TALOUSARVIOALOITE 1062/2007
vp
TAA 1062/2007
vp - Tuula Väätäinen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtion
korvaukseen terveydenhuollon yksiköille lääkäri-
ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin
kustannuksiin
Eduskunnalle
Yliopistollista perus- ja erikoistumiskoulutusta antaville
kuntayhtymille maksetaan erikoissairaanhoitolain mukaista valtion
korvausta opetuksen järjestämisestä aiheutuvien
lisäkustannusten kattamiseen. Korvausten taso ei ole noussut
opetuksen määrän ja kustannusten muutoksen
mukaisesti. Valtion vuoden 2007 talousarviossa todetaan, että erityisvaltionosuuksiin
ei ole tehty kustannusten nousua vastaavaa tarkistusta 1990-luvun
puolivälin jälkeen ja niiden reaalitaso on laskenut
voimakkaasti. Stakesin vuonna 2004 tekemän tutkimuksen
mukaan valtion rahoituksen vajaus oli yhteensä 61 miljoonaa
euroa, josta koulutuksen osuus oli 33 milj. euroa ja tutkimuksen
28 milj. euroa. Vuoden 2006 talousarvion yhteydessä eduskunta
lisäsi ehdotukseen 5 miljoonaa euroa maininnalla, että todellinen
määrärahan tarve on otettava huomioon
valmisteltaessa vuosien 2007—2011 menokehyksiä.
Vuonna 2006 Kuopion yliopistollisen sairaalan osalta ero vuoden
1993 mukaiseen tasoon, jolloin erikoissairaanhoitolaki tuli voimaan,
on noin 7 miljoonaa euroa. Tämän verran kunnat
rahoittavat vuodessa yliopistollista opetusta puuttuvan valtion
korvauksen vuoksi. Yliopistollisten sairaaloiden saamassa korvauksessa
ei ole myöskään otettu huomioon kasvanutta
opiskelijoiden sisäänottoa, mikä on ollut
suurinta juuri Kuopion yliopistossa. Kuopiossa opiskelijoiden sisäänotto
oli 75 opiskelijaa vuonna 1997 ja 134 opiskelijaa vuonna 2006.
Talousarvioehdotuksessa vuodelle 2008 ko. määräraha
esitetään nostettavaksi tämän
vuoden talousarvion 89 miljoonasta eurosta 94 miljoonaan euroon,
mistä yliopistosairaaloille maksettava erityisvaltionosuus
on 69 miljoonaa euroa. Kuluvan vuoden talousarviossa ko. erityisvaltionosuus
on 66 miljoonaa euroa ja vuonna 2006 valtionosuus oli 58 miljoonaa
euroa. Valtionosuus on kasvanut kahden vuoden aikana noin 10 miljoonaa
euroa, mutta Stakesin tekemän selvityksen perusteella rahoitusvaje
on edelleen vähintään 20 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 33.60.33 lisäyksenä 20 000 000
euroa erikoissairaanhoitolain mukaisen perus- ja erikoistumiskoulutuksen
korvausten maksamiseen yliopistollista sairaalaa ylläpitäville
kuntayhtymille.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Tuula Väätäinen /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Elsi Katainen /kesk
- Erkki Virtanen /vas
- Pentti Oinonen /ps
- Hannakaisa Heikkinen /kesk
- Markku Rossi /kesk
- Kari Kärkkäinen /kd