TALOUSARVIOALOITE 101/2005 vp

TAA 101/2005 vp - Tony Halme /ps ym.

Tarkistettu versio 2.1

Puoluetukeen ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Hallituksen esittämä puoluetuen korotus on ristiriidassa sen yleisen linjan kanssa, jota noudatetaan esimerkiksi työttömien, lapsiperheiden ja opiskelijoiden saamissa tulonsiirroissa. Sosiaalisten etuuksien ja tulonsiirtojen osalta on noudatettu korostetusti säästölinjaa ja tiukkoja taloudellisia raameja. Puolueiden tehtävänä ei ole näyttää huonoa esimerkkiä taloudenpidossa. Puolueiden tulisi suunnitella menonsa tulojen mukaisesti eikä mitoittaa toimintaansa hillittömästi kasvavien menojen mukaisesti puoluetuen korotusautomaattiin luottaen.

Kansaa ei pidä rangaista valtavilla ylimääräisillä menoerillä siitä, että maahan on vihdoinkin saatu suora kansanvaali tasavallan presidenttiä valittaessa. Presidentinvaaleista aiheutuvia kustannuksia ei pidä ottaa julkeasti köyhtyvän kansan taskusta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2006 talousarvion momentilta  23.27.50 2 000 000 euroa puoluetukeen ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Tony Halme /ps
  • Timo Soini /ps
  • Raimo Vistbacka /ps