TALOUSARVIOALOITE 103/2012 vp

TAA 103/2012 vp - Anssi Joutsenlahti /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kauhajoen ja Karvian välisen tien 6700 kunnostamiseen

Eduskunnalle

Kauhajoen ja Karvian välillä kulkevan tien 6700 pituus on noin 45 kilometriä. Tieosuudella on päällystämätöntä tietä 9,1 kilometrin matkalla, josta Kauhajoen puolella on 3,9 kilometriä ja Karvian puolella 5,2 kilometriä. Sorapintainen tieosuus on erittäin huonossa kunnossa. Tiellä on runsaasti raskasta liikennettä, erityisesti puutavara- ja turvekuljetuksia. Raskailla kuormilla kuljetuskalusto joutuu tien huonon kunnon vuoksi erittäin koville, mikä onkin aiheuttanut tietä käyttäville yrityksille lisäkustannuksia kaluston rikkoutumisina.

Saamiemme tietojen mukaan Kauhajoen kaupunki olisi omalta osaltaan myöntänyt 30 prosentin rahoitusosuuden tien kunnostamiseen, mutta tästä huolimatta jo pitkään vireillä ollutta tieosuuden kunnon parantamista ei ole toteutettu. Alueen asukkaiden ja muiden tienkäyttäjien liikenneturvallisuuden parantamiseksi tulisi kyseisen tieosuuden päällystämiseen osoittaa viipymättä varoja.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 500 000 euroa Kauhajoen ja Karvian välisen tien 6700 kunnostamiseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Ari Jalonen /ps