TALOUSARVIOALOITE 1031/2004 vp

TAA 1031/2004 vp - Raimo Vistbacka /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Räyringinjärven kunnostamiseen

Eduskunnalle

Vetelin kunnassa sijaitseva Räyringinjärvi on matala ja liettyy helposti, ja siihen on jo muodostunut huomattava määrä sekä liete- että lummekasvustoa. Järven tila heikkenee koko ajan, joten järvi on ruoppauksen tarpeessa. Järven tukkeutuminen muun muassa kasvustolla on haittana kyläläisten ja lomalaisten virkistys- ja lomatoiminnalle. Lisäksi vaarantuu virkistyskalastus. Useina kesinä järvessä on ollut runsaasti sinilevää, joka on jo vaarallista ihmisille ja eläimille sekä estää virkistyskäytön täysin. Järven rannalta ei enää pääse järvelle eikä päinvastoin runsaan kasvuston takia. Myös maisemalliset näkökohdat vaativat mainitun järven kunnostamista.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 150 000 euroa Räyringinjärven kunnostustöiden aloittamiseen Vetelissä vuoden 2005 aikana.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Raimo Vistbacka /ps
  • Timo Soini /ps