Arvioiden mukaan mielenterveysongelmat maksavat Euroopan
maille keskimäärin 3—4 prosenttia bruttokansantuotteesta,
mikä johtuu pääasiassa tuottavuuden laskusta.
Lisäksi joka vuosi Euroopassa menehtyy enemmän
ihmisiä itsemurhiin kuin liikenneonnettomuuksiin. Tästä huolimatta
usealla maalla ei ole minkäänlaisia itsemurhien
vähentämiseen tähtääviä toimintasuunnitelmia.
Tie väestön parempaan mielenterveyteen ei perustu
pelkästään hyvien mielenterveyspalvelujen
tarjoamiseen, vaan ennen kaikkea ennaltaehkäisyyn. Mielenterveysongelmat
eivät ole ainoastaan lääketieteellinen,
vaan myös yhteiskunnallinen ongelma, sillä mielenterveys
on tiukasti sidoksissa mm. sosiaalipolitiikkaan, koulutukseen ja
kaupunkisuunnitteluun, eli tekijöihin, jotka eivät
suoranaisesti liity terveyteen.
Murrosiässä tapahtuvat fyysiset muutokset, mielialanvaihtelut
ja muutokset ihmissuhteissa voivat altistaa nuoren masennukselle.
Nuorilla masennusta esiintyy yleisesti eikä sen tunnistaminen
ole aina helppoa. Sillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia
nuoren koulutukseen ja uravalintaan. Pahimmillaan masennukseen liittyvät
itsetuhoisuus ja itsemurhat.
Masennusta voivat aiheuttaa myös raskaat ja kuormittavat
elämäntilanteet ja -tapahtumat, esimerkiksi oman
vanhemman pitkäaikainen sairaus, oman vanhemman
masentuminen, psyykkinen tai ruumiillinen sairaus.
Erikoissairaanhoidossa käyntien määrä nousi selkeimmin
nuorisopsykiatrian puolella. Mielenterveyden häiriöiden
vuoksi käytettiin sairaaloissa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla
vuonna 2004 lähes 2,2 miljoonaa hoitopäivää.
Nuorten masentumiseen on erittäin tärkeää puuttua
ajoissa, sillä mitä nopeammin asiaan tartutaan,
sitä vähemmillä toimenpiteillä nuori
toipuu ja sitä parempi ennuste on tulevaisuuteen. Yksi
keskeisimmistä kasvuympäristön uhista
on kaltoinkohtelu, josta kärsivät jopa kymmenettuhannet
alle 18-vuotiaat lapset ja nuoret. Kaltoin kohdeltuja ovat yleisimmin
lastensuojelun piirissä olevien perheiden lapset, joita
oli avohoidossa tai sijoitettuna viime vuonna yli 60 000.
Kaltoinkohtelun tyypillisin muoto on laiminlyönti. Se tarkoittaa,
ettei lapsen perustarpeita, kuten ravinnon, rakkauden tai hyväksynnän
kaipuuta, tyydytetä. Lapsia laiminlyövät
yleensä vanhemmat, mutta myös yhteiskunta, joka
on voimakkaan kilpailuhenkinen ja suorituslähtöinen.
Lapsille ei ole aikaa kotona eikä sen ulkopuolella. Kouluterveydenhuollon
supistukset tai opettajien lomauttaminen kesken lukukauden ovat
institutionaalista laiminlyöntiä.
Kaltoinkohtelun eri muodot voivat aiheuttaa vakavia fyysisiä,
psyykkisiä ja sosiaalisen kehityksen häiriöitä sekä vaikuttavat
laaja-alaisesti lapsen kognitiivisiin suorituksiin. Mitä pienempi lapsi,
sitä vakavampia seuraukset ovat. Varhainen puuttuminen,
suoruus ja eri tahojen tiivis yhteistyö ovat keinoja vastata
haasteeseen.
Nuorisopsykiatrian professuuri Tampereen yliopistoon olisi ehdottoman
tärkeä lenkki eri yhteistyötahojen työssä psykiatrian
ja muiden tieteenalojen välillä. Tästä olisi
erittäin paljon hyötyä mm. opettajien
ammatillisen mielenterveysosaamisen kehittämisessä opettajien
täydennyskoulutuksessa, jolloin nuorisopsykiatrian taidoista
voi tulla osa opettajan ammatillista taitoa ja osaamista perustehtävässä.
Tampereella on sekä psykologian että lääketieteen
laitokset sekä lastenpsykiatrian osasto yliopistollisessa
sairaalassa. Siksi olisi luontevaa, että lääketieteelliseen
tiedekuntaan perustettaisiin nuorisopsykiatrian professuuri, jolloin
yhteistyö eri tiedekuntien, kuten psykologian laitoksen
kanssa olisi luontevaa. Olisi siis ristiriitaista, jollei näin
kansantaloudelle ja -terveydelle keskeistä professuuria
saada Tampereen yliopistolle, jonka tutkimuksista ja opetuksesta
on merkittävää hyötyä koko
yhteiskunnalle. Nuorisopsykiatria on laaja erikoisala, jossa häiriöiden kirjo
on moninainen ja jossa erityisosaamista kaivataan. Erikoislääkärivaje
on uhkaava ongelma psykiatrisessa terveydenhuollossa, niin myös nuorisopsykiatriassa.
Tähän puutteeseen ovat kiinnittäneet
huomiota erityisesti TAYS:n erityisvastuualueen sairaanhoitopiirit.