TALOUSARVIOALOITE 1011/2005 vp

TAA 1011/2005 vp - Timo Soini /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomalaisuuden liitto ry:n lippuvalistustyön tukemiseen

Eduskunnalle

Suomessa liputtamista koskeva ohjeistus kuuluu sisäasiainministeriön vastuualueeseen. Käytännössä kuitenkin lippuvalistustyöstä ja yleensä suomalaisesta liputuskulttuurista vastaa pitkälti Suomalaisuuden liitto ry. Liitto ei saa toimintaansa valtionapua, vaikka sen toimistosta vastataan vuosittain veloituksetta satoihin yksityisiltä kansalaisilta, yhteisöiltä ja viranomaisilta saapuneisiin liputustiedusteluihin. Lisäksi liitto julkaisee liputusoppaita, ylläpitää kotisivuillaan Internetissä liputustietoutta ja järjestää joka itsenäisyyspäivä valtakunnallisen lipunnostotilaisuuden Helsingin Tähtitorninmäellä. Koska kyse on kansallisesti merkittävästä toiminnasta, on yhteiskunnan tuettava Suomalaisuuden liitto ry:n tekemää lippuvalistustyötä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.90.50 lisäyksenä 20 000 euroa Suomalaisuuden liitto ry:n lippuvalistustyön tukemiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Timo Soini /ps
  • Tony Halme /ps
  • Raimo Vistbacka /ps