Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esityksen
hyväksymistä seuraavin huomautuksin.
Tutkimusinfrastruktuurien rakentaminen ja niitä ylläpitävien
konsortioiden perustaminen on tärkeä osa Euroopan
unionin tutkimus- ja innovaatiotoimintaa. Tämän
hallituksen esityksen tarkoituksena on, että Suomi liittyisi
kansainväliseen ELIXIR-konsortiosopimukseen, jolla on perustettu
laajasti Euroopan kattava hajautettu bioinformatiikan tutkimusinfrastruktuuri.
Valiokunta pitää tärkeinä sopimuksen
tavoitteita kustannustehokkaasti kerätä, ylläpitää,
säilyttää ja integroida bioteknologian
tuottamaa ja tarvitsemaa tietoa, joka liittyy niin lääkeaineiden
ja proteiinien kuin eliöstöjen molekyyligeneettisiin rakenteisiin
ja toimintaan.
ELIXIR-sopimus on tullut voimaan 12.1.2014. Sopimuksessa ovat
mukana Alankomaat, Norja, Ruotsi, Sveitsi, Tanska, Tsekki, Viro
ja Yhdistynyt kuningaskunta sekä Euroopan molekyylibiologian
laboratorio EBML. ELIXIR on perustettu olemassa olevan hallitusten
välisen järjestön, Euroopan molekyylibiologian
laboratorion (EMBL) yhteyteen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, ja
ELIXIR hyödyntää sen oikeushenkilöllisyyttä.
Suomen kansallisena ELIXIR-keskuksen koordinaatiotahona toimii opetus-
ja kulttuuriministeriön alainen CSC - Tieteen tietotekniikan
keskus Oy. Huomattava on, että Suomessa tutkimusinfrastruktuurien asiantuntijaryhmä on
myös valinnut ELIXIR-tutkimusinfrastruktuurin maaliskuussa
2014 julkaistulle kansalliselle vuosien 2014—2020 tutkimusinfrastruktuurien
tiekartalle. Tämä osaltaan on osoitus siitä,
että kyseessä on Suomen kannalta tärkeä hanke.
Valiokunta pitää merkittävinä sopimuksen tieteellisiä mahdollisuuksia.
Tuotetun tiedon määrä kasvaa jatkuvasti
ja moninkertaistuu lyhyessä ajassa. Tietomassojen hallinta
ja käyttöön saattaminen edellyttää maiden
välistä yhteistyötä. Biologisen
ja lääketieteellisen tutkimuksen tuottaman molekyylitasoisen
tiedon kerääminen, hallinnointi, varastointi,
arkistointi, huoltaminen, integrointi ja käyttöön
saattaminen eurooppalaisten yliopistojen, tutkimuslaitosten ja teollisuuden
tutkijoiden käyttöön on kokonaisuudessaan
mittava työ. ELIXIRiin rakentuvalla yhteistyöllä voidaan
merkittävästi tehostaa olemassa olevan ja uuden
tiedon hyödyntämistä tutkimuksessa ja
sen perusteella syntyvissä tieteellisissä läpimurroissa
ja uusissa innovaatioissa.
Yhteiskunnalliselta kannalta uuden tiedon tehokkaampi hyödyntäminen
tutkimuksessa luo pohjaa uusille läpimurroille ja innovaatioille. ELIXIR
mahdollistaa tietojen soveltamisen esimerkiksi sairaanhoitoon tai
ruuan tuotantoon tuomalla tiedot tutkimuksen, viranomaisten ja yritysten
käyttöön. Tämä tarkoittaa
muun muassa terveydenhuollossa sitä, että tulevaisuudessa voidaan
tuottaa tehokkaampia diagnostisia ja hoidollisia menetelmiä sekä lääkkeitä,
jotka perustuvat yksilölliseen molekyyligeneettiseen tietoon.
Suomessa on jo olemassa merkittävä biopankki-infrastruktuuri,
jonka liittyminen osaksi eurooppalaista verkostoa on Suomen kannalta erittäin
hyödyllistä. Suomella on hyvät mahdollisuudet
kehittyä kansainvälisesti johtavaksi niin sanotun
yksilöllisen lääketieteen kehittäjäksi
ja hyötyä alan innovaatiotoiminnasta potilaiden hyväksi
ja myös laajemmin tieteen ja talouden hyväksi.
Suomen kansallinen ELIXIR-keskus edistää myös
mahdollisuutta hyödyntää Suomen korkeaa
tietotekniikan osaamista ja Kajaaniin rakennettua palvelukeskusta,
jonka nykyaikainen teknologia ja energiaa säästävä toimintaympäristö tarjoavat
uusia mahdollisuuksia muun muassa tietoaineistojen tallennuskapasiteettiin.
Valiokunta korostaa sitä, että ELIXIR on Suomelle
tärkeä. Se on modernin biotieteiden ja terveyden
tutkimuksen välttämätön perusedellytys,
ja se mahdollistaa eläviin organismeihin kohdistuvan tutkimuksen
(life sciences) tutkimusdatan tehokkaan saatavuuden. Se vastaa yhä kasvavaan
tarpeeseen kehittää innovatiivisia tietoteknisiä ja
analyysimenetelmiä aineistojen käytön
tehostamiseksi, säilyttämiseksi ja ylläpitämiseksi.
Vain biotieteellisen perustutkimuksen ja terveyteen kohdistuvan,
erityisesti kliinisen lääketieteellisen tutkimuksen
aineistojen luotettava saatavuus turvaa myös tulevaisuudessa
suomalaisen alan tutkimuksen korkean kansainvälisen laadun
ja kilpailukyvyn. Tämä järjestelmä mahdollistaa
biolääketieteellisten potilastietojen turvallisen
käsittelyn ja analysoinnin.
Valiokunta toteaa, että myös suomalainen ict-osaaminen
voi antaa digitaalisen lääketieteen kehittämiselle
hyvän tuen esim. biopankkien kehittyessä datapankeiksi.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tulevaisuudessa
alan vahvistaminen ja edelleenkehittyminen edellyttävät myös
koulutuspoliittisia muutoksia useille koulutusaloille.
Valiokunta pitää tärkeänä myös
yliopistojen perustamaa bioalan yhteisverkostoa (Biokeskus Suomi),
jonka tehtävänä on koota yhteen eri yliopistojen
bioalan tutkimusta harjoittavat tutkimuslaitokset ja yliopistojen
erillislaitokset ylläpitämään
ja tehostamaan kansallista yhteistyöverkostoa. Sen rakentamassa
infrastruktuuriverkostossa bioinformatiikalla on valiokunnan saaman
selvityksen mukaan myös keskeinen osa.
Valiokunta painottaa, että Suomen kannalta ELIXIR:llä ja
yhteistyöverkostolla on myös alueellisesti
tärkeä merkitys. Valiokunta pitää tärkeänä,
että eurooppalaisen tutkimuksen strategiafoorumin työssä tasavertaisesti
otetaan huomioon eri yliopistot.
Valiokunta toteaa, että liittyminen sopimukseen on
Suomen kannalta taloudellisilta kustannuksiltaan edullista. Liittymisestä aiheutuu
vuosittain n. 650 000 euron kulut koostuen jäsenmaksusta,
kansallisen tutkimusinfrastruktuurin toiminnasta ja ELIXIR-palveluiden
tuottamisesta. Suomen Akatemia rahoittaa kuluja tutkimuksen infrastruktuurien
momentilta vuosittain 500 000 euroa viiden vuoden ajan.
Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa
hanketta 150 000 euroa viiden vuoden ajan. Kokonaiskulut
ovat 3,2 miljoonaa euroa viidessä vuodessa.