Esityksen tavoitteena on aikaansaada valtiontalouden menosäästöjä pääministeri Juha Sipilän hallituksen vuosia 2017—2020 koskevan julkisen talouden suunnitelman mukaisesti. Hallitus päätti suunnitelman yhteydessä esittää uusia säästötoimenpiteitä, jotta valtiontalouden säästöt toteutuisivat hallitusohjelmassa sovitun tasoisina. Samaan aikaan annetussa hallituksen esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkeindeksiin sidottuihin etuuksiin tehdään 0,85 prosentin vähennys vuonna 2017 (HE 149/2016 vp). Lisäksi hallitus ehdottaa, ettei kansaeläkeindeksiin sidottujen etuuksien ja rahamäärien indeksitarkistusta toteuteta vuosina 2017—2019.
Eläkkeensaajien asumistuen osalta säästö ehdotetaan tehtäväksi siten, että hyväksyttävien asumismenojen enimmäismäärät, keskimääräiset asumismenot sekä lämmitys-, vesi- ja kunnossapitokustannuksia koskevat euromäärät pidetään ennallaan vuonna 2017 eli ne pysyvät saman suuruisina kuin ne ovat olleet vuosina 2016 ja 2015. Nämä euromäärät jäädytettiin väliaikaisesti jo vuodelle 2016. Esitys vähentää valtion menoja vuositasolla 6,9 miljoonaa euroa.
Eläkkeensaajan asumistuella täydennetään pientä eläkettä saavan henkilön perustoimeentulon turvaa ja alennetaan pienituloisten eläkkeensaajien asumiskustannuksia. Tavoitteena on, että eläkkeellä oleva henkilö voisi jatkaa asumista kotonaan mahdollisimman pitkään. Asumistukea myönnetään sekä vuokra- että omistusasunnossa asuville. Eläkkeensaajan asumistuen rahoittaa kokonaisuudessaan valtio.
Pienituloisten eläkeläisten käytettävissä olevaan tuloon vaikuttaa keskeisesti asumiskustannukset ja erityisesti vuokrien taso, joka on viime aikoina noussut suhteellisen nopeasti yleiseen hintakehitykseen verrattuna. Tilastokeskuksen vuokraindeksin mukaan kuluvan vuoden toisella neljänneksellä vuokrien keskimääräinen nousu oli 2,7 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Eläkkeensaajan asumistukea sai vuoden 2015 lopussa lähes 200 000 henkilöä. Hyväksyttävien asumismenojen enimmäismäärä ylittyy lähes joka neljännellä tuen saajalla. Eläkkeensaajan asumistuen enimmäisasumismenojen korottamatta jättämisen arvioidaan lisäävän vuonna 2017 enimmäisasumismenot ylittävien tuensaajien määrää. Tämä lisää toimeentulotuen käyttöä, koska asumismenoja tulee nykyistä enemmän korvattavaksi toimeentulotukena. Samalla asumistuessa hyväksyttävä vuokrataso eriytyy vuokratasosta, joka toimeentulotukea myönnettäessä katsotaan tarpeellisen suuruiseksi. Tilapäiseksi tarkoitetulla toimeentulotuella paikataan näin enenevästi ensisijaisten etuuksien puutteita.
Esityksessä ei ole arvioitu asumistuen tukiperusteiden muutoksen vaikutuksia etuuden saajien toimeentuloon. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan muutos ei vaikuta eläkeläisväestön tulonjakoon tai köyhyysasteeseen. Valiokunta katsoo, että esityksen vaikutuksia eläkkeensaajien toimeentuloon ja kokonaistilanteeseen olisi ollut hyvä esityksessä kattavammin arvioida ottaen huomioon muihin etuuksiin samanaikaisesti tehtävät muutokset. Lisäksi olisi ollut syytä arvioida esityksen vaikutukset kuntien menoihin.