan käsite ei kata kaikkia siirtymisen
            moninaisia muotoja. Varsinaisen siirto-opiskelun ulkopuolelle on
            rajattu opiskeluoikeuteen tehtävät tavoitetutkinnon
            muutosta pienemmät tarkennukset. Varsinaisiin siirto-opiskelijoihin
            sovelletaan uusia opiskelijoita koskevia säännöksiä,
            kuten ensimmäisen lukuvuoden poissaoloa, opiskelijavalintaa
            koskevia säännöksiä ja muutoksenhakua.
         
         
         Valiokunta toteaa, että siirto-opiskelijoiden määrittely
            ja valintaprosessin erottaminen yhteishausta ei sinänsä kasvata
            opiskelupaikkojen kokonaismäärää,
            mutta se voi vähentää siirto-opiskelijoiden
            tarvetta osallistua myös uusien opiskelupaikkojen yhteisvalintaan,
            jolloin yhteishaun paikat voidaan varata kattavammin ensikertalaisille.
            Korkeakoulun opiskelijavalinnan suunnittelua helpottaa se, että turhia
            opiskeluoikeuksia ei synny, ja tätä kautta valinnat
            voidaan mitoittaa aiempaa oikeammin. Lisäksi siirtyminen
            edesauttaa valmistumista.
         
         
         Korkeakoulujen päätettäväksi
            jää, minkä   
              
              aiempien
            opintojen perusteella siirto-opiskelijoita valitaan ja millä aikataululla
            siirto-opiskelijoiden valinnat järjestetään.
            Sivistysvaliokunta korostaa sen tärkeyttä, että korkeakoulut
            tiedottavat kattavasti siirtymämahdollisuuksista opiskelijoille.
         
         
         Opiskelijoiden siirtyminen korkeakoulusta toiseen vaikuttaa
            myös korkeakoulujen talouteen. Tilanteessa, jossa korkeakoulussa
            opiskellut opiskelija siirtyy toiseen korkeakouluun ja suorittaa
            tutkinnon siellä, alkuperäinen korkeakoulu ei
            hyödy taloudellisesti osallistumisestaan opiskelijan tutkintoon.
            Niin sanottu luovuttava korkeakoulu saa antamastaan opetuksesta taloudellista
            hyötyä korkeakoulujen rahoitusmallissa sen kriteerin
            perusteella, joka palkitsee 55 opintopistettä lukuvuodessa
            suorittaneista opiskelijoista. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan
            asiaa selvitetään korkeakoulujen rahoitusmallin
            tulevissa tarkistuksissa. 
         
         
         Korkeakoulujen tilauskoulutus.
         
         
              Suomalaisille korkeakouluille mahdollistettiin ns. tilauskoulutus
            yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muutoksilla vuonna 2008.
            Tavoiteltuja hankkeita ei ole kuitenkaan vieläkään
            tavoitellussa määrin syntynyt. Kansainvälisen
            liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMO:n  vuonna 2010
            julkaiseman kyselyn tulosten mukaan asiaa koskeva lainsäädäntö on
            käytännössä osoittautunut hankalaksi.
            Lainsäädännöllisten esteiden
            lisäksi ongelmalliseksi on koettu tuotekehitysinvestointien
            ja markkinointiresurssien puute. Sivistysvaliokunta edellyttää,
            että lainsäädännöllisin
            ja muin toimin edelleen pyritään edistämään
            hallitusohjelman mukaisesti suomalaisen korkeakoulutuksen vientiä eri
            muodoissaan. Sivistysvaliokunta ehdottaa asiasta lausumaa. (Valiokunnan
               lausumaehdotus).
         
         
         Korkeakoulut ovat voineet vuosina 2010—2014 osallistua
            lukukausimaksukokeiluun. Korkeakoulut ovat voineet kokeilun aikana
            periä maksuja vieraskieliseen ylempään
            korkeakoulututkintoon tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon
            johtavaan koulutusohjelmaan hyväksytyltä EU/ETA-alueen
            ulkopuolelta tulevalta opiskelijalta. Kokeilukausi on päättynyt.
            Sivistysvaliokunta pitää tärkeänä,
            että kokeilusta saadut tulokset analysoidaan huolella osana
            tilauskoulutuksen kehittämistyötä.
         
         
         Järjestelmän toimivuus ja seuranta.
         
         
              Valiokunnan saaman selvityksen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa
            opiskelijavalintojen toteutumista ja tulee seuraamaan paikkojen
            varaamisen ja varattavien paikkojen osuuksia, alakohtaisia eroja
            sekä siirto-opiskelukäytäntöjen
            kehittymistä.
         
         
         Sivistysvaliokunta on arvioinut, että muun kuin EU/ETA-alueen
            valtioiden koulutusjärjestelmien tai Sveitsin mukaisen
            koulutuksen perusteella hakevilta perittäväksi
            ehdotettu noin 100 euron käsittelymaksu ei muodostu hakijalle kohtuuttomaksi
            verrattuna esimerkiksi asumis- ja muihin elinkustannuksiin opiskeluaikana
            Suomessa. Maksu saattaa osaltaan karsia sellaista opiskelupaikan
            hakua, jossa hakijalla ei alun perinkään ole reaalisia
            mahdollisuuksia tai edes tarkoitusta suorittaa opintoja Suomessa.
            Asiantuntijakuulemisessa on esitetty huoli siitä, että uudistus
            laskee hakijamääriä voimakkaasti ja siten
            heikentää yliopistojen kansainvälistymiseen liittyvien
            tavoitteiden toteutumista parhaalla mahdollisella tavalla.
         
         
         Valiokunta pitää tärkeänä,
            että uudistuksen vaikutuksia erityisesti hakijamääriin,
            hakijoiden keskimääräiseen koulutus-
            ja osaamistasoon ja yliopistojen kansainvälistymiseen seurataan
            pitkällä aikavälillä. Lisäksi
            on syytä selvittää keskitetyn maksujärjestelmän
            toimivuus ja kustannukset suhteessa tavoiteltuun kokonaishyötyyn.
         
         
         Asiantuntijakuulemisessa on korostettu korkeakoulujen yhteishakujärjestelmän
            (KSHJ) selkeydelle ja toimivuudella kohdistuvien laatuvaatimusten
            tärkeyttä ja sitä, että syksyn
            2014 yhteishaussa havaitut puutteet tulee korjata. Sivistysvaliokunta
            pitää saamansa selvityksen perusteella välttämättömänä,
            että järjestelmän toiminnallisuutta parannetaan
            ja toimivuus varmistetaan kevään 2015 aikana.
         
         
       
      
         
         Yksityiskohtaiset perustelut
         
         1. lakiehdotus
         
         8 §. Opetuksen maksuttomuus.
         
         Hallituksen esityksessä HE 244/2014 vp ehdotetaan
            muutoksia muun muassa pykälän 1 momenttiin. Hallituksen
            esityksessä HE 308/2014 vp ei ehdoteta muutoksia
            1 momenttiin, mutta pykälän otsikko ehdotetaan
            muutettavaksi ja lisättäväksi uusi 2 momentti,
            jolloin esityksen HE 244/2014 vp mukaiset 2 ja 3 momentit
            siirtyvät uusiksi 3 ja 4 momenteiksi. 
         
         
         Saamansa selvityksen perusteella valiokunta tarkistaa teknisluonteisesti
            1 momentin 2. virkkeen sanamuodon ja korjaa pronominivirheen. Muutos
            ei vaikuta momentin asiasisältöön. 
         
         
         36 §. Opiskelijavalinta.
         
         Samanaikaisesti tämän esityksen kanssa eduskunnassa
            on käsitelty hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain
            ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta (HE  241/2014 vp).
            Lakiesitys koskee erikoistumiskoulutusta. Siinä on ehdotettu
            muutettaviksi muun muassa yliopistolain 36 §:n 1 momenttia ja
            ammattikorkeakoululain 28 §:n 1 momenttia siten, että muutokset
            tulisivat voimaan vuoden 2015 alusta. Eduskunta on hyväksynyt
            hallituksen esityksen 1.12.2015, ja lainmuutos (1172/2014)
            on tullut voimaan vuoden 2015 alusta. Kyseisiin pykäliin
            ehdotetaan rinnakkaisia muutoksia tässä esityksessä.
            Sivistysvaliokunta ehdottaa vastaavat muutokset edellä todettuihin
            1. ja 2. lakiehdotuksen pykäliin. 
         
         
         Edellä todettuun viitaten valiokunta ehdottaa, että 1
            momenttiin lisätään maininta erikoistumiskoulutuksesta.
         
         
         Voimaantulosäännös.
         
         Valiokunta yhdistää hallituksen esitysten
            1. lakiehdotukset yhdeksi 1. lakiehdotukseksi, minkä vuoksi
            valiokunta ehdottaa tarvittavaa teknistä muutosta voimaantulosäännöksen
            2 momenttiin (HE 308/2014 vp voimaantulosäännös).
            Esityksen HE 244/2014 vp voimaantulosäännöksen
            2 momentti siirtyy esitysten yhdistämisen vuoksi uudeksi
            3 momentiksi.
         
         
         2. lakiehdotus
         
         28 §. Opiskelijavalinta.
         
         Edellä 1. lakiehdotuksen 36 §:n kohdalla todettuun
            viitaten valiokunta ehdottaa, että 1 momenttiin lisätään
            maininta erikoistumiskoulutuksesta.
         
         
         Voimaantulosäännös.
         
         Valiokunta yhdistää hallituksen esitysten
            2. lakiehdotukset yhdeksi 2. lakiehdotukseksi, minkä vuoksi
            valiokunta ehdottaa tarvittavaa teknistä muutosta voimaantulosäännöksen
            2 momenttiin (HE 308/2014 vp voimaantulosäännös).
         
         
         Valiokunta ehdottaa myös korjausta esityksen HE 244/2014
            vp voimaantulosäännöksen 2 momentin pykäläviittaukseen.
            Edellä todetun esitysten yhdistämisen vuoksi momentti
            siirtyy uudeksi 3 momentiksi.