TALOUSARVIOALOITE 1014/2001 vp

TAA 1014/2001 vp - Antti Rantakangas /kesk 

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen

Eduskunnalle

Harkinnanvarainen rahoitus on keino tasata kuntien yllättäviä talousvaihteluja. Ensi vuodelle momentille esitetään 50 457 000 euron (noin 300 Mmk) määrärahaa. Perustelujen mukaan avustusta voidaan myöntää kunnalle, joka ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten taloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Vuonna 1999 valtioneuvosto lisäsi myöntämisperusteisiin kuntien sähköyhtiöiden myynnistä saatavien tulojen huomioimisen avustuksen myöntämisessä. Käytännössä tämä on merkinnyt sitä, että ne kunnat, jotka saivat sähköyhtiöiden myyntituloja vähintään 8 000 mk/ asukas, rajattiin automaattisesti harkinnanvaraisen rahoituksen piiristä. Tämä on koskettanut erityisesti Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa, niin sanottua Revon Sähkön toimialuetta. Kunnat ovat vapauttaneet pääomaansa sähköyhtiöiden osakkeista ja siirtäneet varat mm. uuden elinkeinotoiminnan edellytysten rakentamiseen sekä vähentäneet lainakantaansa. Kyse on taseen sisäisistä järjestelyistä, mikä ei saisi olla harkinnanvaraista rahoitusta pois sulkeva kriteeri. Suomen Kuntaliitto ei omissa lausunnoissaan käytä valtioneuvoston ns.sähköpääomakriteeriä vaan muita yhteisesti sovittuja talousmittareita. Niinpä viime vuosien aikana ns. Revon Sähkön toimialueen kunnat ovat jääneet ilman harkinnanvaraista rahoitusta, vaikka Suomen Kuntaliitto on puoltanut usean kunnan hakemusta.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2002 talousarvioon momentin  26.97.34 perusteluihin maininnan, että harkinnanvaraisen rahoitusavustuksen myöntämisessä sähköyhtiöiden osakkeiden myyntituloa saaneita kuntia ei rajata avustuksen ulkopuolelle.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Antti Rantakangas /kesk