Viimeksi julkaistu 23.11.2021 14.18

Talousarvioaloite TAA 1/2021 vp 
Sanna Antikainen ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Suomen Poliisikoirayhdistyksen toiminnan kehittämiseen (35 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomen Poliisikoirayhdistys ry on vuonna 1965 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on edistää poliisikoiratyön tunnettavuutta sekä auttaa poliisikoiranohjaajia kehittämään omaa ammattitaitoaan. Yhdistys järjestää vuosittain virkakoirien suomenmestaruuskilpailuja ja tekee poliisikoiria tunnetuksi esittelemällä niiden taitoja erilaisissa tapahtumissa.  

Poliisilla on tällä hetkellä noin 260 virkakoiraa, jotka jakautuvat tehtäviensä perusteella partio- ja erikoiskoiriin. Partiokoirat koulutetaan voimankäyttöön, jäljestämiseen, henkilöetsintään sekä esine-etsintään. Koirille opetetaan myös yksi erikoisalue, kuten esimerkiksi räjähteiden tai huumeiden etsintä. Erikoiskoirat työskentelevät ainoastaan omalla erikoistumisalueellaan, joka voi olla huumeiden tai räjähteiden etsintä, palosyyntutkinnassa avustaminen tai rahanetsintä.  

Poliisikoira on korvaamaton apu poliisin päivittäisessä työssä. Koirat jäljittävät rikollisia ja löytävät eksyneitä marjastajia, etsivät huumeita tai räjähteitä ja toimivat tarvittaessa voimankäyttövälineinä. Suomen Poliisikoirayhdistys on tärkeä osa sekä koirien että ohjaajien taitojen ylläpitämisessä.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 35 000 euroa momentille 26.01.50 ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahaa voi käyttää Suomen Poliisikoirayhdistyksen toiminnan kehittämiseen
Helsingissä 8.10.2021 
Sanna Antikainen ps