TALOUSARVIOALOITE 1061/2001 vp

TAA 1061/2001 vp - Markku Rossi /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maakunnan kehittämisrahaan

Eduskunnalle

Valtion vuoden 2002 talousarvioesityksessä maakunnan kehittämisrahaa on esitetty 13,9 miljoonaa euroa. Tästä määrärahasta 5,1 miljoonaa euroa on varattu osaamiskeskusohjelmien toteuttamiseen ja 6,7 miljoonaa euroa kaupunkipoliittisten toimenpiteiden rahoittamiseen, joten maakuntien liitoille jää kansallisen aluepolitiikan toteuttamiseen ainoastaan 2,1 miljoonaa euroa. Tästä määrärahasta on EU:n tavoiteohjelmien alueilla käytettävä suurin osa EU:n tavoiteohjelmien kansalliseen rahoitukseen ja vain vähäinen osa jää alueen kansallisen politiikan toteuttamiseen. Eduskunta edellytti jo vuonna 1993 kansallisten aluelakien käsittelyn yhteydessä, että kansallinen kehittämisraha nostetaan 200 miljoonaan markkaan.

Maakunnan kehittämisrahamomentille tulee osoittaa vuonna 2002 vähintään 17 miljoonaa euroa, jolloin kansalliseen kehittämistoimintaan voidaan osoittaa 6,2 miljoonaa euroa. Määräraha tulee vähitellen nostaa 33 miljoonaan euroon, jolloin se vastaa eduskunnan edellyttämää tasoa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  26.98.43 17 000 000 euroa maakunnan kehittämisrahaan.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Markku Rossi /kesk
  • Riitta Korhonen /kok
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Mirja Ryynänen /kesk
  • Kari Rajamäki /sd
  • Eero Lämsä /kesk
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Marja-Liisa Tykkyläinen /sd