TALOUSARVIOALOITE 105/2008 vp

TAA 105/2008 vp - Pertti Hemmilä /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Loimaa—Somero-tieyhteyden rakentamiseksi

Eduskunnalle

Varsinais-Suomen reuna-alueiden kaupungit (Uusikaupunki, Loimaa, Somero) yhdistävä maakunnan ulompi kehätie ei kaikilta osin vastaa seututielle asetettavia vaatimuksia. Loimaan ja Someron väliltä on rakentamatta Palikkalan ja Isoniitun välinen noin 5 km:n pituinen osuus. Lisäksi Somerniemen ja Pusulan välinen tieosuus on liikennemäärään nähden kohtuuttoman mutkainen. Puuttuva ajanmukainen tieyhteys haittaa Loimaan seudun ja Someron välisen yhteistoiminnan ja muun kanssakäymisen kehittymistä. Lisäksi kehätien rakentaminen tarjoaisi sekä elinkeinoelämälle että yksityisille ihmisille hyvät ja toimivat yhteydet Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle.

Loimaan ja Yläneen väliselle ulomman kehätien osuudelle on 1990-luvun alussa laadittu perusparannussuunnitelma, joka perustienpidon rahoitustason alenemisen vuoksi odottaa edelleen toteuttamistaan. Koko mainitun kehätien merkitys on viime vuosien aikana korostunut mm. Rauman metsäteollisuuden raaka-ainekuljetusten sekä muun teollisuuden väylänä, työmatkaliikenteessä jne. Alueen teollisuuden toimintaedellytysten turvaamisen kannalta tämä tieosuus on erittäin tärkeä. Tieosuudella voitaisiin turvata muun muassa metsäteollisuuden joustavan puunsaannin paremmat edellytykset.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.21 lisäyksenä 500 000 euroa Loimaa—Somero-tieyhteyden rakentamisen aloittamiseksi.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Pertti Hemmilä /kok