Perustelut

Sosialidemokraatit pitävät hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimpänä tavoitteena ihmisten tasa-arvoisuuden lisäämistä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen avulla edistetään ihmisten terveyttä ja työ- ja toimintakykyä sekä vähennetään syrjäytymistä. Sosiaali- ja terveyspalvelut rahoitetaan verovaroilla ja lisäksi palvelumaksuilla. Palvelumaksujen taso on pidettävä kohtuullisena, jotta palvelut ovat kaikkien käytettävissä.

Kehyspäätöksen mukaan kunnille maksettavat laskennalliset sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudet kasvavat kehyskaudella yhteensä noin 612 miljoonaa euroa. Tästä korotuksesta 235 miljoonaa euroa kohdistuu muun muassa perusterveydenhuollon vahvistamiseen, kotipalvelun ja vanhusten laitoshoidon henkilöstön lisäämiseen, omaishoidon kattavuuden parantamiseen ja tuen kehittämiseen, vammaisten henkilökohtaisen avustusjärjestelmän kehittämiseen, perhehoidon kehittämiseen sekä lapsiperheiden kotipalvelujen parantamiseen.

Hallitusohjelmassa luvataan kehittää erityisesti perusterveydenhuoltoa ja sosiaalityötä, ensihoitoa sekä mielenterveys- ja päihdetyötä. Tuemme hallitusta näiden tavoitteiden saavuttamisessa, mutta pidämme parannusten toteuttamiseen varattua summaa koko kehyskaudelle riittämättömänä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölisäykset

Edellä mainittujen palvelujen parantamisessa olennainen tekijä on riittävän henkilöstön saatavuus. Stakesin mukaan nykyisestä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä arviolta noin kolmannes (39 000) on siirtymässä vuoteen 2015 mennessä eläkkeelle. Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijätarve kasvaa vuoteen 2011 mennessä lähes 20 000 työntekijällä, mutta hallitus jättää kunnat yksin tämän haasteen kanssa. Rahalliset panostukset tähän kokonaistarpeeseen nähden ovat täysin riittämättömiä ja johtavat käytännössä kuntatalouden heikkenemiseen. Kuntatalouden saaminen tasapainoon edellyttää myös, että kuntasektorin tulevia palkkaratkaisuja tuetaan valtionosuuksin.

Kunnallisen palvelutuotannon tulevaisuus

Kaiken kaikkiaan kehys ei mahdollista hallitusohjelmassa lupailtuja sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien lisäyksiä ja laajennuksia. Kuntien toimintaedellytyksiä ei ole riittävästi turvattu, vaikka väestön ikärakenteen muutos edellyttäisi kuntatalouden vahvistamista satsaamalla määrätietoisesti monipuoliseen työllisyyden parantamiseen ja alueiden elinvoiman lisäämiseen. Sen sijaan hallitus on keskittynyt palveluseteleillä ja verovähennyksillä vahvistettuun yksityisten palvelumarkkinoiden kasvattamiseen, joka ei hyödytä pienituloisia, lisää kunnallista byrokratiaa ja kontrollia lisäävää maksupolitiikkaa sekä heikentää julkista palvelujärjestelmää.

Vanhustenhuolto

Ohjelmassaan hallitus lupaa alentaa vanhusten palvelutarpeen arvioinnin ikärajaa sekä kehittää arvioinnin menettelytapoja. Edelleen luvataan luoda kattava ikääntyneiden neuvonta- ja palveluverkosto koko maahan ja lisätä ennalta ehkäiseviä kotikäyntejä. Lisäksi hallitus pitää tavoitteenaan huolehtia koko veteraanisukupolven hyvinvoinnista ja kehittää veteraanien ja sotainvalidien sosiaaliturvaa ja palveluja.

Nämä ovat erittäin kannatettavia tavoitteita. Kuitenkaan hallitus ei ole varannut tavoitteisiin nähden läheskään riittäviä resursseja. Sosialidemokraattien mielestä vanhustenhuollon kestävään ja laadukkaaseen kehittämiseen tarvitaan selkeä suunnitelma, selkeät vanhustenpalvelujen tasoa ohjaavat normit ja riittävä rahoitus. Ottaen huomioon iäkkäiden määrässä lähivuosina tapahtuva kasvu tarvittaisiin kehyksissä nyt koko palvelusektorin parantamiseen varattu summa lähes kokonaisuudessaan vanhuspalveluiden kehittämiseen.

Omaishoito

Omaishoitojärjestelmän kehittäminen vaatii kehysselonteossa luvattua huomattavasti enemmän resursseja. Omaishoidon kattavuutta pitäisi parantaa ja sen tukea kehittää. Hallitus on sitoutunut näihin tavoitteisiin mutta ei ole huomioinut, että pelkästään omaishoidon tukeen tarvittaisiin selvityksen mukaan lisämäärärahaa vuoteen 2012 mennessä noin 110 miljoonaa euroa.

Vammaispalvelut

Vaikeavammaisen henkilökohtaisen avustajan turvaamisen kustannusten taas on arvioitu vaativan vähintään noin 40 miljoonan euron, ja sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan jopa 400 miljoonan euron, lisäpanostukset vuodessa. Rahaa ei kehyksissä ole kuitenkaan tähän osoitettu. Vammaisten yhdenvertaisuus ja osallisuus vaativat myös muita palveluja ja toimenpiteitä, kuten tulkki- ja viestintäpalveluja. Myös näiden palvelujen kehittäminen jää kehyksissä huomiotta.

Mielenterveys- ja päihdetyö

Erityishuomiota on luvattu kiinnittää mielenterveysongelmien tunnistamiseen, palveluiden saatavuuteen sekä mielenterveystyön osaamiseen. Alkoholinkulutus on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Hallituksen esittämä alkoholiveron nosto onkin sen vuoksi aiheellinen, mutta yksinään riittämätön toimenpide. Alkoholinkulutuksen lisääntymisestä seuranneiden sosiaalisten ongelmien purkamiseksi on päihdepalveluja ja niiden saatavuutta parannettava. Näihin painopisteisiin ei kuitenkaan ole kehyksissä varauduttu.

Asiakasmaksujen muutokset

Hallituksen aikomus nostaa asiakasmaksuja 1.8.2008 ja uudistaa maksujärjestelmä siten, että vuodesta 2009 alkaen maksut seuraavat kustannuskehitystä, vaarantaa pienituloisten ihmisten mahdollisuudet käyttää julkisia palveluita ja saattaa tulosidonnaisten maksujen kohdalla toisaalta ohjata suurituloisimmat käyttämään yksityisiä palveluita. Asiakasmaksujen korotukset voivat siis kasvattaa terveyseroja entisestään.

Tällaista uudistusta emme voi hyväksyä. Asiakasmaksu ei saa olla este tarpeellisen palvelun käyttämiselle. Mikäli asiakasmaksut seuraavat kustannuskehitystä, tulisi myös tulonsiirrot ja sosiaaliturvaetuudet sitoa indekseihin nykyistä kattavammin. Vaikka esimerkiksi joitain lapsiperheiden ensisijaisia etuuksia parannetaan, vaikuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen nosto kuitenkin siten, että perheiden taloudellinen tilanne ei välttämättä parane vaan ehkä jopa heikkenee. Tämä saattaa aiheuttaa sen, että perhe joutuu turvautumaan toimeentulotukeen saadakseen palvelua.

Päivähoito

Samassa yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotusten kanssa hallitus aikoo ottaa käyttöön vähimmäismaksun lasten kokopäivähoidossa. Hallituksen tavoitteena on ohjata päivähoito-oikeuden käyttämistä "nykyistä tarkoituksenmukaisemmaksi". Käytännössä tämä ohjaava vaikutus tarkoittaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistamista pienituloisilta perheiltä, kun taloudellista mahdollisuutta hoitoon ei enää ole.

Sosialidemokraattien mielestä päivähoitoa kokonaisuudessaan tulisi kehittää ja monipuolistaa huomioiden perheiden ja lasten tarpeet. Päivähoitomaksut eivät saa olla työssäkäynnin este, vaan niiden tulisi osaltaan tukea työllistymistä ja työllisyysasteen nostamista. Päivähoidon asiakasmaksuluokitukseen sisältyvä niin sanottu nollamaksuluokka on turvannut pienituloisimmillekin perheille lasten kokopäivähoidon. Hallituksen kaavailema esitys päivähoidon vähimmäismaksun perimisestä vaarantaa epätyypillisissä työsuhteissa olevien, yksinhuoltajien, opiskelijaperheiden yms. oikeuden käyttää tarvitsemaansa päivähoitopalvelua. Vähimmäismaksuun kaavaillut harkinnanvaraiset poikkeukset vain lisäävät kuntien työtä ja ovat perheille leimaavia ja alentavia. Hallituksen tavoite kontrolloida pienituloisimpien käyttäytymistä lisää yhteiskunnallista epätasa-arvoa.

Sosialidemokraattien mielestä pienituloisimpien oikeus kokopäivähoitoon on säilytettävä ja toisaalta päivähoidon maksut on suhteutettava paremmin todelliseen hoitoaikaan. Päivähoidon maksujärjestelmää tulee kehittää siten, että osa-aikaisen hoidon maksut määräytyvät oikeudenmukaisessa suhteessa hoitoaikoihin.

Lapsiperheiden tulonsiirrot

Sosialidemokraatit kantavat huolta lisääntyvästä lapsiköyhyydestä, joka ilmenee etenkin yksinhuoltajien, monilapsisten perheiden ja niiden perheiden kohdalla, joissa on pieniä lapsia. Lapsiperheiden asemaa tulee parantaa verotuksen ja tulonsiirtojen avulla. Hallitusohjelma ja kehykset lupaavat lapsilisään 10 euron korotuksen kolmannesta lapsesta alkaen. Hallituksen esittämä korotus kattaa ainoastaan alle 20 prosenttia perheistä. Mielestämme lapsilisäkorotus olisi tullut kohdentaa siten, että kaikki lapsiperheet hyötyisivät siitä.

Lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen nostaminen on ollut myös sosialidemokraattien tavoite. Tosin hallitus nostaessaan samanaikaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ei tosiasiallisesti helpota yksinhuoltajaperheiden asemaa. Sosialidemokraattien tavoitteena on myös korottaa elatustukea, sillä se kohdentuu voimakkaimmin heikoimmassa taloudellisessa tilanteessa oleville yksinhuoltajatalouksille. Tämän lisäksi tulisi selvittää lapsilisän ulottamista myös 17-vuotiaille sekä lapsilisän yhteensovittamista opintotuen ja muiden sosiaalietuuksien kanssa.

Toimeentulotukea saavat lapsiperheet eivät pääse hyötymään lapsilisän yksinhuoltajakorotuksesta ja kolmannen lapsen lapsilisän korotuksesta, koska korotus pienentää myönnettävän toimeentulotuen määrää eikä lisää perheiden käytettävissä olevia tuloja. Sosialidemokraattien mielestä lapsen perusosan tasoa toimeentulotuessa olisi syytä nostaa lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi.

Asumistuki

Hallitusohjelman mukaan asumistuki siirretään sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle. Hallitus ei kaavaile muutoksia asumistukeen. Kuitenkin asumistuen taso on tälläkin hetkellä riittämätön, ja hallituksen esittämä energia- ja sähköveron nosto lisää asumiskustannuksia entisestään. Sosialidemokraattien mielestä asumistukijärjestelmää tulisi kehittää ja esimerkiksi eläkkeensaajien ja lapsiperheiden asumistukien omavastuuosuuksia tulisi laskea.

Kansaneläkelaitoksen rahoituksen järjestäminen

Kansaneläkelaitoksen sairausvakuutuksesta johtuvat menot siirretään kehyksen piiriin. Tämä on ongelmallista ja vastoin sairausvakuutuksen rahoitusuudistukselle asetettuja tavoitteita ja periaatteita. Tavoitteet rahoitusuudistuksessa ovat sairausvakuutuslaissa säädettyjen etuuksien rahoituksen riittävyyden turvaaminen ja sairausvakuutuksen rahoituksen riippuvuuden vähentäminen vuosittain tehtävistä valtion talousarviopäätöksistä sekä Kansaneläkelaitoksen rahoituksen selkeyttäminen ja saattaminen pysyvämmälle pohjalle. Hallituksen esittämä muutos saattaa pahimmillaan johtaa siihen, ettei Kansaneläkelaitos pysty hoitamaan lainsäätäjän sille antamia tehtäviä.

Perustelut

Valtioneuvoston kehysselonteko on yksi koko vaalikauden merkittävimmistä, ellei jopa merkittävin asiakirja. Siinä määritellään tai ainakin pitäisi määritellä, mitkä hallitusohjelman kirjauksista resursoidaan ja missä määrin. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan osalta kehysselonteko tuottaa tältä osin pahan pettymyksen. Hallitusohjelmassa luvataan sosiaali- ja terveydenhuollon osalta yhteensä 106 hyvää tai siihen viittaavaa, mutta kehyksessä osoitetaan rahat yksiselitteisesti vain kolmeen. Kehyspäätöksen keskeinen ongelma on siinä osoitettujen rahojen riittämättömyys erityisesti köyhyyden poistamiseen ja lapsiperheiden sekä vanhusten aseman parantamiseksi tarvittavien uudistusten rahoittamiseen.

Erityisen ongelmallista on se, ettei hallitusohjelman mukaisten politiikkaohjelmien (muun muassa terveyden edistämisen politiikkaohjelma sekä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma) rahoitusta ole sisällytetty kehykseen. Jos — ja toivottavasti kun — rahoitus tulee kehyksen ulkopuolelta, ei ole mahdollista tietää, kuinka paljon rahoitusta on käytettävissä. Tämä tietysti estää myös ohjelmien sisällön ja vaikuttavuuden analyyttisen etukäteisarvioinnin. Jos taas ohjelmat ovat jo kehyksen sisällä, niiden vaikuttavuus tulee rahojen puuttuessa asettumaan lähinnä kuvailevalle tasolle. Siksi on myönteistä, että valiokunta kiinnitti asiaan huomiota lausunnossaan, mutta rahat on joka tapauksessa määriteltävä yksiselitteisesti ennen kuin niitä voidaan yksiselitteisesti käyttää.

Hyvinvointipalveluiden turvaamisen ja sen myötä yhteiskunnallisen tasa-arvon lisäämisen kannalta keskeisessä asemassa on kuntatalouden kestokyky, koska kunnat tuottavat ja rahoittavat pääosan näistä palveluista. Esitetty kehys ei turvaa kuntatalouden kestokykyä, vaan sosiaali- ja terveysministeriön osalta hallitusohjelman vaikutukset kuntatalouteen ovat valtiovarainministeriön ilmoituksen mukaan ohjelmakaudella 35 miljoonaa euroa negatiiviset. Kun otetaan huomioon niin sanotut automaattiset vaikutukset (väestön määrä, ikääntyminen), ovat vaikutukset 330 miljoonaa negatiiviset.

Hallitusohjelman ja kehysselonteon suurin ongelma liittyy palvelumaksuihin. Mitä enemmän julkisia palveluja rahoitetaan palvelu- ja asiakasmaksuilla verojen sijasta, sitä epäedullisempaa se on pienituloisille. Hallitusohjelmassa ja kehyksessä niitä esitetään korotettavaksi ja ne esitetään sidottavaksi kustannusten nousuun vuodesta 2009 alkaen. Mielestäni julkisten hyvinvointipalvelujen asiakasmaksuja ei pitäisi lainkaan korottaa, kuten hallitus on esittänyt. Asiakasmaksut ovat jo nyt Suomessa yli eurooppalaisen keskitason, ja niiden korottaminen entisestään leventää epätasa-arvon kuilua suuri- ja pienituloisten välillä.

Lisäksi kuntien valtionosuuksia tullaan leikkaamaan korotuksia vastaavalla summalla, eli valtio ottaa korotukset itselleen, eikä palveluiden tuottajalle eli kunnille jää niistä mitään. Tätä taustaa vasten hallitusohjelman ja kehysselonteon kirjaus, että "asiakasmaksuja tarkistetaan palvelujen saatavuuden ja laadun parantamisen turvaamiseksi" kuulostaa lähinnä irvokkaalta. Valiokunta katsoo, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksista saatavat tulot tulee vuoden 2009 jälkeen jättää kuntien käytettäväksi palveluiden laadun ja saatavuuden turvaamiseksi. Tämä on myönteistä, mutta se tulisi kuitenkin toteuttaa heti mahdollisten korotusten voimaantulosta lukien.

Konkreettisin osoitus hallituksen asiakasmaksuideologiasta on esitys päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta kokopäivähoidosta. Tämä tarkoittaa käytännössä subjektiivisen kokopäivähoito-oikeuden poistamista työttömien, opiskelijoiden ja muiden pienituloisten lapsilta. Se on tuhoisaa erityisesti poiston "uhreiksi" joutuville lapsille, jotka pahimmillaan menettävät mahdollisuuden sosiaalisesti virikkeelliseen kasvuympäristöön tai tulevat leimatuiksi "huono-osaisiksi". Esitys ei ole millään ehdoin hyväksyttävissä.

Köyhyyden ja huono-osaisuuden vähentämiseksi ainakin seuraavien uudistusten rahoitus tulee varmistaa kehyksessä:

Mielestäni pienituloisten verotusta tulisi keventää.

Nykyisin pienistäkin sosiaaliturvaetuuksista, kuten työttömyysturvasta, sairausvakuutuksen päivärahoista ja opintotuesta, on maksettava kunnallisveroa. Kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen kaltainen vähennys tulisi säätää koskemaan kaikkia veronalaisia tulonsiirtoja ja etuuksia. Eläketulovähennyksen kaltaisen vähennyksen laajentaminen kaikkiin veronalaisiin sosiaalietuuksiin vähentäisi verotuloja arviolta 310 miljoonaa euroa. Se vähentäisi oleellisesti toimeentulotuen tarvetta, jolloin nettokustannus julkiselle taloudelle olisi noin 230 miljoonaa euroa.

Mielestäni työttömien peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea tulee korottaa vähintään 4 eurolla, jotta riippuvuus muista tukimuodoista vähenee.

Työttömien peruspäivärahan ja työmarkkinatuen taso on alhainen. Tällä hetkellä se on 23,91 euroa päivässä, mikä merkitsee keskimäärin noin 514 euroa kuukaudessa. Koska siitä on maksettava myös veroa, se ei varsinkaan yksin elävillä henkilöillä riitä välttämättömiin elinkustannuksiin, vaan sitä täydennetään asumistuella ja toimeentulotuella. Työttömän peruspäivärahan taso on alentunut 21,2 prosenttia suhteessa ansiotason muutokseen aikavälillä 1994—2005.

Neljän euron korotuksen kustannusten voidaan arvioida olevan työttömyysturvajärjestelmässä noin 200 miljoonaa euroa. Kun otetaan huomioon verotulojen lisäys sekä säästöt asumistuki- ja toimeentulotukimenoissa, voidaan arvioida lisäkustannusten olevan julkiselle vallalle noin puolet eli 75 miljoonaa euroa

Mielestäni puolison tuloihin perustuva tarveharkinta on poistettava työmarkkinatuesta.

Yksilön perusoikeuksien toteutumisen kannalta on pulmallista, että puolison tulot vaikuttavat työmarkkinatukeen. Se lisää myös viranomaisten puuttumistarvetta ihmisten yksityiselämään. Työmarkkinatuen tarveharkinnan vuoksi puolison tulojen kasvu johtaa monissa tapauksissa työmarkkinatuen pienentymiseen ja jopa siihen, että työttömällä ei ole lainkaan omaa tuloa. Vaikka tätä tarveharkintaa on viime vuosina lievennetty, se on edelleen ongelma monissa perheissä. Tarveharkinnan poistaminen voi lisätä jonkin verran työmarkkinatuen saajien lukumäärää, ja se vaikeuttaa kustannusten arviointia laskentamalleilla. Nettokustannukset verojen lisäyksen jälkeen voidaan arvioida noin 30 miljoonaksi euroksi.

Pitkäaikaistyöttömän asumistuen tarkistamisen aikaraja tulee pidentää kuudeksi kuukaudeksi. Lisäksi yhtäjaksoista työttömyyttä tulee vaatia aikaisemman vuoden sijaan 6 kuukautta. Säännön soveltaminen tulee ulottaa myös ansiosidonnaisella työttömyysturvalla oleviin matalapalkkaisiin työntekijöihin. Kun asumistuen tarkistus tapahtuu vasta kuuden kuukauden työssäolon jälkeen, ovat asumistuen lisäkustannukset noin 3 miljoonaa euroa. Mikäli ehtona olevaa vuoden yhtäjaksoista työttömyysaikaa lyhennetään kuudeksi kuukaudeksi, olisivat muutoksen lisäkustannukset ympäristöministeriön arvion mukaan noin 2 miljoonaa euroa vuositasolla. Järjestelmän ulottaminen matalapalkkaisiin, ansiosidonnaisella päivärahalla oleviin työttömiin aiheuttaisi lisäkustannuksia korkeintaan muutamia miljoonia euroja.

Mielestäni lapsilisä tulee määritellä toimeentulotuessa osittain etuoikeutetuksi tuloksi eli sellaiseksi tuloksi, joka ei vähennä toimeentulotukea. Myös lapsilisän yksinhuoltajakorotus määritellään etuoikeutetuksi tuloksi.

Lapsilisä otetaan aina tulona huomioon, kun lasketaan, onko perhe oikeutettu toimeentulotukeen. Lapsilisän korotus vähentää siis vastaavasti toimeentulotuen määrää. Tämä merkitsee sitä, että toimeentulotuen varassa oleva perhe ei muiden perheiden tapaan hyödy samalla tavalla lapsilisästä tai sen korotuksesta.

Jos 50 prosenttia lapsilisästä katsotaan etuoikeutetuksi tuloksi, toimeentulotuen menot kasvavat arviolta 60 miljoonaa euroa. Yksinhuoltajakorotuksen etuoikeuttaminen lisäisi toimeentulotuen menoja arviolta 12 miljoonaa euroa.

Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyys tulee turvata. Ilman riittävää ja osaavaa henkilöstöä ei ihmisten peruspalveluiden tuottaminen ole mahdollista. Valiokunta on arvioinut tilannetta lausunnossaan onnistuneesti, mutta valiokunnan esittämät yksittäiset parannusehdotukset eivät riitä, vaan ratkaisevassa asemassa on kuntatalouden kestävyys, ja sen turvaamiseen eivät tämän kehyksen eväät riitä.

Hallitus on kirjoittanut ohjelmaansa kauniita sanoja vanhusten asemasta. Voimavaroja niiden toteuttamiseen ei kuitenkaan ole esitetty kehyksessä. On erittäin todennäköistä, ettei kehykseen hyvinvointipalveluiden kehittämiseen varattu 250 miljoonaa euroa riitä edes yksin vanhustenhuollon tarpeisiin. Vasemmistoliitto on esittänyt säädettäväksi vanhuspalvelulain, joka takaisi riittävän turvan kaikille vanhuksille. Sen kustannukset olisivat valtiolle noin 100 miljoonaa euroa.

Myös omaishoidon tuen kehittäminen on jäänyt resursoimatta. Siihen tarvitaan vähintään 120 miljoonaa euroa hallitusohjelmakaudella. Samoin hallitus lupaa kehittää vammaisten avustajapalveluita vaiheittain. Jos kirjaus tarkoittaa vaikeavammaisten avustajapalveluiden tekemistä subjektiiviseksi oikeudeksi, ei vähintään tarvittavasta 40 miljoonasta eurosta vuotta kohti näy kehyksessä merkkiäkään.

Perustelut

Hallituksen selonteossa valtion menokehyksistä on lisätty panostuksia moneen tärkeään kohteeseen. Kristillisdemokraattien näkemys on, että menokehyksissä osoitetut määrärahat eivät kuitenkaan riitä hallitusohjelmassa linjattujen hyvien tavoitteiden, kuten useiden politiikkaohjelmien, toteuttamiseen. Hallitus jättää kehysselonteossa yhä monet tärkeät toimenpiteet ajoittamatta ja tarkemmin avaamatta.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisääminen

Tutkimusten mukaan Suomessa elää yli 130 000 lasta köyhissä perheissä. Tämä on suuri häpeä, joka tulee määrätietoisin toimenpitein poistaa viipymättä. Vasta parin vuoden kuluttua toteutettaviksi luvatut panostukset lapsiperheiden talouden parantamiseksi eivät ole riittäviä. Korotukset minimivanhempainpäivärahaan, monilapsisten perheiden lapsilisiin sekä kotihoidon ja yksityisen hoidon tukeen tulee toteuttaa jo ensi vuoden alusta alkaen, aivan kuten yksinhuoltajakorotuksen nostaminenkin. Lapsilisä tulisi säätää toimeentulotukea määriteltäessä niin sanotuksi etuoikeutetuksi tuloksi, jota ei oteta huomioon tukea laskettaessa.

Kristillisdemokraatit eivät pidä päivähoidon nollamaksuluokan poistamista oikeana toimenpiteenä kannustettaessa vanhempia lasten kotihoitoon. Jos tavoitteena on lasten etu, toimenpiteiden tulee kohdistua samalla tavoin kaikkiin lapsiin vanhempien tulotasosta riippumatta. Vaadimme lasten kotihoidon tukeen sellaista tasokorotusta, joka nostaa kotihoidon perheiden todelliseksi vaihtoehdoksi.

Eläkeläisten asemaan löytyy kehysselonteosta joitakin parannuksia, mutta ne syödään erilaisten maksujen ja energiaverojen korotuksilla. Eläkkeiden palkkatuloa kireämpi verotus korjataan ja ruuan arvonlisäveron kevennys toteutetaan, mutta edes aikataulua ei ole vielä ilmoitettu. Kansaneläkkeiden pitkään jatkunut jälkeen jääminen edellyttää seuraavien neljän vuoden aikana enemmän kuin yhden 20 euroa kuukaudessa -korotuksen. Hallitus on unohtanut indeksikorjaustarpeet.

Kristillisdemokraatit eivät hyväksy kehykseen sisältyvää päätöstä, että hallitus on sitomassa sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksut indeksiin, mutta ei vastaavia etuuksia, kuten lapsilisiä, kotihoidon tukea, sairauspäivärahaa ja äitiyspäivärahaa. Päätös ei ole sosiaalisesti oikeudenmukainen.

Hallitus aikoo toteuttaa pikaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen korotukset ja kiristää energiaverotusta. Korotukset ovat raskaimmat pienituloisille ja lisäävät tuloerojen kasvua. Suomalaisen potilaan omavastuuosuus terveyskuluista on kaksinkertainen, 20 prosenttia, verrattuna Euroopan keskitasoon 10 prosenttiin. Tosiasiassa meillä on jo tällä hetkellä terveydenhoidossa huomattava oikeudenmukaisuusvaje, minkä seurauksena niin kuolleisuudessa kuin sairastavuudessa on poikkeuksellisen voimakkaita eroja eri väestöryhmien välillä. Vastuullinen ja välittävä Suomi ei sysäisi kuntatalouden rahoitusta sairaiden ja vanhusten kukkarolle, vaan terveydenhuollon rahoitus hoidettaisiin yhä vahvemmin yhteisvastuullisesti.

Alkoholipolitiikka

Alkoholin kulutus on kiistämättömästi yhteydessä alkoholin hintaan. Alkoholi- ja tupakkaveron 30 miljoonan euron korotus on täysin riittämätön suhteessa väestölle aiheutuviin terveydellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Alkoholi- ja tupakkaveron tuottoon suhteutettuna esitys merkitsee vain muutaman prosentin korotusta. Asiantuntijat ovat vaatineet 20 prosentin korotusta alkoholiveroon, mikä tarkoittaisi moninkertaista tavoitetta esitykseen nähden. Veronkorotukset tulisi toteuttaa esitettyä aikataulua nopeammin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden laadun parantaminen

Menokehyksen terveyspoliittiset painotukset ovat riittämättömiä, jotta kansalaisten hätään pystyttäisiin vastaamaan. Hyvinvointipalveluihin on luvassa lisää koko kaudelle vain 250 miljoonaa euroa. Kokonaispanostus palveluihin on määritelty niin pieneksi, että esimerkiksi tyydyttävää vanhustenhoidon tasoa ei ole mahdollista saavuttaa.

Hallitus on uudistamassa sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituspohjaa palveluiden saatavuuden ja laadun turvaamiseksi. Kunnat eivät hyödy näistä asiakasmaksujen korotuksista, sillä peruspalveluohjelmassa esitetään, että maksutulojen lisäykset ohjataan valtion talouden vahvistamiseksi kuntien valtionosuuksia alentamalla. Uudistuksen perustelu on katteeton ja tähtää vain valtion kassan vahvistamiseen. Kunnat tarvitsevat kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta huolimatta lisää varoja kasvavista vastuistaan selvitäkseen.

Kunnille maksettavien sosiaali- ja terveydenhuollon laskennallisten valtionosuuksien kasvu on kehyspäätöksen mukaan tarkoitus kohdentaa tiettyjen todettujen epäkohtien korjaamiseen. Stakes arvostelee lausunnossaan, että kehyspäätöksestä ei selviä mekanismi, jolla varmennetaan kohdennusten suunniteltu toteutuminen. Kohdennusten varmistamiseksi tarvitaan lisää normiohjausta, esimerkiksi laki ikääntyneiden hoidosta ja palveluista, kuten kristillisdemokraatit ovat selvitysmies, professori Sirkka-Liisa Kivelän raportin pohjalta ehdottaneet.

Kehyspäätöksessä on unohdettu hoitoalojen ja muiden naisvaltaisten matalapalkka-alojen korotustarpeet. Julkisten palveluiden naisvaltaisten alojen palkkakuoppa ei uhkaa ainoastaan heidän omaa toimeentuloaan ja sukupuolten palkkatasa-arvoa vaan myös sosiaali- ja terveyspalveluhenkilöstön saatavuutta. Palkankorotukset ovat välttämättömiä, ja niiden toteutus edellyttää selkeää valtionosuusrahoituksen lisäystä kunnille. Suomalaisen korkeatasoisesti koulutetun hoitohenkilökunnan palkat ovat 83 prosenttia OECD:n keskitasosta. Hoitajien palkkakuopassa on kysymys alan kilpailukyvystä ja elintärkeiden palvelujen turvaamisesta.

Väestön ikääntymisen aiheuttamaan hoivapalveluiden lisääntyvään kysyntään tulisi vastata kehittämällä voimakkaasti omaishoitoa. Suomessa on arviolta 300 000 omaishoitajaa, ja heistä vain hiukan yli 26 000 saa kunnallista omaishoidon tukea. Omaishoidon tuki on edelleen kuntien harkinnanvarainen etuus, minkä seurauksena omaishoitajat ja hoidettavat ovat eriarvoisessa asemassa asuinkunnastaan riippuen. Omaishoidon tuen myöntämiseen tulee saada yhtenäiset kriteerit ja sen maksaminen tulee siirtää Kansaneläkelaitokselle kotihoidon tuen tapaan selvitysmies Elli Aaltosen perustellun toimenpideohjelman mukaisesti. Omaishoitaja tarvitsee taloudellisen tuen lisäksi viikoittaisen vapaapäivän ja riittävät kotipalvelut.