TALOUSARVIOALOITE 1/2005 vp

TAA 1/2005 vp - Esko Ahonen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen seurantalojen ja työväentalojen ylläpitokustannuksiin

Eduskunnalle

Opetusministeriö on tukenut maassamme seurantalojen ja työväentalojen peruskorjauksia vuodesta 1979 alkaen. Arvion mukaan valtion tuella on peruskorjattu yhteensä noin kaksituhatta (2 000) nuorisoseuran-, työväen-, kotiseutuyhdistyksen, kylä- ja kaupunginosayhdistyksen ja maamiesseurantaloa. Valtion tuen osuus peruskorjausten kokonaiskustannuksista on noin 25 %. Yhteiskunnan tuki suomen- ja ruotsinkielisten kansalaisjärjestöjen omistamien järjestötalojen peruskorjauksiin on vaikuttanut ratkaisevasti siihen, että järjestötalojen kunto, osa suomalaista rakennettua kulttuuripääomaa, on säilynyt hyvänä tähän päivään asti.

Valtionkin intressissä lienee huolehtia siitä, että valtion avustuksilla peruskorjatut järjestötalot pystytään pitämään ajanmukaisessa toimintakunnossa myös tulevaisuudessa. Se tarkoittaa sitä, että talojen harrastustilojen taso vastaa nyky-yhteiskunnan ihmisten tarpeita ja vaatimuksia. Järjestötalojen em. tason mukainen ylläpito kuluttaa kansalaisjärjestöjen toimintaresursseja kohtuuttomasti tämän päivän yhteiskunnassa, koska talojen kustannuksien kattamiseen menee suurin osa järjestöjen toiminnallisista ja taloudellisista voimavaroista.

Järjestötalon keskimääräinen ylläpito maksaa omistajayhdistykselle noin 5 000 euroa/vuosi. Kahdentuhannen (2 000) järjestötalon ylläpitokustannukset ovat vuodessa yhteensä 10 miljoonaa euroa. Näistä kokonaiskuluista valtion avustus voisi olla 1 000 euroa/järjestötalo/vuosi eli 20 %. Avustuksen ehtona tulisi olla, että järjestötaloyhteisön toiminta kattaisi järjestölle (yhdistykselle) määritellyt, sääntöjen mukaiset toimintamuodot ja kriteerit.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.90.50 lisäyksenä 2 000 000 euroa suomen- ja ruotsinkielisten yhdistysten omistamien talojen ylläpitokustannusten kattamiseen ja avustamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Esko Ahonen /kesk
  • Nils-Anders Granvik /r
  • Hannu Hoskonen /kesk
  • Klaus Pentti /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Raimo Vistbacka /ps