Perustelut
Yliopistojen työttömyysvakuutuksen maksuhelpotus
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisesti
työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.
Ehdotuksen mukaan yliopistot maksaisivat alempaa työnantajan
työttömyysvakuutusmaksua vuosina 2010—2011.
Esitys liittyy vuoden 2010 alussa voimaan tulevaan yliopistouudistukseen.
Nykyisin valtion tilivirastoina toimivista yliopistoista muodostetaan
itsenäisiä julkisoikeudellisia laitoksia tai säätiölain
mukaisia säätiöitä, jonka seurauksena
yliopistoille tulee velvollisuus maksaa työttömyysvakuutusmaksuja.
Yliopistouudistuksen lähtökohtana on, että yliopistojen
taloudellinen tilanne ei heikkene uudistuksessa. Esityksellä pyritään
osaltaan turvaamaan yliopistojen taloutta uudistuksen siirtymävaiheessa.
Työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain
12 §:n mukaan työnantaja, joka tapaturmavakuutuslain
(608/1948) mukaan on velvollinen vakuuttamaan työntekijänsä,
on velvollinen maksamaan työnantajan työttömyysvakuutusmaksun.
Lain 18 §:ssä säädetään
työttömyysvakuutusmaksun määrästä sekä perusteista,
joiden mukaan työttömyysvakuutusmaksun määrä vahvistetaan
vuosittain sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.
Palkkasummaan perustuva maksun porrastus on laissa selkeä ja
täsmällinen. Vuonna 2010 työnantajan
työttömyysvakuutusmaksu on 0,75 prosenttia palkasta
palkkasumman 1 788 000 euroon asti ja sen ylittävältä osalta
2,95 prosenttia. Yliopistot kuuluvat ylempään
maksuluokkaan, koska palkkasummat ylittävät selkeästi
palkkasummarajan.
Ilman lakiehdotusta yliopistojen työnantajan työttömyysvakuutusmaksun
määrä vuoden 2009 alun palkkasummalla
laskettuna olisi vuonna 2010 noin 40 miljoonaa euroa. Sen sijaan,
jos yliopistojen työnantajan työttömyysvakuutusmaksun
määrä on alemman prosentin mukainen eli
0,75 prosenttia palkkasummasta, vakuutusmaksu on vuosina 2010 ja
2011 vuositasolla noin 10,5 miljoonaa euroa.
Valiokuntakäsittelyssä ovat sekä työttömyysvakuutusrahasto
samoin kuin työnantajia ja työntekijöitä edustavat
keskusjärjestöt vastustaneet esitystä.
Kuultavat ovat korostaneet, että työnantajan työttömyysvakuutusmaksun
tulee määräytyä yhdenvertaisten
periaatteiden mukaisesti kaikkien lain soveltamisalan piiriin kuuluvien
työnantajien osalta eikä yksittäisen
työnantajan tai työnantajaryhmän taloudellinen
tilanne voi olla perusteena poiketa yleisestä maksuvelvollisuudesta.
Työttömyysvakuutusrahaston vakaus
Hallituksen esityksessä ei ole lainkaan arvioitu esityksen
vaikutuksia Työttömyysvakuutusrahaston ja työttömyysetuuksien
rahoituksen kannalta. Tätä on pidettävänä merkittävänä puutteena
esityksessä.
Työttömyysvakuutusrahastolta jää esityksen seurauksena
vuonna 2010 saamatta maksutuottoja noin 30 miljoonaa euroa. Vaikka
vuoden 2011 osalta ei maksun suuruutta vielä ole vahvistettu,
voidaan kuitenkin arvioida, että työttömyysvakuutusmaksut
tulevat nousemaan vuonna 2011 vähintään
0,2 prosenttiyksikköä. Korotustarvetta on kuitenkin
selkeästi tätä enemmän. Kun
ylempi maksu yleensä muuttuu alempaa enemmän,
voidaan arvioida, että yliopistojen työttömyysvakuutusmaksukertymä jää reilusti yli
30 miljoonaa euroa pienemmäksi kuin mitä se pysyvän
lain mukaan olisi.
Hallituksen esityksen johdosta Työttömyysvakuutusrahastolta
jää vuosilta 2010 ja 2011 saamatta yhteensä yli
60 miljoonaa euroa maksutuottoja. Vajauksen joutuvat kattamaan muut maksuvelvolliset.
Työttömyyden yleisen kasvun ohella erityisesti
lomautusten kasvu on lisännyt kuluvana vuonna voimakkaasti
työttömyysvakuutusrahaston menoja. Samaan aikaan työllisyyden
lasku on johtanut maksettujen palkkojen mukaan määräytyvien
työttömyysvakuutusrahaston maksutuottojen alenemiseen.
Alijäämän lisääminen
tässä taloudellisessa ja työttömyystilanteessa
on työttömyysetuuksien rahoituksen näkökulmasta
riskialtista. Työttömyysvakuutusrahaston alijäämä tulee
olemaan tänä vuonna noin 550 miljoonaa euroa.
Ensi vuodelle hyväksytyssä talousarviossa alijäämän
määräksi ennakoidaan noin 575 miljoonaa
euroa. Työttömyysvakuutusjärjestelmä velkaantuu
tuntuvasti vuodesta 2010 alkaen.
Valiokunta on vastikään mietinnössään
ilmaissut huolensa työttömyysvakuutusrahaston talouden
vakaudesta. Valiokunta katsoo, että on tärkeää huolehtia
työttömyysvakuutusmaksun järkevästä ja
mahdollisimman vakaasta kehityksestä ja välttää maksujen
ennakoimatonta nousua. Tästä syystä rahaston
suurempaan menoon on syytä varautua ennakolta niin, ettei
maksu tulevina vuosina nouse kohtuuttomasti väestön ikääntyessä ja
työssä käyvien määrän
vähentyessä (StVM 48/2009 vp).
On mahdollista, että Työttömyysvakuutusrahaston
oikeus lainanottoon saavuttaa enimmäismääränsä jo
vuoden 2010 aikana, mutta kuitenkin viimeistään
vuonna 2011. Valiokunta korostaa, että vuoden 2010 osalta
valtioneuvosto on sitoutunut turvaamaan rahaston maksuvalmiuden
kaikissa oloissa. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan 21.10.2009
hyväksymän kannanoton mukaan "Hallitus sitoutuu
turvaamaan työttömyysvakuutusrahaston maksuvalmiuden
rahoittamalla työttömyysvakuutusrahaston menot vuonna
2010 siltä osin kuin suhdannepuskurin velan enimmäismäärä (796
milj.euroa) ylittyy." Tämä sitoumus ei koske vuotta
2011 tai sen jälkeistä aikaa. Valiokunta pitää välttämättömänä, että valtio
vastaa työttömyysvakuutusrahaston maksuvalmiudesta
myös vuonna 2011.
Hallituksen esityksen antaminen
Valiokunta pitää erikoisena, että työttömyysetuuksien
rahoitusta koskevan lain muutosehdotuksen on valmistellut ja eduskunnalle
annettavaksi esitellyt opetusministeriö. Valiokunta toteaa,
että hallituksen esitys uudeksi yliopistolaiksi on annettu
helmikuun lopussa 2009. Lakiehdotuksesta on sen valmisteluvaiheessa
saatu muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön lausunto
marraskuussa 2008. Sosiaali- ja terveysministeriön lausunnossa
kiinnitettiin opetusministeriön huomiota siihen, ettei
ehdotuksessa käsitelty yliopistojen aseman muutoksen vaikutusta
työnantajamaksuihin. Lausunnossa huomautettiin, että työnantaja,
joka on velvollinen tapaturmavakuutuslain mukaan vakuuttamaan työntekijänsä,
on myös velvollinen maksamaan työnantajan työttömyysvakuutusmaksun.
Valiokunta pitää epäasianmukaisena,
että asian järjestämisessä on
viivytelty ja edetty nykyiseen vaiheeseen ennen kuin työnantajamaksujen
kattamista on ryhdytty juuri maksuvelvollisuuden alkamisen alla
järjestämään väliaikaisella
lailla. Valtioneuvostolla on ollut ainakin vuosi aikaa varautua
tilanteeseen. Nyt esitys on annettu eduskunnalle kiireellisenä erittäin
lyhyellä käsittelyaikataululla maksuvelvollisuuden alkaessa
vuoden 2010 alusta, jolloin vaihtoehtoisia tapoja lakiehdotuksen
sinänsä tärkeän tavoitteen eli
yliopistojen talouden turvaamiseksi ei edes ole voitu eduskuntakäsittelyn
aikana enää hakea. Valiokunta kiinnittää valtioneuvoston
huomiota siihen, että hallituksen esitykset annetaan eduskunnalle
ajoissa, jotta niiden asianmukaiselle käsittelylle on riittävästi
aikaa.
Valiokunta hyväksyy esityksen — työttömyysvakuutuksen
rahoitukseen liittyvistä ongelmista huolimatta — yliopistouudistuksen
siirtymävaiheen järjestelynä. Valiokunta
katsoo, että yliopistojen taloudellinen tilanne pitää vuoden 2011
jälkeen turvata niin, että yliopistot voivat hoitaa
työnantajavelvoitteet aivan samalla tavoin kuin muidenkin
työnantajien on hoidettava riippumatta työnantajan
mahdollisista rahoitusvaikeuksista.